Kookosmanna on uusi kookosöljy

Tiedättehän te ne ruokatrendit, joista aina monessa paikassa kirjoitetaan samaan aikaan ja joita ihmiset sitten hullaantuvat ostamaan hyllyihinsä? (Ja tämähän ei ole ollenkaan huono juttu terveellisissä jutuissa.) Ei varmaan ole Suomessa enää montaakaan ihmistä, jotka eivät olisi kookosöljystä kuulleet. Kookosmanna on nyt uusi kookosöljy! Ainakin meidän perheen mielestä!
Miksi minä siis kirjoitan nyt kookosmannasta? No koska me ollaan ihan hullaannuttu siihen! Mitä se kookosmanna sitten on? Ja miksi se on nouseva trendi? Mihin sitä voi käyttää?
Kookosmanna, tai toiselta nimeltä kookossose, on rakenteeltaan
sakeampaa kuin kookosöljy. 100g kookosmannaa pitää sisällään 63g rasvaa,
8g proteiinia ja 6g hiilihydraatteja. Kookosöljy puolestaan on 100%
rasvaa. Kookosmannassa on herkullisen kermainen maku, mutta ilman kookosöljyn tuhtia rasvamaisuutta. Mikään kookosöljyn light-versio kookosmanna ei siltikään ole.
Kookosmannaa voi
käyttää monella tapaa. Toistaiseksi omat käyttökokemuksemme ovat
rajoittuneet vain keittiön uumeniin, kun taas kookosöljyä olemme
käyttäneet mm. ihonhoito- ja hygieniatuotteenakin. Tässä
viisi hyväksi todettua pikareseptiä kookosmannasta:
1) Lusikoi sellaisenaan (Meillä mies + lusikka + kookosmannapurkki ovat melko tuttu näky… ;-))
2) Laita puuroon “voi”silmäksi tai raakapuuron sekaan
3) Käytä munakokkelissa maidon/kerman korvikkeena (voi kuulostaa aika hooceeltä, mutta kokeilkaa oikeasti!)
4) Käytä osana raakasuklaan valmistuksessa – tai jos on kiire saada nopeasti herkkua, niin sekoita keskenään:
1 rkl hunajaa
1 rkl maapähkinävoita
1 rkl kaakaojauhetta tai –nibsejä
5) Tee siitä kookosmaitoa blendaamalla 1 osa kookosmannaa noin 3 osalla vettä. Maito sopii smoothiepohjaksi tai vaikkapa kahviin.

6) Täytä taateli kookosmannalla.

Yhteistyössä Foodinin kanssa

Imetysdieettaajille (ja tietty muillekin) spesiaalia

Moni lukijani varmasti tietää, että meillä on imetysdieetattu (1v6kk ja 2v2kk). Pikkusankarin kanssa melko rankastikin. Olen lukemattomien ihmisten kanssa siis puhunut maitotuotteiden, gluteenituotteiden ja muidenkin tuotteiden korvaajista ruokavaliossa. Monesti olen saanut pyyntöjä esitellä vähän tarkemminkin, että mitä ne korvaajat sitten voivat olla. 
Maitotuotteiden pääasiallisena korvaajana minulla on ollut kookos (kookosöljy, kookosmaito, kookoskerma). Gluteeniviljojen tilalla meillä on käytetty muun muassa paljon seuraavia: lupiinijauho, teffjauho, amaranttihiutaleet ja amaranttijyvät, hirssijauho ja kuorittu hirssi, kvinoajauho ja kvinoahiutaleet, kookosjauho, kookoslastut ja kookoshiutaleet, kurpitsansiemenjauho ja mantelijauho sekä durrajauho.
Pikkusankarin imetydieetillä näitä korvaavia tuotteita ei saatu ensimmäisen vuoden aikana dieettiin mukaan, sillä hän oli niin allerginen niillekin, vaan elelin kuudella ruoka-aineella (bataatti, kesäkurpitsa, kana, riisi, mustikka, päärynä) vuoden. Mutta viimeisen puolen vuoden imetysdieetin aikana sain jo käyttää näitä korvaavia tuotteita osittain. Minimullistajan kanssa korvaavat tuotteet olivat jo onneksi heti alusta asti mukana ja paljon laajemmin. Toki esimerkiksi pähkinätuotteet olivat molemmilla tosi allergisoivia melkein koko imetysdieettien ajan, ja ne astuivatkin kuvioon ihan imetysdieetin loppuvaiheella.
Koska molemmilla pojillamme oli/on ongelmia suoliston kanssa (eli niin sanotusti itsenäiset suolisto/ruoka-aineallergiat “refluksiallergioiden” lisäksi), välittelin imetysdieetin aikana myös sokeria, sillä se tunnetusti lisää tulehdusreaktioita ja hiivaa suolistossa, mikä ei ole allergisille lainkaan hyvä juttu. Koska sokeri oli minimissä, ja olen oikeasti tosi makean perään, niin käytin sokerin tilalla steviaa
Myös lucuma, kaakao ja carobjauhe tuovat uusia makuelämyksiä imetysdieettileivontaan (tosin kaakao ei sopinut lainkaan Pikkusankarin imetysdieetillä, ja vain pieninä määrinä Minimullistajallekin imetysdieetin loppuaikana, mutta sitä korvasi hienosti tosiaan carob!). Ja kuten taisin taannoisessa postauksessa mainitakin, niin kuivatut marjat (kuten gojimarja, mulperinmarja sekä inkamarja) ovat hyviä makeanhimon tyydyttäjiä suomalaisten marjojen lisäksi!
Monet imetysdieettaajat kokeilevat maitotuotteiden poisjätön jälkeen soijatuotteita, mikä on mielestäni yksi suurimmista virheistä, – ja tämän tein itsekin Pikkusankarin kanssa! Soijan proteiinirakenne kun on niin lähellä maidon proteiinirakennetta, niin se harvoin käy maitoallergisille. Riisituotteet käyvät usein maitoallergisille, mutta minä käytin niitä niiiiin paljon Pikkusankarin ensimmäisen imetysdieettivuoden aikana, joten niihin en ole sen koommin halunnut koskea. Kauratuotteita kokeilimme myös säännöllisesti, mutta kaura ei oikein sopinut kummallekaan. Kookos sopi, ja siitä tuli myös minun lempparini! Ja mielikuvitusta käyttäen siitä saa loihdittua vaikka mitä, mitä kaupasta ei löydy suoraan, kuten kookosjukurttia!
Yhteistyössä Foodinin kanssa

Joka päivä herkkupäivä

Muistatteko, kun olen aiemminkin kirjoittanut tai ainakin sivunnut teksteissäni syömisen nautintoja ja omaa elämäntapaani ruuan suhteen? Minähän pyrin siis siihen, että ruoka olisi aina kun mahdollista herkullista, kaunista, eettistä ja terveellistä. Minulla ei ole nykyään mitään järkyttäviä himokohtauksia (korkeintaan vaan tekee mieli jotakin) eikä löydy mitään ruoka-ainetta, jonka kieltäisin itseltäni sen takia, että sitä ei saa syödä jostain syystä (suolistoni on toki eri mieltä siitä, mikä sinne sopii ja mikä ei, mutta se ei ole päänsisäinen kielto). Meillä ei todellakaan ikinä lasketa kaloreita eikä ruokamääriä. Voin rehellisesti sanoa, että herkuttelen joka päivä! Ja jos vaan mahdollista (eli että aikaa ja sopivia aineksia löytyy), syön mielitekojeni mukaan. 
Jos minä esimerkiksi haluan juoda pari kermakaakaokahvia päivässä, niin minä juon. Jos minä haluan syödä lettuja aamupalaksi, niin minä syön. Jos pojat toivovat karkkeja välipalaksi, niin niitä annetaan. Meillä siis kaakao, letut tai karkit eivät ole jotakin, mitä pantataan tai säästellään herkkuhetkiin, vaan ne saattavat olla meidän versioina pöydässä joka päivä. Meillä herkutellaan siis joka päivä ja pyritään siihen, että näin tehdään joka aterialla! Eli me olemme yrittäneet iskostaa lapsiin myös sen sanoman, että jo perusruoka voi olla ja onkin herkkua! Että ei olisi mitään ihmeellisiä raja-aitoja herkkujen ja ei-herkkujen suhteen.
No mitä esimerkiksi nämä kaakaon, lettujen ja karkkien nautiskelu sitten käytännössä tarkoittavat? Että mennään Starbucksiin jonottamaan CaramelMacchiatto aamupalaksi ja välipalaksi? Että paistellaan maanantaista sunnuntaihin sokeri-vehnäjauholättyset perheen pöytään? Että käydään CandyKingin laareilla valkkaamassa lisäainesateenkaaret pusseihin? No, eihän se sitä tarkoita. 
Minun aamukahvini sisältää yleensä ruokalusikallisen raakakaakaojauhetta, muutamia tippoja vadelmasteviaa ja pari ruokalusikallista vaahdotettua kookoskermaa tai -maitoa. Kahvi on tietenkin kofeiinitonta, kun kofeiinitonta elämää olen jo pari vuotta viettänyt. Jos joku kaipaa uutta twistiä kahvitteluun, niin kokeilkaa näitä makuja yhdessä!
Iltapäivällä juon teeni myös yleensä saman setin, kaakaojauheen ja stevian (ja joskus kookosmaidon), kera. Jos minun tekee mieli suklaisen version sijaan lakritsaista herkkujuomaa, laitan teehen raakakaakaojauheen sijaan lakritsinjuurijauhetta. Kokeilkaa tätäkin, jos perustee kyllästyttää!
Letut tehdään yleensä niin, että jos niihin ei banaania muussata, niin niihin raastetaan punajuurta tai kesäkurpitsaa joukkoon. Toimii! Ja ovat lastenkin suosiossa!
Punajuuri-mustikkapaksukaiset – niitä voi syödä vaikka iltaruuaksi!
Karkki ei meillä välttämättä tosiaan tarkoita niitä sokeria, tärkkelyksiä ja lisäaineita sisältäviä pikkusyötäviä. Vaan karkki voi olla myös raakakarkki. 
Karkkipussi ja karkkipatukka. Näitä karkkeja voi syödä ihan joka päivä.
 Syödäänkö teillä samoilla filosofioilla kuin meillä? Vai ollaanko me ihan pöhköjä? 😀
Yhteistyössä Foodinin kanssa

No miksi niitä superfoodeja pitää sitten popsia?

Superfoodit – nuo nykyään lähes
kaikkia kiinnostavat elintarvikkeet. Ne, joita välillä parjataan ja
välillä ylistetään. Miksi me käytämme superfoodeja päivittäin?
Ei ole oikein sanoa, että olemme
päättömästi hurahtaneita superfoodeihin. Sillä sana päättömästi
ei kuvaa hurahtamistamme. Se, miksi me käytämme superfoodeja, on
tarkan harkinnan, monen vuoden asioiden tutkimisen ja ehkä vähän
jopa (huonon) tuurin ansiota. Olemme olleet vakavasti kiinnostuneita
terveydestä ja ruokavaliosta kymmenisen vuotta. Kuitenkin poikien
allergiat (eli se huono tuuri) ajoivat meitä viimein ottamaan
kunnolla selvää vaihtoehdoista maitotuotteille, gluteeniviljoille ja kananmunille. Siitä se sitten pikkuhiljaa lähti, superfoodienkin
käyttäminen. Niin, eli miksi superfoodit? Eivätkö ne ole vain
Kiinasta raahattuja ilmastopäästöjä täynnä olevia
rahastusjekkuja?

Me yksinkertaisesti rakastamme
niiden makuja. Tiedättekö, esim. kookosmanna, mulperit,
kaakaomassa… eihän niitä voi vastustaa!

Me monipuolistamme niillä
ruokavaliotamme. Niin, emme tietenkään söisi niitä vain maun
takia, vaan saamme niistä keholle tärkeitä ravinteita
tiivistetyssä muodossa. (Tavallisesta suomalaisesta ”kotiruuasta”
on hyvin vaikea saada nykyään riittävästi vitamiineja ja
hivenaineita.)
Imetysdieetit olivat
huomattavasti helpompia toteuttaa, kun syöntivaihtoehtoja oli
enemmän kuin ”perusimetysdieettiruokaa” syövillä. Gluteeniton, maidoton
ja munaton ruokavalio täydentyy mahtavasti superfoodeilla!
Ne ovat vahvistaneet
immuniteettiämme huomattavasti (yhtenä mahtavana esimerkkinä pakurikääpä).
Kipeydet ovat vähintäänkin puolittuneet vuositasolla. Oikeasti.
Kahvin kofeiiniriippuvuudesta
irrottautuani koin superfoodit tärkeänä piristäjänä arjessani.
Esimerkiksi raakasuklaa piristää, mutta ei aiheuta kofeiinin
kaltaisia vieroitusoireita tai vakavia addiktioita (ainakaan
minulle). Sitä siis voi nauttia silloin, kun tarvitsee aivoihin ja kehoon lisää positiivisia kierroksia, mutta ei “kofeiiniaivosumua”.
Tiettyjä hormonaalisia
epätasapainoja voi korjata superfoodien avulla. Itselleni tärkein
superfood on ollut kookosöljy, joka on tiettyjen ravintolisien
lisäksi ollut tukemassa kilpirauhaseni normaalia toimintaa.
Tietyistä superfoodeista on
hyötyä myös muissa arjen toimissa kuin syömisessä. Kookosöljyllä
voi pestä meikit, käyttää kuorintavoiteen pohjana ja
kosteusvoiteena ja vaikka kiillottaa kylppärin kaakelit (kyllä, itse siis teemme juuri näitä juttuja).

Superfoodeja ostaessa on syytä
panostaa laatuun. Luonnonmukaisesti tuotettu (luomu) on hyvä
lähtökohta, mutta jos haluaa varmistua, että tuotteessa on kaikki
ravinteet tallella, niin on hyvä juttu, että tuote on myös raaka. Toinen
asia mikä on hyvä huomioida, että kaikkia superfoodeja ei
välttämättä kannata sellaisenaan popsisia suoraan pussista.
Pähkinät ja siemenet (kuten esim. chia) on syytä liottaa ennen
käyttöä. Chiasiemenet kannattaa lisäksi vielä murskata, jotta niiden
ravinteiden imeyteyminen on ylipäänsä mahdollista!
Emme sano, että jokaisen pitäisi olla superfoodien käyttäjä. Mutta jos kiinnnostusta, halua ja mahdollisuutta
löytyy omaan ruokavalioon panostamiseen, niin siinä tapauksessa
suosittelemme! Olemme vuosien aikana vertailleet eri superfoodien
ostopaikkoja, ja 95 prosenttisesti olemme kaikki superfoodimme ostaneet
viimeisen viiden vuoden aikana Foodinilta.
Yhteistyössä Foodinin kanssa.
Foodinin tuotteita saa verkkokaupasta (foodin.fi) sekä
luontaistuotemyymälöistä (esim. Life).

Tuorepuurofanin luottoreseptit

Nyt voisi olla hyvä aika kaivella viimeisiä (?) viime kesän marjoja pakkasesta ja testailla uusia tuorepuuroreseptejä, eikö vaan? Ehkä teidänkin pääsiäisaamu voisi alkaa jommalla kummalla näistä minun luottotuorepuuroannoksista?

kvinoatuorepuuro vol 1
1dl jäisiä mustikoita
½dl-1dl jäisiä mansikoita
1rkl maapähkinävoita
kourallinen kikherneitä
makeutusta (esim. hunajaa, steviaa)

Sulata marjat huoneenlämmössä, jääkaapissa tai mikrossa. Huuhtele kvinoahiutaleet ja kikherneet siivilässä. Sekoita lautasella hellästi haarukan avulla marjat, hiutaleet, kikherneet ja maapähkinävoi. Jos haluat, lisää makeutta oman maun mukaan (minä laitoin 7 tippaa nestemäistä steviaa). Anna puuron tekeytyä jääkaapissa tai nauti heti (minä nautin aina heti :-)).
kvinoatuorepuuro vol 2
½dl kaurahiutaleita
½ appelsiini
1dl jäisiä vadelmia
½dl jäisiä puolukoita
makeutusta (esim. hunajaa, steviaa)

Sulata marjat huoneenlämmössä, jääkaapissa tai mikrossa. Huuhtele kvinoahiutaleet siivilässä. Pilko appelsiini pieniksi paloiksi. Sekoita haarukalla hellästi marjat, kvinoahiutaleet, appelsiinin palat, kaurahiutaleet, juokseva kookosöljy (eli sulata se, jos ei ole tarpeeksi kesä :-)) sekä lakritsinjuurijauhe. Jos puuro kaipaa mielestäsi lisämakeutta, lisää sitä haluamallasi tavalla (itse laitoin sen vakion, 7 tippaa nestemäistä steviaa). Puuron voi syödä heti, tai antaa tekeytyä jääkaapissa.

Resepteistä tulee yksi iso annos tai kaksi pientä annosta.

Yhteistyössä Foodinin kanssa