Lapsiperhe + vuosi ilman tartuntatauteja = mahdoton yhtälö?

Olipahan
saavutus! Meillä juhlittiin yksivuotisjuhlia, meinaan terveyden
yksivuotisjuhlia! Vuoteen kenelläkään meidän perheessä
ei ollut tartuntatauteja, edes pientä flunssaa, saati mitään sen
vakavampia tartuntatauteja! Harmi vain, synttärilaskenta joudutaan
aloittamaan alusta, sillä juurikin viime viikkoina minä ja pojat
olemme sairastaneet pienimuotoisen flunssan, pläääh. Ja ei
tietenkään ole tietoa, mitä kauheuksia kulman takana odottaa, hah.
Kirjoitan kuitenkin siksi, koska tämä vuosi on ollut historiallinen meidän
perheessä. Toki sitä edeltävänä vuonna meillä vieraili
myös vain yksi flunssa, joten periaatteessa kahden vuoden sisään
yksi flunssa sekin on jo aika kivasti, kun ottaa huomioon meidän
taustan ja lapsiperhestatuksen, eskarissa käymisen, kerhossa
käymisen, yhteensä neljässä harrastuksessa käymisen ja kaikki
muut hoploppailut ja lähipiirissä jyllänneet kipeydet.

 

Meidän
molemmilla pojilla on ollut refluksitaudin, allergioiden ja astman
ollessa huonossa jamassa huono vastustuskyky, luonnollisestikin,
kuten muillakin pitkäaikaissairailla. Ja sitten kun se flunssa on
tullut päälle, se on tullut todella, todella ikävänä nostaen
kaikki oireet potenssiin tuhat. Siksi me olemmekin aikaisempina vuosina aina olleet
todella tarkkoja vieraiden kipeystilanteesta kotiin kutsuessa ja
kylässä käydessä (enää emme ole niin tarkkoja, vaikkakaan emme hakemalla hae edelleenkään tartuntoja). Muistan,
kun aiempina vuosina joka
ikinen kerta
,
kun lääkärikeskuksessa, terveyskeskuksessa tai
sairaalassa käynnistä oli pari päivää, lapset tulivat
kipeiksi, aina ja poikkeuksetta! Minä itsekin olen nuorempina
aikuisvuosina ollut pedin oma jokaisesta sairaudesta, jota kuka
tahansa kanssani vähänkään tekemisissä ollut ihminen on
sairastanut. Viime vuosina olen kuitenkin minäkin ollut ilmiömäisen
terve. Jotakin on siis tapahtunut. Vähän
aikaa sitten kirjoittelinkin
, että arkemme on ollut
vähempioireista, ja että lääkkeistä olemme pyristelleet
onnistuneesti eroon! Arki on myös sen takia ollut helpompaa, kun ei
ole ollut noita ikäviä sairauskierteitä kiusaamassa.

Ajattelin
nyt kirjoitella asioita, joiden luulemme vaikuttavan
vastustuskykyymme positiivisesti. Jospa sieltä löytyisi jollekulle
edes jokunen uusi asia mietittäväksi 🙂

Uni.
Tämä on pakko kirjoittaa ensimmäiseksi, ihan vain jo blogin
nimenkin takia, heh. Monta vuotta kestävä jatkuva valvominen on
syönyt koko perheen vastustuskykyä. Onhan se selvää, että jos
herää monta vuotta putkeen monta kymmentä kertaa yössä,
ei keho saa levätä tarpeeksi, jotta jaksaisi puolustautua ulkoisia
uhkia vastaan. (Muuten, hyvää unta tavoitteleville lisävinkkejämme
löytyy täältä (klik)!)

Unihygienia.
Olemme valinneet koko perheelle laadukkaat patjat, tyynyt ja peitot,
jotka ovat helposti pestävissä. Varsinkin tyynyä pesemme
säännöllisesti ja tyynyliinaa vaihdamme usein. Tyyny on flunssan
iskiessä välttämättäkin räkä- ja yskäalusta, ja jos se jo ennestään
sisältää kirjavan joukon mikrobeja, ei tarvitse varmaankaan
ihmetellä, miksi flunssakierre vaan jatkuu ja jatkuu…
Käsien
pesu.
Jos meillä ei ole vieraita tai muuta erikoista häslinkiä,
niin pojat muistavat pääsääntöisesti ihan itse käsien pesun
tärkeyden: vessassa käynnin jälkeen, ennen ruuanlaittoa/syömistä
sekä aina, kun saavumme kotiin pihalta/kylästä/muualta. Me pesemme
ikävät pöpöt pois ja katsomme, kun ne vierivät viemäriin.
Sitten kuivataan kädet kunnolla, etteivät uudet pöpöt pääse
tarttumaan niin helposti käsiin. Käsien pesua vauhdittaa yleensä
kertomukset siitä, miten kipeänä ollessa möllötetään vain
kurjana kotona, eikä päästä niihin haluttuihin
teattereihin, retkille, kylään, jos pöpöt valtaavat käsien
kautta kehon… 

Hyvät
bakteerit.
Emme ole missään nimessä yltiömäisen puhtauden
perikuvia (ja erotan tässä sanat hygieenisyys ja puhtaus, sillä
hygieenisiä koemme olevamme). Emme jynssää kotiamme lattiasta
kattoon hysteerisesti desinfioivilla myrkyillä. Pidämme siis
huolen, että kodissamme on läsnä ns. normaali bakteerikanta.
Olemme tehneet kotiimme perusteelliset homekartoitukset, mm.
homekoiratutkimuksen ja sen perusteella kotimme on homeeton (homeelle altistuminen lisää sairastumisriskiä sekä sairauskierteitä!).
Tämän lisäksi vahvistamme jokaisen perheenjäsenemme hyvää
suolistobakteerikantaa säännöllisen epäsäännöllisesti
käyttämällä vahvoja maitohappobakteereja kuuriluontoisesti sekä
syömällä hapatettuja ja fermentoituja ruokia.

Luomuruoka.
Uskomme vakaasti, että parempi ravitsemustilanne meillä kaikilla on
vaikuttanut immuniteettiimme. Omaostamamme ruuan luomuprosentti hipoo
nykyään sataa prosenttia (kiitos paremman saatavuuden!), sillä
uskomme, että mitä vähemmän ruuassa on “mitään
ylimääräistä”, sen paremmin keho osaa hyödyntää ruuan
ravinteet (ja niitähän keho tarvitsee toimiakseen optimaalisella
tavalla). Ja tietenkin, kun “perusruokia” virittää
superfoodeilla“, saa
entistäkin enemmän ravintoaineita käyttöön!

Puhdas
vesi.

Suomessa tulee helposti ajatelleeksi, että hanavesi on
automaattisesti puhdasta ja laadukasta. Mutta onko se sitä oikeasti?
Yleensä kannattaa esimerkiksi muistaa, että mitä vanhempi talo, sitä vanhemmat putket. Emme luota
sokeasti hanaveden laatuun, ja siksi meillä on ollut käytössä
vedensuodatin parin vuoden ajan. Käytämme janojuomana vettä ja
usein lisäämme siihen ripauksen laadukasta suolaa
ja tuoretta sitruunaa.
Vitamiinit.
Tästä voisi kirjoittaa kokonaisen tekstin itsessään, mutta
nostetaan aiheeseen liittyen nyt vain kolme meidän perheen
luottovitamiinia: d-vitamiini, omega-3 sekä c-vitamiini. Olennaista
vitamiinien käytössä on riittävä annostus ja laatu. Laadulla
tarkoitetaan myös sitä, että tuote on mahdollisimman hyvin
elimistön hyödynnettävissä.
D-vitamiinia
käytämme nestemäisessä muodossa, jonka pohjana on oliivi-, mct-
tai jokin muu laadukas öljy. D-vitamiinin täytyy olla
luonnollisessa muodossa (D3). Lapsille annamme n. 50 mikrogrammaa/vrk
ja itse otamme n. 100 mikrogrammaa/vrk ympäri vuoden. Kunhan pitää
huolen, että saa muitakin rasvaliukoisia vitamiineja, varsinkin a-
ja k2-vitamiinia, voi d-vitamiinia ottaa huoletta 20 mikrogrammaa
jokaista 10:ntä painokiloa kohden. D-vitamiini on ehkäpä tärkein
immuniteetin vahvistaja, jos pitäisi valita vain yksi ravintolisä,
mitä käyttää. (Olemme myös mittauttaneet d-vitamiiniarvomme ja
näillä annostuksilla d-vitamiinin tasomme niin aikuisilla kuin
lapsilla ovat viitearvoissa hyvissä lukemissa!)

 

Omega-3:sta
käytämme joko vanhanajan kalanmaksaöljynä (josta saa samalla
a-vitamiinia) tai sitten krilliöljynä (joka sisältää myös
astaksantiinia). Omega-3:n päiväannos lapsilla on n.500mg ja
aikuisilla n. 1000mg. Omega-3:n yksi päärooli elimistössä on
tulehdusreaktion hillitseminen. Suurempia annoksia ei ole tarvetta
ottaa. Sen sijaan liiallista omega-6 saantia tulisi rajoittaa, sillä
se puolestaan lisää tulehdusta elimistössä.
C-vitamiinia
käytämme joko jauheena askorbiinihappokristalleina tai hitaasti
vapautuvana kapselina. Normaali päiväannos lapsilla on 250-500mg ja
aikuisilla 1-2g. Jos kuitenkin flunssa pääsee yllättämään, niin
normaalin päiväannoksen voi kolminkertaistaa. Sillä voi lyhentää
flunssan kestoa parilla päivällä. Koska c-vitamiini on
vesiliukoinen, ei tarvitse olla huolissaan yliannostuksesta useamman
grammankaan päiväannoksilla. 

Stressinhallinta.
Pyrimme minimoimaan fyysisiä stressitekijöitä niin paljon kuin
mahdollista (jokainen voi valita, ottaako töissä ylennystä
vastaan; jokainen voi valita, kuinka paljon harrastaa kuinkakin
rankkaa harrastusta jne.). Pyrimme välttämään kiireettä. Mitä
stressaavampi päivä on ollut, sitä enemmän täytyisi varata aikaa
rauhoittumiselle iltaisin. Lasten kanssa tämä tarkoittaa yhdessä
lukemista tai rauhallisia leikkejä, läheisyyttä ja läsnäoloa.
Musiikilla on rauhoittava vaikutus koko perheeseemme. Jonkinlainen
hieronta tai sively kuuluu aina nukutusrituaaleihimme. Siinä huomaa
konkreettisesti, miten keho rentoutuu. Me vanhemmat käytämme myös
kuuriluontoisesti adaptogeenisiä yrttejä tasapainottamaan stressiä
(Näitä ovat esimerkiksi reishi,
ashwagandha ja
ruusujuuri).

 

Henkilökohtaisesti
lisäisin listaan vielä hieman mututuntumalla, mutta silti tosissani
ulkoilun (ja säännöllisen liikunnan muutenkin) sekä positiivisen
elämänasenteen. Oman kehon kuuntelemisen oppiminenkin voi
toimia flussan tulon ehkäisijänä, sillä silloin pystyy
havaitsemaan flunssan tulon jo todella varhaisessa vaiheessa ja kerkiää tehdä
tarvittavat akuutit flunssantulon estotoimenpiteet jo hyvissä ajoin.
Itsekin oman nykyisen flunssani jo ounastelin, sillä takana oli
tiukka työviikko, välissä viikonloppu yksin lasten kanssa miehen
ollessa työmatkalla ja edessä taas tiukka työviikko ja sen päälle
minun ja Pikkusankarin matka koko ajan jossakin päin Suomea
viilettäen. Tämän kaiken lisäksi raskaus velotti todella suuren osan
jaksamista, ja läheissuhteissa oli suuria murheita. Nukkuminen ei
onnistunut pahoinvoinnin ja yskimisen takia. En jaksanut vaivautua
ulos enkä oikeastaan ajatella kovin positiivisestikaan. Eli olin
oikein tyrkky näille pojilla olleille flunssapöpöille. Jospa
loppuraskaus ei sisältäisi näin kovia puristuksia kaikilla elämän
osa-alueilla samaan aikaan!

Loppuun
vielä on pakko mainita, että meidän mielestä se yleinen
ajatuskuvio, että lasten nyt vaan kuuluu sairastaa kymmenen tai
kaksikymmentä flunssaa vuodessa
on outo. Ainakin itse olemme
huomanneet, että sellaista on mahdollista välttää, ja
toivommekin, että voimme tavata flunssan seuraavan kerran vasta
vuoden päästä tai myöhemminkin. Ja jos jostakin syystä flunssa
tai muu pöpö iskee taas aiemmin, ei flunssantorjumiskeinoistamme
ole ainakaan ollut mitään haittaa, kun niitä toteuttaa sopivan
rennolla asenteella, ihan niin kuin muutakin elämää. Ei siis
stressiä näistäkään asioista!
Yhteistyössä
Foodinin

kanssa

Minun vinkkini somevanhemmuuden vähentämiseen

Virtuaalinen maailma on kuohunut vanhempien somekäytöksestä aika voimaakkaastikin viime aikoina (olette varmasti huomanneet sen!). Minun mielestäni asioista keskusteleminen on vain hyvä asia! Itse suhtaudun aika neutraalisti näihin asioihin: suurin osa elektroniikasta helpottaa elämää huomattavasti ja sillä on paljon hyviä puolia ihan sen lapsiarjenkin kannalta ajateltuna. SILTI jokaikisen vanhemman (ja muidenkin lasten kanssa aikaa viettävien) tulisi miettiä omaa kännykän/tabletin/tietokoneen käyttöä lasten seurassa, ja tehdä käytökseen muutoksia, jos omatunto vähänkään kolkuttelee.
Luulen, että minäkin saatan välillä olla juuri se äiti, josta tuntemattomat voivat ajatella, että onpas siinä kasvattaja, kun on nenä ruudussa kiinni. Minä kun saatan lasten kanssa liikkuessa räplätä kännykkää, enkä sitä asiaa nyt lähde kieltämään yhtään. Usein, hyvin usein tarkoitusperäni on kuitenkin jokin ihan muu kuin “turhanpäiväinen” somettaminen! 

Käytän hyvin usein navigaattoria, kun liikun vieraassa paikassa lasten kanssa (kyllä, myös silloin, kun olemme kävellen liikkeellä). Ja kännykässähän tuo navigaattori on. 
Liikkeellä ollessamme saatan etsiä myös liikkumiseemme/päivän suunnitelmiin liittyviä tietoja, jotka ovat jostain syystä jääneet selvittämättä aiemmin.
Saatamme yhdessä googlettaa jotakin oudon näköistä sientä tai hyönteistä tai sammakkolajia, joka tulee luonnossa vastaan. Tai tsekkaamme yhdessä, miltä sää näyttää määränpäässämme.
Saatan napsaista kuvan tai pari jostakin hauskasta/kauniista tilanteesta muistoksi meille kaikille.
Hyvin usein myös vastaan puhelimeen, jos on syytä olettaa, että soittaja on esimerkiksi henkilö, jota olemme menossa tapaamaan, sillä soittajan asia saattaa vaikuttaa meidän sen hetkisiin suunnitelmiin. Vastaan myös puhelimeen, jos kuka tahansa, mutta sama henkilö soittaa muutaman kerran tiuhaan peräkkäin, sillä yleensä silloin soittajalla on jotakin tärkeää asiaa.
Muutamat läheiset saattavat lähettää pojille minun whatsupp-tilin kautta kuvia esimerkiksi pojille tärkeistä lemmikeistä. Näitä kissa- ja koirakuvia ja -videoita tietysti katsomme yhdessä hymyillen!
Ihan silloin tällöin saatan puistossa ollessamme kaivaa kännykän myös tsekatakseni päivän aikana tulleet viestit tai laittaakseni instagramiin kivan kuvan. Mutta näin tapahtuu vain ja ainoastaan silloin, kun näen, kuulen ja tiedän, että lapsilla on jokin superhyvä leikki keskenään, eikä vaaroja ole lähettyvillä. 
Kotona ollessa voin katsoa puhelinta silloin, jos pojat leikkivät toisessa huoneessa nätisti, eikä minua tarvita heidän valvomiseensa. Silloinkaan sormi ei voi olla pyyhkimässä pölyjä näytöltä jatkuvasti, sillä kyllä lapset senkin huomaavat ja vaistoavat, vaikka kuinka ovatkin omissa oloissaan.
  

No, mitkä vinkit sitten antaisin niille, jotka haluavat vähentää somen käyttöä?
Mykistä ei-niin-tärkeät whatsupp-ryhmät. Laita kännykkä kokonaan äänettömälle tai piippaukselle aina, kun et odota mitään supertärkeää puhelua.
Jos räpläät puhelinta lasten läsnäollessa, kerro heille, mitä teet. Tämä tapa vähentää huomattavasti kiusausta alkaa selaamaan kaikkea ei-niin-välttämätöntä. Minä kerron 99 prosenttisesti ääneen aina, että “Äiti etsii nyt googlesta sen paikan osoitetta, mihin olemme menossa”, tai “Äiti katsoo, moneltako se paikka aukeaakaan”, “Äiti kirjoittaa isille nyt viestiä, jotta isi osaa tuoda kaupasta niitä meidän toivomiamme ruokia” tai “Äiti sopii nyt kaverin kanssa treffejä, jotta tekin pääsette leikkimään kavereidenne kanssa iltapäivällä”.  Tämän tavan ansiosta lapset eivät hae niin kovasti huomiota puhelimen käytön aikana, kun he tietävät, mitä vanhempi puhelimella tekee ja että sen räplääminen loppuu tietyn ajan sisällä. (Tämä tietenkin toimii hyvin vain vanhempien lasten kanssa, jotka ymmärtävät puhetta.)
Jätä puhelin joskus kotiin. Jos oletat, että et tarvitse puhelinta pikkureissun aikana, jätä puhelin rohkeasti kotiin.
Kun tapaatte kavereiden kanssa, näytä mallia, äläkä vilkuile kännykkää jatkuvasti, saati ota sitä kokoaikaiseksi seuralaiseksi käteesi oikeassa seurassa ollessasi.
Vaikka puhelimesi ei ole äänettömällä, sinun ei ole pakko vastata puheluihin tai viesteihin (ellet ole luvannut jollekulle sinä päivänä olevasi tavoitettavissa koko ajan). Usein, kun me olemme vaikka lukemassa satua tai leikkimässä, pojat kertovat kuulevansa, että puhelimeni soi tai viestin piippaavan. Lasten mielestä mikään ei ole siinä hetkessä ihanampaa kuin se, että otan heidän lähemmäksi itseäni ja kuiskaan “Kenelläkään ei ole mitään sen tärkeämpää asiaa nyt, kuin tämä meidän hetkemme tässä. Äidin ei tarvitse vastata puhelimeen nyt.”

Näillä vinkeillä ainakin minun someomatuntoni pysyy suht puhtaana. Haluan kasvatuksellani välittää pojilleni kokemuksen, että elektroniikka/netti/virtuaalisuus/some on hyvä renki, mutta todella huono isäntä. Lasteni tulevaisuus tulee olemaan kovin paljon tuolla toisessa todellisuudessa, mutta en  tahdo, että he kokisivat, että se toinen todellisuus olisi paremmuudessa ikinä verrattavissa tähän oikeaan todellisuuteen.
Myös minä olen siis saanut silmänpyörittelyjä, kun olen kännykkää katsellut poikien läsnäollessa, mutta sitäkin enemmän olen saanut kommentteja ventovierailta, kuten: “Kuinka kauniisti kohteletkaan lapsiasi ja kuinka hyvin asiat selität heille”, tai “Onpa kiva huomata, että olemassa on vielä vanhempia, jotka keskittyvät täysillä lapsiinsa ja välittävät muustakin kuin somesta”. Asioilla on siis tässäkin asiassa kaksi puolta: eri tilanteissa minunkin käytös nähdään tosi huonona tai tosi hyvänä.
Minä olen halunnut selittää jo varhaisessa vaiheessa esikoiselleni, miksi äiti ottaa välillä ruuistaan kuvia (äiti jakaa näitä kuvia netissä, jotta muut ihmiset voisivat saada inspiraatiota niistä), miksi äiti kirjoittaa meidän arjesta blogiinsa eli julkiseen päiväkirjaansa (äiti haluaa, että maailman muut lapset eivät joutuisi kärsimään niistä vaivoista niin paljon, kuin te kärsitte) ja miksi ylipäätään äiti haluaa olla mukana kaikissa “someissa” ja muissa (koska äiti tykkää lukea juttuja, jotka häntä kiinnostavat ja että äiti voi pitää yllä sen kautta sellaisiakin ystävyyssuhteita, joita kasvotusten harvemmin voidaan pitää yllä). Ja niin edelleen. Olen myös kertonut, että netistä voi saada paljon iloa, mutta esimerkiksi netistä kauniin auringonlaskun katsominen ei tuota ollenkaan samaa iloa kuin livenä sen katsominen – mennään siis katsomaan sitä yhdessä!
Pyrin siis hoitamaan suurimman osan kännykkä/tietokoneasioista muulloin kuin poikien kanssa ollessa. Myönnän, että hyvin usein yksin ollessa, esimerkiksi pidemmissä odottamistilanteissa selaan kännykkää (olen kärsimätön odottaja, ja tätä minun pitäisi petrata!), vaikka voisin myös “olla hetkessä” juuri siinä tilanteessa, missä sitten olenkaan. Myös iltaisin lasten nukahdettua tulee tehtyä viestittelyä, sähköpostia ja blogijuttuja, ja vaikka se ei ole pois lasten kanssa olosta, niin onhan se tietysti pois parisuhdeajalta, jos se toinen on siinä kotona eikä omissa menoissaan (mutta toisaalta, meillä ei katsota telkkaria, joten aikaa jää kyllä kotitöihin yhdessäoloonkin ilman ruutuja).

On tietenkin hetkiä, jolloin joku sähköposti vain on kerta kaikkiaan kirjoitettava heti tai pankkiasia maksettava ja istuuduttava koneen ääreen lasten kanssa ollessa. Mutta minun mielestäni on hyvä, jos nämä olisivat tosissaan niitä poikkeushetkiä. Näin lapsetkin oppivat, että kännykkä, pädi ja läppäri ovat etupäässä keinoja hoitaa asioita, eivät itse todellisuus.

Meidän perheen univinkit

Koska blogini nimi on edelleen “Hei meillä valvotaan”, koen tehtäväkseni välillä kirjoitella myös unijuttuja 🙂 Vaikka voisin nyt kirjoitella enemmänkin siitä, miten meillä edelleen valvotaan välillä öisin, en kirjoittele, sillä valvominen on normaalia tasoa. On pissatuksia, kauhukohtauksia, janoja, hiipimisiä perhepetiin, heräämisiä kylkiluiden väliin iskeytyviin potkuihin tai varpaiden makuun suussa, on allergista johtuvaa valvottavaa kutinaa, on mahakipuja ja muitakin vaivoja, jotka valvottavat meidän perhettä. Mutta ei meillä enää itketä tuntikaupalla suoraa tuskahuutoa, ei onneksi! Siksi kirjoitankin nyt sitä, mitkä asiat meidän perhe on kokenut tärkeiksi vaikuttajiksi hyvään uneen. Vinkit ovat satunnaisessa järjestyksessä.
Suurinpiirtein samassa järjestyksessä toistuvat iltarutiinit. Pesut, pissat, juomiset, iltavitamiinit/lääkkeet, iltasadut.
Halit, pusut ja läheisyys. Jokainen perheenjäsen saa haleja, pusuja ja läheisyyttä ennen nukkumaanmenoa. Kaikki niitä tarvitsevat, ja Minimullistajan vieressä olemme edelleen siihen asti, kunnes hän nukahtaa. Pojat nukkuvat edelleen samassa huoneessa, jolloin he saavat turvaa toisistaan myös öisin. Vaikka muutimme isompaan taloon, ja poikienkin oli mahdollista saada omat nukkumishuoneet, eivät he niitä halunneetkaan. Ja vaikka Mininullistaja täyttääkin kolme vuotta, emme koe ongelmaksi hänen vieressään loikoilemista nukuttamistilanteessa. Usein mieheni tulee kotiin töistä juuri ennen sänkyyn menoa, jolloin isin läheisyys on erityisen tärkeä juttu Minimullistajalle. Pikkusankari toivoo usein jalkahierontaa ennen nukahtamista. Se silmin nähden rentouttaa häntä (ja kenties auttaa kasvukipuihin?).
Netti pois päältä. Laitamme netin joka ilta pois päältä yön ajaksi (eli virta pois nettilaitteesta ja kännykkä lentokonetilaan), koska
elektromagneettinen säteily voi mm. haitata melatoniinin tuotantoa ja
sekoittaa sirkadiaanista rytmiä. Se voi aiheuttaa lukuisia terveydelle
haitallisia asioita, kuten allergioiden pahenemista, sydämen tykytyksiä,
väsymystä herätessä, lihaskipua ja -heikkoutta sekä yleisesti
immuniteetin heikentymistä. Pyrimme myös sijoittamaan sängyn sellaiselle
paikalle makuuhuoneessa, että seinän toisella puolella ei olisi
sähkökeskusta tai muita mahdollisesti säteileviä laitteita. Emme pidä
metallisia valaisimia yöpöydillä tai lähellä vuodetta. Emmekä pidä
kännykän laturia tai muita piuhoja seinässä kiinni makuuhuoneessa,
varsinkaan jos piuhan toinen pää ei ole kiinni itse laitteessa.
Hiilaripitoinen ateria ennen nukkumaan menoa. Varsinkin minä olen huomannut, että tuorepuuro tai muu vastaava on kiva iltapalalla. Iltaramasemisen houkutteluun auttavat myös kamomillatee tai reishitee. Kannattaa suosia helposti sulavaa iltapalaa, ettei ruoansulatuskanavan
tarvitse työskennellä yöllä tolkuttomasti, kun sen pitäisi levätä.
Murheiden ja kiitollisuuksien jakaminen toisen kanssa. Minulla ainakin henkilökohtaisesti jää ajatukset surraamaan päähän tosi kovaa vauhtia, jos en saa purkaa niitä mieheni kanssa. Kerromme toisillemme päivän murheet, ja sen jälkeen pyrimme nimeämään molemmat ainakin kolme kiitollisuutta päivästämme. Tätä tapaa olemme noudattaneet jo monta monta vuotta. Tavasta on tullut tärkeä, ja viimeistään tässä vaiheessa päivää saamme tietää toistemme tärkeitä juttuja päivän ajalta, jos tätä ennen emme ole saaneet mahdollisuutta jutella rauhassa. 
Viileä makuuhuone. Makuuhuone kannattaa olla viileä, mielellään alle 20 astetta.
Tutkimusten mukaan viileä ilma makuuhuoneessa parantaa unenlaatua. Kehon
lämpötila laskee yöllä, mutta jos makuuhuone on liian kuuma (tai
vaihtoehtoisesti jäätävän kylmä), voi se aiheuttaa levottumuutta ja heräilyä yöllä.
Pimeä makuuhuone. Ehkä yksi tärkeimmistä asioista unenlaadun varmistamisessa on
makuuhuoneen täydellinen pimeys. Jo pienikin valo (esim. vilkkuva
palovaroitin) voi häiritä melatoniinin ja serotoniinin tuotantoa. Meillä
on pimennysverhot käytössä, mutta silmälapuillakin pääsee jo alkuun (ne kulkevat matkoilla hyvin mukana!).
Lisäksi pyrimme käyttämään iltaisin mahdollisimman vähän ruutuja (tv,
puhelin, tabletti, läppäri ym.), koska niiden valo on sinistä, joka on
valoista kaikista eniten unentuloa ja -laatua häiritsevää. Jos (ja kun) kuitenkin käytämme ruutuja, himmennämme näytön kirkkauden
minimiin ja käytämme värifiltteriä, joka muuttaa näytön värin
punaisemmaksi. On myös olemassa oransseja silmälaseja, jotka blokkaavat
sinistä valoa.
Magnesium. Jokaisen aikuisen (ja miksi ei myös
lapsen/nuoren) kannattaa nappasta illalla magnesiumia suuhunsa, sillä
magnesiumilla on kehoa rentouttava vaikutus. Lisäksi se on yksi
tärkeimmistä ravintolisistä, koska harva (jos kukaan) saa sitä
riittävästi pelkästä ravinnosta. Magnesiumin puute voi olla yksi
taustatekijä unettomuudelle. (Kaliumin puute puolestaan voi heikentään
unenlaatua ja d-vitamiinin puute taas voi aiheuttaa väsymystä päivisin.)
Magnesiumia on monia eri laatuja. Me suosimme sitraattia ja
glysinaattia. Kolmas hyvä vaihtoehto on magnesium treonaatti.
Oikeanlaiset patjat ja tyynyt. Ihan oikeasti yksi tärkeimmistä asioista, joita ihmiset eivät yleisesti
ottaen tajua hyvän unen tavoittelussa on se, että heillä olisi juuri
heille sopivat patjat ja tyynyt. Jokainen meistä on yksilö, omine
vartalonmuotoineen ja myös nukkumistottumuksineen. Monesti pariskunnan
osapuolet voivat olla vartalonmuodoiltaan ja ominaisuuksiltaan hyvin
kaukana toisistaan, mutta he nukkuvat silti samanlaisilla patjoilla ja
tyynyillä. Jos pariskunnan toisen osapuolen kanssa ei käytä samankokoisia vaatteita ja aja autoa
samoilla penkin säädöillä, on hyvin todennäköistä, että tarvitsee
rakenteeltaan erilaiset patjat ja tyynyt. Ja lisäksi: kumman tehtävä on joustaa:
patjan vai nukkujan? Kannattaa varmistua ainakin, että tyyny on korkeussäädettävä
ja pestävä. Patjan tulisi mahdollistaa ergonominen nukkuma-asento ilman,
että vartalon lihasten tarvitsee tehdä kompensoivaa työtä. Jos aamulla herää lihakset jumissa, voi vika olla edellä mainitussa. Vuoteen puhtaana pitäminen on myös tärkeää! Se tarkoittaa sitä, että tyyny pestään ainakin kerran
kolmessa kuukaudessa, petauspatjan päällinen pari kertaa vuodessa,
peitto 2-3 kertaa vuodessa ja makuuhuoneen lattia sekä sänky imuroidaan säännöllisesti.

Vinkkejä tuoreille vanhemmille

Jos nyt, viiden ja puolen vuoden lastenhoitokokemuksella antaisin
neuvoja itselleni, tuoreelle äidille, joka raahaa hymyssä suin,
mutta silmät väsymyksestä kiinni painuen vauvaansa synnäriltä
kotiinsa, niin mitä ne olisivat?
Kodin ei tarvitse olla puolen millin tarkkuudella siivottu. Pikkusankarin vauvavuotena minä,
minä todellakin asettelin jokaikisen tavaran paikoilleen niin, että
pyörin sen ympärillä minuutin varmistaen, että paikka on varmasti
oikea. Ja minä, minä todellakin pesin pyykkiä silloinkin, kun
aivoni eivät osanneet edes erottaa, mikä siivouskaapin töniköistä
on pesuaine. Ei olisi tarvinnut. Ei todellakaan. Minä uuvutin
itseni.
Lapsen ei tarvise nukkua rattaissa, jos hän ei nuku siellä.
Simple as that. Minä itkin, kävelin, nostin vauvaa, itkin, kävelin,
nostin vauvaa, itkin, kävelin, nostin vauvaa. Monta tuntia putkeen, aurinkolasit silmilläni.
Olisin vain voinut hyväksyä sen, että vauva ei nuku rattaissa.
Helpommalla pääsen, kun pidän vauvaa rintarepussa ja sylissä kaikki uniajat.
Vauvan ei tarvitse syödä sitä yhtä ainoaa oikeaa sosetta, jos
se ei maistu.
Vaikka neuvolasta ohjeistettaisiin aloitussose, sen ei
todellakaan tarvitse olla se. Minä syötin pojalleni väkisin
perunaa, koska se oli se aloitussose terkkarimme mukaan. Poika huusi
kauhusta, kun työnsin lusikkaa hänen suuhunsa, ja myöhemmin
paljastui, että peruna oli yksi pahimmista allergioiden ja refluksin aiheuttajista hänellä.
Jos sinusta tuntuu, että jokin on vialla, niin suurella
todennäköisyydellä jokin on vialla.
Siitä huolimatta, että
lähipiiristä sanottaisiin mitä vain. Äidinvaisto ei ole koskaan minulla pettänyt. Sitä vaan pitää uskaltaa kuunnella.
Vauva ei itke muuten vain. Tämä on minun mielipiteeni. Vauva
itkee nälkää, janoa, läheisyyden kaipuuta, hermostusta, kipua,
kylmää, kuumaa, turhautuneisuutta… Mutta koskaan vauva ei itke
turhaan. Minun mielestäni itku on aina kutsu auttamaan. Silloin
vauva tarvitsee vanhempaa. Tavalla tai toisella.

Älä syö mitä vain vauvavuotena. Minulta ei siis heru suostumusta
einespitsa-sprite-munkki-ruokavalioon. Vaikka kuinka olisi väsynyt. Sillä,
mitä syö, on niin suuri vaikutus jaksamiseen, että järkevä
ruokailu on yksi niistä harvoista asioista, joista kannattaa yrittää
kaikkensa pitää kiinni myös vauvavuotena. Eikä se järkevä
ruokailu tarkoita kahden kuukauden reseptinmietintää ja maailman
terveellisimmän vihanneksen kaivuumatkaa Tiibetin maaperän alle.
(Ja tässä puhutaan nyt sekä niistä, jotka eivät joudu olemaan
imetysdieetillä että niistä, jotka joutuvat.)
Syö vitamiineja. Ruuan lisäksi purkista. Oikeasti, varsinkin jos imetät, tarvitset
vähintäänkin monivitamiinia ja d-vitamiinia. Oikeasti.
Kokeile elämää ilman kofeiinia. Tiedän, nyt monet
naurahtavat ja pyörittelevät päätään ja vannovat, että eivät
ikinäkoskaan pärjäisi vauvavuotta ilman kahvipannujen
tyhjentämistä kymmentä kertaa päivässä. Minä koen, että olen saanut jaksamisestani
tasaisemman ilman kofeiinia. (Juttujani kofeiinittomuudesta on muun muassa täällä ja täällä.)
Aamu voi alkaa myös ilman kofeiinitankkausta.

Älä panikoidu, vaikka oma lapsi ei olekaan samassa ryömimis- ja jokelteluaikataulussa hiekkalaatikkojengin muiden pilttien kanssa.
Normaali oppimisskaala on oikeasti tosi, tosi iso. 
Oikeat ystävät jäävät viereesi. He eivät jätä. He haluavat auttaa.
Katso puolisoasi armollisesti. Ehkä hän yrittää ihan
kaikkensa, vaikka siltä ei aina näyttäisikään.