Vinkkejä tuoreille vanhemmille

Jos nyt, viiden ja puolen vuoden lastenhoitokokemuksella antaisin
neuvoja itselleni, tuoreelle äidille, joka raahaa hymyssä suin,
mutta silmät väsymyksestä kiinni painuen vauvaansa synnäriltä
kotiinsa, niin mitä ne olisivat?
Kodin ei tarvitse olla puolen millin tarkkuudella siivottu. Pikkusankarin vauvavuotena minä,
minä todellakin asettelin jokaikisen tavaran paikoilleen niin, että
pyörin sen ympärillä minuutin varmistaen, että paikka on varmasti
oikea. Ja minä, minä todellakin pesin pyykkiä silloinkin, kun
aivoni eivät osanneet edes erottaa, mikä siivouskaapin töniköistä
on pesuaine. Ei olisi tarvinnut. Ei todellakaan. Minä uuvutin
itseni.
Lapsen ei tarvise nukkua rattaissa, jos hän ei nuku siellä.
Simple as that. Minä itkin, kävelin, nostin vauvaa, itkin, kävelin,
nostin vauvaa, itkin, kävelin, nostin vauvaa. Monta tuntia putkeen, aurinkolasit silmilläni.
Olisin vain voinut hyväksyä sen, että vauva ei nuku rattaissa.
Helpommalla pääsen, kun pidän vauvaa rintarepussa ja sylissä kaikki uniajat.
Vauvan ei tarvitse syödä sitä yhtä ainoaa oikeaa sosetta, jos
se ei maistu.
Vaikka neuvolasta ohjeistettaisiin aloitussose, sen ei
todellakaan tarvitse olla se. Minä syötin pojalleni väkisin
perunaa, koska se oli se aloitussose terkkarimme mukaan. Poika huusi
kauhusta, kun työnsin lusikkaa hänen suuhunsa, ja myöhemmin
paljastui, että peruna oli yksi pahimmista allergioiden ja refluksin aiheuttajista hänellä.
Jos sinusta tuntuu, että jokin on vialla, niin suurella
todennäköisyydellä jokin on vialla.
Siitä huolimatta, että
lähipiiristä sanottaisiin mitä vain. Äidinvaisto ei ole koskaan minulla pettänyt. Sitä vaan pitää uskaltaa kuunnella.
Vauva ei itke muuten vain. Tämä on minun mielipiteeni. Vauva
itkee nälkää, janoa, läheisyyden kaipuuta, hermostusta, kipua,
kylmää, kuumaa, turhautuneisuutta… Mutta koskaan vauva ei itke
turhaan. Minun mielestäni itku on aina kutsu auttamaan. Silloin
vauva tarvitsee vanhempaa. Tavalla tai toisella.

Älä syö mitä vain vauvavuotena. Minulta ei siis heru suostumusta
einespitsa-sprite-munkki-ruokavalioon. Vaikka kuinka olisi väsynyt. Sillä,
mitä syö, on niin suuri vaikutus jaksamiseen, että järkevä
ruokailu on yksi niistä harvoista asioista, joista kannattaa yrittää
kaikkensa pitää kiinni myös vauvavuotena. Eikä se järkevä
ruokailu tarkoita kahden kuukauden reseptinmietintää ja maailman
terveellisimmän vihanneksen kaivuumatkaa Tiibetin maaperän alle.
(Ja tässä puhutaan nyt sekä niistä, jotka eivät joudu olemaan
imetysdieetillä että niistä, jotka joutuvat.)
Syö vitamiineja. Ruuan lisäksi purkista. Oikeasti, varsinkin jos imetät, tarvitset
vähintäänkin monivitamiinia ja d-vitamiinia. Oikeasti.
Kokeile elämää ilman kofeiinia. Tiedän, nyt monet
naurahtavat ja pyörittelevät päätään ja vannovat, että eivät
ikinäkoskaan pärjäisi vauvavuotta ilman kahvipannujen
tyhjentämistä kymmentä kertaa päivässä. Minä koen, että olen saanut jaksamisestani
tasaisemman ilman kofeiinia. (Juttujani kofeiinittomuudesta on muun muassa täällä ja täällä.)
Aamu voi alkaa myös ilman kofeiinitankkausta.

Älä panikoidu, vaikka oma lapsi ei olekaan samassa ryömimis- ja jokelteluaikataulussa hiekkalaatikkojengin muiden pilttien kanssa.
Normaali oppimisskaala on oikeasti tosi, tosi iso. 
Oikeat ystävät jäävät viereesi. He eivät jätä. He haluavat auttaa.
Katso puolisoasi armollisesti. Ehkä hän yrittää ihan
kaikkensa, vaikka siltä ei aina näyttäisikään.

Takauma vauvavuoteen

Synnäriltä se alkoi.
Nukkumattomuus ja tuskallinen itku. Huonetovereideni vauvat olivat
postikorttivauvoja – he lähinnä seilasivat untenmailla tai vain
vähän parkaisivat välillä tankkauksen merkiksi. Minun vauvani, se
oli heti alusta asti kuin ehkäisyneuvolan kauhukertomuksesta:
itkuinen, tyytymätön ja koko ajan heräilevä. Jo tuolla
vauvanhakulaitoksessa ollessani uumoilin, että tästä lähtien
meidän perheessä kannettava ei tarkoita tietokonetta, vaan
vauvaa. Kun pääsin rakkaan parkuvan nyyttini kanssa kotiin, olin
väsyneempi kuin koskaan ennen koko elämässäni. Mutta vähänpä
tiesin, mikä minua odottaisi. Minua odotti kidutuksien kidutus.
Sellainen vuosi, jolloin nukuin ehkä sadasosan siitä, mitä kehoni
olisi tarvinnut.
Päivät kuluivat harmaan raskaan
väsymyspeiton alla toimiessa. Vuorokaudet täyttyivät sylissä ja
kantorepussa nukuttamisesta, kantamisesta ja hyssyttelystä eri
asennoissa, itkun kuuntelemisesta ja itse itkemisestä, pitkistä
epätoivoisista nukuttamislenkeistä ja jatkuvana viihdekeskuksena
toimimisesta. Vauva ei viihtynyt missään eikä nukkunut juuri
missään. Vauva halusi olla koko ajan rinnalla, mutta sai silti
järkyttäviä rintaraivareita.
Iloinen tapahtuma. Täynnä itkua.
Luulin olevani normaalia heikompi, herkempi ja avuttomampi vanhempi. Oletin, että ne ohjeet, joita kuulin
neuvolassa ja lähipiiriltä, olivat totta. Luulin, että vauva itki
nälkäänsä. Jo sairaalassa ensimmäisenä yönä hoitajat
työnsivät pullon käteeni, kun kuulivat vauvan itkun vain jatkuvan
ja jatkuvan. Kotona tungimme lehmänmaitoa vauvaamme ennen
imetystä, imetyksen jälkeen ja imetysten välissä – koska vauvahan
itki nälkäänsä. (Niin, vaikka hän kasvoi normaalisti, ja voi
jopa tukevasti…) Koska itku ei hellittänyt, vaan päinvastoin
tuskaisuus vain lisääntyi, suositteli terkkarimme kiinteiden
aloittamista kolmikuisena – tietenkin perunalla. Sitä me sitten
itsekin kauhusta vollottaen työnsimme väkisin vauvamme suuhun,
koska vapaaehtoisesti vauvamme ei todellakaan, ei siis todellakaan,
halunnut sitä syödä.
Mikään ei auttanut. Eivät
korvikkeet eivätkä soseet. Hänellä ei ollut tarvetta lisämaidolle eikä -ruualle. Pikkuhiljaa aloin tajuamaan, että tämä
ei ole normaalia. Tämä ei ole vain sitä, että vauva on
temperamentiltaan tällainen ”vähän haastavampi” tai että
hänellä olisi vain jotain ”koliikkia”. Aloin luottamaan
äidinvaistooni. Siitä huolimatta, että sain kuulla kerta toisensa
perään, että ”vauvat nyt vain itkevät”, ”et ole vain
tottunut vauvanhoitoon” ja sen sellaista, aloin ottamaan asioista
selvää. Sain käsiini kehutun allergologin yhteystiedot ja sain
hätäajan hänen vastaanotolleen.
Viihdyttiinkö meillä autossa? Arvaatte varmaan.
Siellä vastaanotolla itkin. Voi
että minä itkin. Joku ymmärsi, joku auttoi, jollain oli apua
tilanteeseemme. Allergologi määräsi minut kuuden ruoka-aineen
imetysdieetille (bataatti, kana, riisi, kesäkurpitsa, mustikka,
päärynä), jolla sitten noin vuoden elelin. Tämän lisäksi vauvalle
aloitettiin refluksilääkitys. Tämä tapahtui vauvan ollessa
seitsemän kuukautta.

Mitä eroa oli seitsemällä
ensimmäisellä kuukaudella ja sen jälkeisillä kuukausilla?
Ensimmäiset seitsemän kuukautta yöheräämisiä oli joka yö 20-40
kappaletta, useimmiten 40. Päiväunet olivat aina tai lähes aina
kahden viiva kymmenen minuutin pätkissä. Pukluja tuli noin 70
kappaletta vuorokaudessa. Imetysdieetin ja lääkityksen aloittamisen
jälkeen yöheräämiset vähenivät 0-10 kertaan ja päiväuniakin
vauva alkoi nukkumaan puolen tunnin, joskus jopa tunnin pätkissä.
Puklaaminen loppui lähes täysin! Ihon lehahtelu loppui melkein
tyystin. Entinen, jatkuvasti nähisevä, happaman näköinen, minua
nipistelevä ja tuskaisesti kiemurteleva vauva olikin nyt usein
hymyilevä, touhukas, oppivainen ja iloinen pienoinen! Hän alkoi viihtymään muissakin asennoissa kuin pystyssä sylissä.
Tätähän se oli. Reilu vuosi.
Minä en siis ollut hullu äiti.
Minä en siis liioitellut arkemme rankkuutta. Minä en siis hakenut
huomiota väsymykselläni ja kertomuksillani vähän
erikoisemmasta vauvavuodesta
. Minulla vain oli todella allerginen
ja pahasti refluksitautinen vauva. Vauva, joka joutui kärsimään
suurimman osan vauvavuodestaan äärimmäisten kipujen kanssa. Vauva,
jonka kurkku oli tulehtunut paloautonpunaiseksi närästyshapoista.
Vauva, jonka suolisto oli niin hajalla, että koko vastustuskyky oli
rakennettava uudestaan. Vauva, joka ei saanut hyviä kasvun ja
kehityksen edellytyksiä aivojen työskennellessä liiallisten
kipukokemusten käsittelyssä.

Uusin vauvavuosi

Ensin ajattelin, että kirjoittelisin tämän viimeisimmän vauvavuotemme top-listaa esineistä ja asioista, joita ilman emme olisi selviytyneet, mutta sitten muistinkin, että kappas – kirjoitinkin sellaisen jo pari vuotta sitten: Refluksivauvavuoden topkymppi. Kaiken tuossa postauksessa luetellun voin allekirjoittaa edelleen. Jäin kuitenkin miettimään, mikä kaikki on ollut erilaista Minimullistajan vauvavuotena.
Meillä on nukuttu yöt paremmin. Viimeisen vuoden aikana me olemme saaneet vain katkeria maistiaismuistelmia siitä, mitä yöllinen meno oli Pikkusankarin kanssa. Silloin saattoi olla monta kuukautta putkeen sitä 40 herätystä yössä, mistä meillä on nyt vain yhteensä muutaman viikon verran kokemusta Minimullistajan kanssa. Mutta hyvin nukkuvaa poikaa emme vieläkään saaneet – koko elämänsä Minimullistaja on heräillyt vähintäänkin parin tunnin välein. Ja normaaliyö on edelleen noin viisi herätystä. Flunssa tai epäsopiva kokeilu tuplaa tai triplaa normaaliyön heräilymäärän.
Meillä on nukuttu päikkärit paremmin. Joo semmoisista kolmet kahden tunnin unet-unelmapäivistä on ollut aivan turha haaveilla tämän uusimman pojankaan kanssa. Nyt puhutaan siitä, että Minimullistaja saattaa nukkua enemmän kuin 10 minuutin pätkiä ja hän saattaa nukkua jopa yli tunnin kerrallaan. Muutama hauskankaamea kolmen tunnin yllärikin on koettu (sormet silloin kännykällä valmiina soittamaan yksiyksikahteen, jos vauva ei hengitäkään).
Meillä ei ole puklattu kuin 10% siitä, mitä edellisenä vauvavuotena. Ja suurin puklailu sijoittui juurikin niihin ekoihin kuukausiin ennen kun imetysdieetti kiristettiin tiukemmaksi. Pikkusankari kärsi noin 70 puklua päivässä…
Me olemme osanneet nauttia vauvavuodesta. Sanonpa nyt rehellisesti, että Pikkusankarin vauvavuodesta emme nauttineet juuri ollenkaan. Nyt on ollut kaikin puolin helpompi nauttia: vauvanhoidon tuttuus, ongelmien tunnistaminen varhaisessa vaiheessa ja entisestään vahvistunut yhteinen vanhemmuuskokemus ovat taanneet sen, että hymy on ollut herkässä useasti ja pienistä hetkistä on löytynyt paljon timantteja muistoihin. Myös elämän rajallisuuden tajuaminen on vahvistanut hetkessä elämisen taitoa ja elämästä nauttimista vauvan kanssa.
Aivan ehdottoman tärkeitä juttuja tänäkin vauvavuotena ovat olleet ainakin:
vakuutus – yksityisellä puolella kun käynnit ovat tyyriidyyleltään mitä ovat… esimerkiksi viimeisin kerta taisi maksaa 800e

asiantunteva allergologi – yksinkertaisesti ilman the Gurua olisimme hukassa melko usein

kantoreppu – Minimullistaja asui siellä vauvavuodestaan noin 90%

korvatulpat – jo se pienikin äänen vaimennus välillä on aika jees juttu

Kaikenkaikkiaan me olemme tyytyväisiä vauvavuoteen liittyviin valintoihimme:
-jo raskausaikana laadukkaat maitohappobakteerit, monivitamiinit sekä c:t ja d:t
-Minimullistajalle alusta asti voimakkaat maitohappobakteerit ja hyvät d:t
-imetysdieetin välitön kiristäminen, kun oireet menivät Minimullistajalla tuskan puolelle
-rokotteiden skippaaminen ekalta vuodelta kokonaan
-ehdoton ei normaalille lehmänmaitokorvikkeelle
-kiinteiden aloittaminen mahdollisimman myöhään
-pitäytyminen Siliceassa (ja muutamassa Gaviscon-kokeilussa) mahdollisimman pitkään
Ensimmäisestä vauvavuodesta mieleen jäi kauhu, tuska, pelko ja epävarmuus. Toisesta vauvavuodesta mieleen jäi kaiken sen muun surun keskellä kuitenkin ilo, onni ja varmuus omaa toimintaa kohtaan vanhempana.