Iso kysymysmerkki

Nyt ehkä uskallan jo sanoa ääneen, että Pikkusankarin vointi ei yleisesti ottaen ole ainakaan mennyt huonompaan suuntaan parin viimeisen kuukauden aikana. Tällaista, näin pitkää vähäoireista periodia ei ole meillä ollut koskaan ennen. (Kuukauden mittainen ihana kausi taisi olla silloin, kun seitsenkuisena refluksitauti ja allergiat diagnosoitiin, tehoavat lääkkeet aloitettiin ja imetysdieetti kutistettiin neljään ruoka-aineeseen. Ennen, kun rotaatiot ja oireet taas alkoivat.) Nyt sitten saammekin vain ihmetellä, mikä syy on tämän kaiken mahtavuuden taustalla. Pari kuukautta sitten teimme monia muutoksia hoitoon, sillä tilanne oli järisyttävän huono.
Onko se pari kuukautta sitten aloitettu uusi astmalääke Seretide? Jo tätä ennen oli kyllä käytetty Ventolinea ehkä vuoden verran välillä saaden vastetta, välillä jääden ilman. Ennen Seretideä tehdystä Singulair- kokeilusta ei ollut apua.
Onko se tarkemmin syynätty ruokavalio? Pari kuukautta sitten otimme taas kerran hieman tiukemman tyylin ruokarotaatioihin, emmekä ole kohdanneet montaakaan kertaa itseämme siitä tilanteesta, että joutuisimme tosissaan miettimään, että ”mistä ruuasta nämä oireet voivat johtua?”. (Tämä oli ennen hyyyyvin yleistä.) Yksi hidas ruokakokeilu kerrallaan toimii meillä tällä hetkellä parhaiten – ja olemmekin saaneet oliiviöljyn (minimaalisen määrän, mutta kuitenkin!) melkein jokapäiväiseen käyttöön sekä kookosrasvan silloin tällöin- käyttöön näiden parin kuukauden aikana! Oireita aiheuttavat ruoka-aineet ovat olleet selkeitä, ja oireet ovat kaikonneet aina parin päivän sisällä altistuksen lopettamisesta (toisin kuin huonompina kausina oireet jatkuvat parikin viikkoa).
Onko se pari kuukautta sitten aloitettu Losecin tehokuuri, joka laittoi Pikkusankarin ruokatorven tulehduksen aisoihin vähentäen refluksioireilua selvästi?
Onko se jotain ihmeparantumista?
Niin kovasti kun haluaisinkin sanoa, että viimeinen vaihtoehto on oikea, niin ainoastaan siihen osaan valitettavan varmasti vastata, että ei ole. Ilman Losecin normaaliannosta normaaliin aikaan annettuna päivä ei ole oireeton. Ihmeparantuminen ei siis ole vakavasti otettava vaihtoehto nyt.
Seretiden puolesta puhuu se, että viimeisten kahden viikon aikana, kun kahdesta lääkeannoksesta on tiputettu yhteen annokseen, oireita on ollut hieman enemmän kuin aikaisemmin parin kuukauden sisällä. Oireet vaan ovat olleet vähän epäselvät; Pikkusankari on valittanut jo tämän koko ”oireettoman” kauden aikana pääkipua silloin tällöin, mutta nyt viimeisen viikon sisällä enenevissä määrin; lisäksi rinta-kurkkukipua hän on valittanut viimeisten päivien aikana niin paljon, että pitkään jatkunut Gaviscottomuus loppui. Käytösoireilu on myös viikon aikana vähän lisääntynyt. Ruokavalio viimeisen kahden kuukauden aikana on toki ollut hieman karsitumpi ja rotaatiot maltillisempia, mutta onhan se mahdollista, että rasvan lisääntynyt määrä on vienyt refluksiakin taas huonompaan suuntaan. Eräissä viime viikon juhlissa oli myös tapahtunut jotakin ruokapöydänalaista murujen keräämistä…
Observointi jatkuu.

Ainakin kymmenen lasta

Miksi kukaan ei ole kertonut, että terveen (uhmaikäisen, villin) lapsen kasvattaminen on oikeasti helppoa ja ihanaa? Piece of cake. Onko minut yritetty sulkea pois tervelapsiarkitodellisuudesta jättämällä näinkin tärkeä informaatio jakamatta? Siis, eikö terveen lapsen vanhemman tarvitse olla KOKO AJAN kieltämässä, keräämässä sotkuja, ottamassa lentäviä tavaroita kopista, estämässä kiellettyihin paikkoihin menemistä, väistelemässä lyöntejä, paikkaamassa lapsen haavoja, pitämässä lasta holdingissa rauhoittaakseen häntä ylitsepääsemättömältä raivolta? Saako vanhempi siis OIKEASTI välillä istua, syödä, käydä vessassa ja puhua puhelimessa? Nähtävästi terveen lapsen vanhempi saa! Mahtavaa! Jos meidän seuraavilla lapsilla olisi täysi refluksittomuus-allergittomuus-takuu, me toivoisimme ainakin kymmentä lasta vielä!
No, enhän minä tiedä terveen lapsen kasvattamisesta paljoakaan, mutta luulen, että viimeisten kolmen viikon aikana olen saanut edes jonkinlaisen tatsin siihen. Meillä on eletty yhdeksänkymmentäprosenttisesti oireetonta elämää. On se sitten ollut mikä tahansa neljän viikon takaisista muutoksista (Losecin tuplaus, Seretiden aloitus tai ruokien karsinta tai kaikki nämä yhdessä tai jokin ihan muu hämärä x-tekijä) olemme eläneet ehdottomasti ihanimmat viikot moneen, moneen kuukauteen, ehkä vuosiin. Hymy suupielissä ja ilon kyynel silmässä olen joka päivä katsellut poikani leikkejä. Ihmeellistä meidän vanhempien mielestä on se, että hän todella LEIKKII, ei vain pura pahaa oloaan kokoaikaisella ilkivallalla.
Surun täyttämien muistojen avulla ja nykytilaa observoiden yritän ymmärtää, miten paha olo Pikkusankarilla on oireiden läsnä ollessa ollut. En pysty ymmärtämään, mutta pystyn vain kauhulla jotain sinne päin kuvittelemaan. Se kipu, mikä pienellä lapsella on ollut, on viimeiset kaksi ja puoli vuotta ollut äärettömän hallitsevaa. Neljä viikkoa sitten ei olisi tullut kyseeseenkään, että Pikkusankarilla on jäähykorissa nolla lelua; että hän esittää meille puolen tunnin aamutanssishown marakassiensa kanssa; että hänelle uskaltaa antaa kameran käteen, ja että hän monta minuuttia putkeen jaksaa kuvailla arjentouhuja ilman, että kamera lentää; että hän jaksaisi kuunnella viittä minuuttia pidempää satua kerrallaan; että oletusarvona ei ole, että jokainen ruokalusikallinen päätyisi lattialle tai seinälle.
Olemmehan me tietenkin saaneet arjen pieniä luksuspaloja oireettomista tai lähes oireettomista päivistä monestikin; muistelisin, että näiden vuosien aikana joskus jopa kaksi viikkoa olisi mennyt oikein hyvin putkeen. Nyt, kun lähes oireetonta kautta on jatkunut historialliset kolme viikkoa, on oirearkirasituksista palauduttu paremmin kuin koskaan ennen, ja sehän se vasta saa tajuamaan, mistä me vanhemmat, mutta etupäässä: mistä meidän lapsi on jäänyt paitsi. Hän on jäänyt paitsi normaalista kivuttomasta elämästä. Elämästä, jossa saa leikkiä vapaasti ja rauhallisesti tuskan pilaamatta kaikkea tekemistä.

Parempaa, kiitos

Kyllä, meille kuuluu parempaa, kiitos kysymästä. Ja toivomme jatkossa vielä parempaa meille, kiitos.
The Gurun käynnin jälkeen aloitimme Seretiden. Se ei tuonut paratiisia viikkoon, toisin kuin olin suurimmissa haaveissani kuvitellut. Meininki jatkui samana, kauheana oiretuskaelämänä, joten päätimme tuplata Losecin. Seuraavana päivänä tuplauksesta käyttäytyminen muuttui huomattavasti rauhallisemmaksi, vähemmän valittavaksi ja yksikseen leikkiväksi. En kuitenkaan voi sanoa, että oireettomaksi, mutta kyllä, vähemmän oirekäyttäytymistä sisältäväksi. Yhtenä päivänä saatiin illalla ihan miettiä, että oliko tänään yhtään pipiä pienimmällä (hieno kokemus!). Nyt sitten selvitys alkaa: kumpi olet, meidän tämän kertainen pelastaja: uusi astmalääke vai vanha refluksilääke tuplana? Losecin vähennys siis alkakoon.

Toimintasuunnitelma

Tänään oli taas se kerran kolmessa kuussa eteen tuleva päivä, kun Pikkusankari huudahtaa “minun lääkäripäivä!” ja meidän perhe menee epämääräisenä huolimöykkynä the Gurun vastaanotolle. Pikkusankarin kontrolliaikaan on ladattu aina suunnattomasti odotuksia– ja aina olemme lähteneet liikuttuneina, huojentuneina ja loogisemmin ajatuksin ajamaan kotia kohti. Niin kuin tänäänkin.
The Guru osaa kohdella lasta ja vanhempia arvostelematta. Hän kuuntelee aidosti. Hänellä on sellaista tilannetajua ja ihmistuntemusta, jota en ole koskaan muulla lääkärillä kohdannut. Niin, ja onhan hänellä hallussaan maailman paras tietämys refluksi-allergia-asioissakin.
Ällössä refluksi-allergia-liemessä uitettu arkemme sai taas jonkinlaisen selvyyden seuraaviksi kuukausiksi. The Guru lausui: ”Katsokaas, vaikka tilanteenne on varsin mutkikas ja monivyyhtinen, se koostuu kolmesta seikasta, joihin nyt alamme vuorotellen kiinnittämään huomiota. Ensimmäinen asia on astmaoireet. Pikkusankarin käytös vaikuttaa astmaraivolta, jonka refluksi on saattanut saada aikaiseksi ärsyttäessään keuhkoputkia. Avaavasta Ventolinestakin on ollut hyvä vaste. Kuten ehkä teillä, joillakuilla Singulair ei vain yksinkertaisesti hoitavana riitä, joten otamme kokeiluun Seretiden. Toinen asia on allergiat. Jos nyt kokeiltava hoitava astmalääke ei auta, vedämme Pikkusankarin kahden viikon turvaruokavaliolle, ja lisäämme loput ruuat yksitellen takaisin tauon jälkeen pahiksia metsästäen. Kolmas asia on refluksi. Jos Seretide ei helpota oireita, eikä ruokavalion tarkistaminen auta, tsekkaamme refluksilääkkeet.”
Kiitos, the Guru.