Vierailu Savoon: muikkukukko gluteenittomana ja maidottomana

Yhteistyössä Foodinin kanssa

Meillä on sukua savossa ja siksi muikkukukko onkin meille kovin tuttu asia 😀 Tässä postauksessa mennäänkin nyt perinneherkkujen maailmaan, meinaan tarjoilen teille tänään muikkukukon reseptin, gluteenittomana ja maidottomana (toki myös kananmunattomana), olkaa hyvä:

Muikkukukko (gluteeniton ja maidoton)

kuoritaikina:

6 dl  vettä

1,5 tl suolaa

100 g  rasvaa sulana tai öljyä (jos käytät gheetä, niin tiedosta, että resepti ei ole silloin täysin maidoton)

500 g gluteenittomia kaurajauhoja

100 g vaaleaa gluteenitonta jauhoa esimerkiksi riisijauhoja

täyte:

1 kg  perattua muikkua

200 g possun kylkisiivua

2 sipulia pieneksi hakattuna

Tee kuoritaikina sekoittaen ainekset keskenään ja kauli siitä pyöreähkö alusta.

Lado pohjalle keon muotoon kerroksittain muikkua ja lihaa sekä sipulia.

Jätä reunat vapaaksi, jotta voit kääntää ne muikkukeon päälle. Kostuta sormia kylmässä vedessä ja liimaa taitoskohdat kiinni.

Nosta kukko pellille, koska on todennäköistä että se ”laulaa” eli vuotaa uunissa. Paista kukkoa ensin 250 asteessa 30 minuuttia, että pinta sulkeutuu ja saa väriä. Peitä kukko leivinpaperilla ja foliolla ja laske lämpötilaa 175 asteeseen ja paista 2 tuntia. Tämän jälkeen laske lämpötilaa noin  120 asteeseen ja anna vielä paistua 2,5 tuntia.

Tämä herkku antaa odotuttaa itseään melko kauan, mutta on kyllä sen arvoista sitten, kun uunista saapuu! Kiitos reseptistä kuuluu rakkaalle äidilleni ja tädilleni!

// Emmi

Miksi me olemme niin luomuja?

Kirjoittelin muutama viikko sitten kauppakassipostauksen, jossa kerroin, mitä me saimme Prismasta sadallaviidelläkympillä. Ruuan määrä, tai siis sen vähyys, sai facebookin erinäisissä ryhmissä suurta kummeksuntaa aikaan. Syy oli se, että ostamme nykyään melkein kaiken luomuna, ja toki tämä näkyy kauppakassin hinnassa. Nyt kirjoittelemmekin pientä avausta siitä, miksi me ostamme luomua, sillä nähtävästikin se vaatii vähän perusteluja.
Olemme pikkuhiljaa lisänneet luomun
osuutta vuosien varrella niin, että nykyisin sen osuus ostamastamme
ruoasta on yli 80%. Vielä viisi vuotta sitten luomutuotteita ei
ollut kovin hyvin saatavilla, ainakaan pienemmissä lähimarketeissa.
Silloin luomutuotteiden hinnatkin olivat korkeampia kuin nykyisin.
Ainakin siltä se tuntui silloin. Pikkuhiljaa tuotteiden saatavuus
lisääntyi ja hintatietoisina kuluttajina huomasimme, että monien
luomutuotteiden hinnat eivät olleetkaan enää moninkertaisia
tavanomaisiin verrattuna. Uskalsimme siis ostaa luomutuotteita
kokeiluun. 
Luomutuotannossa on Eviran mukaan
periaatteena
tuottaa tuotteita, joiden valmistusmenetelmät eivät ole haitallisia
ympäristölle, eivätkä ihmisten, kasvien tai eläinten terveydelle
ja hyvinvoinnille. Luulisi, että nämä periaatteet olisivat
perusarvoja jokaiselle ruuan tuottajalle, mutta valitettavasti ne
eivät ole. Ymmärrämme tavallaan sen, että jos oma elanto on kiinni
sadon suuruudesta, niin siinä mielellään maksimoi tuoton ja
minimoi kulut. Mutta minkä kustannuksella? – Se on tärkeä kysymys.
Yksi
syy, miksi suosimme luomutuotteita on se, että niiden tuotantoa
valvotaan edes jollakin tavalla. Ostamalla luomutuotteen voit olla
varma, että sen tuotannossa on huijattu ”tavanomaista” tuotantoa
vähemmän. Luomu-sertifikaatti ei ole kuitenkaan kaiken kattava ja
monet tuottajat etenkin Suomen rajojen ulkopuolella käyttävät sitä
epäilemättä hyväkseen. Mutta yleisesti ottaen sen pitäisi olla kaikin puolin turvallisempaa!

Parasta
mitä viimeisen kahden-kolmen vuoden sisällä on tapahtunut ovat
lähiruokapiirien (reko) ja farmarin markkinoiden yleistyminen. Ne
toimivat pitkälti facebook-ryhmien välityksellä, missä kuka
tahansa ryhmään kuuluva voi tilata tuotteita suoraan tuottajalta ja
noutaa tavarat kokoontumispaikalta tai torilta. Näet tuottajat
kasvoitusten ja voit kysyä tarvittaessa heiltä lisätietoja
tuotteiden tuotannosta, laadusta yms. Lähiruoka on se ekologisin ja
ehkäpä turvallisin vaihtoehto ruuanhankinnalle. Lisäksi siinä
tuottajat saavat heille kuuluvan reilun korvauksen työstään, eikä
mikään kauppaketju polje hintoja ja vedä itse välistä.
Lähiruokapiireistä saa myös sellaisia tuotteita mitä ei juurikaan
kaupan hyllyiltä löydä, kuten laadukasta lihaa tai vaikkapa
raakamaitoa.
Lihatuotteissa
olemme vielä piirun verran tarkempia, mitä ostamme. Siinä pelkkä
luomutarra ei riitä vaan pyrimme hankkimaan lihaa eläimestä, joka
on saanut elää mahdollisimman vapaasti luonnonlaitumilla syöden
ruohoa ja lajillensa omaista ruokaa. Tämä on siis niin kutsuttua niittylihaa.
Kalojen suhteen olemme myös tarkkoja, pyrimme välttämään kasvatettua kalaa.
Kaikkea
hyvää ei saa läheltä. Koska haluamme syödä mahdollisimman
ravinteikasta ruokaa, täydennämme kauppa- ja lähiruokaostoksia myös
maailman parhaimmilla superfoodeilla. Olemme löytäneet Foodinilta
tähän tarkoitukseen ylivoimaisimman valikoiman ja
hinta-laatusuhteen vertailtuamme monia eri yrityksiä. Foodinin arvot ovat samankaltaisia meidän
arvojemme kanssa, ja siksi teemmekin heidän kanssa mielellään
yhteistyötä. Superfoodeissa pidämme tärkeänä luomutuotannon
lisäksi sitä, että tuote on raaka. Se tarkoittaa sitä, että
tuotetta ei ole kuumennettu missään tuotantovaiheessa yli
42-asteiseksi, jotta suurin osa ravinteista ja entsyymeistä ovat
säilyneet aktiivisina. Foodinilla on tosi paljon valikoimaa luomutuotannossa – tsekatkaa vaikka heidän verkkokauppansa: klik! Ja psssst… Kun seuraa Foodinia esimerkiksi facebookissa ja instagramissa (ja toki jos vielä tämän lisäksi tutkii heidän taustojaan), tulee oikeasti hyvälle tuulelle: he ovat oikeasti vastuullisia yrittäjiä, he eivät korista yritystään pelkillä kultaisilla sanoilla, vaan myös teoilla!
Seuraava
askel ruokarintamalla tulee olemaan marjastuksen, sienestyksen ja
kaikenlaisen hortoilun lisääminen. Kesää ja syksyä odotellessa… 🙂

Yhteistyössä Foodinin kanssa

Kolmannen raskauden himot ja ällötykset

Minulle ei sovi raskaus – se on tullut tässä todettua nyt jo kolmannen kerran. Huh ja yök ja kääk. Kaiken kestän ja pyrin olemaan valittamatta, sillä tämäkin raskaus on ollut hartaasti toivottu. Kannan siis kaiken, mitä se vaatii, mutta silti aion blogissa ruotia raskauden myös näitä vähemmän kivoja puolia – jospa se antaisi vertaistukea muille onnekkaille kärsijöille. 
Raskaus on aina muuttanut ruokailujani. Edelliset ihan karmeat raskausajan ruokavaliot olen paljastanut tässä kirjoituksessa: likainen totuus. Tämä viimeisin raskaus on mennyt ainakin tähän asti ruokien suhteen todella paljon puhtaammin, sillä karkkihyllyt eivät ole juurikaan kiinnostaneet, mutta ne himot ja ällötykset – ne ovat olleet todella vahvasti läsnä tässäkin raskaudessa! Ja ruokaa on mennyt PALJON (meinasin kirjoittaa, että kysykää mieheltäni, mutta ehkä ei kannata, sillä voitte pyörtyä…). Edellisissä raskauksissa himoitsin yleisesti vain hiilari- ja sokeripitoisia juttuja (ja niitä sitten todellakin söin), eivätkä silloin ällötykset olleet näin voimakkaita kuin nyt.
Aikaisemmissa raskauksissa olisin tunkenut nämä ja kymmenen muuta samantyylistä juttua suuhuni minuutissa.

Nyt kaikki alkoi suurella sipulinhimolla! Tein joka päivä pannulla mössöä, johon laitoin tuoretta keltasipulia, ruohosipulia, punasipulia, valkosipulia, sekä samoja juttuja tietysti rutkasti myös mausteena! Kun sipulivaihe meni parin viikon päästä ohi, sipuli alkoi kamalasti ällöttämään, enkä saa vieläkään voimakkaan sipulin makuisia ruokia syötyä. (Nytkin tätä kirjoittaessa alkoi oksettamaan ajatus tästä mössöstä.)
Sitten alkoi tomaattikausi! Herkuista herkuimmat olivat minitomaatit (joihin en ole vieläkään menettänyt himoani!), mutta tomaattikautena tomaatti meni mieluusti myös soseena ja paseerattuna. Tomaatti soseena ja paseerattuna oli kuitenkin vain hetken rakkaus, ja muutaman viikon päästä (tähän hetkeen asti) tomaatti ei mene kuin tomaattina alas ollenkaan.
Tomaatin jälkeen alkoi vihreiden vihannesten kausi. Silloin himotti pinaatti, lehtikaali, salaatit, nokkonen ja muut vastaavat. Tämä himo kesti ehkä viikon, ja himmeni hiljalleen. Suurimpaan osaan näistä ruuista ei kuitenkaan tullut suuria antipatioita tämän vaiheen loputtua. 
Viimeisin himotus ovat olleet hedelmät, niin tuoreina kuin kuivattuinakin. Ensimmäiseen kolmeen kuukauteen en saanut yhtäkään hedelmää enkä marjaa alas, ja tämä jos mikä oli todella outoa; ennen raskautta kun vetelin ainakin pari desiä marjoja päivässä ja hedelmiäkin upposi ihan ongelmitta. Edelleenkään en saa ihan kaikkea alas: esimerkiksi viinimarjat ja raparperi oksettavat!
Himotus, mikä ollut melkeinpä koko ajan läsnä, on ollut lihan himo! Se on tässä viimeisten kuukausien aikana ollut aika valtava. Punainen liha, se on ollut ykkönen! Myös kana on mennyt aika liukkaasti suuhun. Kala ällötti ensimmäiset kolme kuukautta, mutta nyt on alkanut tietyt kalatkin uppoamaan hyvin. 
Kokoaikainen raskausällötys on ollut kahvi ja tee – nuo minulle normaalisti rakkaat juomat. Ennen raskautta join ainakin yhden mukillisen (kofeiinitonta) kahvia päivässä ja aika monta kupillista teetä – ja voi että nautin niistä hetkistä! Viimeisen kuukauden aikana olen kokeillut juoda kaksi kertaa kahvia ja kaksi kertaa teetä vähän pakolla, mutta ei taida olla vieläkään minun juttuni… Myös kaikki jauhoiset jutut ovat todella yök!
On kyllä suorastaan outoa, että en kahviloissa ollessani kykene juuri teepussien lähettyvillä hengaamaan.


Olen pyrkinyt kuuntelemaan omia mielitekojani, ja syödä ilman huonoa omaa tuntoa sitä, mitä kehoni huutaa, sillä tällä kertaa se on huutanut erilaisia asioita kuin edellisissä raskauksissa. Ja kaikki, jotka ovat todellisista raskaushimoista kärsineet, tietävät, että siinä ei paljon kysellä, että pitäisikö syödä vaiko eikö syödä vaan sitä vaan todellakin syödään! Onnekas olen siis, että himoni ovat olleet nyt järkevämmät kuin viime raskauksissa. Vaikka voihan sitä nytkin miettiä, että onko järkeä syödä kerralla pellillisen lohkoperunoita tai 500g lihaa tai 500g kuivattuja hedelmiä tai kuusi banaania. Näitä kaikkia muun muassa olen siis syönyt ihan tuosta vain… 
Vaikkakin tällaiset “ruokakaudet” ovat olleetkin minulle uusia, olen niitä pyrkinyt kunnioittamaan (ja toivomaan, että tällä kaikella on jokin tarkoitus). Olen myös kunnioittanut kehoni pyyntöjä siitä, missä muodossa ruuat päätyvät mahaani. Tomaatin koostumuksen lisäksi muna-asia on ollut tärkeä keholleni. Ekat viikot ihan must-juttu oli munakokkeli, mutta yhtäkkiä en voinut kuvitellakaan syöväni munakokkelia, vaan munat piti ehdottomasti paistaa kokonaisina! No, nykyään munat eivät mene paistettuina muussa muodossa kuin banaaniletuissa. On tämä ihmeellinen tämä raskaus, huh! Aika monet kerrat olen jopa ärsyyntynyt keholleni, että eikö tässä nyt vaan voisi syödä ihan normaalisti, niin kuin ennen raskautta, ilman mitään ongelmia!?
Sipulia… hyyyyyyi.


Tilanne on siis ollut suurin piirtein tämä. Kuten instassanikin muutama päivä sitten kerroin, aamut ovat olleet todella, todella vaikeita. Näinä aamuina olen monesti luullut, että pahoinvointiin voi kuolla ja että itse olen yksi näistä kalman valituista. Sellaisille, jotka eivät ole raskauspahoinvointia kokeneet, kuvailisin omaa oloani niin, että ihan kuin maailmanluokan mahatauti potenssiin tuhat olisi juuri nurkan takana – eli mahassa velloo, mutta oksennus ei vielä tule ylös vaikka sitä toivoisi; mitään ei pysty sanomaan, mitään ylimääräistä hajua ei voi sietää ja ällötys on koko kehon valtaava kokonaisvaltainen karmeustila. Välillä pahoinvointi oli sen verran paha, että jalat lähtivät alta.
Minulla pahoinvointi kesti kaikki päivät, aamuista kuitenkin aina himpun verran olo kohentuen päiväksi. Silti päivän mittaan saattoi tulla niin pahoja huonovointikohtauksia, että jos olisin voinut kuunnella omaa oloani, olisin maannut sängyssä koko alkuraskauden. Nyt kuitenkin nielin kyyneleeni ja oksennukseni ja yritin toimia normaalisti. Se oli lamaannuttavaa. Illaksi pahoinvointi yltyi myös yhtä tuskalliseksi kuin aamut olivat – varsinkin niinä päivinä, kun päivän rasitus oli ollut normaalia suurempaa. Usein menin nukkumaan yhdeksän aikoihin, jotta ei tarvitsisi tuntea sitä pahaa oloa enää valveilla.
Raskaana ollessa klo 20:30 on ihan sopiva nukkumaanmenoaika, eikö?


Viikon verran on oloni nyt ollut parempi eli aikalailla 16. viikon eli viidennen kuukauden raja oli minulle ratkaiseva. Arvioisin, että pahoinvointi on puolittunut – ja vaikka pahoinvointi on edelleen läsnä, oloni on nyt välillä kuin paratiisissa olisi – niiiiiin huono on oloni viimeiset neljä kuukautta ollut, että vertailukohtani on aika karu ja osaan arvostaa tätä hetkeä! 
Tottatakai odotan, että pahoinvointini tajuisi häipyä kokonaan tiehensä, ja saisin normaalin energiani ja hymyni takaisin! Että uskaltaisin astua työpaikan kahvihuoneeseen. Että kotona ei tarvitsisi pakoilla keittiötä silloin, kun siellä keitetään iltateetä. Että en kääntäisi päätäni pois miehen kasvojen ääreltä, jos hän on syönyt vääränlaista ruokaa. Että jaksaisin taas urheilla. Että saisin taas pestä hampaat kunnolla. Että jaksaisin iloita raskaudesta enemmän. Että jaksaisin olla pojille parempi äiti.

Mitä niissä Michelin-paikoissa oikein syödään?

Ruoka, ruoka, ruoka. Puhutaanko taas siitä? No, puhutaan nyt vähän eri tavalla. Meinaan kerron nyt, mihin meidän matkabudjettimme valui taas kerran tuolla parin viikon takaisella Prahan matkallamme. No, syömiseenhän se valui 🙂 Yksi matkan hauskimmista jutuistahan on tietysti suunnitella sitä, missä syödään ja odotella jo ruokapaikkoihin menoa ennen lentokoneeseen astumista!
Viime vuosina matkoilla ollessamme olemme panostaneet yhä enemmän ruokailuun. Olemme kahlanneet läpi monia Michelin-ravintoloita (ja Bib Gourmand -ravintoloita eli “pikku-Michelineitä”) ihan amatöörimaistelijamielessä. On mahtava maistella sellaisia makuyhdistelmiä, joita ikinä kotona ei tulisi mieleen tehdä, ihastella todellisia taideteoksia lautasilla, arvailla annosten kehittelyprosesseja, ihmetellä ruuanlaiton taitavuusastetta ja nauttia täydellisesti yhteen mietityistä annoskokonaisuuksista. Niin, rehellisesti, kaikki ruuat, joita eteemme on kannettu, eivät ole meitä miellyttäneet, mutta aina olemme ennakkoluulottomasti kaikkea maistelleet ja ruokia hämmästelleet. Oli ruoka sitten omaan makuun juuri täydellisen mahtavaa tai vain adjektiivilla mielenkiintoinen kuvattava, joka ikinen ruokapaikka on ollut elämys sinänsä. Sellainen elämys, jota ei ole katunut. Ja sivuhuomautuksena: jos matkustellessa on epävarma esimerkiksi katukeittiöiden hygieenisyydestä ja ruuan laadusta, niin näissä tähtiravintoloissa on ihan varmasti ruoka niin puhdasta, laadukasta, tuoretta ja hygieenistä kuin mahdollista!
Monet tutut ovat matkojemme jälkeen kyselleet, että millaista se ruoka sitten Michelin-paikoissa oikeasti on? Onko se yhtä kaunista, kuin mainoskuvissa? Onko se maukasta? Onko se hintansa väärti? Tässä maistiaisia teillekin silmien kautta nautittavaksi meidän viimeisimmältä matkaltamme.

Sata syytä hankkia tämä kirja (plus kirja-arvonta!)

Imetysdieetti? Keliakia? Gluteeniyliherkkyys? Maidoton ruokavalio? Halu tehdä terveellistä ruokaa? Kiinnostus valtavirrasta poikkeavaan ruokavalioon? Kokkausvastuu sukujuhliin, joihin tulee “ne vaikeasti syövät tyypit”? Vertaistuen tarve? Ja kaikki muutkin syyt hankkia kirja “Meidän perheen parhaaksi”. Mikä kirja se siis on?
Kuulin kirjasta ensimmäisen kerran noin vuosi sitten, kun sain pyynnön kirjoittaa kyseiseen kirjaan oman tarinani imetysdieetistäni. Innostuin kirjan ideasta välittömästi! Tämmöistä ei olekaan Suomessa (ja kirjoittajien mukaan todennäköisesti edes maailmalla) ennen julkaistu! Kirja sisältää faktaa (myös lääkärin kirjoittamana) allergioista, vauva- ja taaperoajan ruokavaliosta, imetysdieeteistä sekä ruoka-aineista. Kirjassa on myös vertaistukitarinoita imetysdieettaavista perheistä. Tämän lisäksi, ja siis pääosassa, kirja sisältää paljon todella herkullisia ruokaohjeita (niitä on lähes sata!). Kaikki ruokaohjeet ovat lehmänmaidottomia, kananmunattomia, gluteenittomia (myös kaurattomia), perunattomia, soijattomia sekä naudanlihattomia ja sokerittomia. Poisjätetyt ruuat on valittu niin, että ne sisältävät helpoimmin allergisoivat ruoka-aineet (ja tietenkin sokerin kohdalla ollaan ajateltu terveysnäkökulmaa).

Rehellisesti sanottuna: kirja on ihana! Se on kannustava, visuaalisesti erittäin kaunis, helppolukuinen ja reseptit ovat sellaisia, etteivät ne vaadi viiden tunnin keittiökikkailuja onnistuakseen. Pääasiassa kirja on siis tehty helpottamaan imetysdieettaajien arkea, mutta se ehdottomasti sopii kaikille muillekin. Kukaan, ei kukaan tarvitse oikeasti ruokavalioonsa näitä ohjeista poisjätettyjä ruoka-aineita. Ilman niitäkin saa valmistettua perin hyvää, kaunista, terveellistä ja inspiroivaa ruokaa! Jos keittiöhommista on yhtään tietoa, niin montaa ohjetta pystyy tosi helposti varioimaan ja joukossa on monipuolisesti kaikenlaisia ruokia – myös vegaaniruokia ja raakaruokia! 
Reseptejä en vielä testannut keittössäni suoraan kirjasta lukien, mutta kun tsekkasin jokaikisen reseptin läpi, voin antaa makutakuun, sillä huomasin, että ihanan reseptien kehittäjän Tuulian kanssa olemme melko samoilla linjoilla ruokien suhteen; sen verran (melkein tismalleen, hehe) samanlaista ruokaa on päätynyt myös minun keittiössäni lautaselleni kuin mitä kirjassa esitellään. 🙂 

Nyt minulla on ilo hemmotella teitä ja arpoa teille blogini virallisille lukijoille yksi kirja! Jos siis olet klikannut itsesi blogini lukijaksi (tuosta oikeasta reunasta) ja haluaisit voittaa tämän kirjan itsellesi, niin heitä kommentti tämän postauksen alle! Kirjan arvo on 34e. Arvonta-aikaa on viikko, 24.7 klo 24 asti. Otan voittajaan yhteyttä henkilökohtaisesti, joten jätähän sähköpostiosoite kommenttikenttään myös. 
Onnea arvontaan! 
p.s. Jos arpa ei suosi, niin kirjan voit ostaa Atenan verkkokaupasta. Ja jos et jaksa odotella kirjan saapumista, kannattaa kurkata Tuulian mahtava Wellberries-blogi, se on täynnä kaikkea ihanaa syötävää!