Kiittämättömän akan raskausvalitus, ei kun…

Raskaus on täynnä iloa, onnea ja rakkautta, mutta myös pettymyksiä. Tässä kirjoituksessa keskityn niihin pettymyksiin. Ihan vain vertaistuellisessa merkityksessä, sovitaanko niin 😀

Tämä on tainnut tulla jo monissa aiemmissa teksteissäni ilmi, mutta suurin pettymyksen tuottaja tässä raskaudessa on ollut se, että tämä ei ole ollut helpompi kuin aiemmatkaan raskauteni. Ei sillä, että erityisesti olisin niin odottanut tapahtuvan, mutta kyllä taisin (optimisti kun olen), niin silti salaa vähän sitä toivoa.
Olen ollut pettynyt siihen, että en ole saanut nukuttua sitäkään, mitä oletin ennen raskautumista saavani. Kun pahoinvointi yöllä helpotti, niin kuvioon ovat alkaneet astumaan hyvän nukkuma-asennon löytämisen vaikeus, supistukset, närästys, liitoskivut ja levottomat jalat. Tähän kun lisää omat pissakäynnit ja kuopuksen yöhulinat, niin yölliset tunnit eivät ole kovin ehyet. Ja se tietenkin heijastuu päiväänkin ja koko jaksamiseeni.
Töissä olon vaikeus on viime viikkoina ollut yhä enenevissä määrin pettymys. Juuri instaanikin (@skribentti) tästä taisin avautua pari päivää sitten, kun istumatyö ei vain tunnu enää hyvältä, vaikka raskausviikkoja minulla ei ole edes sitä kolmeakymmentä täynnä. Ei paljon auta jumppapallo, jonka päällä välillä istuskelen. Ei auta, vaikka välillä pyrin seisomaan ja kävelemään työpäivän aikana. Silti maha painaa jo jotakin epämukavaa kohtaa, josta säteilee huonoa oloa istuessa vähänkään kauemmin samassa asennossa. Seisomapöytää minun ei ole mahdollista saada töihin, vaikka asiaa jo selvittelinkin.

Olen pettynyt, että tätä(kään) raskautta ei ole ikuistettu kuviin kuin muutaman hassun kerran. Ei siis monipuolisia vertailukuvia edellisiin raskauksiin, ei tunnelmallisia joka kuukauden mahakuvia eikä viikko viikolta eteneviä mahtavia kollaaseja. Eipä ole edellisistäkään mahoistani sellaisia, joten ei sinällään ihme juttu. (Mutta okei, ykkös- ja kakkosmahoista on vähän enemmän edes hätäisesti räpsäistyjä kuvia kuin tästä kolmosesta…) Mutta harmittaahan se silti. Meillä (tai minun lähipiirissäni) kukaan muu ei oikein tykkää kuvailla kuin minä, ja minun ei todellakaan ole luontevaa lykätä kameraa miehen käteen ja pyytää kuvaamaan. Odotan, että joku haluaisi mahaa kuvata, mutta turhaan. Heh.

Toinen “pinnallinen” pettymysaihe on ollut se, että en ole jaksanut haluamallani tavalla paneutua raskauspukeutumiseen. Kahdet raskaushousut jouduin ihan pakon edessä ostamaan (ja jep, hätäisesti lähimmästä mahdollisesta hooämmästä ja lasten kiljuessa vieressä…), sillä edellisistä raskauksista jääneet housut olivatkin puhkikulutettu kavereiden toimesta tässä minun raskauksien välissä tai ne olivat vääränkokoisia. Muuten olen vetänyt vaatekaapista vain ne topit ja villapaidat, jotka ovat käteen sattuneet ja jotka ovat juuri mahan peittäneet, sen suuremmin miettimättä. Ihannetilanteessa kun olisin tutkinut mahtavia odotukseen keskittyviä verkkokauppoja ja kolunnut nettikirppareita ja nyt hehkuisin joka päivä mahaani täydellisesti imartelevissa äitiysvaatteissa…


Pettymys on tietenkin ollut myös se, että en ole jaksanut olla lasten kanssa totuttuun tapaan (siihen tapaan, mitä ennen raskautta). En jaksa samalla tavalla leikkiä, ulkoilla, askarrella, hassutella ja höpsötellä. Havahdun omaan erilaiseen olotilaani silloin, kun Pikkusankari ruokapöydässä kysyy minulta, että “äiti, nukahdatko sinä kohta?” tai kun Minimullistaja huutaa sormi minua osoittaen “Vauva painaa liikaa äidin mahaa, apua!”, kun makaan lattialla. On minulle myös tuotu lasten toimesta oksennusvatia ihan ilman pyytämistäkin ja ehdotettu helpompien kenkien jalkaan laittamista siinä eteisähinäni keskellä.
Olen pettynyt siihen, että en ole haluamallani tavalla pystynyt hoitamaan kotia (sisustamisesta puhumattakaan, heh), loistamaan kokkailuissa enkä panostamaan parisuhteeseen. Hyväksyn kyllä asian, että olen nyt näine vaivoineni pääasiassa äiti ja raskaana, mutta silti, olisihan se kiva jaksaa paremmin mopata lattiaa, tehdä maukkaita leivosluomuksia enemmän ja hieroa niitä toisenkin niskoja välillä.
Pettymystä on aiheuttanut oma liikkumattomuus. Miehenikin sen tietää, että urheilu on hyvä mittapuu sille, että olen oikeasti kunnossa ja hyvinvoiva. Eli jos minä haluan/jaksan/kykenen liikkumaan säännöllisesti, niin sitten minulta voi odottaa myös muilla elämänalueilla asioita. Urheilu on minulle tositosi tärkeä asia, ja siihen haluaisin panostaa yhtenä tärkeimmistä asioista, ja kyllä masentaa, kun se on melkeinpä kokonaan jäänyt pois kuvioista. Onhan se melko karua, että nyt olen liikkunut viimeisen puolen vuoden aikana yhtä paljon kuin ennen lapsia saatoin liikkua viikossa! 😀

Sosiaalisuuden väheneminen on vähän masentanut. Ei ole niin usein työpäivän jälkeen jaksamista nähdä kaveriperheitä kuin aiemmin (ja tätä kautta myös lapsilla on ollut vähemmän sosiaalisia kontakteja, harmi). Kahvihuoneseurueessa olo oli monta kuukautta pelkkää yökkäilyä ja pikkujoulut, johon oltaisiin kaverin kanssa päästy lähtemään vasta iltaysin jälkeen, olivat minulle väsymyksen vuoksi mahdottomat.
Erilainen raskauteen liittyvä pettymyksen aihe on se, kun rakenneultrassa ilmeni, että istukkani sijaintia täytyy kontrolloida parin viikon päästä uudessa ultrassa, sillä on riskinä, että jos se ei liiku parempaan paikkaan, joudun sektioon. Ja minä kun olen täysin alatiesynnytyksen kannattaja, ja sektio pelottaa minua paljon enemmän kuin alatiesynnytykset!

Jahas, tästäpä tuli nyt aika masennuspostaus, heh. Onko muita pettyneitä raskaana olevia? 😀 

Raskauspäiväkirjoja 6

Totaalinen kyllästyminen raskaana olemiseen.

Nukkuessa torkkuessa vasemmalta oikealle kyljelle, oikealta
vasemmalle kyljelle kääntyminen kahden minuutin välein.
 
Loppuraskauden vaivojen huipennus levottomien jalkojen
oireyhtymään. Kiitos sen, nukahtamiseen menee monta tuntia, mies joutuu
kantamaan märkiä pyyhkeitä jalkojeni päälle ja kuuntelemaan rauhatonta
alaraajojen liikehdintää koko yön.
 
Huokaus ja helpotus, kun ilmalämpöpumppu vihdoin saapui
kotiimme!
 
Raskausselittelyjen pikkuhiljainen perille meno
Pikkusankarille. ”Äiti, tanssitaanko, silleen hurjasti?” Mietintätauko. ”Ei kun
mä tanssinkin Isonallen kanssa, kun äitillä on toi vauva mahassa.”
 
Kesäflunssa nro 2. Aaaaaaaarhg.
 
Sellaiset liitoskivut, että touhukkaimpien päivien iltoina ei
kannata särkyviä esineitä käsissään kannella eikä sohvalta pääse ylös ilman virtahepokarjaisuja
ja apukäsiä.
 
Rentoutuminen harjoitussuppareita kohtaan: voin tyhjentää
tiskikoneen loppuun ja jatkaa kävelylenkkiä, vaikka supparit kummittelevatkin
mahassa.
 
Unelmointi vatsalla olosta, normaaleista vaatteista, painimisesta Pikkusankarin kanssa, mieheni
sylikaappaukseen pääsystä…

Viimeistenkin raskaudenaikaisten ruokahimotusten –ja inhotusten
laimentuminen.

Raskauspäiväkirjoja 5

Déjà-vu kesään 2010: käyminen lähellä hellekuolemaa;
hyperventiloiminen ja pyörtyminen lentokoneen lähtökuumuuteen, nollanukkuminen
erään suomalaisen hyvätasoisen kylpylähotellin mukavan lämpöisessä huoneessa.
Sisälämpötila. Kolme päivää kolmen miehen ja mahan
kanssa tässä huoneessa. Eikä muuten toiminut tuo miinus-painike.
Erittäin yllätyksenä tullut tuskaisuus istumisen suhteen;
töissä palaverit kyyneleet valuen, jalat puutuen ja happea haukkoen. Työkaverit
availevat ikkunaa, taluttavat kokoushuoneesta pois ja ystävällisesti
mainitsevat sairausloman mahdollisuudesta.
Kesäflunssan ja raskauden yhdistelmän omakohtainen
testaaminen. Tulos: EI KIVA.
Tuttavien ihmettelyt: ”Aaaa, etkö ole VIELÄKÄÄN
synnyttänyt?”
Salilla treenatessa todellinen mielikuvitukseni
viimeistenkin nurkkien kaapiminen.
Mitä tämän kanssa voisi tehdä?

Ehkä niin tuskaisen näköinen ulkomuoto, että olen ansainnut
ihania tsemppejä loppuraskauden jaksamiseen mieheltäni.
kukkia ja kokovartalohierontaa

Vauva-juttujen tunkeminen tahattomasti melkein joka
keskusteluun.
Yöt: vartti oikealla kyljellä, vartti selällään, vartti
vasemmalla kyljellä, sitten pissalle. Sama uudestaan. Niin kauan, kuin sängyssä
ollaan.
Renniet mukana. Aina.
Varpaankynsien huollon vinkuminen mieheltä.

30 + Barcelona

Kolkytplusviikot ja viiden päivän kaupunkiloma. Näin minä selvisin:

Kohteen on oltava optimilämpötilainen, siis 20-23 asteinen,
puolipilvinen ja hieman tuulinen. Barcelona oli täydellinen.

Lentokoneessa kannattaa näyttää itseltään: rasittuneelta,
tuskaiselta ja todella isomahaiselta kohta-synnyttäjältä. Silloin kukaan ei
halua istua viereesi, ja saat vaihdella asentoa mielesi mukaan. Minä en
ainakaan näillä viikoilla todellakaan pysty istumaan edes kymmentä minuuttia
paikoillani.

Raskausvaivat ovat minulle tarpeeksi yöllisiksi
herätyksiksi, joten kaikki muu hotellihäiriö on suljettava pois.

Vaikka korkkareista tykkäänkin, niin en kyllä missän nimessä
semmoisilla pystyisi La Ramblaa enää kävelemään. Mukavat kengät ovat ehdoton.

Eivät ne mukavat kengätkään aina auta. Onneksi on metro.

Eväät mukana. Aina.

Ravintoloista valitsimme parhaat. Listeria- ja
puhtausasioilla ei leikitä, kun kyseessä on vauvan terveys.

lhan huippupaikoissakin piti silti muistaa itse kertoa
raskausrajoitteet (meillä oli hienosti koottu lappunen mukana sekä englannin-
että espanjankielellä). Sushi vaihtui vihanneksiin ja viini veteen.

Tarpeeksi tekemistä, mutta ei liikaa tekemistä. Pari
museota, nähtävyyksistä top5 ja jokapäiväinen Michelin-kokemus riittivät.

Paras matkaseura. Ymmärtävä mies. Joku, joka jaksaa kävellä
valittavan naisen vierellä 0,5km/tunnissa, hieroa kipeytyneitä jalkoja, kantaa
matkatavarat ja hakea parin korttelin päästä sen tietyn kahvilan kahvin.

Alkaa L:ällä, loppuu A:han

Ei, onneksi LA ei ole ihan vielä, mutta kesäLomA on!

maanantaina töissä

tiistaina töissä
keskiviikkona töissä

torstaina töissä

Vaikka kuvista voisi ajatella, työni ei sentään ole laiskottelua. Sanotaan nätisti niin, että loma tulee todelliseen tarpeeseen. Kyyneleet silmissä juoksen jokaisen palaverin, asiakastapaamisen ja pakollisen kirjaamisen välissä heittämään jalat ylös minuutiksi, pariksi. Istuminen jalat siveellisesti alhaalla on ihan kamalaa.
Pientä kärvistelyä on ollut kotonakin, kun…

…postiluukusta kolahti tämmöistä himotusta

Onneksi raskaus ei koko ajan tunnu tyhmältä.

Pikkusankari on piristänyt yllätyksillään…

…ja touhuillaan: “Isi älä liiku!”

sukulaiset ovat piristäneet yllätyksillään
mies on piristänyt yllätyksillään

Ja kohta edessä häämöttää The Piristys

LOMA.