Kolmannen raskauden himot ja ällötykset

Minulle ei sovi raskaus – se on tullut tässä todettua nyt jo kolmannen kerran. Huh ja yök ja kääk. Kaiken kestän ja pyrin olemaan valittamatta, sillä tämäkin raskaus on ollut hartaasti toivottu. Kannan siis kaiken, mitä se vaatii, mutta silti aion blogissa ruotia raskauden myös näitä vähemmän kivoja puolia – jospa se antaisi vertaistukea muille onnekkaille kärsijöille. 
Raskaus on aina muuttanut ruokailujani. Edelliset ihan karmeat raskausajan ruokavaliot olen paljastanut tässä kirjoituksessa: likainen totuus. Tämä viimeisin raskaus on mennyt ainakin tähän asti ruokien suhteen todella paljon puhtaammin, sillä karkkihyllyt eivät ole juurikaan kiinnostaneet, mutta ne himot ja ällötykset – ne ovat olleet todella vahvasti läsnä tässäkin raskaudessa! Ja ruokaa on mennyt PALJON (meinasin kirjoittaa, että kysykää mieheltäni, mutta ehkä ei kannata, sillä voitte pyörtyä…). Edellisissä raskauksissa himoitsin yleisesti vain hiilari- ja sokeripitoisia juttuja (ja niitä sitten todellakin söin), eivätkä silloin ällötykset olleet näin voimakkaita kuin nyt.
Aikaisemmissa raskauksissa olisin tunkenut nämä ja kymmenen muuta samantyylistä juttua suuhuni minuutissa.

Nyt kaikki alkoi suurella sipulinhimolla! Tein joka päivä pannulla mössöä, johon laitoin tuoretta keltasipulia, ruohosipulia, punasipulia, valkosipulia, sekä samoja juttuja tietysti rutkasti myös mausteena! Kun sipulivaihe meni parin viikon päästä ohi, sipuli alkoi kamalasti ällöttämään, enkä saa vieläkään voimakkaan sipulin makuisia ruokia syötyä. (Nytkin tätä kirjoittaessa alkoi oksettamaan ajatus tästä mössöstä.)
Sitten alkoi tomaattikausi! Herkuista herkuimmat olivat minitomaatit (joihin en ole vieläkään menettänyt himoani!), mutta tomaattikautena tomaatti meni mieluusti myös soseena ja paseerattuna. Tomaatti soseena ja paseerattuna oli kuitenkin vain hetken rakkaus, ja muutaman viikon päästä (tähän hetkeen asti) tomaatti ei mene kuin tomaattina alas ollenkaan.
Tomaatin jälkeen alkoi vihreiden vihannesten kausi. Silloin himotti pinaatti, lehtikaali, salaatit, nokkonen ja muut vastaavat. Tämä himo kesti ehkä viikon, ja himmeni hiljalleen. Suurimpaan osaan näistä ruuista ei kuitenkaan tullut suuria antipatioita tämän vaiheen loputtua. 
Viimeisin himotus ovat olleet hedelmät, niin tuoreina kuin kuivattuinakin. Ensimmäiseen kolmeen kuukauteen en saanut yhtäkään hedelmää enkä marjaa alas, ja tämä jos mikä oli todella outoa; ennen raskautta kun vetelin ainakin pari desiä marjoja päivässä ja hedelmiäkin upposi ihan ongelmitta. Edelleenkään en saa ihan kaikkea alas: esimerkiksi viinimarjat ja raparperi oksettavat!
Himotus, mikä ollut melkeinpä koko ajan läsnä, on ollut lihan himo! Se on tässä viimeisten kuukausien aikana ollut aika valtava. Punainen liha, se on ollut ykkönen! Myös kana on mennyt aika liukkaasti suuhun. Kala ällötti ensimmäiset kolme kuukautta, mutta nyt on alkanut tietyt kalatkin uppoamaan hyvin. 
Kokoaikainen raskausällötys on ollut kahvi ja tee – nuo minulle normaalisti rakkaat juomat. Ennen raskautta join ainakin yhden mukillisen (kofeiinitonta) kahvia päivässä ja aika monta kupillista teetä – ja voi että nautin niistä hetkistä! Viimeisen kuukauden aikana olen kokeillut juoda kaksi kertaa kahvia ja kaksi kertaa teetä vähän pakolla, mutta ei taida olla vieläkään minun juttuni… Myös kaikki jauhoiset jutut ovat todella yök!
On kyllä suorastaan outoa, että en kahviloissa ollessani kykene juuri teepussien lähettyvillä hengaamaan.


Olen pyrkinyt kuuntelemaan omia mielitekojani, ja syödä ilman huonoa omaa tuntoa sitä, mitä kehoni huutaa, sillä tällä kertaa se on huutanut erilaisia asioita kuin edellisissä raskauksissa. Ja kaikki, jotka ovat todellisista raskaushimoista kärsineet, tietävät, että siinä ei paljon kysellä, että pitäisikö syödä vaiko eikö syödä vaan sitä vaan todellakin syödään! Onnekas olen siis, että himoni ovat olleet nyt järkevämmät kuin viime raskauksissa. Vaikka voihan sitä nytkin miettiä, että onko järkeä syödä kerralla pellillisen lohkoperunoita tai 500g lihaa tai 500g kuivattuja hedelmiä tai kuusi banaania. Näitä kaikkia muun muassa olen siis syönyt ihan tuosta vain… 
Vaikkakin tällaiset “ruokakaudet” ovat olleetkin minulle uusia, olen niitä pyrkinyt kunnioittamaan (ja toivomaan, että tällä kaikella on jokin tarkoitus). Olen myös kunnioittanut kehoni pyyntöjä siitä, missä muodossa ruuat päätyvät mahaani. Tomaatin koostumuksen lisäksi muna-asia on ollut tärkeä keholleni. Ekat viikot ihan must-juttu oli munakokkeli, mutta yhtäkkiä en voinut kuvitellakaan syöväni munakokkelia, vaan munat piti ehdottomasti paistaa kokonaisina! No, nykyään munat eivät mene paistettuina muussa muodossa kuin banaaniletuissa. On tämä ihmeellinen tämä raskaus, huh! Aika monet kerrat olen jopa ärsyyntynyt keholleni, että eikö tässä nyt vaan voisi syödä ihan normaalisti, niin kuin ennen raskautta, ilman mitään ongelmia!?
Sipulia… hyyyyyyi.


Tilanne on siis ollut suurin piirtein tämä. Kuten instassanikin muutama päivä sitten kerroin, aamut ovat olleet todella, todella vaikeita. Näinä aamuina olen monesti luullut, että pahoinvointiin voi kuolla ja että itse olen yksi näistä kalman valituista. Sellaisille, jotka eivät ole raskauspahoinvointia kokeneet, kuvailisin omaa oloani niin, että ihan kuin maailmanluokan mahatauti potenssiin tuhat olisi juuri nurkan takana – eli mahassa velloo, mutta oksennus ei vielä tule ylös vaikka sitä toivoisi; mitään ei pysty sanomaan, mitään ylimääräistä hajua ei voi sietää ja ällötys on koko kehon valtaava kokonaisvaltainen karmeustila. Välillä pahoinvointi oli sen verran paha, että jalat lähtivät alta.
Minulla pahoinvointi kesti kaikki päivät, aamuista kuitenkin aina himpun verran olo kohentuen päiväksi. Silti päivän mittaan saattoi tulla niin pahoja huonovointikohtauksia, että jos olisin voinut kuunnella omaa oloani, olisin maannut sängyssä koko alkuraskauden. Nyt kuitenkin nielin kyyneleeni ja oksennukseni ja yritin toimia normaalisti. Se oli lamaannuttavaa. Illaksi pahoinvointi yltyi myös yhtä tuskalliseksi kuin aamut olivat – varsinkin niinä päivinä, kun päivän rasitus oli ollut normaalia suurempaa. Usein menin nukkumaan yhdeksän aikoihin, jotta ei tarvitsisi tuntea sitä pahaa oloa enää valveilla.
Raskaana ollessa klo 20:30 on ihan sopiva nukkumaanmenoaika, eikö?


Viikon verran on oloni nyt ollut parempi eli aikalailla 16. viikon eli viidennen kuukauden raja oli minulle ratkaiseva. Arvioisin, että pahoinvointi on puolittunut – ja vaikka pahoinvointi on edelleen läsnä, oloni on nyt välillä kuin paratiisissa olisi – niiiiiin huono on oloni viimeiset neljä kuukautta ollut, että vertailukohtani on aika karu ja osaan arvostaa tätä hetkeä! 
Tottatakai odotan, että pahoinvointini tajuisi häipyä kokonaan tiehensä, ja saisin normaalin energiani ja hymyni takaisin! Että uskaltaisin astua työpaikan kahvihuoneeseen. Että kotona ei tarvitsisi pakoilla keittiötä silloin, kun siellä keitetään iltateetä. Että en kääntäisi päätäni pois miehen kasvojen ääreltä, jos hän on syönyt vääränlaista ruokaa. Että jaksaisin taas urheilla. Että saisin taas pestä hampaat kunnolla. Että jaksaisin iloita raskaudesta enemmän. Että jaksaisin olla pojille parempi äiti.

Syy kaikkeen

Olen ollut äärimmäisen väsynyt.

Olen voinut äärimmäisen pahoin.

Muutto oli äärimmäisen rankka.

Työnaloitus on ollut äärimmäisen vaikea.

Jo sana urheilu on ollut äärimmäisen vastenmielinen.

Ihoni on alkanut kasvattaa äärimmäisen kamalia finnipesäkkeittä.

Suurin osa ruuista ja juomista saa aikaan äärimmäisen vastenmielisen yökkäysrefleksin.

Normaalit vaatteet tuntuvat äärimmäisen kamalilta päällä.

Olen nukkunut äärimmäisen katkoisasti ja painajaisia hourien.

Pääni on ajoittain äärimmäisen kipeä.

Hampaiden pesu on äärimmäisen ällöttävää touhua.

Kaikki tunteet ovat olleet juurikin: äärimmäisiä.

Kaikesta huolimatta olemme äärimmäisen onnellisia ja innokkaita, sillä kauan toivottu ja odotettu haaveemme on toteutunut.

Likainen totuus

Tämä on postaus, jota ehkä vähän häpeän. Tämä on totuus
siitä, millä ruualla minun vauvani ovat mahassa kasvaneet. Huh ja
yök. Kirjoitan tämän vertaistuellisessa merkityksessä teille,
joille raskaus tarkoittaa samaa kuin minulle eli aivan järkyttävää
sokerin ja hiilarin himoa. Niin, tämähän on taas yksi niistä
asioista, joita on vaikea selittää sellaiselle, joka ei ole kokenut
samaa – siis sitä, että sitä sokeria ja hiilaria ON OIKEASTI
SAATAVA, tapahtui mitä tapahtui, keinolla millä hyvänsä. Kun tuntuu, että on pakotettu syömään tietynlaista
ruokaa. Että keho huutaa täysiä saadakseen juuri sitä. Jos sopivaa syötävää ei ollut käsillä, oli se ostettava; ja jos rahaa ei ollut mukana, sitä oli lainattava tai puhuttava velaksi. True story.
Tämä aihe tuli mieleeni, kun selasin puhelimeni kuvia ja reilun
kolmen vuoden takaisia whatsupp-keskusteluja mieheni kanssa. Minä
olin tuolloin töissä, ja mies Pikkusankarin kanssa kotona
hoitovapaalla. Eilen juttelin kaverini kanssa raskauden aikaisesta
painonnoususta, ja tuli taas muisteltua sitä, miten painoa tuli
molemmissa raskauksissa minulle vain kahdeksisen kiloa, vaikka
ruokavalio oli semmoinen, että sitä olisi voinut tulla vaikka
kolmenkymmentä kiloa (nähtävästi voin kiittää geenejä tästä?).
Tässä se tulee… likainen totuus whatsupp-kuvien muodossa. Mitä
minä söin raskaana ollessani kaikki päivät?

Ja nämä kuvat… Ne ovat vain pieni näyte siitä, mitä söin. Minä,
joka olen aina syönyt perusterveellisesti, söin raskausaikana näin.
Kyllllä.

Laskettuna päivänä salilla kyykkäämässä…

…ja synnytyksen jälkeen kahden päivän päästä
punnertamassa. Jeap, it´s me! Tästä aiheesta minun on pitänyt jo
kauan kröhöm kaksi vuotta kirjoittaa, sillä näistä liikuntajutuista
minulta tasaisin väliajoin kysellään. Eli nyt muutama miete siitä,
miten minä liikuin tuossa siunatussa virtahepotilassa ja sen jälkeen.
Liikunta on jo pitkään ollut yksi tärkeimpiä intohimojani.
Harrastus numero yksi, tuulettumisikkuna, stressinpurkutapa ja oma rauha. Ennen jälkikasvua viikon liikuntakertani olivat keskimäärin jotain viiden
tietämillä, lasten jälkeen nollan ja neljän välillä.
Luonnollisesti liikunta siirtyi pallomaha-aikaan ja siitä myös vauva-aikaan, sellaisena muotona kun se vain tuntui hyvältä ja
silloin, kun se oli minulle aikataulullisesti mahdollista. Miten siis
liikuin?

Molemmat raskaudet olivat puoleen väliin asti todella voimakkaita
pahoinvoinnin ja väsymyksen aikoja. Siitä huolimatta halusin pitää
liikkumisesta kiinni, sillä tuntui, että sain kehoni
liikuttamisesta enemmän virtaa kuin mitä se otti. Jos en liikkunut
ollenkaan, tuntui, että lihasjumiprosenttini nousi sataan ja päästä
varpaisiin ulottuva rautakanki olisi saanut pari uutta kankea
kaverikseen. Jos satuin pääsemään lenkille oikeaan aikaan
päivästä (eli silloin, kun pahoinvointi oli kaikista vähäisin),
saatoin hölkätä. Alkuraskauksissa taisin vetäistä muutaman
HIITinkin. Ihan viimeisinä kuukausina ei tehnyt enää mieli
hölkkäillä, mutta melko pitkälle viikoissa kuitenkin otin myös
niitä nopeampia askelia. Mutta se, mitä hölkkää enemmänkin
tein, oli kävely. Toki kovin pitkiä lenkkejä ei pystynyt tekemään pois
vessanläheisyydestä… Ja viimeiset kolme kuukautta lenkit (ja oikeastaan kaikki arkikävelytkin) tuli
tehtyä SI-vyön kanssa. Liitoskivut olivat valtavat ilman ko. vyötä (varsinkin ensimmäisessä raskaudessa).
Se kapistus oli kerrassaan pelastus!
Jumpat ja raskausaika sopivat minun tapauksessani hyvin yhteen!
Okei, kova jumppaleidi en ole koskaan ollutkaan, mutta ne muutamat
jumpat, joissa kävin säännöllisen epäsäännöllisesti, pidin edelleen mukana kuvioissa. Synnytykseen
asti kävin joogassa, pilateksessa ja tanssitunneilla. Kaikilla
tunneilla tein omia versioita niistä liikkeistä, mitkä eivät
tuntuneet hyviltä (ja toki ohjaajat auttoivat sopivien liikkeiden
löytymisessä). Tanssitunneilla hypyt jäivät viimeisinä
kuukaisina väliin, mutta muuten pysyin hyvin menossa mukana. 

Salitreeni – oma liikuntasuosikki numero yksi – sisältyi läpi raskauden liikuntakalenteriini. Ensimmäisessä
raskaudessa tein jalkatreenin synnykseenlähtöpäivänä ja toisessa
raskaudessakin raudat kolisivat edellisenä päivänä ennen
sairaalaan lähtöä. Salilla käymisessä, kuten kaikessa muussakin
raskauden aikaisessa liikunnassa tärkein kriteerini oli oma
tuntemus
. Luotin täysin siihen, että ne liikkeet, jotka
tuntuivat hyviltä, olivat hyväksi. Olin tottunut ennen raskautta
ns. kovaan treeniin, joten jatkoin samojen liikkeiden parissa ja toki
ulkopuolisen silmin välillä kai melko rankastikin treenaten.
Kuitenkaan maksimaalisia suorituksia en jaksanut tehdä, eikä tehnyt
kertaakaan mieli vetää itseään aivan uuvuksiin muussakaan mielessä. Painomäärät
tippuivat luonnollisesti alaspäin sitä mukaa, kun omaa painoa
kertyi… Alavartaloon kohdistuvat liikkeet karsiutuivat tietysti eniten
ja jäljellejääneiden liikkeiden liikeradat suppeutuivat enemmän kuin ylävartaloon kohdistuvissa
liikkeissä. Jatkuva närästys tiputti myös joitakin liikkeitä suosikeistani pois…

Raskauduttuani otin kunnolla selvää raskauden aikaisista
liikuntasuosituksista. Ne olivat kuitenkin osittain melko
ristiriitaisiakin, joten päätin luottaa täysin omiin tuntemuksiini
ja terveeseen järkeen. Uskalsin tehdä vahvasti omien fiilisteni
mukaisesti myös sen takia, että sain tukea ja ammatillista
näkemystä myös mieheltäni (jolla on fysioterapeutin ja personal
trainerin koulutus ja intohimona treenaus). En siis seurannut
sykettäni, vaan annoin kehoni kertoa, mihin jaksan ja mihin en. En
kieltänyt itseltäni mitään liikettä, vaan luotin siihen, että liike tuntuu epämukavalta, jos se on huonoksi, ja silloin sitä ei pidä tehdä.

Päinmakuulla tehtäviä liikkeitä en
tietenkään tehnyt enää siinä vaiheessa, kun kasvanut maha yhtään tuntui
maatessa. Leuanveto ja kaikki yksi jalka kerrallaan tehtävät liikkeet (kuten
askelkyykky) tuntuivat huonoilta – niitä en tehnyt ollenkaan.
Selkämakuulla tehtävät liikkeet saivat mahan kasvaessa olon yököttäväksi, joten
esimerkiksi peruspenkki vaihtui vinopenkkiin. Perusmaastaveto ei
tuntunut hyvältä, joten se vaihtui rack-vetoon ja niin edelleen. Hyvin
sain kuitenkin sovellettua jokaiselle lihasryhmälle toimivat liikkeet!

Tietysti aina, kun treenaa, suoritustekniikka ja kehonhallinta
ovat tärkeitä juttuja, mutta raskausaikana niihin pitää
kiinnittää erityisesti huomiota! Raskaus kun löystyttää
nivelsiteitä ja kun keskivartalon tuki vähenee, on oltava varma,
että osaa tehdä liikkeet oikein ja turvallisesti. Minä tein
myös vapailla painoilla liikkeitä raskauden loppuun asti, koska olin varma
tekemisistäni. Kuitenkin aina, jos vähänkään epäilin, ettei
liike olisi hallittu tai hyväksi, en tehnyt sitä. En myöskään
aloittanut mitään uutta urheilumuotoa enkä viilannut tuttuja
urheilumuotoja (tietenkään) totuttua rankemmiksi.

Ensimmäinen synnytys oli järkyttävän kivulias, mutta sain “vain” kolme tikkiä. Toinen synnytys meni huomattavasti mukavammin (jos tuota termiä voi synnytyksestä käyttää…), ja selvisin ilman tikkejä. Verta en menettänyt eikä ollut muutakaan komplikaatiota. Molempien synnytysten jälkeen pääsin kotiin yhden yön sairaalassa vietettyäni, ja jo seuraavana päivänä himpsaisin salille yläkroppaa treenaamaan. Koska teki mieli. Muutamien päivien päästä teinkin jo kevyesti myös alakroppaa. Ja ihan hyvältä tuntui sekin. Kävelyt tulivat kuvioon tietenkin vaunulenkkien muodossa, ja tanssitunneille myös astelin kevyesti heilumaan aika pian. Kyllä, ennen lopputarkastusta. Joogaan ja pilatekseen ei tehnyt mieli mennä ennen kuin oman vartalon synnytysosasto oli täysin kuivilla synnytyksestä…  

Olisin voinut jäädä kotiin koko raskauden ajaksi. Olisin voinut olla lainkaan urheilematta. Olisin voinut vain valittaa. Olisin voinut olla ylivarovainen ja totella kaikkia mahdollisia neuvoja liittyen raskauteen ja sen jälkeiseen aikaan (ja siis olla tekemättä mitään). Mutta päätin toisin. Mieleni tarvitsee liikuntaa ja hyvinvointini yksi perusasioista on liikunta. Ennen raskauksia en suunnitellut muuta kuin että liikun oman fiilikseni mukaan, enkä osannut kuvitella liikkuvani raskausaikana niin aktiivisesti ja niin samalla tavalla kuin ennen raskautta. Mutta niin se vain luonnollisesti meni.

En antanut minkään “tekosyyn” nujertaa liikkumisintoani. En jättänyt liikuntaa vain, koska olen raskaana (en siis automaattisesti pistänyt kuntosalijäsenyyttäni jäihin enkä heittänyt lenkkikuteita varastoon – en raskauden aikana enkä raskaudesta palautuakseni). En jättänyt liikuntaa, koska oksetti (kävin oksentamassa siellä, missä oksetti). En jättänyt liikuntaa, koska närästi (popsin Rennietä niin usein, kun terkkari sen minulle salli). En jättänyt liikuntaa, koska väsytti (tein hiljempaa, kevyemmin ja lyhyemmin). En jättänyt liikuntaa, vaikka tiesin kohtaavani yhdet raskaudenaikaiset voimakkaat yökkäysrefleksien aiheuttajat suurella todennäköisyydellä (salilla hiki ja kadulla etanat. Annoin refleksin tulla ja mennä ja vaihdoin paikkaa.). Siltikään, en ottanut liikunnasta mitään paineita (kuten en ole koskaan ottanutkaan) enkä suunnitellut tiettyä treenimäärää viikkoon. Liikuin sen verran, kun tuntui hyvältä ja niillä muodoilla, kun tuntui hyvältä. Joskus tuli enemmän taukoa, mutta pääsääntöisesti viikottain kuitenkin liikuin.

Siinä liikuntakertomustani noilta ajoilta. Jätetään toisiin kertoihin sitten ne kertomukset, jotka koskevat tätä arkea kahden lapsen kanssa viimeisen puolen vuoden, vuoden ajalta… Terkuin tyyppi, jolle tuli taaaas kuukauden tauko treenaamiseen. Hups. Onhan se huvittavaa, että minun urheilutaukoni syyt ovat jotain ihan muuta kuin ne naisten perinteiset syyt, raskaus ja synnytys.

Ruokaliikenteenlähteitä

Vuosittaiseen tapaani puran hieman täällä blogin puolella liikenteenlähteitä. Tällä kertaa katsastan pienen slaissin ruokiin liittyviä liikenteenlähteitä. Ihan kiva, että minun blogiini ei pelkästään sokerissa dipattujen pullien ja gini-martinien ohjeita googlailemalla eksytä, vaan seassa on muutakin…
alkuraskaus unettomuus nälkä yöllä – Kyllllä! Alkuraskauksissa ainakin minulla oli koko ajan nälkä, myös yöllä.
dieetin aloitus loppuraskaudesta – En tiedä mistä dieetistä tässä puhutaan, mutta itse en dieetannut, en painon enkä allergioiden takia loppuraskaudessa.
painonnousun hillitseminen loppuraskaudessa – Tässä minä en ole ollenkaan hyvä esimerkki ruokailujeni suhteen, vaikka paino minulla ei noussutkaan “kuin” sen 8 kiloa molemmissa raskauksissa. Melkein huvittavaa ajatellakin, että tajuton sokeri-rasva-hiilari-yhdistelmähimo jatkui niin vahvana läpi raskauksien, että esimerkiksi kuopusta odottaessani työpaikkani kahvilan työntekijä osasi jo valmiiksi latoa hymyssä suin suklaapatukat ja viinerit tiskille, kun minä astuin kahvilan kynnyksen yli. Että epäonnisemmalla odottajalla olisi kyllä tullut se 30 ylikiloa painoa minun ruokavaliollani.
lisämaidon aloittaminen – Nykyään olen ehdottomasti sitä mieltä, että lisämaitoa ei kannata antaa vauvalle “varmuuden vuoksi”. Esikoiselle tupattiin lisämaitotuttipullo sairaalassa suuhun, kun itku oli niin karmeaa. Myöhemmin selvisi, että vatsavaivathan ne häntä itkettivät eikä minun maidon puute.
kiinteiden aloittaminen 3kk – Esikoiselle aloitettiin jo kolmikuisena kiinteät (ja syy oli taas se, että luulimme hänen itkevän nälkäänsä). Tämähän osoittautui suureksi virheeksi. Peruna, jolla aloitettiin syömiset, oli kamalan suuri oireidenaiheuttaja… Eli Pikkusankarin tuska vain suureni kiinteiden myötä. Minimullistajan kanssa olimme järkevämpiä ja osasimme tulkita itkuja oikein. Hän aloitteli kiinteät vajaa kuusikuisena.
ensisose refluksivauvalle – Suosittelen lämpimästi bataattia.
soseiden aloitus ilmavaivat – Siihen asti, kun vauva sietää ilmavaivojaan ilman suurempia tuskia, olettaisin niiden olevan normaalia kehon tottumista uuteen ruokamuotoon.
kiinteiden aloitus itkuisuus – Ehkä ensimmäisen sosemaistelun jälkeisestä itkusta ei kannata huolestua, mutta tietenkin jos itkuisuus jatkuu kauan tai toistuu usein, niin on mietittävä soseen sopivuutta.
kiinteiden aloitus ja limainen kakka – Limainen, vihertävä tuotos, meidän pojilla ainakin, on aina ollut oire allergiasta.
kiinteiden aloitus yöhulinat – Niitä on koettu meillä jokaikisen uuden maun jälkeen, suurempina hulinoina tai pienempinä hulinointa, mutta hulinoina kuitenkin. Tiettyyn pisteeseen asti ollaan katsottu hulinoinnin olevan normaalia, mutta pitkään jatkuvana ei tietenkään ole näin.

kiinteiden aloitus nirsoilu – Tämä on varmaan ihan universaali ongelma, niin allergisilla kuin ei-allergisillakin. Ja tämä saattaa jatkua myös kiinteiden aloittamisen jälkeen… kauan, kauan, kauan…
oliko vauva itkuinen maitoaltistuksen jälkeen – Oli, meillä ainakin.
vauva maitoaltistuksessa kipeä monta päivää – Kyllä, valitettavasti.
porkkanarieska vauvalle – Hyvä idea! Jo ihan pienelle vauvalle tarjottavaan porkkanarieskaan voisi laittaa porkkanan lisäksi kaura/tattarihiutaleita, kookosjauhoa ja oliiviöljyä. Ja namia tulisi!
raparperi refluksi – Ainakin meillä Minimullistaja reagoi minun maitoni kautta todella vahvasti raparperiin refluksioireilla. Tänä vuonna emme ole vielä kokeilleetkaan raparperia.
munakoiso refluksi – Tämä on vähän kiikunkaakunruoka: välillä se on ollut sallituissa, välillä poissa. Tällähetkellä sallituissa.
mantelijuoma refluksi – Kukaan meidän perheestä ei juo mantelimaitoa viikottain, joten varmuutta tämän sopivuudesta meillä ei ole suoraan refluksiin vaikuttavana. Toki kaikki pähkinät kaikissa muodoissa oli kielletty minulta koko Pikkusankarin imetysdieetin ajan ja nyt puolitoistavuotta tällä Minimullistajan imetysdieetillä, sillä ne aiheuttivat vahvasti allergista refluksia.
maidoton imetysdieetti auttanut vauvan refluksiin – Todellakin totta. Molempien poikien kohdalla meillä juuri näin.
minkä ikäiselle kuivattuja omenoita – Me taisimme tarjota vuoden iässä.
maidoton viljaton lapsi – Se on meillä normaalia elämää(, jos tässä puhutaan lehmänmaidosta).

Ihan normaali lapsi hän on, vaikka viljaton ja maidoton onkin.

imetysdieetti laihtuminen – Näin voi käydä, jos ei jaksa pupeltaa tarpeeksi energiaa ruuasta. Onneksi minä olen saanut tällä toisella imetysdieetillä syödä paljon rasvapitoisempaa ruokaa kuin ensimmäisellä(, johon kuuluivat pitkään vain kana, bataatti, riisi, mustikka ja päärynä). Näin kaloreita on ollut helpompi pitää yllä. Painokin on nyt pysynyt samana, kun Pikkusankarin dieetin aikaan laihduin 10kg.
imetys painon lasku ahmiminen – Oikeasta ahmimisongelmasta en tiedä, mutta silloin, kun päivisin ei ole kerinnyt/muistanut syödä tarpeeksi, illalla meininki saattaa näyttää hieman ahmimiselta… tai kysykää mieheltäni haha.
syömishäiriö ja pitäisi imettää – Kuten jokaisessa syömishäiriötapauksessa, kehotan tässäkin tapauksessa hakemaan apua myös muualta kuin googlesta.
imetysdieetti maidoton – Se on se yleisin, jolla ainakin usein aloitetaan, kun vauva on itkuinen ja epäillään allergioita.
kannattaako imetysdieetti – Kannattaa, jos se vähentää vauvan tuskia. Ei kannata, jos se ei vähennä vauvan tuskia.
kyllästynyt imetysdieettiin – Sitten kannattaa miettiä muita vaihtoehtoja lääkärin kanssa.
en jaksa imetysdieettiä – Tämä on välillä ollut minunkin tunteeni, mutta aika nopeasti se hälvenee. Eri asia olisi, jos tunne olisi jatkuva.
miksi kananmuna jätettävä maidottomalla dieetillä – Ei sitä kai maidottomalla ole jätettävä, mutta myös kananmunan proteiini on helposti allergisoiva, joten dieetin mahdollinen laajennus tapahtuu usein kananmunaan päin.
imetys ja suklaanhimo – Jos suklaahimoon ei voi jostain syystä vastata suklaalla, kokeile carobia!

 

amaranttipuuro hei meillä valvotaan – Meidän pojat tykkäävät kyllä! Erityisesti itsetehdyn omppuhillon kera.
viljaton omenapaistos – Onnistuu, ja on jopa superhyvää! Ruokavaliosta riippuen omenalohkojen sekaan vain kaura/tattari/kookoshiutaleita ja -jauhoja! Rasvaksi suosittelen kookosöljyä ja mausteiksi ceylonkanelia, inkivääriä, kardemummaa ja neilikkaa (ja rohkeille kokeilijoille lisäksi korianteria).
suolainen mukimuffini Tämä oli joskus ihan must.
siemennäkkäri munaton – Todella, todella hyvää! Ennen tein tätä joka viikko, mutta nyt olen yrittänyt harventaa hieman näkkärintekoa ja astua askeleen hifistelympään suuntaan ruoka-aineiden kanssa arjessa. Uunissa ollessaan siemenet meinaan menettävät paljon terveellisyydestään.
kurpitsansiemenjauho resepti – Tässä jauhossa on vivahteikas, rouhea maku! Suosittelen vaihtelunhaluisille joskus esimerksiksi kookosjauhoa tai mantelijauhoa korvaamaan.
banaanikookoskeksit Niiiin luottoreseptini.
kesäkurpitsarieskat – Kesäkurpitsa sopii piilotettavaksi melkein mihin tahansa. Minä olen viime aikoina laajentanut kesäkurpitsan käyttöä paljon myös makeiden leivonnaisten puolelle. Se tuo ihanasti mehevyyttä mukanaan!
maidottomat jouluruuat – Minulla on yhteensä kolme maidotonta joulua koettuna, ja hyvin on löytynyt syötävää myös joulupöydästä!
paleojäätelö – Tätä voisi tehdä nyt kesällä useamminkin. Perusreseptiin voisi soveltaa paleohengessä vaikka mitä päälle: lakritsinjuurijauhetta, kuivattuja marjoja, kookoslastuja, pähkinämurusia…
hasselpähkinäjauho resepti – Tyyristä, mutta hyvää! Jos oikein muistan. Vielä en ole laajentanut pähkinämaisteluani hasselpähkinöihin, mutta pian senkin aika koittaa (jes jes jes)! Hasselpähkinäjauho sopii makunsa puolesta minun mielestä erityisen hyvin esimerkiksi leipätaikinoihin. Toki tässäkin on sama probleema, jos halutaan ottaa ruoka-aineista kaikki irti: pähkinätkään eivät pidä kuumentamisesta.
maidoton palkkari – Ehdottomasti Sun Warriorin vaniljariisiproteiini. Ei ole sitä voittanutta, vaikka monia olen maistellutkin.
maidoton ruokavalio kahvimaito – Parasta on rasvainen kookosmaito vaahdotettuna.
maidoton,munaton,viljaton,öljytön – No, esimerkiksi ne banaanikeksit menevät tähän kategoriaan. Myös muita uunikökkeröitä ja jopa lettuja on helppo tehdä noilla kriteereillä: Kulhossa sekaisin sopivaa hedelmäsosetta, sopivaa jauhoa ja psylliumia, sellaisilla suhteilla, että taikinasta tulee muotoiltavaa tai lettutaikinamaista. Sitten vain paisto, joko uunissa tai pannulla.
hyvä ruoka paha mieli – Harmi, jos jollekulle on tullut paha mieli hyvästä ruuasta. Minulle saattaa joskus tulla paha mieli, jos lapsi ei suostu maistamaan minun mielestäni oikein hyvää tekemääni ruokaa ollenkaan. Tai jos hyvää ruokaa joutuu heittämään roskiin edes murusen verran. Tai jos hyvän ruuan syöminen keskeytyy monta kertaa ja lopulta se ei maistukaan enää hyvältä.
kommentoi ruokiani – Noh, sanomattakin varmaan selvää, että tuttua minulle. Useimmiten minun ruokiani kommentoidaan, koska niistä ollaan kiinnostuneita, ja minä olen ajatellut, että sehän on vaan hyvä asia, että niistä ollaan kiinnostuneita.
“viljaton kattaus” – Siihen totuttua on viljaton kattaminen erittäin helppoa, maukasta ja terveellistä!
vauvavuosi lihominen – Vauvan painonnousu vauvavuoden aikana on normaalia. hehheh