Kolme henkilöä, jotka teille tahdon esitellä…

Kuvaaja: Anna Wallendahr

Vauvamme täytti kolme kuukautta, ja nyt on aika esitellä häntä hieman täällä blogissakin… Vauvamme kulkee tästä lähtien blogissa nimellä Snadisöpöys. Niin, kuten jo uumoilin raskausaikana, vauvamme ei kärsi refluksi -tai allergiaoireista (ainakaan vielä…), toisin kuin molemmat isoveljensä heti synnäriltä lähtien. Vauva-arki on ollut suoraan sanottuna uskomattoman helppoa, ihanaa, upeaa ja mahtavaa! Tuliko tarpeeksi superlatiiveja? 😀 Voitte varmaan kuvitella, kun kaksi ensimmäistä lasta nukkuu synnäriltä lähtien viiden viiva kymmenen minuutin pätkissä yöt päivät (itkien tuskaisena kiemurrellen lopun ajan), niin normaali vauva-arki tuntuu todelliselta luksukselta! Toki, enhän minä voi tietää mitä normaali vauva-arki on, mutta ehkä voin etäisesti kuvitella sen tuntuvan tältä? 
Kuvaaja: Jenna Rajavuori
Aluksi vauva nukkui tunnin, pari pätkiä öisin, mutta nyt yöunet ovat pidentyneet pariin viiva neljään tuntiin. Muutamia kertoja meitä on hemmoteltu tätä pidemmilläkin unilla, ihanaa! Päikkärit ovat tavallisesti viidentoista minuutin pyrähdyksiä siellä täällä, useimmiten autossa liikkuessa paikasta toiseen tai kantorepussa kotitöitä tehdessä. Lattialla ja sitterissä Snadisöpöys viihtyy vain pieniä hetkiä, mutta eihän sitä voi muuta olettaakaan, kun koko yhdeksän kuukautta hän on ollut ihmisen lähellä. Rattaissa unet tulevat vain liikkuen, ja herääminen tapahtuu melkeinpä silloin, kun vaunut pysähtyvät. Päivien unipyrähdykset kuitenkin tuntuvat sopivan meidän liikuvaan elämäntyyliimme hyvin. Eipä tarvitse harmitella usein unien keskeytymistä 😉 Snadisöpöys puklaa, kyllä. Suurena erona isoveljiinsä on se, että puklu vain tulee, ilman itkuja. Isoveljien puklut taas tulivat itkun kera, kertoen tulehtuneesta kurkusta, jonka refluksi heille aiheutti. Itkuakin on kuultu, välillä vähemmän välillä enemmän. Sekin kai kuuluu normaaliin vauva-arkeen. Olen ajatellut, että parin tunnin itku, joka loppuu, on normaalia. Veljillään kun se itku ei loppunut kuin vasta äärimmäiseen uupumiseen.
Kuvaaja: Jenna Rajavuori

Kaiken kaikkiaan vauva-arki on soljunut täysin stressittömästi eteenpäin. Synnytys meni kivasti (jos siis siitä tuskasta voi niin sanoa…), kotiin päästiin samana päivänä, maitoa riittää, imetys onnistuu ja isoveljet ovat suhtautuneet vauvaan erityisellä lämmöllä. Kolmannen kanssa ei ole tullut stressailtua oikein mistään; sairaalakassi pakattiin lähtöhetkellä, tutteja kaivettiin kaapista kattilaan keskiyöllä ensimmäisenä yönä sairaalasta palattuamme, vauvan vaatteita haettiin varastosta parin viikon iässä (siihen asti mentiin ystävien tuomilla vaatteilla) ja sen semmoista. Heh.

Kuvaaja: Anna Wallendahr

Sitten on minulla kaksi muutakin henkilöä, jotka tahdon teille esitellä. Snadisöpöys on päässyt kahden ihanan valokuvaajan kameran eteen. Muistatte varmaan, kun raskausaikana kirjoittelin, että minusta ei ole koskaan aiemmin otettu virallisia, kivoja raskauskuvia eikä perhettämme ole koskaan kuvattu vauva-aikana, joten raskaudet ja vauva-aika eivät ole päässeet ikuisettuina ikinä meidän kotimme seinille eikä muistojen valokuvalaatikkoon. Nyt asia on vihdoin korjattu tämän kolmannen rakkaan kohdalla! Kaksi minun ihanaa kaveriani otti meistä kuvia, ja nyt tahdon (ihan ilman mitään painostuksia heidän taholtaan tai sopimuksia) teille muutaman heidän kuvistaan tarjoilla ja heistä muutaman sanan kertoa. 
Valokuvaaja: Jenna Rajavuori

Jennaan tutustuin Pikkusankarin refluksin selvittyä, kun liityin facebookissa vertaistukea tarjoaviin refluksi-allergiaryhmiin. Muistan, kuinka Jenna oli kaikille älyttömän ystävällinen noilla palstoilla! Vaikka Jennan pojalla oli tosi vaikea tilanne itselläänkin, niin hän oli aina halukas auttamaan muita ja jakamaan suurta tieto- ja kokemuspankkiaan muille! Jenna oli sellainen keskushenkilö, johon pystyi aina luottamaan. Jenna, sinä autoit meitä todella, todella monesti, kiitos! Sinulla on suuri sydän ja olet tosi sinnikäs – niin henkilökohtaisessa elämässäsi kuin ammatillisessakin elämässäsi; olet ponnistanut mahtavasti yhdeksi asuinalueesi parhaimmaksi valokuvaajaksi! Kiitos Jenna siis yhteisistä (vaikeista) vuosista ja kiitos ihanista kuvista! 
Valokuvaaja: Anna Wallendahr

Annaan tutustuin myös netissä, kun aloimme seurata toistemme blogeja, juurikin noihin lasten vaikeimpien vuosien aikoihin. Jaoimme murheita valvomisista, onnistumisia ruokarintamalta ja uusia tiedonmurusia vähän kaikesta. Anna, voi Anna… Kun mietin Annaa, kasvoilleni leviää hymy. Anna on yksi valoisimmista ihmisistä, joita tunnen. Kun hänet tapaa, valtaa huoneen maaginen rauhallisuus ja lempeys. Anna on salliva, aito ja empaattinen. Anna on hyvä ihminen isoilla kirjaimilla. Anna on persoonallinen kuvaaja, taitava esteetikko ja ahkera kyläkoulun kunnostaja. Ihailen sinua, Anna! Kiitos sinullekin kokemusten jaoista menneinä vuosina ja ihanista kuvista! 
Jennan kotisivut löytyvät täältä:
Jennan facebook-sivut löytyvät täältä:
Jennan instagram-sivut löytyvät täältä:
Annan kotisivut löytyvät täältä:
Annan facebook-sivut löytyvät täältä:
Annan instagram-sivut löytyvät täältä:
Anna blogi löytyy täältä:

Minun raskausajan liikuntavuodatus ja asiantuntijan faktat siitä, miten silloin tulisi liikkua!

Niinhän siinä kävi, että raskausajan liikunnassa minun toiveeni ja todellisuus eivät kohdanneet, eivät sitten lainkaan. Tuntui, että alkuraskauden kaamea yökötys vaan vaihtui puolivälissä loppuraskauden liitoskipuihin ja yöllisiin nukkumisongelmiin. Että missään vaiheessa ei ollut pirteää ja hehkeää keskiraskautta, jolloin olisin innosta puhkuen jaksanut kipsaista salille pumppaamaan. Toki rasittava työ (ei yhtään raskaudesta johtuvaa saikkupäivää, jes!) vei omat voimansa liikunnalta. Myös se, että meillä ei ollut mieheni kanssa raskausaikana kuin muutama yhteinen vapaapäivä koko yhdeksän kuukauden aikana, söi mahdollisuuksia levolta ja liikunnalta. Ja ne kaksi muuta lasta siinä samalla… ;-)) Silti yritin parhaani – joskus se tarkoitti yhtä liikuntakertaa kahdessa kuukaudessa, joskus (harvoin) se tarkoitti kahta liikuntakertaa yhdessä viikossa. Ja tietenkin liikunta voisi olla lainausmerkeissä, meinaan sen verran ähkimistä se välillä oli, heh.
Kiitos kuvasta Jenna!
Te, ketkä luitte blogiani viime vuonna, saatatte muistaa, kuinka pääsin mieheni kanssa testaamaan Training Camp Korjaamon liikuntavalikoimaa tuolloin (klik!). Haastattelin Korjaamon johtonaista, Riikka Kiurua syksyllä raskausajan liikunnasta. Riikka luennoi minulle aiheesta ja näytti muutamia konkreettisia liikkeitäkin. Minä kuitenkin hukkasin kirjoittamani muistiinpanot noin puoleksi vuodeksi. Heh. Nyt löysin ne, ja sen, mitä niistä nyt vielä irti saan ja ymmärrän käsialastani, jaan teidän kanssanne :-)) Eli muutamia pointteja sieltä täältä luentoa. Riikka on itse kolmen lapsen äiti ja valmentanut lukuisia raskaana olevia, joten asiantuntemusta häneltä löytyy! Kaikki Riikan ohjeet koskevat vain normaalisti etenevää raskautta.
Kaikki alkaa ryhdistä! (Kuvassa Riikka)
-Tärkein neuvo on kuunnella omaa kehoa eikä seurata orjamaisesti yleisiä ohjeita – kaikki tulisi arvioida aina yksilötasolta käsin!
-Kannattaa muistaa, että passivoituminen on suurempi riski kuin liikunta!
-Yksi selkeimmistä säännöistä raskausajan liikunnan suhteen on se, että raskausaikana ei saa harrastaa laitesukellusta sekä se, että missään vaiheessa urheilusuoritusta raskaana oleva ei saa tuntea kipua eikä hengenahdistusta.
-Eri lajien tapaturmariski tulee arvioida raskaana ollessa entistä huolellisemmin. Sellaiset lajit, joissa voi tapahtua kaatumista, putoamista ja kovia iskuja, eivät ole suositeltuja. Kuitenkin, jos raskaana oleva on pitkään harrastanut ko. lajia, ja tuntee itse osaavansa arvioida riskit sen verran hyvin, että uskaltaa harrastaa ko. lajia, lajin harrastaminen on ok. Valmentaja kuitenkaan tuskin tällaisen lajin pariin suosittelee.
-Liikunnan voi myös aloittaa raskaana ollessa.
-Jos raskaana oleva on ennen raskautta harrastanut ns. raskasta liikuntaa ja on hyväkuntoinen, sen jatkaminen on ok, kunhan raskaana oleva itse arvioi jaksamisensa ja liikunnan turvallisuuden.
-Liikunta on hyväksi raskaana olevalle ja vauvalle – eikä ole kiellettyä lisätä liikunnan määrää raskaana ollessa, jos siltä tuntuu! Raskaana oleva saa liikkua niin paljon, kuin hänestä hyvältä tuntuu.
-Hyvä lihaskunto suojaa nivelten löystymiseltä. Mitä pidemmälle raskaus etenee, sitä suurempi riski on, että nivelet pompsahtavat pois paikoiltaan. Kohtele itseäsi siis raskaana ollessa kuin sinulla olisi yliliikkuvat nivelet! Varsinkin lonkat ja olkanivelet ovat suurimmassa vaarassa. 
-Raskauden jälkeen kestää jopa 1v6kk, että lihakset ja kalvot ovat palautuneet raskaudesta!
-Sykemittaria ei tarvitse kytätä. Nainen, jolla on terve suhtautuminen liikuntaan, pystyy tuntemaan sykevaihtelut ja niiden vaikutuksen omaan oloon sen verran hyvin, että ei ole vaaraa, että hän tekisi hallaa vauvalle mahassa. HIIT- tai mäkijuoksuihin valmentaja tuskin kannustaa, mutta nekin ovat asioita, joiden hyötyjä, riskejä ja turvallisuutta nainen itse voi arvioida, jos on niitä aiemmin harrastanut ja tuntee oman kehonsa toiminnan.
-Monille tulee raskauden jälkeen ongelmia vatsalihasten erkauman kanssa, ja sen takia raskausaika onkin tärkeä ongelmien ennaltaehkäisyn kannalta! Raskaus ja synnytys ovat mahdollisuus opetella oikea tuki keskivartaloon.
-Lähes kaikki seisoma-asennossa tehtävät harjoitukset ilman painoja ovat turvallisia. Istumaannousut ja muut ns. perusjumppaliikkeet ovat sellaisia, joihin ei tulisi olla mikään kiire raskaana ollessa eikä heti sen jälkeen.
-Kun raskaana oleva miettii, mitä liikkeitä hän saa tehdä salilla, kannattaa tehdä vertailu arkeen: jos voin arjessa kyykistyä, miksi en voisi kyykistyä salilla? Jos voin kotona kurkottaa hyllylle, miksi en voisi salilla tehdä samaa liikettä ylätaljassa? Ja niin edelleen.
-Varsinkin loppuvaiheessa raskautta on hyvä välttää ns. “synnytysliikkeitä”, joissa puserretaan paineisesti ja ikään kuin ponnistaen liikkeitä (vatsaontelon paineen takia).
-Raskaana ollessa kannattaa syödä terveellisesti ja riittävästi – varsinkin, jos liikkuu paljon! Naisen keho on ohjelmoitu keräämään rasvakudosta raskaana ollessa, joten sitä faktaa ei kannata kavahtaa liikaa.
-Liikunta kannattaa aloittaa uudestaan jälkitarkastuksen jälkeen (varsinkin ryhmäliikunnat ja valmennukset). Kolmen kuukauden ajan synnytyksen jälkeen kannattaa noudattaa samaa periaatetta kuin raskaana ollessakin: varovaisuus- ja tarkkuusperiaatetta (keskity siihen, mitä teet ja miltä liike tuntuu!). Monet pystyvät tekemään synnytyksestä kolmen kuukauden jälkeen jo melkein kaikkea, mitä ennen raskauttakin.
Toimii niin raskaana ollessa kuin sen jälkeenkin! (Kuvassa Riikka)
Kiitos Riikka haastattelusta!

Jotakin todistetta siitä, että tämäkin blogi on lifestyleblogi

Selailin postauksiani taaksepäin etsiessäni tiettyä reseptiä, ja kiinnitin taas kerran huomioni siihen, että viimeksi aito kuulumispostaus on kirjoitettu heinäkuussa. Hups taas. Olisiko siis jo aika kertoilla yleiskuulumisia, kun tätä blogia kuitenkin lifestyleblogiksi kutsun…? 😀 (Eikö lifestyleblogiin kuulukin olennaisesti kuulumispostaukset…) Minun on aina yhtä huvittava huomata, miten vaikeaa on kirjoittaa omista kuulumisistaan ihan muuten vain. Yleensä tekstini kun pyörivät jonkin teeman ympärillä. No, pistetään taas tämän vuoden kuulumispostaus pakettiin. Heh. 
Mitäs tässä puolessa vuodessa on siis tapahtunut? No, raskautta on tapahtunut. Sehän se tietysti isoin kuuluminen on ollut, meille kaikille perheessämme. Työarkeni kodin ulkopuolella on ohi, ja hommat jatkuvat kotona 😀 On tätä aikaa vaan niin kovasti odotettu ja tästä haaveiltu – olo on siis sen suhteen oikein onnellinen! Tuleva vauva on mukana oikeastaan kaikissa poikien puheissa. Mahaa pussaillaan, halaillaan ja sille puhutaan jatkuvasti. Tulevasta, muuttuvasta arjesta pojat puhuvat tosi usein, monta kymmentä kertaa päivässä. Ja mahtavaa, että puhevire on aina niin positiivinen! Molemmat odottavat, että pääsevät leikittämään vauvaa. Ja varsinkin Pikkusankari odottaa itse vauvanhoitoa! Hän on kovin vauvarakas, ja kyläillessämme vauvapaikoissa Pikkusankari yleensä tahtoo aina vauvan syliin, hakea avuksi vaippaa, työntää rattaita, vaihtaa hänelle vaatteita ja heiluttaa sitteriä. Uskon siis, että meillä neljällä arki rullaa oikein kivasti myös silloin, kun isi on töissä. Enkä muista, että Pikkusankari olisi koskaan ollut mustasukkainen Minimullistajasta, niin en osaa sitäkään pelätä. Pidän itsestäänselvänä sitä asiaa, että kaikille lapsille tulee antaa reilusti huomiota, vaikka lapsiluku kasvaa. Tästä yritän pitää kiinni edelleen. Tietysti pojilla on omat murheensa vauvan syntymän suhteen, suurimpana kuulemma se, että ei päästä ulkomaille nyt keväällä ja se, että en pääse ehkä aina pyyhkimään Minimullistajaa, kun vessasta sellainen kutsu käy 😀
Henkisesti siis vauvantuloon on meillä valmistauduttu oikein hyvin, mutta muuten vauvaa varten ei olekaan hankittu yhtään mitään. Muutamat kaverit ovat tuoneet ylijäämävauvatarvikkeitaan meille ja muutaman uuden ihanan jutun vauva on saanut ystäviltämme. Laskettuun aikaan on kuukausi, joten kai tässä on vielä aikaa miettiä, mitä tarvitsisi hankkia, heh. Aika stressittömästi mennään tässäkin asiassa, huomaan nyt. Työarki imi minusta ihan kaiken, joten kummiasiatkin ovat vielä ihan keskeneräisiä… Uuuups. No, vasta viikko takana äitiyslomaa, joten ehkäpä tässä tulee vielä aikaa ja jaksamista tehdä (ainakin ne melkein pakolliset) keskeneräiset hommat loppuun. Haaveilen myös osteopatiasta ja vyöhyketerapiasta, mutta ne taitavat jäädä käymättä ihan vain kustannussyistä.
Vaikeasta raskaudesta huolimatta olen poikien takia yrittänyt puuhastella normaaleja juttuja heidän kanssaan, ja onneksi olenkin – ehkä se on yksi syy, miksi pojat ovat edelleen positiivisin mielin raskauden suhteen! En ole pelännyt tiukkojakaan supisteluja, jäätäviä liitoskipuja enkä ketteryyden menettämistä… Sitten vaan on menty hitaammin, levätty välillä ja huokailtu ja nostettu jalat ylös missä sitä sitten ollaankaan oltu. Ja yhdessä naurettu sille olotilalle. Tämän vuoden puolella ollaan käyty melkein normaaliin tahtiin kylpylässä, kylässä kavereiden luona, joissakin seurakunnan menoissa, sisähuvipuistoissa, museoissa, messuilla, pulkkamäissä sekä teattereissa. Ja tietty kevään kohokohdassa: Disney on Icessä! Vaikka touhut ovatkin fyysisesti olleet aika rankkoja, niin onhan se henkisesti mahtavan virkistävää harjoittaa kulttuuria minun huipputyyppien kanssa. 🙂 Tässä keväällä Tampereen teatteri lahjoitti meille kolmeen teatteriesitykseen liput, mikä todellakin sopi meidän teatteria rakastavalle kolmikolle! Pikkusankarin kanssa kävimme katsomassa Saiturin joulu-näytelmän ja molempien poikien sekä Mummon ja kummin kanssa Tuttiritari ja Lohikäärmeen salaisuus-näytelmän. Aikuisille suunnatun Ulkomaalainen-näytelmän kävin katsomassa kaverini kanssa.
Uskon, että Saiturin joulu-näytelmä ei olisi sopinut yhtään nuoremmalle kuin tämä meidän eskarilainen on, sillä siinä oli pelottavia kohtauksia. Meidän tottuneelle teatterikävijälle näytelmä oli kuitenkin tosi mieluinen ja paljon puhuttava kokemus. Näytelmä oli samaan aikaan mielenkiintoisesti tehty sekä hyvin opettavainen! Näytelmässä käsiteltiin itsekkyyttä, rahan valtaa, anteliaisuutta, menneisyyden katumista ja anteeksiantoa. Väliajalla esikoinen totesi, että “jatkuisipa se näytelmä jo”! Tämän näytelmän teemoista on puhuttu monen monta kertaa reissun jälkeen! Voi olla, että Saiturin joulu esitetään taas ensi jouluna Tampereen teatterissa, joten kannattaa pitää se mielessä, jos etsii joulunaikaan liittyviä teatterijuttuja loppuvuodesta!
Ulkomaalainen-näytelmä oli oikeasti hauska – siis sellainen, jossa purskahtelin nauruun monesti! Ja niin taisi purskahdella vierustoverinikin! Sanailu oli kekseliästä ja näyttelijäsuoritukset mainioita ja tarinakin aika hullu! Aika monta “mukahauskaa” teatteria nähneenä tätä voin kyllä aidosti suositella 🙂
Tuttiritari oli meille uusi juttu, ja kuulinkin jälkikäteen, että sitä esitetään mm. Pikkukakkosessa. Me vaan emme olleet siihen törmänneet missään, kun meillä töllö saattaa olla kuukaudenkin kiinni putkeen. Se ei teatterikokemusta mitenkään muuttanut, sillä pojat viihtyivät mainiosti näytelmää katsoen. Esitys oli musiikintäyteinen, värikäs ja hauska. Esityksestä aikuinenkin löysi oman tasonsa, joten katsomiskokemuksena näin kolmekymmentä vuotta vanhempanakin ihmisenä se oli oikein kiva, vaikka tietenkin näytelmä oli enemmän lapsille suunnattu. Ainoa miinus tässä näytelmässä oli se, että lasten istuinkorokkeet loppuivat kesken, eikä niitä riittänyt jokaiselle tarvitsevalle. Onneksi meillä Minimullistaja tykkää muutenkin istua sylissä, joten hän katseli minun, kummin ja Mummon sylistä suurimman osan näytelmästä.
Tuleville viikoille en ole uskaltanut pojille kulttuuria tai muitakaan suurempia reissuja luvata, ettei tule pettymyksiä, mutta harrastetaan niitä sitten nopeilla päätöksillä tai toivotaan, että joku muu haluaisi viettää aktiivisempaa aikaa poikien kanssa, jos minun vauhtini hiipuu tästä paljonkin. 😀 Pojat kuitenkin kaipaavat toimintaa “jonkin verran” (todellakin heittomerkeissä :-D) arkeensa. Esimerkiksi Muumimaailman talvi oli Minimullistajan puheissa joka päivä, mutta niin pitkään ajomatkaan en vain enää itse kykene enkä kehdannut pyytää ketään muutakaan kuskiksi, eikä miehellä ja minulla ollut tuona talvirieha-aikana yhtäkään yhteistä vapaapäivää. Ehkä ensi vuonna sitten!
Minulla itsellä olisi vielä kaksi viikonloppua NLP:tä ennen laskettua aikaa, ja muutama muukin tosi mielenkiintoista pk-seudulle matkustamista vaativaa juttua tulossa tässä maaliskuussa, joista varmasti kuulette joko täällä blogissa tai ainakin instassa (jossa muuten tulee jaettua ihan näitä jokapäiväisiä tapahtumia päivittäin: @skribentti). Niin, kaikki tämä tapahtunee, ellei vauva päätä syntyä ennen laskettua aikaa. Ja jos päättää, hän on hyvin, hyvin tervetullut ja silloin kaikki muu on toissijaista.
P.s. Instagramissa on vielä tämä ilta aikaa osallistua ihanien
ekologisten myrkyttömien kylpylelujen arvontaan – sinne siis te, jotka
ette ole vielä arvontaan osallistuneet 🙂
Kiitos teatterilipuista Tampereen teatteri!

Raskaus ja kookosöljy ne yhteen sopivat!

Te taidattekin tietää minun rakkauteni kookosöljyä kohtaan 🙂 Rakkaus on roihunnut jo monen monta vuotta, ja senkun jatkuu vaan 😀 Kookosöljy on ihan mielettömän herkullinen ja monikäyttöinen öljy, ja nyt kerronkin teille muutaman kookosöljyyn liittyvän vinkin, joita varsinkin raskaana ollessa olen hyödyntänyt.
Kookosöljy venyvän ihon hoidossa
Kun rasvaa päivittäin vatsan, lanteet ja alaselän (ja ehkäpä myös reisi-takapuoli-osuuden) kookosöljyllä, voi välttyä raskausarvilta, eikä tarvitse tunkea iholle mitään ylimääräisiä kemikaaleja!
Kookosöljy-piparminttu-seos levottomien jalkojen hoidossa
Minä olen kärsinyt joka raskaudessa ihan jäätävästä levottomien jalkojen oireyhtymästä! Aiemmissa raskauksissa olen turvautunut Hirudoid Forteen. Nyt, kun muutama kuukausi takaperin tulivat ensimmäiset kamalat yöt jalkojen kanssa, kaiveltiin hätäisesti kaappeja, ja pettymyksekseni löysimme vain tyhjän Hirudoid Forte-tuubin… Onneksi mies oli tässäkin asiassa viisas ja kehitti keskellä yötä oman sörsselinsä jalkojeni avuksi: yksinkertaisesti sekaisin vain kookosöljyä ja muutama tippa piparminttua. Tätä seosta jalkoihin levittäessä jalkoihin laskeutuu ihana viileyden tunne. (Seoksen teho perustuu siihen, että piparminttu laajentaa verisuonia sekä antaa tämän viileyden tunteen, kookosöljy on välittäjäöljynä tässä.) Ei tämä levottomia jalkoja kokonaan vie pois (kuten ei ole Hirudoid Fortekaan vienyt), mutta kyllä helpottaa huomattavasti! Tämä tökötti ei häviä tehokkuudessaan apteekin tuotteelle ollenkaan! Jos vain mahdollista, kannattaa tämän levitykseen yhdistää hieronta, niin teho on parempi. Ja psssst, sama tökötti auttaa myös päänsärkyyn (levitä ohimoille)! Sekin kiusa taitaa osaa raskaana olevia vaivata!
Kookosöljy luonnollisen meikinpoiston apuna
Moni raskaana oleva pyrkii välttelemään suurempia kemikaalikuormia, ja niin yleisesti myös suositetellaan tehtäväksi. Kookosöljy on superhyvä kemikaalikuorman vähentäjä: sitä voi käyttää edellisten vinkkien lisäksi myös meikinpoistossa! Ja jos ei omista tekoripsiä, kookosöljyä voi käyttää huoletta myös silmämeikin poistoon. Itse asiassa talvella käytän käytännöllisyyden vuoksi mct-öljyä meikin pesuun. Mct-öljy on juoksevassa muodossa aina, toisin kuin kookosöljy, joka jähmettyy vähänkään viileämmässä eli näin talvella huoneilmassakin. Mct-öljy on kuitenkin täysin kookosta sekin! Ekstravinkki, jota itse olen käyttänyt jo yli kuusi vuotta, on suihkussa tehtävä kuorinta koko kropalle: sekaisin kookosöljyä ja käytettyjä kahvinpuruja! Tämä auttaa mahtavasti kuorimaan ihoa jättäen ihanan tuoksun ja pehmeyden iholle. Loppuraskaudesta, kun olen taas sietänyt kahvin tuoksua, olen lämmitellyt välejä tähänkin hoitotoimenpiteeseen 🙂 Olen kuullut myös huhuja, että kuorinta voisi osaltaan auttaa selluliittiin, jota jotkut naiset raskauden aikana keräävät itseensä…
P.s. Aiemmat kookosöljyvinkit ulkoiseen käyttöön löytyvät täältä: Laitatko sinäkin dödöä suuhun?

Yhteistyössä Foodinin kanssa

Ote raskaana olevan työpäivästä

Palaveri alkaa klo 14. Olen klo 13:58 palaverihuoneessa, ja valitsen mahdollisimman pehmeän ja mukavan näköisen tuolin omaksi paikakseni. Kriteerinä tuolin valinnassa on myös se, että se sijaitsee tuolirivin reunassa sekä se, että sen eteen mahtuu toinenkin tuoli. Tarvittaessa teen huonejärjestyksen vaihdoksia ja istun aloilleni.
Klo 14:10 haen toisen tuolin tuolini eteen, ja nostan jalat sille.
Klo 14:15 lähden huoneen takaosaan jaloittelemaan.
Klo 14:25 haen viereisestä kuntoutushuoneesta jumppapallon ja istahdan sen päälle.
Klo 14:35 nousen seisomaan ja nostelen jalkojani ja pyörittelen nilkkojani.
Klo 14:40 istun jumppapallon päälle ja alan pyörittelemään lantiotani.
Klo 14:45 istun edelleen jumppapallon päällä, mutta alan nostelemaan vuoron perään jalkojani suoraksi pallon kanssa vaakatasoon.
Klo 14:50 nousen seisomaan ja alan tekemään pohjepumppausta nousten varpailleni ja alas.
Klo 14:55 asetun jumppapallon päälle jalat niin haralleen kuin mahdollista ja vilkuilen kelloa tuskaisena.
Klo 15:02 palaveri päättyy.


Työpäivän normaalikaava jo neljättätoista viikkoa, vaikeudet kun alkoivat noin viikolla 20. Tuskaa. Tuskaa. Tuskaa.

Kotona (ei-edes-kiristäviä) farkkuja riisuessa resorienpainaumat peittävät jalat reisistä nilkkoihin, varpaat ovat turta, olo on hetkittäin todella pyörryttävä ja mies saa osakseen hierontapyynnön. Kaadun mitään tekemättömänä sänkyyn iltakasilta. 
Liiallinen istuminen tuntuu huonolta, liiallinen seisominen tuntuu huonolta. On tämä raskaus vaikeaa.
Mutta hei, nyt niitä työpäiviä saa laskea jo yhden käden sormin, wau! Voiko olla mahdollista, että selviän loppuun asti!?