“Auta minua tekemään itse!” – Miksi valitsimme lapsellemme Montessorin?

Tästä aiheesta on minulta usein kyselty, meinaan miksi valitsimme Pikkusankarin eskariksi ja kouluksi Montessorin? Miten se eroaa “normaalista” eskarista ja koulusta? Miten Pikkusankarilla on mennyt siellä? Onko se ollut oikea päätös? Nyt valotan vähän näitä juttuja!

Eskarin etsintää

Omakohtaista kokemusta kaupunkimme eskareista meillä ei ollut ennen Pikkusankarin eskari-ikää ollenkaan, joten tavallaan ihan ilman mitään tietoja aloimme ottamaan asioista selvää. Halusimme ottaa selvää eri eskareiden kasvatusmenetelmistä ja -arvoista, ryhmäkoista ja muistakin käytännön toiminnoista. Niin kuin jokainen vanhempi toivoo lapsilleen, niin mekin toivoimme löytävämme lapsellemme sellaisen eskarin ja koulun, mikä tukisi lastamme mahdollisimman hyvin oppimisessa (ja kaikissa muissakin asioissa toki).

Tuolla hetkellä näytti siltä, että meidän kaupungissamme Montessorissa ryhmäkoko olisi maltillisempi kuin kaupungin muissa eskareissa. Samaan aikaan, kun esikoisella oli alkamassa eskari, muutimme sattumalta melko lähelle tuota koulua. Vasta näiden plussatekijöiden jälkeen aloimme tutustumaan Montessorin periaatteisiin kunnolla. Ne kuulostivat hyviltä ja mielenkiintoisilta, joten päätös oli loppupelissä aika helppo. Vaikkakin miinuksena toki ovat se, että eskari maksoi, sillä se oli integroitu yksityiseen varhaiskasvatukseen ja toisena miinuksena se, että yksityisenä kouluna lapsellamme ei ole oikeutta koulukyyteihin. (Onneksi koulukyydit järjestyvät helposti, kun on itse kotona hoitamassa pikkuveljiä.)

Montessorin periaatteita

Montessorikoulujen kansainvälisenä tunnuslauseena on “Auta minua tekemään itse!”. Tämä kiteyttää hyvin Montsan periaatteita. Lapsen omatoimisuuteen perustuva ohjaus sekä aikuisen tasavertainen asenne lapseen ovat tärkeitä aiheita. Lapsen itesnäistymiskehityksen tukeminen on keskiössä Montessoripedagogiikassa. Lapselle annetaan mahdollisuus tutkia, oppia ja pärjätä itse varsinaisissa oppimistilanteissa, vaikka periaatteena onkin, että jokainen lapsi tarvitsee apua oppimisessaan. Tarpeetonta apua ei kuitenkaan tarjota, se vain estää oppimisessa.

Montessoripedagogiikan kulmakiviä ovat siis lapsen kehityksen tukeminen huomioiden hänen erityiset kehitys- ja herkkyyskaudet, tendenssit sekä vastaanottavaisen mielen.

Kehityskaudet, herkkyyskaudet ja vastaanottavainen mieli

Kehityskaudet tarkoittavat sitä, että lapsi on tietyn ikäisenä erityisen kiinnostunut tietynlaisista asioista. Montessoripedagogiikan mukaan kehityskaudet ovat seuraavat: 0-6v, 6-12v, 12-18v ja 18v-24v. Herkkyyskaudet kuvastavat tarkasti niitä toimintoja, joihin lasten intressit suuntautuvat (esim. alle kuusivuotialla kielellisen kehityksen herkkyyskausi, liikkeen koordinaation herkkyyskausi, järjestyksen herkkyyskausi, aistien kehittämisen herkkyyskausi, sosiaalinen herkkyyskausi). Montessoriopetuksessa lapsille järjestetään heidän herkkyyskausiensa mukaista toimintaa.

Vastaanottainen mieli (absorbent mind) tarkoittaa montessorikielellä sitä, että lapsen mielenlaatu on erilainen kuin aikuisen: lapsi havainnoi ympäristöään eri tavalla ja on paljon vastaanottavaisempi kaikille ärsykkeille kuin aikuiset. Montessoriympäristö sekä selkeä välineistö auttavat lapsen vastaanottaivaista mieltä jäsentämään asiat hyvin. Montessorikouluissa pyritään mahdollisimman luonnollisiin työympäristöihin. Kaiken olisi hyvä vastata lapsen ikää, kokoa ja kehitysvaihetta. Uskoiset esteet pyritään poistamaan oppimisen tielle – niin, että lapsen luonnollinen oppiminen voisi olla mahdollisimman sujuvaa!

Valmisteltu ympäristö

Montessoriliitto kuvailee montessoripedagogiikan mukaista valmisteltua ympäristöä seuraavalla tavalla:

“Valmisteltu oppimisympäristö on montessorimaailman tunnusmerkki ja perusjalka, joka koostuu fyysisistä ominaispiirteistä sekä ilmapiiristä. Valmisteltu ympäristö on rauhaisa ja hyvin järjestelty kodinomainen paikka, jossa lapsi saa rauhassa keskittyä ja toteuttaa itseään. Montessoriympäristö on suunniteltu tukemaan lapsen itsenäistymistä, liikkeen ja liikkumisen kontrollia, keskittymistä sekä sosiaalisuutta. Valmisteltu oppimisympäristö antaa puitteet lapsen vastaanottavaisen mielen työstettäväksi. Valmisteltu ympäristö on paikka, joka vastaa lapsen fyysisiin, psyykkisiin, emotionaalisiin, sosiaalisiin sekä älyllisiin tarpeisiin.

Kaiken oppimisen lähtökohta on lapsen oma tiedonhalu ja aloitteellisuus. Lapset ovat innokkaita oppimaan voidessaan itse valita etenemisnopeuden ja tehtävät oman mielenkiintonsa mukaan. Montessoriryhmä koostumus pyritään pitämään sellaisena, että siinä on tasapuolisesti eri-ikäisiä tyttöjä ja poikia. Järjestely perustuu huomioon, että eri-ikäiset lapset voivat antaa toisilleen paljon. Vanhemmista lapsista otetaan mallia ja nuorempia autetaan.

3-6 -vuotiaiden ympäristön montessorivälineistö jaetaan käytännön elämän töihin, aistivälineisiin, äidinkielen, matematiikan sekä kulttuurin alueen välineisiin.”

Meidän kokemukset Montessorikoulusta

Meillä ei ole omakohtaista kokemusta peruskoulusta, joten voimme vain arvailla todellisia eroja. Toki olemme puhuneet monen “normaalia” koulua käyvän lapsen vanhempien kanssa. Näillä tiedoilla arvioiden voisin sanoa, että peruskouluissa opetuskäytännöt vaihtelevat tosi paljon, Montessorissa ei niin paljon koulujen välillä. On siis “peruskouluja”, joissa tuntuu olevan samantyylistä opetusta kuin Montsassa, mutta sitten on sitä toistakin ääripäätä. Mutta jos vie lapsensa Montsaan, niin voi todennäköisesti olla aika varma, että saa juuri montessoripedagogiikan mukaista opetusta.

Me olemme tykänneet – ja mikä pääasia: meillä esikoinen on tykännyt hurjasti! Eskari meni hyvin ja nyt kakkosluokkalaisena koulu menee edelleen tosi hyvin! Kavereita riittää, todistus on loistava ja Pikkusankari lähtee ihan joka aamu innoissaan kouluun! Montsa tuntuu tarjoavan hänelle loistavan kasvupaikan siellä ollessaan!

Meiltä usein kysytään, että miten konkreettisesti opetus näyttää eroavan peruskoulusta. Ehkä siinä, että oppikirjoja ei käytetä ihan niin paljon kuin peruskouluissa? Ehkä myös siinä, että ainakin osa kouluainesta ovat synergiassa keskenään “omien töiden” tuntien ajan (lukkarissa lukee suurimmaksi osaksi “omat työt”). Eli oppilaat tekevät omaan tahtiin suuren osan päivästä “omia töitä”, joissa usein yhdistyvät lukeminen, kirjoittaminen, asioiden välisten suhteiden ymmärtäminen, tiedonhankinta, geometria, laskutoimitusten teko, piirtäminen jne. Eli oppiminen on tosi kokonaisvaltaista! Koululla ilmapiiri on aina ollut todella lämminhenkinen, kannustava ja innostava, kun olemme päässeet opetusta kurkkaamaan.

Ainakin meidän Montsassa myös vanhemmat saavat osallistua aktiivisesti koulun toimintaan ja koululla onkin usein kaikkea kivaa ohjelmaa: syyskuun syystoria, marraskuun lyhtykulkueita, joulukuun joulumyyjäisiä, yms.

Toivottavasti tästä tekstistä sai kuvan montessoripedagogiikasta. Ja aina saa kysyä lisää, pyrin vastaamaan parhaani mukaan!

Lähteenä käytetty Montessoriliiton tietoja: http://montessori.fi/montessoripedagogiikka/

Jos tahdot lukea lisää Montessorijutuista, niin klikkaile seuraaviin linkkeihin:

Montessori-menetelmä lasten luovuuden edistämiseksi

Montessoripäiväkodissa on erilaista

Mikä ja mitä on montessorikasvatus?

(Kuvat olen ottanut luvalla esikoisen Montessori-koulusta)

Kevättalven kuulumisia!

Mitä meille kuuluu?

Älyttömän vaikea kysymys silloin, kun siihen on tarkoitus vastata blogipostauksella. Minusta on todella hurjaa ajatella, että ekoina blogivuosina kirjoittelin blogiin oikeastaan vain ja ainoastaan meidän kuulumisia! Tosin vain allergia-, refluksi- ja astmakuulumisia, mutta silti. Nykyään meillä puolet blogiteksteistä pyörii ruuan ympärillä ja puolet vähän kaikenlaisen muun: terveysjuttujen, hyvinvoinnin ja muiden sekalaisten asioiden ympärillä. Mutta tällaiset kuulumispostaukset, niitä ei juuri meillä näe, vaikka niitä toivotaankin. Silloin tällöin (eli tosi harvoin) muistan, että kai sitä voisi höpötellä ihan jotakin “teematontakin” välillä blogiin. Minä tykkään lukea seuraamieni bloggaajien kuulumispostaukset, mutta itse menen kuitenkin usein siihen ansaan, että luulen, että tuskin ketään kiinnostaa nämä muuten-vain-höpinät. Mutta lukijat, miten siis on nykyään: kuulumispostaukset – hot or not?

Lasten kuulumiset

Meillä on tapahtunut joitakin isojakin muutoksia perheessämme vauvavuoden aikana. Niistä lisää tässä nyt! Ensinnäkin uusi tyyppimme, Snadisöpöys (joka täyttää ihan kohta vuoden, kääk!), on solahtanut perheeseemme oikein mainiosti, helposti ja luontevasti. Hän on niin ihana! Snadisöpöys on oireeton, mutta edelleen hän antaa odotuttaa esimerkiksi niitä kokonaisia öitä 😀 Myöskin vähäuninen tapaus hän on, mutta muuten kaikki menee hänen kanssaan oikein kivasti. Vauvan tulo taloon on siis tottakai muuttanut perheen dynamiikkaa ja tuonut valtavasti onnea ja iloa mukanaan, mutta varsinaisesti suuren suuri muutos kolmas lapsi ei ollut.

Esikoisemme Pikkusankari aloitti koulun Snadisöpöyden vauvavuoden aikana eli viime syksynä. Kaikki on mennyt koulussa älyttömän hyvin ja Pikkusankari tykkää kovasti koulusta. Koulun aloitus oli tottakai iso muutos hänelle, mutta perheen toimintaan se ei juurikaan tuonut muutoksia, sillä jo eskari oli tietenkin käyty samassa tutussa paikassa. Meillä Pikkusankari käy Montessorikoulussa, ja ollaan kyllä oltu todella tyytyväisiä valintaan (vaikkakin se velvoittaa meitä kuskailuihin joka päivä).

Keskimmäisemme Minimullistaja käy edelleen kerhossa kaksi kertaa viikossa kolme tuntia kerrallaan, ja tämä tuntuu edelleen sopivalta määrältä. Tämä on meidän perheelle ja hänelle sopiva järjestely. Vaikka välillä mediassa keskustellaankin siitä, voiko näin “isot lapset” olla “vain” kotihoidossa, niin meidän kokemuksen mukaan voi oikein hyvin olla! Meidän neljävuotias oli nelivuotisneuvolassa melkein kaikissa tehtävissä viisivuotiaan tasolla, joten meillä ei ainakaan ole mitään syytä epäillä, että kotihoidossa ei “oppisi” tarpeeksi asioita tai ei saisi tarvittavia kehityksen edellytyksiä. Päinvastoin! Tärkeintä on edelleen, että tuttu ja turvallinen aikuinen on läsnä – ja minä olen! Sosiaalinen puoli hoituu kerhon lisäksi Minimullistajan valitsemissa kolmessa harrastuksessa ja lukuisissa leikeissä ystäväperheiden lasten kanssa. 🙂

Vanhempien kuulumiset

Mites me aikuiset sitten? Meillä työjutut ovat olleet melkoisessa muutoksessa! Mies irtisanoi alkuvuonna itsensä seitsemän vuoden työsuhteesta, koska halusi jo muutoksia ja uusia haasteita työhönsä. Ilman työtä hän ei kerinnyt olla kuin yhden päivän, kun hän hyppäsi jo seuraavaan, väliaikaiseen työhön, joka nyt loppui (itse asiassa edellispäivänä) ja uusi työ on taas hakusessa! Elämme siis jännittäviä aikoja, sillä uusia työmahdollisuuksia on monia, mutta mikä sieltä sitten valikoituukaan seuraavaksi (toivottavasti enemmän hänen intohimojensa mukaiseksi työksi kuin aiemmat), sitä emme vielä tiedä! Ja tietenkin, jos siellä lukijoissa on nyt joku, joka ajattelisi, että mieheni olisi juuri eikä melkein sopiva työntekijä hänelle, niin mailia vaan nopeasti tulemaan! Kuten blogin lukijat jo varmasti tietävät, mieheni työnkuvaan on kuulunut fysioterapiaa, personal trainingia, ryhmäliikunnan ohjaamista, uniasiantuntijuutta, myyntipäällikköyttä,…

Entäs minun työjutut? Äitiysloma on loppunut ja hoitovapaa alkanut. Töihin sosiaalialalle minun oli tarkoitus palata kahden vuoden päästä, kuopuksen ollessa sen kolme vuotta. Kuitenkin… Viime aikoina olen alkanut entistä enemmän haaveilemaan työstä, mikä ei liity ollenkaan sosiaalialaan, vaan kirjoittamiseen, valokuvaukseen, psykologiaan, NLP:hen, valmentamiseen, hyvinvointiin jne. Ja miten siistiä, että näyttää siltä, että minä saan kokeilla juuri tällaista hommaa nyt hoitovapaalla, meinaan otin vastaan sisällöntuottajan työpaikan, jota saan tehdä 15 tuntia viikossa! Olen kyllä niin liekeissä tämän asian suhteen, että! Tosin, tiedostan, että tämä tarkoittaa taas sitä, että meillä ei ole miehen kanssa yhtään yhteistä vapaapäivää viikossa, sillä teen työni miehen vapaapäivinä… Silti, oikealta tämä päätös tuntuu 🙂 Ja se, että yhteisiä vapaapäiviä ei ole, on tuttua, sillä kolmas raskaus mentiin samalla meiningillä, että järjestimme työt niin, että olimme molemmat töissä vuorotellen. Siitäkin selvittiin!

Sellaista! Mitä tykkäsitte tästä erilaisesta postauksesta? Ja hei: mitä teille kuuluu?

Jos haluatte enemmän meidän arkea, niin sitä löytyy minun instastani: @skribentti

p.s. Kuviksi kaivoin tunnelmia vauvasta kolmiviikkoisena, oooooh, minkä tunneryöpyn koinkaan. Ihana, ihana vauvavuosi!

// Emmi

Miten (yksilöllinen) aika riittää kaikille kolmelle lapselle?

Minulta on pyydetty enemmän arkipostauksia. Tässä tulee yksi postaus, mikä liippaa arkea juurikin konkreettisesti…

Tämä on aihe, jota mietin, kun odotin kolmatta syntyväksi. Olen aina ajatellut, että mitä enemmän lapsia, sitä rikkaampaa elämä voisi olla. En oikeastaan koskaan ole pelännyt sitä, miten minun rakkauteni riittää monelle lapselle, mutta toki mietin välillä, että miten käy kahdenkeskisen ajan jokaisen lapsen kanssa, kun lapsia on monta.

Meidän perheessä ei ole tällä hetkellä sellaisia erikseen järjestettyjä harrastuksia, joissa vanhempi ja lapsi yhdessä kävisivät (tekemässä siis kaksin jotakin). Esikoisen kanssa kävimme vauvauinnissa ja joissakin vanhempi-lapsitouhutuokioissa, keskimmäisen kanssa vain noissa tuokioissa. Ja tämä kolmas tuskin tulee saamaan sitäkään, heh. Mutta siis se aika, miten saa ja saisi riittämään kaikille? Ja onko tarvetta, että sen saa riittämään kaikille?

Minä kun olen kotiäitinä nyt, niin aikaa periaatteessa riittää lapsille enemmän kuin mitä muualla töissä ollessa riittäisi. Meillä on lapset hoidettu aina kotona: suurimman osan näistä reilusta seitsemästä vuodesta minä olen ollut kotiäitinä, mies on ollut vajaan vuoden koti-isinä ja yksi seitsenkuispätkä sumplimme vapaapäivät ja työajat niin, että Mummolle jäi kaksi viisituntista päivää viikossa hoidettavaa. Eli kyllä ollaan lasten kanssa saatu olla, ihanaa! (Ja juuri meidän arvomaailman mukaista näin!) Kaksinaika lasten kanssa se onkin sitten vähentynyt huomattavasti, ja toki luonnollisestikin. Tuntuu, että varsinkin keskimmäinen on meillä siitä eniten kärsinyt, ja aikaan hänen kanssaan olisikin hyvä kiinnittää huomiota yhä enemmän.

Esikoinen käy koulussa ja hänellä on kaksi harrastusta, joissa hän käy viikottain. Kaksinaika esikoisen kanssa järjestyy silloin, jos toinen vanhemmista vie pyörällä hänet kouluun (yleensä mieheni) toisen ollessa kotona muiden lasten kanssa. Esikoinen on myös loistavaa saunaseuraa, ja usein minä ja esikoinen käymmekin kaksin saunassa, sillä siellä syntyy melkeinpä parhaimmat keskustelut hänen kanssaan (tämä tietenkin vaatii miehen kotiin muiden lasten kanssa). Esikoisen kanssa kaksinaikaa saamme myös keskimmäisen harrastusten aikana, jos vauva sattuu silloin nukkumaan. Silloin usein telmimme leikkipuistoissa tai urheilukentillä.

Keskimmäinen on paljon enemmän kotona kuin esikoinen, sillä hän käy vain kaksi kertaa viikossa kolmen tunnin kerhon ja kolme iltaharrastusta. Hänen kanssaan kaksinaikaa on ne aamut, kun esikoinen on koulussa ja vauva nukkuu. Ongelma tässä vaan yleensä on se, että vauvalla on ollut tapana nukkua vain vartin pätkiä ja usein kantorepussa. Yleensä kahdenkeskinen aika jääkin aika pieneksi keskimmäisen kanssa. Toki hänen kanssaan ulkoillaan yleensä esikoisen harrastusajat, ja silloin on mahdollista, että vauva nukkuu, ja saamme hetken kaksistaan. Miehen vapaapäivinä tykkäämme keskimmäisen kanssa käydä kaksin lähiseuduilla kävelemässä ja leikkimässä omia seikkailuleikkejä. Silloin tällöin keskimmäinen nukahtaa autossa päikkäreille (pääsääntöisesti jättänyt ne pois noin kaksivuotiaana…) ja silloin nukkumaanmenoaika on ihan eri kuin esikoisella. Silloin keskimmäinen valvoo meidän kanssamme välillä jopa kymmeneen tai yhteentoista (riippuu päikkäreiden kestosta ja ajankohdasta), ja tuo muutamia kertoja kuussa vietetty ilta on tärkeä aika keskimmäiselle, kun silloin ainakin toisella vanhemmalla on oikeasti aikaa hänelle, vaikka vauva valvoisikin vielä samaan aikaan.

Vauva saa kaikista eniten kahdenkeskistä aikaa! Kaksi kertaa viikossa esikoinen ja keskimmäinen ovat samaan aikaan koulussa ja kerhossa. Vauva myös valvoo aina illalla pitkään ja öisin saadaan hänen kanssaan tietysti ihania kahdenkeskisiä imetyshetkiä. Meidän vauva on todella vähäuninen, joten hän ottaa kaiken irti yhteisistä ajoistamme… 😉

Mieheni on usein kellon ympäri pois kotoa, joten minä olen lasten kanssa tosi paljon. Silloin, kun on miehen vapaapäivä tai kun raaskimme pyytää Mummoa tai muuta läheistä auttamaan, saatamme käydä jomman kumman isomman pojan kanssa kaksin esimerkiksi teatterissa tai jollakin pidemmälläkin reissulla (toki silloin usein vauva lähtee myös mukaan…). Näin ei kuitenkaan tapahtu joka viikko eikä edes joka kuukausi.

On ihana huomata, että omat lapset ovat ihan huipputyyppejä, joiden kanssa oikeasti viihtyy! Heidän kanssaan on tosi kiva olla koko porukalla, mutta niin on ihan kaksistaankin – silloin poikiin saa kyllä jonkun ihan uuden tatsin! Toisaalta hyvin virkistävää on olla erilaisilla kokoonpanoilla välillä liikkeellä tai vaikka ihan vaan kotonakin. Totuttua ilmapiiriä hämmentää kivasti, jos mies nappaa jonkun pojista mukaan kauppaan tai omiin harrastuksiinsa.  On kiva nähdä, miten eri puolia lapsista nousee esiin aina erilaisessa porukassa.

Näin meillä. Miten teillä jaetaan lasten kanssa oloajat? Löytyykö teiltä paljon kahdenkeskistä aikaa jokaiselle lapselle? Mitäs sitten, jos lapsia olisi vielä enemmän kuin kolme?

// Emmi