Voi kunpa ne lapset jo nukkuisivat

Minua on oikeastaan koko vanhemmuusaikani vaivannut eräs asia, josta nyt vasta uskaltaudun kirjoittamaan… Nimittäin lasten kanssa vietetty aika! Ajattelin avautua asiasta, jota en itse ihan ymmärrä. Ehkä te sitten selitätte asian minulle… 🙂
Ehkä kaikki kiteytyy siihen outouteen, mikä minulle tulee välillä mieleen, kun kuulen vanhempien puheita lapsistaan eli se, että ihan kuin vanhemmat eivät tahtoisi viettää aikaa lastensa kanssa!
“Olisipa jo ilta, ja lapset nukkumassa.”
“Voi kunpa nämä lapset voisi jo laittaa päikkäreille.”
“Miksi ihmeessä meidän lapset eivät voi nukkua neljän tunnin päikkäreitä?”
“Toivon niin kovasti, että lapset nukkuisivat aina aamulla niin pitkään, että turhaa aikaa ei jäisi ennen lähtöä.”
Niin, nämä kommentit voidaan ymmärtää varmasti monella eri tavalla, mutta välillä (tai aika useinkin) tuntuu, että niiden omien lasten kanssa ei haluta viettää aikaa! Että haluttaisiin aina, että he olisivat nukkumassa tai ainakin hiljaa nurkassa leikkimässä keskenään eivätkä häiritsemässä aikuisten juttuja. Samaan kastiin menee puhelimeen kiinni kasvaminen lasten kanssa vietetyn ajan kustannuksella. Tuntuu pahalta lasten puolesta, että vanhemmat kokevat omat lapsensa rasitteena. 
Jos minulta kysyttäisiin tyyliin mitä vain ohjetta, mikä liittyy lapsiin (okei, kukaan ei ole kysymässä, mutta kerronpa silti), niin se olisi seuraava: vietä aikaa lastesi kanssa, aidosti ja täysillä. Uskallan väittää, että se vaikuttaa positiivisesti ihan kaikkiin ongelmiin, mitä lapsiperhe kohtaa.
Mikä sitten siinä on, että omien lasten kanssa ei niin mielellään vietetä aikaa? Onko arki raskaampaa, kuin oli ajatellut ennen lasten saamista? Onko kyse laiskuudesta, että ei vaan jakseta kiinnostua niistä lasten jutuista? Vai mikä siinä on, että omasta ajasta vouhkataan niin paljon? Eikö lapsiperheellisellä sen fokuksen tulisi olla pikemminkin siinä lasten kanssa olossa eikä oman ajan jatkuvassa odottamisessa? Ymmärrän, että oma aikakin on (ainakin joillekin) tosi tärkeää, ja se on ihan ookoo, mutta minun mielestä se oman ajan odottaminen ei saisi heijastua lasten kanssa oleskeluun.
Tiedän, että nämä ajatukset varmasti jakavat mielipiteitä. Voi myös olla, että itse kun olen niin perheorientoitunut (haluan painottaa, että termi on minulle neutraali, ei positiivinen eikä negatiivinen), niin en pysty täysin ymmärtämään vanhempia, jotka eivät ole niin perheorientoituneita. On varmasti paljon erilaisia vanhempia, ja toiset ehkä sitten tarvitsevat omaa vapautta/lapsettomia hetkiä niin kovasti. Itse kun en ole sellaiseen ikinä saanut tottua, niin en osaa sellaista odottaakaan. Meillä kukaan ei ole juuri nukkunut hyvin päivin eikä öin, joten älyttömän vaikea tietysti ajatella sellaista “joka päivä neljä/kolme/kaksi tuntia omaa aikaa”-mallia. Enkä tässä nyt tarkoita, ettenkö nauttisi omasta ajasta tai se olisi jotenkin huono asia, mutta itse olen hyvin sopeutuvainen, ja voin hyvin olla monta kuukauttakin ilman omaa aikaa. Sitten, kun joku tahtoo olla lasteni kanssa keskenään, niin sitten voin viettää omaa aikaa, mutta sekin aika aina tulee jos on tullakseen 🙂 Nyt tämän kirjoituksen fokuksessa ei ole oma aika sinällään tai sen arvottaminen vaan se, miltä lapsista tuntuu, kun vanhemmat kuolaavat vain oman ajan perään.
Olen myös tosi mielelläni paljon lasten kanssa, siis että esimerkiksi vauvan täysi tarvitsevuus ei tunnu lainkaan kahlitsevalta, vaan kivalta, juuri tähän hetkeen oikealta asialta. En voi väittää, että meillä olisi yhtään millään tavalla arvioituna “helpot lapset” (päinvastoin), mutta koska omaa luonnetta on ollut ihan pakko muuttaa, niin arki tuntuu tosi paljon miellyttävämmältä “uuden”, rauhallisemman luonteen ja NLP:stä hankittujen uusien taitojen myötä. Minä todella nautin arjesta, enkä odota lasten nukkumaanmenoa mitenkään kieli poskella. (Ja niin, lapset kun harvoin nykyään nukkuvat yhtään yhtä aikaa, heh, että sinälläänkään en odota.) Ainoa asia, mitä toivon lasten nukkumisen suhteen, on se, että kaikki lapset saisivat nukuttua juuri niin paljon, kuin he unta tarvitsevat ja tehdä tämän ilman oireita! Muulla ei oikeasti saisi olla väliä, ei sillä, nukkuuko lapseni vartin kolme kertaa päivässä vai kolme tuntia kolme kertaa päivässä – kunhan nukkuu niin, että jää pirteäksi ja että hänellä itsellään on hyvä olla! Ja onhan tässä vähäunisten lasten kanssa elämisessä hyvätkin puolensa: saan viettää heidän kanssaan entistä enemmän aikaa :-)!
Parisuhde on tietenkin sellainen asia, jolle ehkä tarvittaisiin yhteistä aikaa enemmän ja josta lapsien yhtäaikainen nukkuminen voisi hyötyä. Se vaan sattuu olemaan sellainen suhde, joka joutuu tässä lapsitilanteessa joustamaan, ja se on molemmille ihan fine. Kun kolme lasta olemme halunneet, emme voi olettaa, että kukaan ulkopuolinen niitä juuri haluaisi yhtä aikaa hoitaa. Kesäkuussa meillä oli kahdeksanvuotishääpäivä, joten ehkä jossakin vaiheessa sitä pääsemme juhlistamaan jotenkin 🙂
Kiteytetysti, ajattelen, että kaikki ajallaan: nyt on pikkulapsiperheaika, myöhemmin tulevat sitten muut ajat, ja todella luulen, että näitä nykyisiä aikoja tulee ikäväkin. Luulen, että lapset vaistoavat tosi herkästi, jos aikuiset eivät jaksa viettää heidän kanssaan aikaa, tai odottelee vaan lasten nukkumaanmenoa oman ajan toiveissa. Ei minusta ainakaan tuntuisi kivalta kuulla, jos tärkeä ihminen sanoisi minulle, että voi kunpa olisi jo sinun nukkumaanmenoaikasi, jotta pääsisi hengähtämään. Niin saati sitten miltä se tuntuu lapsista!
Vaikka olisi älyttömän vaikea ja hermojariistävä päivä lasten kanssa, löydän itseni nykyään joka päivä toteamasta, että jos jotakin tulisin katumaan kuolinhetkelläni, niin sitä, jos en viettäisi lasteni kanssa pyyteetöntä aikaa. 
Yritetään viestiä lapsillemme, että heidän kanssaan vietetty aika on äärimmäisen tärkeää! Ja toimitaan myös niin arjessa, jooko?

Mitä NLP:stä jäi käteen ja päähän?

Viimeinen tekstini NLP:stä olisi nyt paikallaan, kun kurssin loppumisesta on parisen viikkoa. Mitkä fiilikset siis minulla nyt on…? Sen lisäksi, että käteen jäi tyhjempi lompakko, kurssimateriaalikansio ja muutamien ihanien kurssikavereiden puhelinnumerot, jäi päähän tosi, tosi paljon kaikenlaista. Jos et ole lukenut aiempia tekstejäni NLP:hen liittyen, suosittelen niihin perehtymistä, jotta voisi saada käsitystä siitä, että mistä ihmeestä minä oikein puhun:
 


Vaikka olenkin lukenut psykologiaa niin yliopistossa kuin vapaa-ajallani, sain paljon uutta tietoa liittyen ihmisten väliseen kommunikoimiseen ja ihmisten erilaisuuteen kommunikointitilanteissa. Ja hienoa tässä on se, että tämä tieto ei ole jäänyt vain sinne päähän, vaan todella on astunut käytäntöön! Olen tarkkaillut ja huomioinut asioita eri tavalla näissä kommunikointitilanteissa – ja todella myös vastannut omalla käytökselläni tarkoituksenmukaisemmin näihin tilanteisiin kuin ehkä aiemmin olisin. Ja tämä on tietenkin tarkoittanut kaikinpuolin onnistuneempia vuorovaikutustilanteita. 
Olen saanut paljon, painotan sanaa paljon uusia työkaluja oman mieleni muokkaamiseen. NLP:n kautta olen vihdoin tajunnut sen, että oikeasti, siis ihan oikeasti voin muun muassa muuttaa tiettyjä epämiellyttäviä muistoja mukavemmiksi, voin harjoitella uusien vaikeiden tilanteiden kohtaamista, voin kirkastaa tavoitteitani elämässäni paljon toteutuskelpoisempaan muotoon sekä voin horjuttaa vaikka koko uskomusjärjestelmän päässäni. 
NLP:n avulla opin rauhoittamaan mieleni paremmin. Tämä toki on ollut monen eri tekijän summa vuosien varrella, mutta NLP antoi siihen viimeisen silauksen! Tällainen helpottaa kummasti elämää ja elämistä itsensä sekä muiden kanssa ;-))
Opin olemaan läsnä paremmin. Ehdottomasti näin, sillä mieleni on suuntautunut aina paremmin juuri siihen hetkeen, jossa elän ja olen. Tämä saattaa olla seurausta siitä, että NLP:ssä ollaan opeteltu kokemaan kaikki hetket kaikkien aistikanavien kautta. Harjoituksissa usein mietitään, miltä mikäkin kuulostaa, tuoksuu, näyttää, maistuu ja tuntuu. Kun oppii käyttämään näitä kaikkia aistitietoja paremmin hyväkseen, voi luonnollinen läsnäoleminen eri tilanteissa tulla helpommaksi.

Kurssin avulla tajusin, miten suuri voima positiivisuus ja kiitollisuus oikeasti ovatkaan. Voisin väittää, että luonteeni on helpostikin ollut aina määriteltävissä positiiviseksi ja elämä, se taas on opettanut kiitollisuutta rankemman kautta. Mutta se, että nyt osaan valjastaa nuo ominaisuudet ja taidot entistä paremmin käyttöön – niin itseni kuin muidenkin hyväksi, on osaltaan NLP:n ansiota.

Hokasin kurssin kautta viimein sen, miten sanoilla todella voi muuttaa (ainakin omaa) maailmaa! Sanamuodot, sanan valinnat ja sanojen keskinäinen asettelu – ne kaikki ovat äärimmäisen tärkeitä asioita sille, miten asiat aivoihin asettuvat, ja sen kautta myös vaikuttavat omaan toimintaan.


Se, mikä tuli minulle yllätyksenä kurssilla, on se, että voin auttaa muitakin voimaan paremmin! Voin NLP:n keinoin auttaa muita harkkaamalla heidän kanssaan. Tietysti omat lapset ovat tässä nyt tärkeimpänä esimerkkinä, mutta toki, myös tutut ja ventovieraat ovat minulle laittaneet rohkeasti viestiä ja kokeneet apuni hyödylliseksi. Kivaa! 
Näistä kaikista kohdista voisin kirjoitella vaikka kuinka paljon, mutta näin, hyvin tiivistetysti: tätä jäi käteen NLP Practitioner -koulutuksesta. NLP jätti minuun suuren halun kehittyä ja kehittää itseäni, ja niinpä marssinkin True Heartsin Masterille syksyllä. Jännää! Katsotaan, jospa silloin jaksaisin kirjoitella fiiliksiä tuosta jatkokoulutuksesta. 🙂

NLP:stä kumpuavia apuja vanhemmuuteen osa 3

Taas mennään NLP-teeman kanssa! Huomaan tilastoista, että näistä teksteistä tykätään ja näitä on henkilökohtaisestikin pyydetty, joten täältä tulee: NLP:stä kumpuavia apuja vanhemmuuteen osa 3. Tämän osan jälkeen hengähdetään vähän kauemmin NLP-asioista.

Aiemmat tekstini liittyen NLP:hen:

Matkalla itseeni

NLP:stä kumpuavia apuja vanhemmuuteen

NLP:stä kumpuavia apuja vanhemmuuteen osa 2   

Tässä osassa käsittelen enemmänkin sellaisia kasvatuksen itsestäänselvyyksiä. Koska niitä nyt vain on hyvä välillä kerrata 🙂 Toki nytkin liikutaan NLP:n termein.

1) Assosiaatio ja dissosiaatio. Yksinkertaisesti: mitä tahansa tilannetta voi käsitellä ja elää sen sisältä (assosiaatio) tai sen ulkopuolelta (dissosiaatio). Kun ollaan assossa, tunteet ovat voimakkaampia, elävämäpiä ja reaktiot suurempia. Kun ollaan dissossa, kaikki on vaimeampaa ja etäämpää. Tätä tietoista muutosta assosta dissoon ja takaisin voi käyttää kasvatustilanteissa: esimerkiksi positiiviset tilanteet kannattaa tietenkin elää assossa, – niin, että todella tuntuu, näkyy, maistuu ja tuoksuu! Kun hyvältä tuntuu, kannattaa oikein hengittää tilannetta sisäänsä ja painaa se mieleensä. Mutta ne negatiiviset tilanteet, joita jokainen vanhempi varmasti päivittäin kohtaa, kannattaa asettaa sinne dissoon. Ihan tietoisesti etäännyttää itsensä tilanteesta. Tässä yksi esimerkki peruslapsiperhetilanteesta: Lapset kränäävät, eikä mikään auta ja itselle on tulossa kohta hermoromahdus. Astu mielessäsi tilanteesta kauemmas ja ala kuvittelemaan tilannetta mustavalkoisena (tämä usein vie paljon elävyyttä tilanteesta pois). Voit myös pienentää tilannetta mielessäsi, heittää sen tilanteen huoneen nurkkaan pisteeksi ja vaimentaa lasten äänet hiljaisemmalle. Jo esimerkiksi tämä nopea mielikuvaharjoitus saattaa viedä sinut assosta dissoon, jolloin vaikea tilanne tuntuu paljon helpommalta käsitellä, ja saatat selvitä siitä hermojasi menettämättä.

2) Kolmen näkökulman harjoitus. Jos sinua on jäänyt vaivaamaan ja/tai ahdistamaan jokin tilanne, jossa on mukana ainakin yksi toinen henkilö itsesi lisäksi, voisi tilanteen käsittelyyn käyttää kolmen näkökulman harjoitusta. Siinä tarkastellaan tilannetta ensin sinuna itsenäsi ja omista fiiliksistä ja ajatuksista käsin. Sitten siirrytään tarkastelemaan tilannetta toisen näkökulmasta; siitä, miltä toisesta tuntuu ja mitä hän todennäköisesti ajattelee ja miksi toimii niin kuin toimii. Ja viimeiseksi tarkastelijan näkökulmasta: miltä tilanne näyttää ulkopuolisen silmin. Tämä analyysi kannattaa tehdä mahdollisimman tarkasti. Riitatilanne/turhautuminen lapsen kanssa voi saada uusia, itselle ymmärrettävämpiä ulottuvuuksia, kun joutuu menemään lapsen pään sisälle ja ehkä siellä pään sisällä havaitseekin asioita, joita muuten ei olisi tullut miettineeksi. Joskus analyysi on jopa silmiäavaava kokemus! Myös tarkkailijan näkökulma voi tuoda uusia ahaa-elämyksiä esille omasta käyttäytymisestä, mikä taas saattaa motivoida muutokseen.

3)  Mallintaminen. Tämä on asia, jota olen käyttäytymisessäni lisännyt alettuani opiskelemaan NLP:tä. Olen mallintanut omaa hyvää käyttäytymistäni. Siis ottanut opikseni toimivista tilanteista. NLP perustuu paljon siihen, että siinä mallinnetaan hyviä käytösmalleja/toimivia strategioita/sellaisten ihmisten käyttäytymistä, joiden kaltaiseksi halutaan muuttua. Minä olen alkanut mallintamaan omia onnistumisiani lasten kanssa. Siis analysoimaan tarkasti niitä tilanteita, joissa olen mielestäni onnistunut hyvin, ja kirjoittanut prosessin auki mieleeni. Kun tätä prosessia sitten kelailee, siitä oppii paljon, ja se voi siirtyä yhä useammin käytäntöön, jolloin huonot tilanteet vähenevät.

4) Huomio ja läsnäolo. Viime koulutuksessa kouluttajamme toteamus jäi mieleeni, ja se meni jotenkin näin: yksi tärkeimmistä asioista, jonka ihminen voi toisella antaa, on hänen huomionsa ja läsnäolonsa. Ja pakko mainita tietenkin, että nykyään kännykkä on yksi pahimmista huomion ja läsnäolon sieppareista. Tätä kannattaa jokaisen miettiä ja valita oma tiensä. (Täällä on muuten minun kannanottoni aiheeseen: Minun vinkkini somevanhemmuuden vähentämiseen.)

5) Rakkaus. Niin kulunut, mutta niin tärkeä sana. Päätän tämän jutun toteamukseen: ihminen kasvaa parhaiten rakkaudellisessa ympäristössä. Muistakaa, että lapsi saa parhaan mahdollisen kasvualustan niin, että kaikki kasvatuksessa perustuu rakkauteen (ei pakkoon, uhkailuun tms.)!

Teille, jotka olette kiinnostuneita NLP:stä, suosittelen True Heartsin sivujen tsekkailua aika ajoin. True Hearts järkkää usein ilmaisia NLP:hen tutustumisiltoja ja muutakin ilmaista hyvinvointiin liittyvää mukavaa menoa 🙂

NLP:stä kumpuavia apuja vanhemmuuteen osa 2

Luitko jo ensimmäisen ja toisen tekstini koskien käymääni True Heartsin NLP:tä? (Kurssini on siis ensimmäinen, Practitioner.) Jos et lukenut, ne löytyvät täältä: Matkalla itseeni ja NLP:stä kumpuavia apuja vanhemmuuteen. Nuo tekstit kannattanee lukea ennen tätä tekstiä 🙂 Tässä tekstissä jatkan muutamalla lisävinkillä, joita olen itse hoksannut syvemmin NLP:n kautta. Käsittelen vinkkejä lähinnä vanhemmuuteen liittyen, mutta toki, nämäkin vinkit ovat sovellettavissa ihan kaikkiin elämänalueisiin.
1) NLP:n yksi perusperiaatteista on systeemiteoria: jos ongelmat jatkuvat aina vain samanlaisina ja ihmisten käyttäytyminen jatkuu aina vain samanlaisena, kehä kiertää itseään muuttumatta – näin ongelma tuskin poistuu. Tässä vaiheessa, kun tämän tajuaa, on jotakin muutettava. Siis: esimerkiksi jos riitely toistuu aina saman kaavan mukaan, ja asia vaivaa, kannattaa ehdottomasti muuttaa jotakin osaa tässä systeemissä, niin koko systeemi voi muuttua! Tämä on yksinkertainen, mutta niin tärkeä asia. Systeemin osan muuttaminen saattaa olla yllättävänkin vaikeaa, mutta todella kannattavaa.
2) Ankkurointi, asia, joka voi mahdollistaa vaikka mitä lapsen kanssa toimiessa! Yksinkertaisimmillaan ankkuroinnin voi ymmärtää vaikka sen kautta, kun miettii, miten tietyn musiikkikappaleen/hajun kuultaessa/haistaessa tulee mieleen tietty tilanne/tunne, jossa musiikin/hajun on ensi kertaa/toistuvasti kuullut/haistanut. Tämä on ollut luonnollinen ankkurointitilanne. Ankkurointia voi tehdä myös tarkoituksellisesti. Tehkää vaikka rentoutumisharjoitusta lasten kanssa tietyn musiikin aina soidessa taustalla. Sitten, kun tulee tilanne, jossa haluat luoda lapselle lisää rauhallisuutta, niin laita tämä kyseinen kappale soimaan ja saat ankkuroitua rauhallisuutta lapsiin. Tai kokeile ankkuroida lapseesi itseluottamusta: käy esimerkiksi laskemassa kätesi toistuvasti lapsesi olkapäälle rauhallisesti silloin, kun hän tekee jotakin leikkiä/tehtävää/läksyä/toimintaa luottaen itseen ja innoissaan (“flowssa”). Sitten, kun tulee vastaan tilanne, jossa lapsi on epävarma itsestään ja toiminnastaan, käy laskemassa kätesi lapsesi olkapäälle samalla tavalla kuin edellisissä tilanteissa. Näin hän saa käyttöönsä ankkuroitua itseluottamusta.
3) NLP:ssä painotetaan peiliin katsomista ja omaa henkilökohtaista kasvua – siis sitä, että useimmiten ne asiat, mitkä pistävät ärsyttämään, ovat jollakin tavalla sellaisia, joissa olisi syytä tarkastella itseään ja sitä, miksi juuri ne asiat/ihmiset pistävät ärsyttämään/aiheuttamaan muita voimakkaita tunteita (toisin sanoen tulisi katsoa peiliin). Tämä on ohje, mikä on yleisesti ottaen oikein toimiva ja tosin samalla kyllä aika vaikea. Mutta myös NLP:n oppien mukaan jatkuvan peiliin katsomisen ja itsestään vikojen etsimisen voi kuitenkin lopettaa, jos vastassa on persoonallisuushäiriöinen ihminen. Tämä oli suuri helpotus: minä olen vuosia ja vuosia yrittänyt ymmärtää, tarkastellut omia toimintatapojani, itkenyt “virheitäni”,  yrittänyt kaikkeni tietyissä suhteissa – siis todellakin katsonut peiliin – ja ihan ilman mitään vaikutusta! Ja näissä suhteissa vastassa ovat olleet juurikin persoonallisuushäiriöiset ihmiset. Ei siis ihme, että peiliin tuijottaminen ei ole tuottanut tulosta! Kaikissa muissa suhteissa peilin tarkasteleminen on siis hyvinkin tarkoituksenmukaista, mutta pakene hyvä ihminen, jos kohtaat persoonallisuushäiriöisen ihmisen! Päästä irti ja lähde! Ja se, miten tämä minulla liittyy juuri vanhemmuuteen, on se, että ne yhdet kököimmistä suhteista ovat olleet juurikin isovanhemmuussuhteissa kohdistuen myös lapsiini, ollen siksi erityisen kipeitä, sillä ne vaikuttavat minun lisäksi seuraavaan sukupolveen.
4) NLP:ssä tutustutaan myös ihmisyyden “nippelitietoihin”. On erittäin mielenkiintoista tutustua teorioihin (ja sitten teorioihin käytännössä), miten erityyliset ihmiset (visuaalinen, kinesteettinen, looginen, auditiivinen) liikuttavat silmiään eritavalla, kun he muistelevat asioita, keksivät asioita, kuvittelevat jonkun äänen ja niin edelleen. (Silmien automaattinen liikuttelu on yhteydessä aivoihin ja niiden tiettyihin alueisiin.) Parhaimmassa tapauksessa tällainen pieni toisen ihmisen tarkkailu voi antaa esimerkiksi sen viimeisen vihjeen siitä, puhuuko hän totta (muiden vihjeiden ohella). Lapsen kanssa toimiessa silmänliiketeoriaa voi käyttää esimerkiksi niin, että kun on tietoinen lapsen toimintatyylistä (edellä mainitut tyylit suluissa), voi häntä opettaa tietoisesti katsomaan tiettyyn suuntaan silloin, kun hän esimerkiksi ei muista jotakin asiaa oman luonnollisen tyylinsä kautta. Esimerkiksi: jos lapsi muistelee, millaista mökillä on olla, ja hän osaa kertoa vain niitä asioita, jotka liittyvät tuntoaisteihin (esimerkiksi lämmintä, märkää), häntä voi ohjata katsomaan tiettyyn suuntaan, josta haetaan visuaaliset muistot – ja näin ollen lapsen mieleen saattaa tulla esimerkiksi joitakin näköhavaintoihin liittyviä asioita (kaunista, vihreää)! Tällä tavalla harjoitellen voi myös se automaattinen muistaminen pikkuhiljaa parantua ja kehittyä ja monipuolistua. He, jotka kuulevat silmänliiketeoriasta ensimmäisen kerran, ajattelevat usein, että silmänliikkeiden hallitseminen on helppoa ja toista voi juksata niitä muuttamalla. Me kokeilimme ja harjoittelimme tätä NLP:ssä käytännössä: ei onnistu. Silmänliikkeet ovat spontaanin puheen ohella täysin hallitsemattomat! Että juksauksen voi unohtaa.
5) Se, mihin keskityt, lisääntyy. Tarvitseeko tästä sanoa muuta? Simppeli, kaikenkattava NLP:n ohjenuora elämään, myös lastenkasvattamiseen. Huomio lapsessasi positiivisia asioita, löydä elämästäsi kiitollisuuksien aiheita, keskity vahvistamaan lapsen positiivista käyttäytymistä jne. niin ne lisääntyvät. Keskity hyviin asioihin!
Tässäpä taas pieniä otteita sieltä täältä, mitä minä olen NLP:stä saanut irti. Tosin vain pienen pieni murunen… Toki monet tässäkin esiteltävät asiat ovat sellaisia, joihin tarvitsee perehtyä paremmin kuin yhden kappaleen verran, jotta varmasti mahdollistaisi keinon toimivan arjessa. 
Oikein mahtavaa viikkoa kaikille! Täällä jännitellään sitä, pääsenkö tulevan viikonlopun NLP:hen vai olenko kenties synnärillä silloin… 🙂

10 toivetta synnytykseen

Pikkusankarin synnytys oli kaamea, järkyttävän tuskainen ja epäoikeudenmukainen, ikuisesti kylmiä väreitä aiheuttava muisto. Minimullistajaa mentiin synnyttämään pelkopolikäyntien kautta – ja se synnytys tapahtuikin paljon onnistuneemmin! Missään nimessä kivuton, kiva eikä haikailemisen arvoinen sekään synnytys ollut, mutta sellainen, jonka soisin toistuvan mieluummin, kun näitä kahta vertaa. 
En ole kovin paljon tätä kolmatta synnytystä miettinyt, sillä jo raskauden alusta lähtien minulle on ollut aika selvä, mitä siltä toivon. Kirjoittelin yksinkertaistetun, simppelin kymmenen kohdan toivelistan tulevaa synnytystä silmällä pitäen.
1. Heti, kun supistukset alkavat olla vähänkään kivuliaita ja säännöllisiä, laitamme TENSin päälle.
2. TENSin asentamisen jälkeen on aika lähteä sairaalaan, jonne meiltä on 40 minuutin matka.
3. Kaiken mahdollisen ajan olen liikkeellä ja käytän jumppapalloa avuksi.
4. Kun TENS ei enää tehoa suppareihin, siirryn ammeeseen liikuskelemaan.
5. Mieheni on hyvä hieromaan, ja hän helpottaa oloani niillä otteilla, millä suinkin kykenee.
6. Jos/kun kipu yltyy sietämättömäksi, tahdon kivunlievitystä, todennäköisesti spinaalin. 
7. Tahdon ponnistaa konttausasennossa, toinen jalka sivulle nostettuna.
8. Toivomme, että napanuora saa sykkiä loppuun asti ja että mies saa sen katkaista.
9. Haluamme, että heti synnytyksen jälkeen valot himmennetään ja vain välttämättömät hoitotoimenpiteet tehdään, niin, että voisimme välittömästi vain keskittyä rinnalla oloon ja yhteiseen ensimmäiseen kohtaamiseen.
10. Jos kaikki on kunnossa, sairaalasta tahdomme kotiin mahdollisimman pian. 
Tietenkään, mistään ei voi tietää mitään, kun on kyse synnytyksestä. Mutta onneksi toiveita ja suunnitelmia saa ja kannattaakin olla. Synnytyksen jälkeen mielenkiinnolla palaan näihin toiveisiin… Eikä synnytykseen ole enää montaakaan viikkoa, sillä vauva on virallisesti ihan lähipäivinä täysiaikainen, iik!