Viikon Losecit napsittu

Niin, reilun viikon Losecit syötetty Minimullistajalle, miltä näyttää? Siihen saan nyt usein vastailla… Kaksi viikkoa taitaa olla sellainen aika, että silloin varmoja johtopäätöksiä voi vetää tämän lääkkeen tehosta, mutta kai se on jo paljastettava, että apua on jo reilussa viikossa happosalpaajasta tullut. Vai miltä kuulostaa:
Viikon sisällä neljät yli kahden tunnin päikkärit. Ennen lääkettä kahden tunnin päikkäreitä oli ehkä yhdet kerran kuussa.
Lääkkeen aloittamisen jälkeen suurin osa päikkäreistä ovat vain alkaneet ja sitten loppuneet, eivät siis ole keskeytyneet silmät kiinni itkettäviin tuskahuutoihin ja kaarellevetoihin monen montaa kertaa.
Ilta- jayöherätykset ovat vähentyneet suunnilleen 50% edellisiin viikkoihin verrattuna, kun niitä oli yleensä kymmenen tai kahdenkymmenen verran.
Joulu meni valvoessa.
Viimeisen viikon aamut ovat Minimullistajalla alkaneet keskimäärin kaksi tuntia myöhemmin (siis voivatko lapset oikeasti nukkua yli kahdeksaan aamulla…?).
Autonistuimeen laitettaessa Minimullistajaa ei tarvitse voimalla ja pakolla taivuttaa rautakangen muotoisesta istuimen muotoiseksi.
Ensimmäistä kertaa ikinä Minimullistajan elämän aikana hän nukahti autonistuimeen sillä aikaa, kun minä laitoin oman turvavyöni kiinni ja starttasin auton. Vaikka hän olisi kuinka väsynyt ollut, hän ei ole koskaan nukahtanut ilman vähintään kymmenen minuutin autolla hurruuttelua puhumattakaan niistä normaaleista matkoista, jolloin hän rättiväsyneenä ja tuskaisena on itkenyt ja pungertanut koko parin tunnin matkan
Meillä usein vierailevat ihmiset ovat kyselleet, että mitähän ainetta Minimullistajalle on oikein nyt syötetty, kun hän vaikuttaa melko neutraalilta, jopa unisen tahmealta ja hiljaiselta. 
Jotta tämä teksti ei olisi vain Losecin ylistystä, niin kerrottakoon, että on ollut myös repaleisia päikkäreitä, öitä ja kipuitkua ja känkkäränkkää sekä syömisongelmia. Kaikki ensimmäiset luettelemani kohdat edellä ovat tietenkin vain ja ainoastaan positiivisia, mutta tämä viimeisen asia on ehkä se kaikista suurin kysymysmerkki… Voiko Losec viedä suurimpien refluksikipujen lisäksi myös Minimullistajan iloisuutta pois…? Voiko Losec jarrutella puhumaan oppimista, sillä niin hiljaiselta Minimullistaja on nyt vaikuttanut…? Eikö näiden asioiden pitäisi olla juuri päinvastoin oloa helpottavan lääkkeen aloittamisen jälkeen? Kaiken kaikkiaan: jatkamme vielä Losec-kuuria vähän aikaa, katsomme kokonaisvaikutuksia ja sitten päätämme, lopetammeko kuurin pariin viikkoon vai jatkammeko pidemmän kuurin.

Oirekompassi

Viime postauksen kommenteissa eräs lukija kysyi minulta tosihyviä ja vaikeitakin kysymyksiä liittyen siihen, miten erotan, onko oireilu “vain” perus(rankenteellista)refluksia, jonkin ruuan takia tullutta refluksia, puhdasta allergisuutta vai mitä. Yritän nyt avata meidän perheen tilanteiden perusteella tehtyjä havaintoja, joiden avulla aina koitamme suunnistaa kohti oireettomampaa elämää. Meillä sairauskuvioissa ovat siis refluksi, allergiat ja astma sekä ainakin joissakin määrin SI-teema. Teksti ja koko ajatuksenvirtani aiheen suhteen ovat epäloogista räpiköintiä miljoonaan ilmansuuntaan, mutta tämän selvempään hahmotelmaan ei näin monimutkaisten juttujen kanssa yksinkertaisesti vain pysty (ainakaan minun pääni sisällä).

Pohjaksi faktat: Pikkusankari on tähystetty kaksivuotiaana ja päälöydöksenä
oli ikäistään löysempi ruokatorven läppä. Minimullistajaa ei ole vielä
tähystetty, mutta oletus on sama. Molempien poikien “diagnoosina” heti vauvavuotena oli se,
että refluksi on puoliksi rakenteellista ja puoliksi allergista. Sen
lisäksi hyvin todennäköisesti molemmilla on (ollut) puhtaasti suolistoallergiaa. Ja näin
jälkikäteen myös Pikkusankarin kuvia katsellen voisi todeta, että
molemmat pojat ovat reagoineet myös iholla, välillä aika pahastikin,
joihinkin ruokiin (tätä emme silloin tajunneet). Koska Pikkusankarilla refluksi oli paljon pahemmassa
tilassa ennen sen toteamista kuin Minimullistajalla, oli se todennäköisesti ennättänyt
tulehduttaa myös keuhkoputket ja aiheuttaa astman, jota hoidetaan
edelleen. Neljävuotissynttäreiden kieppeillä Pikkusankarin suolistoallergiat
vähenivät ihan huimasti ja ruokavalio vapautui lähes kokonaan.

No mutta oireisiin: Jos lapsi nukkuu katkonaisesti, heräilee usein tuskaisena, ei halua olla vaakatasossa, pungertaa autonistuimeen laitettaessa, nähisee ja itkeskelee päivällä, vetää itseään usein kaarelle eikä jaksa keskittyä leikkimään, on hänellä oireita eli toisin sanoen hänellä on jostakin syystä todella huono olo. Isommalla lapsella kaikenlainen ilkivaltaan viittaava käytös (ja ylipäätään käytöshäiriöt), jatkuva tottelemattomuus, päämäärättömien juttujen höpöttäminen ärsytysmielessä ja kaiken suuhun laittaminen ovat merkkejä oireista. Nämä luettelemani jutut eivät meillä ole koskaan mitään “normaalia” käytöstä. Sen tietää siitä, että olemme nähneet parempina aikoina sen lasten “normaalin” käytöksen, ja se on jotain aivan muuta.
Jos tilanne on ollut juuri vähän aikaa sitten oireeton, mietimme tietysti ensimmäiseksi, mikä on muuttunut: onko lapsi (tai imettävä äiti) syönyt eritavalla, onko lääkkeisiin tehty muutoksia, onko lääkkeitä vahingossa jäänyt antamatta, onko sää muuttunut radikaalisti (pakkasen vaikutus astmaan ja helteen vaikutus refluksitautiin), onko elämässä tapahtunut jotakin suurta (niin hyvä kuin huonokin stressi vaikeuttaa refluksia), onko muuta kipeyttä (meillä pienikin flunssa vaikeuttaa refluksia tosi paljon, ja se huono kausi kestää noin kaksi viikkoa flunssan jälkeen), puskeeko hampaita (niiden teko todellakin pahentaa refluksia)  jne. Päätelmiemme mukaisesti ryhdymme toimenpiteisiin…

Yksi yleisimmistä toimenpiteistä on syynätä ruokia taas tarkemmin.

Minimullistajan ensimmäisen vuoden ajan kiristelin imetysdieettiä vähitellen ja vuoden iässä antitrypsiininäyte kertoi, että vihdoin oltiin päästy sellaiseen tasoon, että suurta ärsytystä suolessa ei enää ollut (antitrypsiininäytehän ei kerro rakenteelliseen refluksiin vaikuttavista ruuista). Näin ollen tuonaikainen sekä minun että hänen ruokavalio oli suht kelpo. Sen jälkeen sitten tietenkin laajenneltiin ruokavalioita ja alkoi se holtiton murujenkeruufiesta, joten antitrypsiiniarvot ovat varmasti nousseet ainakin hieman… Kuitenkin lähes kaikki yleisesti ottaen (rakenteellista) refluksia pahentavat ruoka-aineet ovat olleet pitkään poissa ruokavaliostamme, joten käytössä olevat, oireita pahentavat ruuat ovat joko refluksitaudin allergiseen puoleen vaikuttavia tai puhtaasti suolistoperäiseen allergisuuteen vaikuttavia.

Uskon, että jollakin tasolla rakenteellinen refluksi on koko ajan hieman hankaamassa arkea molemmilla pojilla, vaikka kaikki refluksia pahentavat ruoka-aineet saisimmekin karsittua pois. Sen osoittaa Losecin epäonnistuneet vähentämisyritykset Pikkusankarilla – ja tietenkin nyt sitten Losecin aloittaminen Minimullistajalla: emmehän me olisi aloittaneet happosalpaajaa, ellemme olisi ensin tehneet kaikkeamme muilla keinoilla hoitotasapainon hyväksi. Nyt sitten selviää, että miten lääke auttaa eli mikä osuus on rakenteellista refluksia, mikä tässä arjessa on hangannut.

Oireita aiheuttavien ruokien bongaamisen suhteen olemme siinä mielessä onnekkaita, että molemmat pojat ovat aina olleet nopeasti ruokiin reagoivia. Karkeat kaavamme oiretilanteisiin ovat:

Ennen ruokaa (ainakin lähes) oireeton + ruokailun jälkeen selkeät ja voimakkaat oireet + iho-ongelmat = lapsen oman annoksen jokin ruoka on epäsopiva. Saatamme lievittää oiretta allergialääkkeellä ja tarkkailemme jatkossa kyseisten ruokien jälkeistä oloa.

Imetysten jälkeen selkeitä oireita = jokin minun maidossa ärsyttää, joten edellisen päivän aikana syömät ruuat pääsevät tarkkailuun.

Itkuinen + usein heräilevä + epänormaali vaipansisältö + ilmavaivat + tuskaisena lattialla kieriskely = suolistoallergiaoireilu eli lapsi on kerännyt esimerkiksi vehnämuruja lattialta. Saatamme antaa Siliceaa tai allergialääkettä.

Itkuinen + usein heräilevä + kaarelle vetoa + nieleskelyä = rakenteellista refluksivaivaa – saatamme lievittää oloa Silicealla tai Gavisconilla (joka tosin Minimullistajalle ei sovi muutamista kokeiluista huolimatta).

Itkuinen + usein heräilevä + sormet poraavat suuhun tiettyyn paikkaan + kuolaa tulee enemmän kuin normaalisti = hampaantulo vaivaa pahentaen refluksia. Annamme särkylääkettä.

Itkuinen + yskäinen + tukkoinen + heräilee usein + oireinen = flunssan takia refluksikin on pahentunut. Saatamme helpottaa oloa nesteventolla.

Heräilee usein + rauhoittuu helposti syliin + ei vaadi tuntikausien hytkyttelyjä eikä tissittelyä = oireet eivät ole niin suuret, että tekisimme toimenpiteitä.

Lisäpäänvaivaa Pikkusankarin suhteen on meillä aiheuttanut ja aiheuttaa edelleen tosiaan astma ja SI-vaivat. Jotta teksti pysyisi edes jokseenkin ymmärrettävänä, niin jätän näiden ja refluksivaivojen yhteiset kuviot aukikirjoittamatta.

Yleisesti ottaen luotamme kuitenkin siihen, että molemmilla pojilla on tällä hetkellä suurin piirtein toimiva ruokavalio tarkoittaen sitä, että ainakaan kymmeniä epäsopivia ruokia ei ole käytössä. Pientä viilausta tehdään ihan koko ajan. Jotta poistamme ruuan ruokavaliosta, vaadimme monta (kolme viiva kymmenen) kertaa näyttöä siitä, että juuri kyseisen ruuan jälkeen tulee oireita. Turhaan emme missään nimessä halua ruokia rajoittaa, mutta emme myöskään suuruudenhulluina tunge kaikkea mahdollista kokeiltavaa lapselle suuhun samaan aikaan. Myös uutta ruokaa kokeiltaessa annamme ruualle aina muutaman tilaisuuden, sillä haluamme varmistaa, että kyseessä ei ole mikään muu muuttuja tai vain uuteen ruokaan tottumista normaalin rajoissa.

Kukkakimppu sille, joka kirjoittaa sataprosenttisen varman käsikirjan refluksi-allergia-astma-arjen pyörittämiseen.

Viimeiseksi on tietenkin lisättävä, että joskus on vaan todettava, että mitään syytä oireisiin ei ole ja että refluksitaudin luonteeseen kuuluvat pahenemisvaiheet. Refluksitaudin ja allergioiden kesken tasapainoillessa on aina löydettävä se pienin paha, ruokavaliota kun ei voi aina vain rajoittaa ja rajoittaa eivätkä vanhemmat automaattisesti jaksa valvoa montaa vuotta neljälläkymmenellä herätyksellä yössä.

Niinhän siinä sitten kävi

Viimeinen, allergologin kanssa tehty pelastussuunnitelma Minimullistajan olon suhteen on meillä jouduttu ottamaan nyt käyttöön: eilen illalla työnsimme parin tunnin uniaikana yhdeksännentoista kerran heräävälle Minimullistajalle Losecin suuhun. Nyt tekisi mieli jättää edellinen lause tämän postauksen ainoaksi, mutta onhan tätä vähän avattava ja itsekin lääkeajatusta työstettävä. Meidän vanhempien olo on nyt epätoivoinen, surkea, riittämätön ja pettynyt. Kaikkemme olemme kuitenkin tehneet, jotta lääkettä ei olisi tarvinnut aloittaa.
Yritimme siis mahdollisimman pitkään olla ilman kyseisiä voimakkaita aineita… Nyt vaan ylitettiin oma jaksamiskynnys ja kivunkatsomiskynnys: oli pakko kokeilla vielä jotain apua, ja jäljellä ei oikein ollut enää muuta kuin happosalpaaja. Välillä Minimullistajalla on mennyt hyvinkin ja satunnaisesti muutaman tunnin yöpätkiäkin hän on nukkunut. Viime aikoina jostakin syystä elämä oli mennyt kuitenkin keskiarvoisesti tähän: öisin noin 40 herätystä, päikkärit 10 minuutin pätkiä ja päivät itkua, nähinää ja kiemurtelua, syömiset yhtä takkuamista.

Nyt se äidin pienempikin sitten on lääkkeenottaja.

Luulen, että tilanteen kokonaisvaltaisen huonontumisen selittää pääasiassa kaksi asiaa: sekä minun että Minimullistajan ruokavalion laajentamisyritykset ja epäonnistuneet kokeilut sekä koko ajan päällä olevat kipeydet. Ensin flunssa, sitten oksennustauti ja nyt taas flunssa. Se faktahan on kaikkien refluksilasten vanhempien tiedossa, että nämä kipeydet pahentavat refluksia. Tästä tautiryppäästä taisi nyt tulla meille se käännekohta lääkkeisiin, kun aiemmat olonkohennusyritykset eivät olleet tehonneet tarpeeksi parantaakseen tilannetta; ruokia on vedetty takaisin ja muutaman kerran kokeiltu sekä Gavisconia että Zyrteciä, flunssassa annettu nesteventoa ja särkylääkettäkin syötetty hammaskipuihin. Mutta sama meininki jatkuu. Nyt on Losec-kuurin vuoro – ja toivon, että se kuuriksi jääkin, ja saamme sen juuri-ja-juuri-siedettävän osteopatiakertojen jälkeisen arjen takaisin.

Lisäantia

Nyt on vuorossa Minimullistaja ja hänen allergologilla käyntiantinsa. Kaiken meidän vastaanottopohdinnan voi oikeastaan kiteyttää yhteen lauseeseen: Minimullistaja on rajatapaus. Hän siis on vähän oireinen, mutta ei pahasti oireinen. Hän nukkuu välillä yöt aika huonosti, mutta välillä paremminkin. Päikkäreitä hän välillä vetelee parikin tuntia, mutta välillä herää vartin päästä kaameaan kipuitkuun ja röyhtyyn. Päivät soljuvat pääosin melko iloisesti, mutta välillä oireet puskevat suureksi kiukuksi ja tyytymättömyydeksi.
Niin, siksi dilemma onkin (taas kerran), että kokeillaanko refluksilääkitystä vai ei. The Gurun kanssa päädyimme (taas kerran) siihen, että juuri nyt emme aloita kuuria. Haluamme selvitä lääkkeittä mahdollisimman pitkään – ja siihen allergologikin kannustaa. Lääkkeisiin kun on helppo jäädä “koukkuun”, kuten olemme huomanneet erään isoveljen kanssa… Siksi tällaisissa rajatapauksissa kuten Minimullistaja, pitää harkita oikein tarkkaan, aloitetaanko lääkitys vai ei. (Pikkusankarin tilanteessa vauvavuotena lääkkeen aloittamisessahan ei ollut todellakaan mitään epäselvää – hän oli yksi vaikeimmista refluksitapauksista allergologillamme…) Tosiaan, Losecin mahdollisuus on meillä edelleen koko ajan takataskussa Minimullistajallekin. Gaviscon ei Minimullistajalle ole sopinut, joten Silicealla mennään eteenpäin. Ja osteopatialla! Se tai jokin muu ihan samaan aikaan vaikuttava tekijä kun on kuitenkin helpottanut kokonaisuudessaan Minimullistajan nukkumista ja motorista kehitystä. Seurailemme osteopatian vaikutuksia vielä ennen kuin otamme muita uusia kuvioita mukaan hänelle.


Niin ja sitten varmaan se tärkein eli kaikkia kiinnostava tissiasia: jatkan imetystä lähemmäs kaksivuotispäivää, jos vain yhteistyö maidontuottamislaitosteni, minun pääni ja Minimullistajan kesken sujuu. Ruokasuunnitelma pääpiirteissään menee näin: en missään nimessä ota lähiaikoina rotaatioon esimerkiksi kananmunaa, lehmämaitoa, pähkinöitä tai gluteeniviljoja, siis niitä, joiden ruokalistalta tiputtamisten jälkeen Minimullistajan antiyrypsiiniarvot myös tipahtivat huomattavasti (eli suolisto alkoi voimaan paljon paremmin). Sen sijaan yritän rotatoida itselleni esimerkiksi vihanneksia kieltolistaltani. 

Minimullistajan ruokavaliota koitamme laajentaa pikkupikkuhiljaa samaan suuntaan kuin minun imetysdieettini nyt on. Uhaten virallisia suosituksia, mitään lehmänmaitoaltistuksia emme ala Minimullistajalle tekemään lähikuukausina. Syyt ovat selvät ja the Gurun kanssa harkitut: suuri epäilys on, että maito ei sovi, joten miksi tahallamme sekoittaisimme tilannetta nyt turhaan. Vieläpä kun mitään rahallisia tukiakaan KELAlta ei enää heru näissä tilanteissa, jos lapsi ei reagoi anafylaksialla. Ja jos yhtään äidinvaisto menee oikeaan, niin Minimullistajan lehmänmaitoallergia on samanlainen kuin Pikkusankarilla oli: pahat pahat itkut vaikealla suolisto-oireilulla – ei anafylaksialla. Joten kilisevän perässä on turha juosta tämän asian tiimoilla. Vuohenmaitoa toki kokeillaan heti, kun tilanne on rauhallinen ja olemme saaneet osteopatian mahdolliset vaikutukset esiin. Jatkamme hänenkin kanssaan linjalla, jossa periaatteena on, että pyrimme välttämään liian montaa suurta vaikuttajaa samaan aikaan, jotta seuraukset olisivat selvemmät.

p.s. Haluan liikuttuneena kiittää vielä yhteisesti kaikista ihanista vertaistuellisista sähköposteista (siis ihan näiden kaikkien vuosien ajalta)! Vastaaminen ei ole aina ihan supernopeaa, sillä se tapahtuu ehkä viidessätoista luonnososassa, sillä tiedättehän hetken, kun luulee saavansa kirjoittaa puoli tuntia rauhassa… mutta sitten soikin munakello, ovikello tai lapsikello. En ehkä osaa tähän edes kirjoittaa sitä, miten iloinen olen saamastani upeasta blogin kautta muodostuneesta vertaistukijoukosta. Merkkaatte minulle paljon. Samaan kiitollisuushörinään voisin liittää kiitoksen kaikista kommenteista ja keskusteluista täällä blogissa (vaikka ne ovatkin olleet vähemmistönä verrattuna sähköpostiliikenteeseen) – lähtökohtaisesti en odota mitään (tiedän jaksamisenne), joten on aina tosi mukavaa, kun joku jaksaa avata omia kokemuksiaan ja kertoa mietteitään tänne blogin puolelle! Ja on kiva, että muutama teistä on uskaltanut instagramiinkin minun seurakseni, enhän minä uhoistani huolimatta ole ihan pelkkiä mörköjä postaillut, enhän…

Kahden tunnin antia

Kaksi tuntia, jatkuva puheensorina, kattavat tilannekatsaukset, suuria pähkäilyjä ja ilon sekä helpotuksen kyyneleitä. Niistä oli taas meidän kontrollikäynti allergologimme the Gurun luona tehty. Parhaimmat palat Pikkusankarin osalta tarjoilen nyt teillekin, jos vain uusi teenjuoja-kehoni ne teille haluaa jakaa eikä nuupahda kesken tekstin läppärin päälle, sillä mukissani on meinaan jotain rauhoittavaa kamomillateetä. Jännää.
Kun käsittelimme Pikkusankarin tilannetta, the Guru mainitsi, että ensimmäistä kertaa ikinä näiden neljän vuoden aikana käsittelimme hymyssä suin häneen liittyviä asioita alusta loppuun asti. Silloin tajusin, että nyt todella on menossa pitempi parempi kausi! Itsenäiset suolistoallergiat ovat kadonneet, kiellettyjen ruokien listalla on ennätysvähän juttuja ja Pikkusankarin olo on suurimmaksi osaksi oikein hyvä ja oireeton/vähäoireinen. Mutta, toki, lääkkeitä on edelleen aivan liikaa, vaikka allergialääke saatiinkiin pudotettua pois eikä Gavisconia ole tarvittu montaakaan kertaa viime kuukausien aikana. Lääkkeiden vähennysyritykset aloitetaan Losecista, sitten kun aloitetaan. Oletamme, että Pikkusankarin refluksi olisi helpompi pitää kurissa ilman lääkkeitä (pelkällä ruokavaliolla) kuin astma. Ensin odotetaan kuitenkin kaikki tulevat mahdolliset osteopatiakäynnit ja katsotaan niiden vaste. Osteopatiastahan on kieltämättä ollut Pikkusankarille suuri apu! Ja näin arveli the Gurukin asian olevan. 
Kuitenkin, jotakin selvittämätöntä Pikkusankarin olossa edelleen on… Tämän paremmankin kauden aikana viikossa on keskimäärin muutama päivä suuroireista aikaa. The Gurun kanssa mietimme kaikkia mahdollisia vaihtoehtoja, ja nostimme taas SI-vaivat yhdeksi mahdollisuudeksi: voi siis olla, että Pikkusankarilla on näistä sairauksistakin riippumatonta aistiyliherkkyystaipumusta. Nämä aistiyliherkkyydet korostunevat (refluksi/astma)oireisina päivinä entisestään, ja sitten yhteisvaikutuksen kautta näkyvät erityisen huonona käytöksenä näinä päivinä.

Faktahan on, että Pikkusankarilla on edelleen refluksivaivaa, sillä muutamien refluksia pahentavien ruokien karsiminen on rauhoittanut häntä ja hän saattaa yölläkin tulla herättämään ja kertomaan, että närästää – toki tämä heräily on ollut harvempaa osteopatiakäyntien jälkeen. Fakta on myös se, että Seretiden antamisen unohtaminen aiheuttaa hullua käytöstä. Astmakin siellä siis varmasti on edelleen yhtenä ongelmana. MUTTA, sitten se oireilu, mikä on monituntista kreisihäröilyä ja järkyttävää tottelemattomuutta niinä muutamana päivänä viikossa – se on semmoista nyt, että Pikkusankari ei osaa kertoa, että hänellä on pipi tai hän kertoo sen olevan päässä ja silmissä (pää- ja silmäkipuahan me olemme jo muutaman vuoden ajan ihmetelty ja yritetty selvittääkin). Tämä sopisi siis tismalleen aistiyliherkkyysdiagnoosiin!

Nyt pitääkin tarkkailla, ovatko ne huonoimmat päivät seurausta aina tietynlaisista tapahtumista/vierailuista/käytännöistä/muusta. Myös ruoka-aineet saattavat vaikuttaa aistiyliherkkyyksiin (olematta siis allergiaa), sillä aivokemiaanhan niin ruokien vaikutus kuin aistiyliherkkyydetkin vaikuttavat. Siis aikamoinen vyyhti saattanee olla Pikkusankarimme jäljelle jääneiden oireilujen taustalla edelleen selvittämättä… Nyt tarkkailemme suuremmalla tietämyksellämme Pikkusankarin toimintaa, oloa ja käyttäytymistä, ja kevään puolella mahdollisesti konsultoimme neurologia. Riippuen siitä, miten Pikkusankarin tilanne muutenkin etenee, saatamme harkita ensi vuoden puolella myös gastroskopiaa sekä oskillometrian onnistumisen kokeilua, taas kerran…

Onneksi voisi jo sanoa ihan ilman ironiaa, että Pikkusankarin sairauskuviot ovat todella jo näinkin hyvässä tilassa tällä hetkellä! Minunkaan tyynyni ei viime viikkoina ole ollut öisin ihan niin kostea niistä surun ja lohduttomuuden kyyneleistä, joita vuodatan miettien, miten paljon pieni rakas poikani kärsiikään ja miten paha olo hänellä onkaan.