Löytääkö väsynyt kolmen lapsen äiti aikaa liikunnalle?

Olen kuullut huhuja ystäviltä ja tutuilta, että se on mahdollista. Siis se, että myös äiti (ja jopa monen lapsen äiti) viettää viikossa monta tuntia urheillen! Wau! Ja nyt ollaankin tositoimien edessä: minun pitäisi aloittaa säännöllinen liikunta. 😀 Tiedostan, että kirjoitin “pitäisi”, koska nyt olen siis yhdessä mielenkiintoisessa valmennuksessa mukana, meinaan Eveliina Tistelgrenin eli Eevskun kehonpainovalmennuksessa, iik 😀 Tästä siis seuraa se, että olen jotakuinkin tilivelvollinen tänne blogiinkin siitä, miten projekti etenee. Sovimme meinaan Eveliinan kanssa, että teemme tämän valmennuksen blogiyhteistyönä. Hui!

Miksi ihmeessä minä lähdin valmennukseen mukaan?

Minun liikuntataustani on hyvinkin moninainen: on vuosikausia salitreeniä, on lenkkeilyä, porrastreeniä, tanssitunteja, tankotanssia, pilatesta, joogaa, spinningiä, kahvakuulailua… Rakastan liikuntaa! Mutta mitä on ollut viimeiset vuodet? Ei oikeastaan mitään “oikeaa liikuntaa”, arkiaktiivisuutta senkin edestä! Lasten kanssa kotiarki ei missään nimessä ole passiivista, vaan oikeastaan koko ajan ollaan liikkeellä ja temppuilu lasten kanssa on enemmän kuin tuttua touhua päivittäin 🙂 Keho on siis ehdottomasti saanut liikettä tarpeeksi, mutta jos puhutaan kuntoliikunnasta tai urheilusta, niin niitä ei oikein olekaan ollut. Nyt on siis hetkeni kokeilla, miltä suunniteltu liikunta taas tuntuu! Tiedän, että pakollinen paha liikkuminen ei ole minulle ikinä (vaan enemmänkin nautinto), mutta ongelma onkin yleensä se, että on niin paljon kaikkea muutakin tekemistä, että se oma liikkuminen on aina se, mikä on helppo jättää tekemättä kuukaudesta ja vuodesta toiseen.

Moni varmaan miettii, miksi lähdin Eevskun valmennukseen, kun kotonani on kuitenkin se personal trainer ja fyssari. Niin… Syitä on monia! Jos meillä olisi mahdollisuus käydä mieheni kanssa yhdessä säännöllisesti salilla, niin varmasti mitään muuta liikuntavaihtoehtoja tai valmennuksia ei tarvittaisi, vaan motivaatio löytyisi siitä (Miten ihanaa se olisikaan käydä yhdessä salilla! Ehkä joskus sitten meilläkin on mahdollisuus siihen.) Myös se, että jos olisi “vain” omalle miehelleen tilivelvollinen ohjelman toteuttamisesta, niin ei vaan minulle toimisi, sen tiedän. Itse en koe liikuntaani niin tärkeänä asiana, että saisin järjestettyä omaa aikaa siihen tässä arjessa kovinkaan helposti, niin tämä valmennus on oikein hyvä valinta tähän hetkeen, sillä tämä tehdään kotona! Ja kaiken lisäksi tämän voi tehdä esikoisen ja keskimmäisen kanssa (ehkäpä siis vauvan päikkäriaikaan…?). Toki mies ammattinsa puolesta osaa nyt sitten ehkä vähän tsemppailla minua tähän treeniin, sillä kotona treenailu ei ole koskaan ennen minulla onnistunut… 😀 (Toki en ole ikinä aiemmin sitä tosissani yrittänytkään…)

(Kuva Eevskun nettisivuilta)

Olimme Eevskun kanssa Uskalla innostua-valmennusyrityksen Saa mitä haluat-viikonlopussa, ja siinä harkkoja yhdessä tehdessä kuin viikonlopun teemaan sopien päätimme, että lähden kokeilemaan Eevskun valmennusta, sillä yhtenä haaveenani todella on saada kunnon liikunta takaisin viikkoihini. Eevskulla on kaksi valmennusta nyt juuri alkamassa: kuntosaliharjoitteluun paneutuva Strong Woman sekä tämä kehonpainoharjoitteisiin keskittyvä Bodycontrol SUPER, johon minä päätin osallistua. Haluan saada takaisin syvien vatsalihasten tuen kunnolla sekä elvyttää päällä- ja käsilläseisontataitoni!

Nettivalmennus – millainen se on ja toimiiko se?

Aikoinani olin vähän epäilevä nettivalmennusten suhteen, mutta kun ostin miehelleni viime isänpäivälahjaksi Wim Hof-metodin nettivalmennuksen, näin, että on oikeasti mahdollista hyötyä myös tällaisesta etävalmennuksesta. Katsotaan, miten minun kohdallani tämä tällainen tapa treenata toimii…

Eilen sain valmennuksen ekojen viikkojen materiaalit käsiini, ja niitä oli runsaasti! Oli yleisiä tietoa, ohjeita lämmittelyyn ja liikkuvuuteen, pakaran ja lavan seudun aktivointia ja treeniä, niskan ja ranteiden lämmittelyä ja vahvistamista, niska-, päällä- ja hartiaseisontaa, core- ja kehonpaino- ja HIIT-treeniä jne. 🙂 Niille, ketkä ruokavinkkejä kaipaavat, saavat myös runsaasti niitä (reseptejä, kauppalistaa, alekoodeja, yleisiä ohjeita…), eli valmennus on oikeasti monipuolisen oloinen. Kaiken lisäksi valmennettaville on luotu oma facebook-ryhmä, jossa Eevsku vastailee kysymyksiin, pitää live-luentoja yms. (Facebookin lisäksi Eevsku vastailee kysymyksiin valmennusmateriaalialustalla.) Tutustuin kaikkiin ekojen viikkojen materiaaleihin, ja sen silmäyksen perusteella näyttää, että valmennus sopii hyvin niin ihan vasta-alkajille kuin jo enemmän kehonpainoa harjoittaneille.

(Kuva Eevskun nettisivuilta)

Kirjoittelen valmennuksen puolivälissä teille, että miten täällä on valmennus onnistunut! Mitäs luulette, miten minun käy…? 😀

Täällä voit tutustua enemmän kyseisiin valmennuksiin! Ilmoittautuminen on vielä auki! 🙂 (sunnuntaihin 1.4.2018 asti)

// Emmi

(Ylimmän kuvan kuvaaja: Laura Talvitie)

Minun raskausajan liikuntavuodatus ja asiantuntijan faktat siitä, miten silloin tulisi liikkua!

Niinhän siinä kävi, että raskausajan liikunnassa minun toiveeni ja todellisuus eivät kohdanneet, eivät sitten lainkaan. Tuntui, että alkuraskauden kaamea yökötys vaan vaihtui puolivälissä loppuraskauden liitoskipuihin ja yöllisiin nukkumisongelmiin. Että missään vaiheessa ei ollut pirteää ja hehkeää keskiraskautta, jolloin olisin innosta puhkuen jaksanut kipsaista salille pumppaamaan. Toki rasittava työ (ei yhtään raskaudesta johtuvaa saikkupäivää, jes!) vei omat voimansa liikunnalta. Myös se, että meillä ei ollut mieheni kanssa raskausaikana kuin muutama yhteinen vapaapäivä koko yhdeksän kuukauden aikana, söi mahdollisuuksia levolta ja liikunnalta. Ja ne kaksi muuta lasta siinä samalla… ;-)) Silti yritin parhaani – joskus se tarkoitti yhtä liikuntakertaa kahdessa kuukaudessa, joskus (harvoin) se tarkoitti kahta liikuntakertaa yhdessä viikossa. Ja tietenkin liikunta voisi olla lainausmerkeissä, meinaan sen verran ähkimistä se välillä oli, heh.
Kiitos kuvasta Jenna!
Te, ketkä luitte blogiani viime vuonna, saatatte muistaa, kuinka pääsin mieheni kanssa testaamaan Training Camp Korjaamon liikuntavalikoimaa tuolloin (klik!). Haastattelin Korjaamon johtonaista, Riikka Kiurua syksyllä raskausajan liikunnasta. Riikka luennoi minulle aiheesta ja näytti muutamia konkreettisia liikkeitäkin. Minä kuitenkin hukkasin kirjoittamani muistiinpanot noin puoleksi vuodeksi. Heh. Nyt löysin ne, ja sen, mitä niistä nyt vielä irti saan ja ymmärrän käsialastani, jaan teidän kanssanne :-)) Eli muutamia pointteja sieltä täältä luentoa. Riikka on itse kolmen lapsen äiti ja valmentanut lukuisia raskaana olevia, joten asiantuntemusta häneltä löytyy! Kaikki Riikan ohjeet koskevat vain normaalisti etenevää raskautta.
Kaikki alkaa ryhdistä! (Kuvassa Riikka)
-Tärkein neuvo on kuunnella omaa kehoa eikä seurata orjamaisesti yleisiä ohjeita – kaikki tulisi arvioida aina yksilötasolta käsin!
-Kannattaa muistaa, että passivoituminen on suurempi riski kuin liikunta!
-Yksi selkeimmistä säännöistä raskausajan liikunnan suhteen on se, että raskausaikana ei saa harrastaa laitesukellusta sekä se, että missään vaiheessa urheilusuoritusta raskaana oleva ei saa tuntea kipua eikä hengenahdistusta.
-Eri lajien tapaturmariski tulee arvioida raskaana ollessa entistä huolellisemmin. Sellaiset lajit, joissa voi tapahtua kaatumista, putoamista ja kovia iskuja, eivät ole suositeltuja. Kuitenkin, jos raskaana oleva on pitkään harrastanut ko. lajia, ja tuntee itse osaavansa arvioida riskit sen verran hyvin, että uskaltaa harrastaa ko. lajia, lajin harrastaminen on ok. Valmentaja kuitenkaan tuskin tällaisen lajin pariin suosittelee.
-Liikunnan voi myös aloittaa raskaana ollessa.
-Jos raskaana oleva on ennen raskautta harrastanut ns. raskasta liikuntaa ja on hyväkuntoinen, sen jatkaminen on ok, kunhan raskaana oleva itse arvioi jaksamisensa ja liikunnan turvallisuuden.
-Liikunta on hyväksi raskaana olevalle ja vauvalle – eikä ole kiellettyä lisätä liikunnan määrää raskaana ollessa, jos siltä tuntuu! Raskaana oleva saa liikkua niin paljon, kuin hänestä hyvältä tuntuu.
-Hyvä lihaskunto suojaa nivelten löystymiseltä. Mitä pidemmälle raskaus etenee, sitä suurempi riski on, että nivelet pompsahtavat pois paikoiltaan. Kohtele itseäsi siis raskaana ollessa kuin sinulla olisi yliliikkuvat nivelet! Varsinkin lonkat ja olkanivelet ovat suurimmassa vaarassa. 
-Raskauden jälkeen kestää jopa 1v6kk, että lihakset ja kalvot ovat palautuneet raskaudesta!
-Sykemittaria ei tarvitse kytätä. Nainen, jolla on terve suhtautuminen liikuntaan, pystyy tuntemaan sykevaihtelut ja niiden vaikutuksen omaan oloon sen verran hyvin, että ei ole vaaraa, että hän tekisi hallaa vauvalle mahassa. HIIT- tai mäkijuoksuihin valmentaja tuskin kannustaa, mutta nekin ovat asioita, joiden hyötyjä, riskejä ja turvallisuutta nainen itse voi arvioida, jos on niitä aiemmin harrastanut ja tuntee oman kehonsa toiminnan.
-Monille tulee raskauden jälkeen ongelmia vatsalihasten erkauman kanssa, ja sen takia raskausaika onkin tärkeä ongelmien ennaltaehkäisyn kannalta! Raskaus ja synnytys ovat mahdollisuus opetella oikea tuki keskivartaloon.
-Lähes kaikki seisoma-asennossa tehtävät harjoitukset ilman painoja ovat turvallisia. Istumaannousut ja muut ns. perusjumppaliikkeet ovat sellaisia, joihin ei tulisi olla mikään kiire raskaana ollessa eikä heti sen jälkeen.
-Kun raskaana oleva miettii, mitä liikkeitä hän saa tehdä salilla, kannattaa tehdä vertailu arkeen: jos voin arjessa kyykistyä, miksi en voisi kyykistyä salilla? Jos voin kotona kurkottaa hyllylle, miksi en voisi salilla tehdä samaa liikettä ylätaljassa? Ja niin edelleen.
-Varsinkin loppuvaiheessa raskautta on hyvä välttää ns. “synnytysliikkeitä”, joissa puserretaan paineisesti ja ikään kuin ponnistaen liikkeitä (vatsaontelon paineen takia).
-Raskaana ollessa kannattaa syödä terveellisesti ja riittävästi – varsinkin, jos liikkuu paljon! Naisen keho on ohjelmoitu keräämään rasvakudosta raskaana ollessa, joten sitä faktaa ei kannata kavahtaa liikaa.
-Liikunta kannattaa aloittaa uudestaan jälkitarkastuksen jälkeen (varsinkin ryhmäliikunnat ja valmennukset). Kolmen kuukauden ajan synnytyksen jälkeen kannattaa noudattaa samaa periaatetta kuin raskaana ollessakin: varovaisuus- ja tarkkuusperiaatetta (keskity siihen, mitä teet ja miltä liike tuntuu!). Monet pystyvät tekemään synnytyksestä kolmen kuukauden jälkeen jo melkein kaikkea, mitä ennen raskauttakin.
Toimii niin raskaana ollessa kuin sen jälkeenkin! (Kuvassa Riikka)
Kiitos Riikka haastattelusta!

Treeniterkut helteestä!

Te, jotka olette pidemmän aikaa lukeneet blogiani, tiedätte, että mieheni vierailee blogissa silloin tällöin vieraskynän takaa, teksteissä, joihin liittyen hänellä on asiantuntemusta ja ammattitaitoa, kuten ravitsemus, uniasiat, lisäravinteet ja reseptiikka. Silloin tällöin minulta pyydetään myös liikuntaan liittyviä postauksia, kun meidän taloudessa sellainenkin ammattilainen luuraa. Tällä kertaa pistän miehen siis framille kuvien muodossa lomatreenauksessaan, sillä tätä loska-jää-kylmyysmaailmaa kun katselee livenä, niin tulee usein kurkittua niitä ihania matkamuistoja tietokoneen uumenista menneeltä vuodelta. Päätin siis pistää vähän aurinkoa tähän talven keskelle eli vuorossa on treeniterkut lämpöisestä!
Tämä treeni on koko vartaloa rasittava treeni, jonka voi tehdä sisäsalien lisäksi esimerkiksi useimmissa ulkoliikuntapaikoissa (myös talvella, jos varusteet vaan ovat kunnossa!). Tässä treenissä ei tarvita lisäpainoja, vaan on kehon omalla painolla tehtävä – mutta ei se kuitenkaan päästä liian helpolla! Tee liikkeitä niin monta kierrosta kuin jaksat.
Leuanveto: Aloita liike roikkumalla tangosta suorin käsin. Vedä itsesi ylös niin, että leuka ohittaa tangon. Laske itsesi kontrolloidusti alas lähtöasentoon. Oteleveyksiä varioimalla saat liikkeen kohdistumaan hieman eri kohtiin. Jotta tämä ei olisi vain olkavarsien liike, muista aktivoida lavat heti liikkeen alussa, ja yläasennossa pyri painamaan lavat yhteen sekä pitämään hartiat alhaalla.
Jalkojen nosto ja tuulilasin pyyhkijät: Aloita liike roikkumalla tangosta suorin käsin. Hengitä tässä vaiheessa sisään. Lähde nostamaan jalkoja joko suorana tai polvet koukussa (kevyempi versio) ainakin vaakatasoon asti. Tässä vaiheessa puhalla ilma ulos. Palauta jalat kontrolloidusti lähtöasentoon. Tämänlainen hengitysrytmi varmistaa sen, että vatsalihakset supistuvat tehokkaasti.
Kun liike tuntuu luontevalta ja kaipaat lisähaastetta, voit kokeilla seuraavaa variaatiota: Tuulilasinpyyhkijässä liike alkaa roikkumalla tangosta, mutta jalat osoittavat suoraan ylöspäin (kuvainnollisesti kello 12). Pidä vatsa tiukkana ja lähde taivuttamaan alavartaloa tuulilasinpyyhkijöiden tavoin sivulta toiselle (kello 10 -> kello 14).
Pistoolikyykky: Aloita liike seisomalla yhdellä jalalla. Lähde kyykistymään niin, että ilmassa oleva jalka liikkuu samanaikaisesti suoraan eteenpäin, koskematta kuitenkaan maahan. Nouse takaisin seisoma-asentoon yhdellä jalalla.
L-istunta: Asetu täysistuntaan joko maahan tai ota käsillä tukea vaikka puistonpenkistä. Nosta jalat ja takapuoli ilmaan. Tämä on staattinen liike, joten pyri säilyttämään hallittu asento mahdollisimman pitkään. Voit tehdä liikkeestä helpomman pitämällä polvia koukussa ja siirtämällä painopistettä hieman taaksepäin.  
Ihmislippu: Loppuun vielä spesiaali niille, joille yllä mainitut liikket olivat helpohkoja! Ota kiinni vaikka lampputolpasta tai mistä tahansä pylväästä, jos läheltä ei löydy kiipeilytelinettä. Tässä liikkeessä on tarkoitus pitää keho vaakasuorassa asennossa mahdollisimman pitkään. Alemman käden tehtävä on työntää ja ylemmän käden vetää. Nosta jalat suoraan sivulle ja pidä asento niin kauan kuin pystyt. Muista tehdä saman verran toistoja molemmille puolille!
Hikisiä treenejä siis teillekin! 🙂

Kun kymmenen leuanvetoa ja fitnesspakarat eivät enää innosta

Mitä sitten tapahtuu, kun urheilua kohtaan tuntema suurin
intohimo laimenee? Onko sosiaalisesti epäsuotavaa, että personal
trainerin vaimo ei jynssää koiranpissatusliikkeitä ja haarapotkuja joka ilta? Eikö
fysioterapeuttimies latele vaimolleen tiukkoja faktoja liikunnan
terveysvaikutuksista päivittäin ja saa vaimonsa vaikka itku silmässä kahvakuulan pariin tai lenkkipoluille? Mitä keholle sitten tapahtuu, kun
lastenteatteri ja palapelit kiinnostavat enemmän kuin pakkotoistot?
Voiko kokonainen, täysin eheä, mielenkiintoinen ja hyvä elämä
olla olemassa myös urheilun ulkopuolella?
Niin, miten tässä näin kävi? Että urheilukertoja on viimeisen vuoden aikana kerääntynyt
viikkoon nolla viiva kolme? Minulle, urheilua rakastavalle naiselle?
Syy on… mikäs muukaan kuin lapset. Lapset ovat kipeitä, niitä ei
voi viedä lapsiparkkiin. Lapset ovat oireisia, niitä ei voi viedä
lapsiparkkiin. Lapset ovat jo väsyneitä, niitä ei voi viedä lapsiparkkiin. Lapsilla on harrastuksia, pitää toimia taksikuskina. Mies on töissä, en pääse lähtemään. Tukiverkko on pieni, eikä niiltä muutamilta lähellä asuvilta kehtaa kysyä omien, suht turhien menojen vuoksi lastenhoitoa eikä sitä automaattisesti tarjota, niin en siis pääse lähtemään. Lasten kanssa on juuri jokin kiva leikki kesken, joten ei
vaan raaski lähteä. Perheajasta ei haluaisi paljon nipistää.
Kotityötkin olisi kiva saada tehtyä. Ihan illalla ei todellakaan
jaksa lähteä urheilemaan, koska rauhoittuminen ennen sänkyyn menoa on minun keholleni tärkeä asia. Päivät tulee buukattua kaikkea muuta
kivaa tekemistä täyteen, joten salille ei edes kerkiä. 
Niinpä niin. Siinäpä läjä syitä, mutta myös tekosyitä.
Siksi tätä tekstiä kirjoitankin. Sillä valaistumiseni tämän
viimeisen vuoden aikana onkin ollut, että minua ei tämä
haittaa
. Ja tästä asenteestani olen enemmän kuin yllättynyt.
Mitä on tapahtunut? On tainnut tapahtua suuri näkemysmuutos koko
elämää kohtaan. Toimin nykyään itseäni vahvasti kuunnellen.
Myös tässä asiassa. Vaikka tiedän, että säännöllinen urheilu
auttaa siihen ja tähän ja tuohon, niin silti minusta usein tuntuu,
että sillä urheilun ajalla onkin kivempi olla lasten kanssa, tai
miehen kanssa tai koko perheen kanssa, mitä missäkin tilanteessa.
Tiedän, että tulee uusi tilanne, jossa voin ehkä valita toisin. Tiedän,
että juuri nyt muuten liikunnallinen arkeni lasten kanssa riittää.
Höystettynä ehkä niillä parilla viikottaisella salikerralla, jos siltä tuntuu. Nyt ajattelenkin, että liikkumattomuus olisi kammottavaa, mutta urheilumattomuus ei. Ennen urheilumattomuuskin olisi myös ollut ehdoton nounou.
Pointtina tässä on se, että minulla on hyvä omatunto
tästä kaikesta. En ole koskaan pakottanut itseäni urheilemaan eikä
liikunta ole koskaan ollut minulle väline pudottaa painoa, joten pakkoa senkään suhteen liikunnan harrastamiseen ei ole ollut. En ole
koskaan vääntänyt pakolla tiettyä saliohjelmaa läpi tai
raahautunut kehoani kuuntelematta jumppatunneille vain, koska sinne jostain syystä
kuuluu mennä. Silti – olen jokseenkin aina olettanut, että hyvä
elämä ja hyvä arki ovat absoluuttisesti yhtä kuin säännöllinen urheilu. Nyt tiedän, että se ei ole. 
Tämä ajatustavanmuutos ei tarkoita sitä, että nyt annan
itselleni loppuelämän kestävän luvan jäädä sohvalle
rötväämään. Tämä ei tarkoita myöskään sitä, että en enää
pitäisi liikunnasta tai että kehottaisin muita liikkumaan vähemmän.
Rakastan liikuntaa edelleen ja kannustan mielelläni ihmisiä liikunnan pariin!
Tämä tarkoittaa vain sitä, että ymmärrän nyt paremmin
ihmisiä, joiden harrastusrepertuaariin ei urheilu välttämättä
kuulu. Tämä tarkoittaa myös sitä, että en koe tarvetta selitellä
itselleni (enkä muille), miksi en ole käynyt salilla tai
pilateksessa tai tanssitunnilla pitkään aikaan. Nykyään en koe
yhtään huonoa omaa tuntoa siitä, että viikon ainoa
urheilusuoritus on pulkkamäki tai metsäretki. 
Tässäkin asiassa ajatusten vapauttaminen ulkoisista kahleista on
mahtavaa: teen juuri sen, mikä hyvältä tuntuu ja juuri niin usein,
kuin hyvältä tuntuu (jos perhe ja arki siihen joustavat). Enää en
jaksa myöskään stressata ajanjaksoista, jolloin en vain yksinkertaisesti
pääse liikkumaan, vaikka haluaisin (tietysti se vähän surettaa, mutta ei sen enempää). Tiedän, että uusia
mahdollisia päiviä tulee, jolloin pääsen, jos haluan. Tiedän myös, että kotiäitiyden vaihtuminen syksyllä melko liikkumattomaan päivätyöhön saattaa kohottaa urheiluhaluja korkeammaksi! Ja jos näin käy, niin silloin toivon, että sille löytyy aikaa.
Tankotanssitanko seisoo keskellä eteisaulaa, mutta ei suinkaan
pölyttymässä. Minä en ole tankotanssinut kahteen vuoteen, mutta
lasten kanssa pelleilemme siinä joka päivä. Usein, kun naapurin
lasten vanhemmat tulevat lapsiaan hakemaan, päällyshousut on
heitetty kasaan ja lapset saattavat löytyä katon rajasta…
Salikortti saattaa jämähtää viikoksi, pariksi kassiin, mutta
arjen aktiivisuudesta tuo jämähtäminen ei kerro mitään.
Tanssibileet järkätään lasten kanssa ainakin pari kertaa
viikossa milloin minkäkin Hertan Maailman tai Prodigyn tahdissa. Olen myös huomannut, että ei se
mitään
, vaikka niitä lihaksia ei salille pääsekään
pumppaamaan joka viikko. Jonkinlainen lihaskunto pysyy yllä tässä
kotiäitinä ollessakin, meillä kun kotiäitiys ei tunnu olevan
vaakatasoista, passiivista työtä (onko se tosiaan joillakuilla?). Meillä erilaiset sirkustemput ja lasten kanssa möyrimiset ovat perusarkea.
Se, mikä tässä muutoksessa on myös kivaa, on se, että tiedän,
että joka kerta, kun menen urheilemaan, teen sen innolla ja täynnä
tarmoa! Jos tulee sellainen viikko, että haluan urheilla joka päivä
(ja jostain kumman syystä pääsen näin tekemään, heh), tulen nauttimaan siitä
viikosta ihan yhtä paljon kuin viikosta, jolloin urheileminen ei
innosta ollenkaan. Enää en arvota omaa arkeani urheilun kautta,
enkä senkään kautta, olenko edistynyt treeniohjelmassani tai hauiksen ympärysmitan kasvattamisessa. Minusta on tullut fiilisliikkuja – ja
se, jos mikä tuntuu kivalta, helpolta ja hauskalta! Ei tarvitse stressata kaloreita, kiloja, leuanvetojaenkkoja eikä maratonaikoja. Tämä ei silti poissulje sitä, ettenkö voisi iloita urheilun tuottamasta hyvästä olosta, hyvin menneestä treenistä tai lenkistä tai intoilla mahtavasta tanssitunnista ja mielen rauhoittaneesta kehonhuoltotunnista. Tämä ei myöskään sulje pois sitä, ettenkö joinakin aikoina haluaisi käydä joka päivä urheilemassa. Fiiliksen mukaan.
Niinpä niin, aito rentous taitaa olla saavuttanut tämänkin osa-alueen elämästäni.

Laskettuna päivänä salilla kyykkäämässä…

…ja synnytyksen jälkeen kahden päivän päästä
punnertamassa. Jeap, it´s me! Tästä aiheesta minun on pitänyt jo
kauan kröhöm kaksi vuotta kirjoittaa, sillä näistä liikuntajutuista
minulta tasaisin väliajoin kysellään. Eli nyt muutama miete siitä,
miten minä liikuin tuossa siunatussa virtahepotilassa ja sen jälkeen.
Liikunta on jo pitkään ollut yksi tärkeimpiä intohimojani.
Harrastus numero yksi, tuulettumisikkuna, stressinpurkutapa ja oma rauha. Ennen jälkikasvua viikon liikuntakertani olivat keskimäärin jotain viiden
tietämillä, lasten jälkeen nollan ja neljän välillä.
Luonnollisesti liikunta siirtyi pallomaha-aikaan ja siitä myös vauva-aikaan, sellaisena muotona kun se vain tuntui hyvältä ja
silloin, kun se oli minulle aikataulullisesti mahdollista. Miten siis
liikuin?

Molemmat raskaudet olivat puoleen väliin asti todella voimakkaita
pahoinvoinnin ja väsymyksen aikoja. Siitä huolimatta halusin pitää
liikkumisesta kiinni, sillä tuntui, että sain kehoni
liikuttamisesta enemmän virtaa kuin mitä se otti. Jos en liikkunut
ollenkaan, tuntui, että lihasjumiprosenttini nousi sataan ja päästä
varpaisiin ulottuva rautakanki olisi saanut pari uutta kankea
kaverikseen. Jos satuin pääsemään lenkille oikeaan aikaan
päivästä (eli silloin, kun pahoinvointi oli kaikista vähäisin),
saatoin hölkätä. Alkuraskauksissa taisin vetäistä muutaman
HIITinkin. Ihan viimeisinä kuukausina ei tehnyt enää mieli
hölkkäillä, mutta melko pitkälle viikoissa kuitenkin otin myös
niitä nopeampia askelia. Mutta se, mitä hölkkää enemmänkin
tein, oli kävely. Toki kovin pitkiä lenkkejä ei pystynyt tekemään pois
vessanläheisyydestä… Ja viimeiset kolme kuukautta lenkit (ja oikeastaan kaikki arkikävelytkin) tuli
tehtyä SI-vyön kanssa. Liitoskivut olivat valtavat ilman ko. vyötä (varsinkin ensimmäisessä raskaudessa).
Se kapistus oli kerrassaan pelastus!
Jumpat ja raskausaika sopivat minun tapauksessani hyvin yhteen!
Okei, kova jumppaleidi en ole koskaan ollutkaan, mutta ne muutamat
jumpat, joissa kävin säännöllisen epäsäännöllisesti, pidin edelleen mukana kuvioissa. Synnytykseen
asti kävin joogassa, pilateksessa ja tanssitunneilla. Kaikilla
tunneilla tein omia versioita niistä liikkeistä, mitkä eivät
tuntuneet hyviltä (ja toki ohjaajat auttoivat sopivien liikkeiden
löytymisessä). Tanssitunneilla hypyt jäivät viimeisinä
kuukaisina väliin, mutta muuten pysyin hyvin menossa mukana. 

Salitreeni – oma liikuntasuosikki numero yksi – sisältyi läpi raskauden liikuntakalenteriini. Ensimmäisessä
raskaudessa tein jalkatreenin synnykseenlähtöpäivänä ja toisessa
raskaudessakin raudat kolisivat edellisenä päivänä ennen
sairaalaan lähtöä. Salilla käymisessä, kuten kaikessa muussakin
raskauden aikaisessa liikunnassa tärkein kriteerini oli oma
tuntemus
. Luotin täysin siihen, että ne liikkeet, jotka
tuntuivat hyviltä, olivat hyväksi. Olin tottunut ennen raskautta
ns. kovaan treeniin, joten jatkoin samojen liikkeiden parissa ja toki
ulkopuolisen silmin välillä kai melko rankastikin treenaten.
Kuitenkaan maksimaalisia suorituksia en jaksanut tehdä, eikä tehnyt
kertaakaan mieli vetää itseään aivan uuvuksiin muussakaan mielessä. Painomäärät
tippuivat luonnollisesti alaspäin sitä mukaa, kun omaa painoa
kertyi… Alavartaloon kohdistuvat liikkeet karsiutuivat tietysti eniten
ja jäljellejääneiden liikkeiden liikeradat suppeutuivat enemmän kuin ylävartaloon kohdistuvissa
liikkeissä. Jatkuva närästys tiputti myös joitakin liikkeitä suosikeistani pois…

Raskauduttuani otin kunnolla selvää raskauden aikaisista
liikuntasuosituksista. Ne olivat kuitenkin osittain melko
ristiriitaisiakin, joten päätin luottaa täysin omiin tuntemuksiini
ja terveeseen järkeen. Uskalsin tehdä vahvasti omien fiilisteni
mukaisesti myös sen takia, että sain tukea ja ammatillista
näkemystä myös mieheltäni (jolla on fysioterapeutin ja personal
trainerin koulutus ja intohimona treenaus). En siis seurannut
sykettäni, vaan annoin kehoni kertoa, mihin jaksan ja mihin en. En
kieltänyt itseltäni mitään liikettä, vaan luotin siihen, että liike tuntuu epämukavalta, jos se on huonoksi, ja silloin sitä ei pidä tehdä.

Päinmakuulla tehtäviä liikkeitä en
tietenkään tehnyt enää siinä vaiheessa, kun kasvanut maha yhtään tuntui
maatessa. Leuanveto ja kaikki yksi jalka kerrallaan tehtävät liikkeet (kuten
askelkyykky) tuntuivat huonoilta – niitä en tehnyt ollenkaan.
Selkämakuulla tehtävät liikkeet saivat mahan kasvaessa olon yököttäväksi, joten
esimerkiksi peruspenkki vaihtui vinopenkkiin. Perusmaastaveto ei
tuntunut hyvältä, joten se vaihtui rack-vetoon ja niin edelleen. Hyvin
sain kuitenkin sovellettua jokaiselle lihasryhmälle toimivat liikkeet!

Tietysti aina, kun treenaa, suoritustekniikka ja kehonhallinta
ovat tärkeitä juttuja, mutta raskausaikana niihin pitää
kiinnittää erityisesti huomiota! Raskaus kun löystyttää
nivelsiteitä ja kun keskivartalon tuki vähenee, on oltava varma,
että osaa tehdä liikkeet oikein ja turvallisesti. Minä tein
myös vapailla painoilla liikkeitä raskauden loppuun asti, koska olin varma
tekemisistäni. Kuitenkin aina, jos vähänkään epäilin, ettei
liike olisi hallittu tai hyväksi, en tehnyt sitä. En myöskään
aloittanut mitään uutta urheilumuotoa enkä viilannut tuttuja
urheilumuotoja (tietenkään) totuttua rankemmiksi.

Ensimmäinen synnytys oli järkyttävän kivulias, mutta sain “vain” kolme tikkiä. Toinen synnytys meni huomattavasti mukavammin (jos tuota termiä voi synnytyksestä käyttää…), ja selvisin ilman tikkejä. Verta en menettänyt eikä ollut muutakaan komplikaatiota. Molempien synnytysten jälkeen pääsin kotiin yhden yön sairaalassa vietettyäni, ja jo seuraavana päivänä himpsaisin salille yläkroppaa treenaamaan. Koska teki mieli. Muutamien päivien päästä teinkin jo kevyesti myös alakroppaa. Ja ihan hyvältä tuntui sekin. Kävelyt tulivat kuvioon tietenkin vaunulenkkien muodossa, ja tanssitunneille myös astelin kevyesti heilumaan aika pian. Kyllä, ennen lopputarkastusta. Joogaan ja pilatekseen ei tehnyt mieli mennä ennen kuin oman vartalon synnytysosasto oli täysin kuivilla synnytyksestä…  

Olisin voinut jäädä kotiin koko raskauden ajaksi. Olisin voinut olla lainkaan urheilematta. Olisin voinut vain valittaa. Olisin voinut olla ylivarovainen ja totella kaikkia mahdollisia neuvoja liittyen raskauteen ja sen jälkeiseen aikaan (ja siis olla tekemättä mitään). Mutta päätin toisin. Mieleni tarvitsee liikuntaa ja hyvinvointini yksi perusasioista on liikunta. Ennen raskauksia en suunnitellut muuta kuin että liikun oman fiilikseni mukaan, enkä osannut kuvitella liikkuvani raskausaikana niin aktiivisesti ja niin samalla tavalla kuin ennen raskautta. Mutta niin se vain luonnollisesti meni.

En antanut minkään “tekosyyn” nujertaa liikkumisintoani. En jättänyt liikuntaa vain, koska olen raskaana (en siis automaattisesti pistänyt kuntosalijäsenyyttäni jäihin enkä heittänyt lenkkikuteita varastoon – en raskauden aikana enkä raskaudesta palautuakseni). En jättänyt liikuntaa, koska oksetti (kävin oksentamassa siellä, missä oksetti). En jättänyt liikuntaa, koska närästi (popsin Rennietä niin usein, kun terkkari sen minulle salli). En jättänyt liikuntaa, koska väsytti (tein hiljempaa, kevyemmin ja lyhyemmin). En jättänyt liikuntaa, vaikka tiesin kohtaavani yhdet raskaudenaikaiset voimakkaat yökkäysrefleksien aiheuttajat suurella todennäköisyydellä (salilla hiki ja kadulla etanat. Annoin refleksin tulla ja mennä ja vaihdoin paikkaa.). Siltikään, en ottanut liikunnasta mitään paineita (kuten en ole koskaan ottanutkaan) enkä suunnitellut tiettyä treenimäärää viikkoon. Liikuin sen verran, kun tuntui hyvältä ja niillä muodoilla, kun tuntui hyvältä. Joskus tuli enemmän taukoa, mutta pääsääntöisesti viikottain kuitenkin liikuin.

Siinä liikuntakertomustani noilta ajoilta. Jätetään toisiin kertoihin sitten ne kertomukset, jotka koskevat tätä arkea kahden lapsen kanssa viimeisen puolen vuoden, vuoden ajalta… Terkuin tyyppi, jolle tuli taaaas kuukauden tauko treenaamiseen. Hups. Onhan se huvittavaa, että minun urheilutaukoni syyt ovat jotain ihan muuta kuin ne naisten perinteiset syyt, raskaus ja synnytys.