Meidän perheen kevätmenot

Tänään ajattelin kirjoitella vähän jatkoa kuulumispostaukselle, jossa kertoilin elämämme isoja linjoja. Nyt jutustelen teille siitä, mitä kaikkea ajattelimme puuhastella tänä keväänä, meinaan kaikkea superia on tiedossa! Me olemme melko meneväisiä; minä ja lapset rakastammekin kaikenlaisissa tapahtumisssa käymistä kotona puuhastelun lisäksi! Tämä viikonloppu starttasi mukavan kevätviikonloppujen putken, jee!

Synttäreitä ja sukulaispäivällisiä

Instagramiini kirjoittelinkin jo synttärijuhlien merkityksestä. Ne ovat minun mielestä kivoimpia juhlia vuodessa: sen lisäksi, että numero vaihtuu, niin väkisinkin sankari on oppinut paljon uutta sinä vuonna ja kenties selvinnyt voittajana monesta eri tilanteesta. On oikeasti suuri etuoikeus elää täällä maan päällä, ja synttäripäivänä se aina konkretisoituu: jälleen yksi vuosi takana! Tänä viikonloppuna juhlimme meille rakasta (iso)Mummia, joka saavutti kahdeksankymmenen vuoden iän, sekä upeaa ystävääni, joka on nyt aikuinen nainen (kolmekymppinen). 😀 Parin viikon päästä on myös meillä synttärit, meinaan ne yksivuotissynttärit, ohhoh! Vaikea käsittää, että vuosi tuon pienen kanssa on jo kulunut.

Ensi viikolla on pääsiäinen! Meille se merkkaa perinteistä pääsiäisateriaa, johon kutsumme läheisiä nautiskelemaan hartaudella valmistettuja paisteja ja muita herkkuja. Meidän kaupungissa ja lähikaupungissa on todella paljon kaikenlaista pääsiäistapahtumaa lapsille, joten näihin tapahtumiin ehdottomasti taas suuntaamme. Ehkä lapset vaativat myös hieman tivolipyöritystä…

Messuja ja matkoja

Huhtikuussa, tarkemmin 12.-15.4, on tietenkin vuorossa Kevätmessut! Viime vuonna messut jäivät väliin, sillä meillä oli vauva juuri syntynyt silloin, mutta tänä vuonna menen ehdottomasti taas bloggaajapassilla sinne kiertelemään ja inspiroitumaan! Kevätmessut ovat aina jotenkin tosi ihanat, täynnä energistä kuhinaa ja kauniita hypisteltäviä juttuja 🙂 Näihin messuihin kuuluvat osa-alueet Kevätpuutarha, Omamökki, Lähiruoka&Luomu, Omakoti ja Sisusta – eli aika huippumessut! (Järjestän lippuarvonnan messuille, joten seurailkaahan 🙂 )

Toiset ihanat keväällä järjestettävät messut ovat tietenkin Lapsimessut (20.-22.4.2018), ja sinnekin on tarkoitus tehdä ainakin nopea isku kaikkien lapsiemme kanssa! Bloggaajapassilla minua näkee sielläkin – joten vetäiskää hihasta, jos vastaan kävelette, on aina kiva jutella blogin lukijoiden kanssa 🙂 ! Lapsimessuilla on aina superpaljon kaikkea tekemistä, joten hien kera pääsee niiltä messuilta lähtemään 😀

Messujen jälkeen onkin vuorossa pari ulkomaanmatkaa, jee, vihdoin! Johan tässä tuli taukoa melkein puolitoista vuotta reissaamisesta – ja koko ajan podin ihan jäätävää reissukuumetta! Poikien lentokone-uimaranta-aurinkohaaveet saadaan keväällä täytettyä ja lennähdämme hetkeksi takuulämpöiseen. Tiedossa on myös kiva somevaikuttajien risteily Tukholmaan, jonne lähden ihanan ystäväni Hannan kanssa.

Mahtavaa keväässä on myös se, että toukokuussa alkaa NLP Trainer True Heartsilla! Tämä matka suuntautuu ulkomaiden sijaan perinteisesti siihen ihan omaan mieleen. Kolmas NLP-kurssini – oi miten odotan sitä jo paljon, paljon, paljon! Muitakin kaikkia pienempiä kivoja juttuja on tulossa: pariin lastenteatterinäytökseen on jo liput varattu ja ystävien kanssa sovittu näkemisiä ja puuhasteluja 🙂 Kummipojan kanssa lähdemme trampoliinipuistoa kokeilemaan. Ja paljon kaikkea muuta hauskaa! Ja tietenkin, mikä tärkeintä, arkeen mahtuu paljon tilaa myös inspiraatiolle: jos saamme ideoita tehdä jotakin hauskaa, niin hyvin todennäköisesti teemme 😀

Mitä kaikkea te aiotte puuhata nyt keväällä?

// Emmi

Kevättalven kuulumisia!

Mitä meille kuuluu?

Älyttömän vaikea kysymys silloin, kun siihen on tarkoitus vastata blogipostauksella. Minusta on todella hurjaa ajatella, että ekoina blogivuosina kirjoittelin blogiin oikeastaan vain ja ainoastaan meidän kuulumisia! Tosin vain allergia-, refluksi- ja astmakuulumisia, mutta silti. Nykyään meillä puolet blogiteksteistä pyörii ruuan ympärillä ja puolet vähän kaikenlaisen muun: terveysjuttujen, hyvinvoinnin ja muiden sekalaisten asioiden ympärillä. Mutta tällaiset kuulumispostaukset, niitä ei juuri meillä näe, vaikka niitä toivotaankin. Silloin tällöin (eli tosi harvoin) muistan, että kai sitä voisi höpötellä ihan jotakin “teematontakin” välillä blogiin. Minä tykkään lukea seuraamieni bloggaajien kuulumispostaukset, mutta itse menen kuitenkin usein siihen ansaan, että luulen, että tuskin ketään kiinnostaa nämä muuten-vain-höpinät. Mutta lukijat, miten siis on nykyään: kuulumispostaukset – hot or not?

Lasten kuulumiset

Meillä on tapahtunut joitakin isojakin muutoksia perheessämme vauvavuoden aikana. Niistä lisää tässä nyt! Ensinnäkin uusi tyyppimme, Snadisöpöys (joka täyttää ihan kohta vuoden, kääk!), on solahtanut perheeseemme oikein mainiosti, helposti ja luontevasti. Hän on niin ihana! Snadisöpöys on oireeton, mutta edelleen hän antaa odotuttaa esimerkiksi niitä kokonaisia öitä 😀 Myöskin vähäuninen tapaus hän on, mutta muuten kaikki menee hänen kanssaan oikein kivasti. Vauvan tulo taloon on siis tottakai muuttanut perheen dynamiikkaa ja tuonut valtavasti onnea ja iloa mukanaan, mutta varsinaisesti suuren suuri muutos kolmas lapsi ei ollut.

Esikoisemme Pikkusankari aloitti koulun Snadisöpöyden vauvavuoden aikana eli viime syksynä. Kaikki on mennyt koulussa älyttömän hyvin ja Pikkusankari tykkää kovasti koulusta. Koulun aloitus oli tottakai iso muutos hänelle, mutta perheen toimintaan se ei juurikaan tuonut muutoksia, sillä jo eskari oli tietenkin käyty samassa tutussa paikassa. Meillä Pikkusankari käy Montessorikoulussa, ja ollaan kyllä oltu todella tyytyväisiä valintaan (vaikkakin se velvoittaa meitä kuskailuihin joka päivä).

Keskimmäisemme Minimullistaja käy edelleen kerhossa kaksi kertaa viikossa kolme tuntia kerrallaan, ja tämä tuntuu edelleen sopivalta määrältä. Tämä on meidän perheelle ja hänelle sopiva järjestely. Vaikka välillä mediassa keskustellaankin siitä, voiko näin “isot lapset” olla “vain” kotihoidossa, niin meidän kokemuksen mukaan voi oikein hyvin olla! Meidän neljävuotias oli nelivuotisneuvolassa melkein kaikissa tehtävissä viisivuotiaan tasolla, joten meillä ei ainakaan ole mitään syytä epäillä, että kotihoidossa ei “oppisi” tarpeeksi asioita tai ei saisi tarvittavia kehityksen edellytyksiä. Päinvastoin! Tärkeintä on edelleen, että tuttu ja turvallinen aikuinen on läsnä – ja minä olen! Sosiaalinen puoli hoituu kerhon lisäksi Minimullistajan valitsemissa kolmessa harrastuksessa ja lukuisissa leikeissä ystäväperheiden lasten kanssa. 🙂

Vanhempien kuulumiset

Mites me aikuiset sitten? Meillä työjutut ovat olleet melkoisessa muutoksessa! Mies irtisanoi alkuvuonna itsensä seitsemän vuoden työsuhteesta, koska halusi jo muutoksia ja uusia haasteita työhönsä. Ilman työtä hän ei kerinnyt olla kuin yhden päivän, kun hän hyppäsi jo seuraavaan, väliaikaiseen työhön, joka nyt loppui (itse asiassa edellispäivänä) ja uusi työ on taas hakusessa! Elämme siis jännittäviä aikoja, sillä uusia työmahdollisuuksia on monia, mutta mikä sieltä sitten valikoituukaan seuraavaksi (toivottavasti enemmän hänen intohimojensa mukaiseksi työksi kuin aiemmat), sitä emme vielä tiedä! Ja tietenkin, jos siellä lukijoissa on nyt joku, joka ajattelisi, että mieheni olisi juuri eikä melkein sopiva työntekijä hänelle, niin mailia vaan nopeasti tulemaan! Kuten blogin lukijat jo varmasti tietävät, mieheni työnkuvaan on kuulunut fysioterapiaa, personal trainingia, ryhmäliikunnan ohjaamista, uniasiantuntijuutta, myyntipäällikköyttä,…

Entäs minun työjutut? Äitiysloma on loppunut ja hoitovapaa alkanut. Töihin sosiaalialalle minun oli tarkoitus palata kahden vuoden päästä, kuopuksen ollessa sen kolme vuotta. Kuitenkin… Viime aikoina olen alkanut entistä enemmän haaveilemaan työstä, mikä ei liity ollenkaan sosiaalialaan, vaan kirjoittamiseen, valokuvaukseen, psykologiaan, NLP:hen, valmentamiseen, hyvinvointiin jne. Ja miten siistiä, että näyttää siltä, että minä saan kokeilla juuri tällaista hommaa nyt hoitovapaalla, meinaan otin vastaan sisällöntuottajan työpaikan, jota saan tehdä 15 tuntia viikossa! Olen kyllä niin liekeissä tämän asian suhteen, että! Tosin, tiedostan, että tämä tarkoittaa taas sitä, että meillä ei ole miehen kanssa yhtään yhteistä vapaapäivää viikossa, sillä teen työni miehen vapaapäivinä… Silti, oikealta tämä päätös tuntuu 🙂 Ja se, että yhteisiä vapaapäiviä ei ole, on tuttua, sillä kolmas raskaus mentiin samalla meiningillä, että järjestimme työt niin, että olimme molemmat töissä vuorotellen. Siitäkin selvittiin!

Sellaista! Mitä tykkäsitte tästä erilaisesta postauksesta? Ja hei: mitä teille kuuluu?

Jos haluatte enemmän meidän arkea, niin sitä löytyy minun instastani: @skribentti

p.s. Kuviksi kaivoin tunnelmia vauvasta kolmiviikkoisena, oooooh, minkä tunneryöpyn koinkaan. Ihana, ihana vauvavuosi!

// Emmi

Jotakin todistetta siitä, että tämäkin blogi on lifestyleblogi

Selailin postauksiani taaksepäin etsiessäni tiettyä reseptiä, ja kiinnitin taas kerran huomioni siihen, että viimeksi aito kuulumispostaus on kirjoitettu heinäkuussa. Hups taas. Olisiko siis jo aika kertoilla yleiskuulumisia, kun tätä blogia kuitenkin lifestyleblogiksi kutsun…? 😀 (Eikö lifestyleblogiin kuulukin olennaisesti kuulumispostaukset…) Minun on aina yhtä huvittava huomata, miten vaikeaa on kirjoittaa omista kuulumisistaan ihan muuten vain. Yleensä tekstini kun pyörivät jonkin teeman ympärillä. No, pistetään taas tämän vuoden kuulumispostaus pakettiin. Heh. 
Mitäs tässä puolessa vuodessa on siis tapahtunut? No, raskautta on tapahtunut. Sehän se tietysti isoin kuuluminen on ollut, meille kaikille perheessämme. Työarkeni kodin ulkopuolella on ohi, ja hommat jatkuvat kotona 😀 On tätä aikaa vaan niin kovasti odotettu ja tästä haaveiltu – olo on siis sen suhteen oikein onnellinen! Tuleva vauva on mukana oikeastaan kaikissa poikien puheissa. Mahaa pussaillaan, halaillaan ja sille puhutaan jatkuvasti. Tulevasta, muuttuvasta arjesta pojat puhuvat tosi usein, monta kymmentä kertaa päivässä. Ja mahtavaa, että puhevire on aina niin positiivinen! Molemmat odottavat, että pääsevät leikittämään vauvaa. Ja varsinkin Pikkusankari odottaa itse vauvanhoitoa! Hän on kovin vauvarakas, ja kyläillessämme vauvapaikoissa Pikkusankari yleensä tahtoo aina vauvan syliin, hakea avuksi vaippaa, työntää rattaita, vaihtaa hänelle vaatteita ja heiluttaa sitteriä. Uskon siis, että meillä neljällä arki rullaa oikein kivasti myös silloin, kun isi on töissä. Enkä muista, että Pikkusankari olisi koskaan ollut mustasukkainen Minimullistajasta, niin en osaa sitäkään pelätä. Pidän itsestäänselvänä sitä asiaa, että kaikille lapsille tulee antaa reilusti huomiota, vaikka lapsiluku kasvaa. Tästä yritän pitää kiinni edelleen. Tietysti pojilla on omat murheensa vauvan syntymän suhteen, suurimpana kuulemma se, että ei päästä ulkomaille nyt keväällä ja se, että en pääse ehkä aina pyyhkimään Minimullistajaa, kun vessasta sellainen kutsu käy 😀
Henkisesti siis vauvantuloon on meillä valmistauduttu oikein hyvin, mutta muuten vauvaa varten ei olekaan hankittu yhtään mitään. Muutamat kaverit ovat tuoneet ylijäämävauvatarvikkeitaan meille ja muutaman uuden ihanan jutun vauva on saanut ystäviltämme. Laskettuun aikaan on kuukausi, joten kai tässä on vielä aikaa miettiä, mitä tarvitsisi hankkia, heh. Aika stressittömästi mennään tässäkin asiassa, huomaan nyt. Työarki imi minusta ihan kaiken, joten kummiasiatkin ovat vielä ihan keskeneräisiä… Uuuups. No, vasta viikko takana äitiyslomaa, joten ehkäpä tässä tulee vielä aikaa ja jaksamista tehdä (ainakin ne melkein pakolliset) keskeneräiset hommat loppuun. Haaveilen myös osteopatiasta ja vyöhyketerapiasta, mutta ne taitavat jäädä käymättä ihan vain kustannussyistä.
Vaikeasta raskaudesta huolimatta olen poikien takia yrittänyt puuhastella normaaleja juttuja heidän kanssaan, ja onneksi olenkin – ehkä se on yksi syy, miksi pojat ovat edelleen positiivisin mielin raskauden suhteen! En ole pelännyt tiukkojakaan supisteluja, jäätäviä liitoskipuja enkä ketteryyden menettämistä… Sitten vaan on menty hitaammin, levätty välillä ja huokailtu ja nostettu jalat ylös missä sitä sitten ollaankaan oltu. Ja yhdessä naurettu sille olotilalle. Tämän vuoden puolella ollaan käyty melkein normaaliin tahtiin kylpylässä, kylässä kavereiden luona, joissakin seurakunnan menoissa, sisähuvipuistoissa, museoissa, messuilla, pulkkamäissä sekä teattereissa. Ja tietty kevään kohokohdassa: Disney on Icessä! Vaikka touhut ovatkin fyysisesti olleet aika rankkoja, niin onhan se henkisesti mahtavan virkistävää harjoittaa kulttuuria minun huipputyyppien kanssa. 🙂 Tässä keväällä Tampereen teatteri lahjoitti meille kolmeen teatteriesitykseen liput, mikä todellakin sopi meidän teatteria rakastavalle kolmikolle! Pikkusankarin kanssa kävimme katsomassa Saiturin joulu-näytelmän ja molempien poikien sekä Mummon ja kummin kanssa Tuttiritari ja Lohikäärmeen salaisuus-näytelmän. Aikuisille suunnatun Ulkomaalainen-näytelmän kävin katsomassa kaverini kanssa.
Uskon, että Saiturin joulu-näytelmä ei olisi sopinut yhtään nuoremmalle kuin tämä meidän eskarilainen on, sillä siinä oli pelottavia kohtauksia. Meidän tottuneelle teatterikävijälle näytelmä oli kuitenkin tosi mieluinen ja paljon puhuttava kokemus. Näytelmä oli samaan aikaan mielenkiintoisesti tehty sekä hyvin opettavainen! Näytelmässä käsiteltiin itsekkyyttä, rahan valtaa, anteliaisuutta, menneisyyden katumista ja anteeksiantoa. Väliajalla esikoinen totesi, että “jatkuisipa se näytelmä jo”! Tämän näytelmän teemoista on puhuttu monen monta kertaa reissun jälkeen! Voi olla, että Saiturin joulu esitetään taas ensi jouluna Tampereen teatterissa, joten kannattaa pitää se mielessä, jos etsii joulunaikaan liittyviä teatterijuttuja loppuvuodesta!
Ulkomaalainen-näytelmä oli oikeasti hauska – siis sellainen, jossa purskahtelin nauruun monesti! Ja niin taisi purskahdella vierustoverinikin! Sanailu oli kekseliästä ja näyttelijäsuoritukset mainioita ja tarinakin aika hullu! Aika monta “mukahauskaa” teatteria nähneenä tätä voin kyllä aidosti suositella 🙂
Tuttiritari oli meille uusi juttu, ja kuulinkin jälkikäteen, että sitä esitetään mm. Pikkukakkosessa. Me vaan emme olleet siihen törmänneet missään, kun meillä töllö saattaa olla kuukaudenkin kiinni putkeen. Se ei teatterikokemusta mitenkään muuttanut, sillä pojat viihtyivät mainiosti näytelmää katsoen. Esitys oli musiikintäyteinen, värikäs ja hauska. Esityksestä aikuinenkin löysi oman tasonsa, joten katsomiskokemuksena näin kolmekymmentä vuotta vanhempanakin ihmisenä se oli oikein kiva, vaikka tietenkin näytelmä oli enemmän lapsille suunnattu. Ainoa miinus tässä näytelmässä oli se, että lasten istuinkorokkeet loppuivat kesken, eikä niitä riittänyt jokaiselle tarvitsevalle. Onneksi meillä Minimullistaja tykkää muutenkin istua sylissä, joten hän katseli minun, kummin ja Mummon sylistä suurimman osan näytelmästä.
Tuleville viikoille en ole uskaltanut pojille kulttuuria tai muitakaan suurempia reissuja luvata, ettei tule pettymyksiä, mutta harrastetaan niitä sitten nopeilla päätöksillä tai toivotaan, että joku muu haluaisi viettää aktiivisempaa aikaa poikien kanssa, jos minun vauhtini hiipuu tästä paljonkin. 😀 Pojat kuitenkin kaipaavat toimintaa “jonkin verran” (todellakin heittomerkeissä :-D) arkeensa. Esimerkiksi Muumimaailman talvi oli Minimullistajan puheissa joka päivä, mutta niin pitkään ajomatkaan en vain enää itse kykene enkä kehdannut pyytää ketään muutakaan kuskiksi, eikä miehellä ja minulla ollut tuona talvirieha-aikana yhtäkään yhteistä vapaapäivää. Ehkä ensi vuonna sitten!
Minulla itsellä olisi vielä kaksi viikonloppua NLP:tä ennen laskettua aikaa, ja muutama muukin tosi mielenkiintoista pk-seudulle matkustamista vaativaa juttua tulossa tässä maaliskuussa, joista varmasti kuulette joko täällä blogissa tai ainakin instassa (jossa muuten tulee jaettua ihan näitä jokapäiväisiä tapahtumia päivittäin: @skribentti). Niin, kaikki tämä tapahtunee, ellei vauva päätä syntyä ennen laskettua aikaa. Ja jos päättää, hän on hyvin, hyvin tervetullut ja silloin kaikki muu on toissijaista.
P.s. Instagramissa on vielä tämä ilta aikaa osallistua ihanien
ekologisten myrkyttömien kylpylelujen arvontaan – sinne siis te, jotka
ette ole vielä arvontaan osallistuneet 🙂
Kiitos teatterilipuista Tampereen teatteri!

Mitä se bloggaaja on tehnyt?

Mitä se bloggaaja on tehnyt, kun se ei ole blogannut? Se on pakannut, purkanut, siirtänyt tavaraa, pakannut, purkanut ja siirtänyt tavaraa. Ja tietenkin – hoitanut lapsiaan. 
Viime viikon keskiviikkona saimme avaimet uuteen taloon, ja sitten alkoi elämän ja sen oheistavaroiden siirtäminen uuteen paikkaan. 
Viikko on ollut rankka. Todella rankka. Muuttoa ja uuden talon remppaa on tehty melkein joka päivä yli puolenyön. Yöllä ei ole osattu nukkua, jokaista pikkuääntä on pelästytty ja aamulla kello viisi herätty jostain kummista painajaishortoiluista. Vielä on paljon tehtävää ja purettavaa. Onneksi vanha talo saatiin jo luovutettua, joten tehtäväkenttänä on enää vain tämä uusi talo.
Omakotitalon kokoinen muutto sinällään on jo tietenkin tosi rankka puristus, mutta suurimpia lisävaikeuksia on tuottanut lasten huono sopeutuminen uuteen taloon. Minimullistaja sanoo monta kertaa päivässä, että “haluan mennä kotiin” tai “lähdetään täältä jo pois”. Ja Pikkusankari on ollut Minimullistajaa vieläkin huomattavasti huonompi sopeutuja. 
Pikkusankarin refluksitauti pahenee kaikista (pienemmistäkin) stressitekijöistä potenssiin kymmenen ja aistiyliherkkyystaipumus ei ole mikään paras yhdistelmä muuttokaaoksen kanssa. Mies on ollut tietenkin paljon töissä ja lasten kanssa ei saa tehtyä muuttohommia ollenkaan (kyllä, olemme kokeilleet, totisesti!), joten kymmenet muuttolaatikot (ja esimerkiksi akuutit tapettihommat, asennushommat ja pihahommat) odottavat miehen seuraavaa vapaapäivää tai sitä, kun joku ystävällinen ihminen haluaa taas viettää aikaa poikien kanssa. 
Haaveilimme, että pojat olisivat juurikin näihin muuttoaikoihin saaneet viettää “kesälomaansa” esimerkiksi kummiensa kanssa rennosti, ilman, että tarvitsisi koko ajan pelätä, että mistä muuttolaatikosta lähtee kohta vauhdilla mikäkin lamppu sirpaleiksi lattialle tai milloin he löytävät pihapiiristä jonkun rotkon, jota me emme ole huomanneet. Pakko siis sanoa, että hermot ovat oikeasti olleet tosi koetuksella nyt, sillä Pikkusankarin kieltämiseen/komentamiseen/oikean teon varmistamiseen/tuhojen siivoamiseen/ohjaamiseen menee KOKO AIKA. Ja Minimullistaja kokeilee kaikkea perässä ihan vuoksi vain tietenkin. Pikkusankarin oireet muuton takia plus jäätävä uhma plus jännitysoireilu tulevana maanantaina alkavasta eskarista ovat kaikki voimani totaalisesti vievä paketti. Nyt, jos joskus pojat tarvitsisivat leppoisaa yhdessäoloa, joko meidän vanhempien tai muiden läheisten kanssa, jotta stressitasot saataisiin pojilla laskettua ennen taas seuraavaa iiiiisoa arjen muutosta. 
Harmittaa, että muutto ei ollut mahdollinen yhtään aiemmin, jolloin sopeutumisaikaakin olisi ollut kaikilla meillä kauemmin. Muuton päätökseen saattaminen olisi kiva senkin takia, että seuraavan kahden viikon sisällä on molempien poikien synttäripäivät, joiden viettämisistä ei ole mitään tajua vieläkään (vaikka pojat synttäreistään joka päivä kyselevät, ääh). Myös omaan työhön olisi kiva palata (kolmen vuoden jälkeen, iiik) niin, että muuttoprojekti olisi suurin piirtein loppuunsaatettu.
Se bloggaaja on siis muuttanut. Mutta se bloggaaja tahtoisi kirjoittaa blogia paaaaljon useammin, kuin saa aikaiseksi. Sillä bloggaajalla olisi juttua vaikka joka päiväksi. Toivotaan, että se bloggaaja jaksaisi uuden arjen keskellä kirjoittaa blogia entiseen malliin, tai jopa vähän ahkerammin (?). Mietinnässä meinaan on, että se bloggaaja ottaisi tavaksi pitää pidemmän blogihetken ainakin muutaman kerran viikossa, oli sitten meneillään mikä tahansa elämänkausi. Koska se bloggaaja tykkää bloggaamista niin kovasti. Elämä vaan vie sen bloggaajan helposti menneessään muualle kuin läppärille. Mutta jatkossa se bloggaaja koittaa keskittyä myös blogiin hieman enemmän. Sen kaiken muun elämän lisäksi.

Nyt olemme virallisesti…

…vähän suurempilainaisia

ja

…vähän onnellisempia

Eilen klo 15 myimme oman talomme. Eilen klo 16 ostimme uuden talon (ensimmäisen oman omakotitalon!). Olo on helpottunut. Ei enää näyttösiivouksia eikä enää taloissa ravaamisia. Ei enää talopettymyksiä. Olo on vielä melko hämmentynyt: se todella vihdoin tapahtui!
Uusi talo, täältä tulemme pian!