Näin meillä valehdellaan netissä!

Ihana ystäväni ja kollegani Yli Pyykkivuorten -blogia kirjoittava Hanna vieritti minulle mielenkiintoisen haasteen tässä kirjoituksessaan: klik! Haasteen nimi on “Näin valehtelen netissä”. Hmmmm, mielenkiintoinen haaste todella! Teidän lukijoiden ei tarvitse tietää tästä haasteesta tässä vaiheessa sen enempää; kunhan vain hyppäätte kyytiin, kun alan vastailemaan haasteen kysymyksiin. Kiinnostuneena odotan, mitä vastauksia saan kyhättyä ainakin ensisilmäyksellä arvioiden hauskoihinkin kysymyksiin. No niin, nyt mennään!

1. Menen hotelleihin, ravintolohin ja tapahtumiin, joiden tiedän olevan someystävällisiä ja kaunista kuvattavaa.

Toki käyn hotelleissa, ravintoloissa ja tapahtumissa, jotka ovat someystävällisiä ja kaunista kuvattavaa, mutta en mene niihin sen takia, että ne ovat ko. paikkoja, vaan sen takia, että haluan mennä niihin tai päädyn niihin muun joukon/perheen mukana.

2. Sisustan, teen kattauksen tai pukeudun niin, että niistä saa hyviä kuvia.

Sisustus ja pukeutuminen eivät kuulu blogini ydinteemaan, enkä kai ikinä ole sen kummemmin miettinyt, että miten saisin hyvän kuvan niistä teemoista. Kuitenkin: tykkään miettiä, miltä sisustus ja vaatteeni näyttävät, joten en näkisi outona sitäkään, jos postailisin stailatumpia sisustuksia ja vaatevalintoja muiden vähemmän mietittyjen ratkaisujen rinnalla. Molemmille kuville on oma paikkansa! Tarvitaan vertaistukea vanhemmille, jotka joutuvat kamppailemaan eloonjäämisestään tiski -ja pyykkivuorten keskellä, mutta kyllä, on myös tarvetta visuaalisesti kauniille ja inspiroiville kuville. Tasapaino on tärkein. Siksi yleensä pyrin tekemään reseptipostauksien annoksista visuaalisesti kivoja katsella. Ruokapostaukset ovat blogini tärkeä osa, joten niihin jaksan kyllä panostaa. Instagramin puolella esimerkiksi Storiessa saattaa sitten vilahdella niitä paaaaljon arkisempia tilanteita ja ruokajuttuja.

3. En ota itsestäni kuvia tai Insta Stories-videoita, joissa minulla ei ole meikkiä.

Heh, otan. Yleenä minulla ei ole meikkiä. 😀 Se on minulle sellainen ihan perustila, olla ilman meikkiä.

4. Teen asioita ja kerron asioista blogissa, joiden tiedän tukevani omaa brändiäni.

Teen juuri niitä asioita, joita tahdon ja jotka tuntuvat hyviltä ja omilta. Sitten kerron blogissa niistä asioista aivan murto-osan, sillä blogini keskiössä ei ole henkilökohtaisten asioiden vuodatus. Eli blogini takia en tee asioita, vaan teen itseni takia.

5. Käsittelen kuvat niin, että näytän kauniimmalle.

Kun käsittelen kuvia, niin ajattelen kuvan kokonaisuutta, en minun kauneuttani. Ja toisaalta, minusta täällä blogissa ei edes ole kovin paljon kuvia. Instassa kuviani on enemmän, ja sielläkin käytön filtereitä silloin, jos tahdon, että kuva olisi kokonaisuudessaan erilainen. En siis hio kauneuttani, vaan kokonaisfiilistä.

6. Silottelen elämääni somessa.

En silottele. Kerron raapaisuita elämästäni sieltä täältä. Ja ne “sieltä täältä” saattavat olla hetkiä hyvistä tai huonoista tilanteista. En siis tietenkään kerro kaikkea kokemaani pahaa somessa, mutta en tietenkään kaikkea hyvääkään. Minun elämäni on paljon muutakin kuin mitä someen jaan, tietenkin.

7. Kadun joitakin blogiyhteistöitä.

En kadu. Kaikki yhteistyöt ovat huolella harkittuja.

8. Bloggaajien elämä on glamourista.

Ei todellakaan ole, ei ainakaan pääsääntöisesti. Bloggaajien työssä on hyvät ja huonot puolensa, ihan niin kuin kaikissa muissakin töissä. Bloggaajien työn hyvät puolet saattavat olla esillä enemmän kuin muiden töiden hyvät puolet, mutta en missään nimessä koe, että elämä olisi glamouria bloggauksen takia. 😀 Toki en myöskään väheksy sitä, mitä olen saanut kokea bloggauksen kautta, mutta kyllä tietenkin bloggaaminenkin vaatii tiukkaa työtä, että niitä glamour-hetkiä bloggaajille annetaan.

9. Ajattelen hetket Instagram-kuvina.

En ajattele, en ainakaan lähtökohtaisesti. Hyvin usein Insta-hetkeni vaatii: a) että kännykkä on lähellä (sitä se ei todellakaan usein ole) b) käteni eivät ole täynnä lapsia (niitä ne todellakin melkein aina on) c) jaksan kaivaa kännykän esille (en todellakaan aina jaksa) d) hetki ei kerkiä mennä ohi ennen kuin kännykkä on kaivettu esiin (yleensä hetki on jo ohi tässä vaiheessa) e) tilanteeseen liittyvät henkilöt antavat minulle luvan kuvata (99% tilanteista he eivät anna, ja minä kysyn aina luvan). Eli Instaan päätyy todella, todella vähän sitä, mitä ehkä voisi päätyä. Jos kaikki nämä olettamukset kävisivät toteen useammin, luulen, että ajattelisin myös useammin tilanteet Insta-hetkinä. Nyt ei kannata turhaan ajatella 😀

10. Seuraan Jodelia ja keskustelupalstoja ja googlaan nimeni säännöllisesti.

Noup, ikinä en ole tehnyt enkä toivottavasti ikinä tule tekemäänkään. En edes tiedä, mikä on Jodel.

11. Bloggaaminen ei ole työ.

Tottakai se voi osalle bloggaajista olla työtä. Ja täytyy muistaa, että bloggaus voi tarkoittaa myös muutakin kuin oman blogin kirjoittamista: tälläkin hetkellä minä teen sisällöntuotannon hommia yrityksille eli “haamukirjoitan” blogeja ja saan siitä palkkaa. Bloggaaminen on minulle työtä myös siinä suhteessa.

12. Blogia ei voi kuka tahansa avata ja menestyä siinä!

Toki voi, jos uskoo itseensä, tekee omaa juttuaan ja on valmis kovaan duuniin!

13. Ei kannata ryhtyä bloggaamaan, jos ei siedä negatiivisia kommentteja.

Tottakai joka työssä/harrastuksessa on hyvä osata kohdata työn/harrastuksen huonot puolet, ja tässä bloggaamisessa huono puoli on ainakin negatiiviset kommentit (varsinkin ei-rakentavat sellaiset). Vaikka olisi herkkä vieraiden kommenteille, niin suosittelen silti aloittamaan bloggaamisen, jos bloggaus on vahvana intohimona mielessä. Nykyään voi käsittääkseni ulkoistaa kommenttiboksin esitarkistamisen vieraalle taholle, joka poistaa esimerkiksi kaikki herjaavat kommentit kokonaan pois ennen julkaisua. Näin niitä ei tarvitse koskaan nähdä itse.

No niin, sellainen haaste! Kiitos Hanna tästä haasteesta! Olipa kiva tehdä ja miettiä vähän eri kanteilta tätä bloggaamista ja muutenkin somen käyttöä. Haasteen säännöt menevät näin:

HAASTE

-kerro, keneltä sait haasteen

-vastaa väittämiin

-lisää listaan yksi bloggaamista koskeva väittämä lisää (ehkä sellainen, jonka olet joskus kuullut) ja vastaa myös siihen itse

-lähetä haaste kolmelle muulle bloggaajalle

Tämä haaste lähtee blogeille: Munakoisoni ja minä, Helmoissa sekä Anna mun treenaa.

Toivottavasti tykkäsitte tästä vähän erilaisesta postauksesta tähän väliin!

// Emmi

Minustako syvänmerensukeltaja ja lääkäri?

Meillä oli lauantaina Kaksplussan verkostobloggaajien pikkujoulut, jossa höpöteltiin niitä näitä. Mutta siltikin taas kerran jäin miettimään, miten kivaa olisi, jos voisin tuntea nämä bloggaajakollegat entistäkin paremmin. Mielestäni aina on mielenkiintoista tietää, mikä kukin on ammatiltaan ja millä alalla hän toimii – kertoohan se edes jotakin henkilön intresseistä, elämänvalinnoista sekä vähän jopa onnenkantamuksista ja sattumuksista jokaisen omalla elämäntaipaleella. Siksi päätinkin kyhätä nyt pienimuotoisen blogihaasteen, johon toivon, että moni niin Kaksarin kuin muukin bloggaaja lähtisi mukaan! Sen sijaan, että jokainen kertoisi suoraan oman ammattinsa, olisi mielenkiintoista kuulla, missä ammatissa ei itse koskaan haluaisi toimia, ja tietenkin jotkut perustelut tälle. Mielestäni tämä kertoo ihmisestä yllättävän paljon! Itse listaan kymmenen ammattia, joten siitä saa jo monipuolisempaa kuvaa kuin yhdestä tai kahdesta nimetystä ammatista.
Minä en siis haluaisi koskaan olla…
Taksikuski. Vaikka osaankin ajaa autolla, en erityisesti pidä siitä. Se, mitä en osaa tehdä, niin on suunnistaminen. En todellakaan osaa ajaa uusissa paikoissa, ja joskus vieraissa paikoissa ajo (varsinkin kiljuva takapenkki mukana) saa minulle aikaan pienimuotoisen paniikkikohtauksen. Myös rekkakuski olisi ihan nou nou. En myöskään erityisesti tykkää istumisesta, joten autossa istuminen ammattina olisi ihan kaameaa minulle.
Poliisi. En yksinkertaisesti tiedä mitään seikkaa, mikä minua poliisin ammatissa kiinnostaisi.

Syvänemerensukeltaja. Omassa mökkijärvessä sukeltelu ja ulkomailla satunnainen snorklailu satumaisten korallien yllä on ihan jees, mutta sen syvemmälle en haluaisi mennä. Luulen, että siellä tulisi ahdistus, kammotus ja hätä.
Baarityöntekijä. En pidä kovasta metelistä pitkään jatkuneena (siis joo, lasten metelin siedän, mutta tässä puhun hallitsemattoman kovalla olevasta musiikista ja muusta samaan aikaan käynnissä olevasta monen ihmisen metelöinnistä). En myöskään kykenisi olemaan vilkkuvien valojen seassa koko työvuoroa. Enkä muutenkaan perusta yötöistä, jos saan valita päivätyön ja yötyön välillä. Drinkkien sekoittelu ei myöskään kiinnosta minua yhtään, joten… Ei kiitos baarille!
10 vuotta sitten baarielämä kiinnosti aika paljon enemmän kuin nykään, heh.

Sairaanhoitaja/lääkäri. En tykkää yhtään pistämisestä, verestä, haavoista, ruhjeista, vammoista, toisen kivun katsomisesta… Joten tämä on aika selkeä vastaus.
Tehdastyöntekijä. Tällä tarkoitan linjatyöskentelyä. Minun kauhuni. Pääni ei kestäisi linjatyöskentelyä vain käsillä tehtäen (ja vieläpä jos liikerata on koko ajan samanlainen), vaan vaatii ehdottomasti monipuolista aivotyöskentelyä työssä!
(Puhelin)myyjä. En erityisesti tykkää vieraiden ihmisten kanssa puhelimessa puhumisesta enkä ole muutenkaan myyjätyyppinen, joten tämä yhdistelmä olisi hirveä. Toki en menisi mihinkään kivijalkaliikkeeseenkään myymään yhtään mitään kovin vapaaehtoisesti. Ei ole minun juttuni.

Meikkaaja/kosmetologi/kampaaja. Tykkään kyllä itseäni meikata (silloin tällöin, kröhöm) ja laittaa hiuksia jne., mutta koen, että näihin ammatteihin tarvitaan se jokin tatsi, jotta niissä olisi tosi hyvä, ja en koe, että minulla semmoista tatsia/taitoa olisi ollenkaan. Ja luonnollisesti haluan olla töissäni hyvä! Toki myös jatkuva kemikaalikuorma mietityttäisi näissä ammateissa toimiessa.
Pankki/tilitoimistovirkailija. Luvut ovat minulle vain keino johonkin, välttämätön paha. Lähtökohtaisesti en pidä matematiikasta, enkä ikinä haluaisi ammattia, joka siihen liittyisi päivittäisissä työtehtävissä.
Eläintenhoitaja. Yleisesti ottaen eläimet ovat kivoja ja ihania. Mutta minulla on silti jokin sisäsyntyinen pelko lähes kaikkia eläimiä kohtaan, enkä voisi kuvitella rapsuttelevani strutseja ja karhuja jossakin eläintarhoissa.

Omasta ammatistani en ole blogissa juuri kirjoitellut, enkä koe sitä kovin luontevaksi aiheeksi täällä kirjoitellakaan, mutta sen verran tähän postaukseen se liittyy, että kerronpa nyt olevani Yhteiskuntatieteiden maisteri ja työskenteleväni sosiaalialalla kuntoutuspuolella. Onneksi se ei liippaa mitään ylläolevaa ammattia, joten harha-askeleita en ole nuoruudessani ammatin suhteen ottanut 😀
Nyt sitten onkin teidän vuoronne! Tehkää oma listanne ja vinkatkaa siitä minulle – luen mielelläni muidenkin ammattipostaukset! 🙂

#ystäväkirjahaaste – minun vuoroni

Pitkästä aikaa haastepostaus, kiitos Arjen Miljonääri ystäväkirjahaasteen minulle heittämisestä! Tämä haaste on alunperin Nadjan synnyttämä. 
Haasteen säännöt:

-Kopioi nämä säännöt postaukseesi

-Kiitä haasteen antajaa ja mainitse Napsahduksia-blogi haasteen alulle panijana

-Vastaa sinulle annettuihin Ystäväkirja-kysymyksiin

-Lisää kuvaksi/kuviksi parhaiten itseäsi kuvastavia kuvia 

-Keksi uudet kysymykset (tai käytä vanhoja)

-Haasta mukaan ihania bloggaajaystäviä

1.Pituutesi
ilman korkkareita?
Yli
160cm, alle 170cm.
2.Lempinimesi,
ja mistä se on peräisin?
Aloinpa
tässä miettimään, että onko minulla koskaan ollut oikeita lempinimiä.
Oma nimeni on sen verran lyhyt, että siitä ei ole helposti keksitty
lempinimiä. Mutta no… tällä hetkellä…hmm… voiko äiti olla
lempinimi? 😀

3.Minkä
ruuan valitset lauantai-illalle, jos ei tarvitse miettiä kaloreita?
Minä
en koskaan mieti kaloreita. Joten jos siis saisin mitä tahansa
ruokaa, niin nyt tuntuu, että valitsisin villisikaa, uunijuureksia
ja punaviiniä.
4.TOP4
asiaa, joita arvostat eniten ystävyydessä?
Luotettavuus,
aitous, keskustelutaito sekä tunne ja tieto siitä, että ystävä
välittää ja tarvittaessa antaa tukea myös arjessa.

5.Telkkarista:
Moderni perhe, Kimmo, Salkkarit, Greyn anatomia vai Hottikset?
Noniin.
Nyt taitaa olla naurun aika, sillä minä en ole koskaan kuullutkaan
Kimmosta. Modernia perhettä ja Hottiksia en ole koskaan katsonut.
Salkkareita katsoin joskus ööööö… yli kymmenen vuotta sitten? Eli
valitsen en minkään.
6.Rakkaimmat
harrastukset, ja onko sinulla suunnitteilla aloittaa jotakin uutta?
Liikunta
on rakkain, sellainen all time favourite, vaikka se ei aina arjessa
niin näkyisikään se rakkaus (kröhöm)… Tällä hetkellä ei ole
suunnitteilla uusia harrastuksia, mutta kun katselen ympärilleni,
niin pitäisi varmaan sanoa, että siivous tai kukkien kastelu tai
jotain.
 

Tämäkin “urheilusuoritus” on vuodelta 2011. On minulla jumppapöksyt olleet sen jälkeenkin jalassa… Ainakin silloin tällöin.
7.Haaveita,
joiden toivot toteutuvan lähitulevaisuudessa?
Haaveilen,
että pääsisimme matkustelemaan entistä enemmän niin perheenä
kuin kaksinkin mieheni kanssa. Haaveilen myös niistä
varaisovanhemmista. Haaveilen, että lapset olisivat oikeasti pitkän
aikaa oireettomia. Haaveilen uudesta, isommasta talosta.
8.Hattaraa
vai pehmistä?
Inhoan
hattaraa, joten valitsen pehmiksen.
9.
Ripsiväri, kestoripset vai naturell?
Jos
siis tarkoitetaan, että mitä minä eniten käytän näistä, niin
ehdottomasti naturell. Mutta ei minulla ole ripsiväriäkään vastaan mitään.
Sitä pyrin sutimaan silmiini aina välillä, kun muistan ja jaksan. Tosin silloin lapseni kysyvät minulta, että “mitä sinulle on tapahtunut?”.
10.Mottosi?
Hyviä
mottoja on paljon! Se, mikä juuri sinä päivänä puhuttelee,
vaihtelee. Tällä hetkellä (tässä esikoisen järkyttävien
oireiden sekä uhman kanssa eläessä) mottoni voisi olla tämä: ”Ei tarvitse
provosoitua, jos provosoidaan.”

Minä haastan seuraavat kollegat:
tiitukatriina
ja 
Kun äiti kelaa

Tutustutaan yhdellätoista faktalla

Läppärimme luona on viimeinen puolitoista viikkoa ollut kovin hiljaista. Aika on kulunut aivan muissa touhuissa. Niistä avaudun sitten myöhemmin pidemmin, toki instalaiset ovatkin jo varmaan huomanneet kuvia ei-niin-hyvistä päivistä ja vähän jännistä muista tapahtumistakin…
Vaikkakin blogi on vahvasti keskittynyt sairaus- ja ruokateemojen ympärille, kirjoittelen mielelläni välillä vähän jostain muustakin. Tämä haaste tuli hyvään hetkeen; saa ajatella pikkusen muutakin, kuin mikä oire johtuu mistäkin ja miksi. Kiitos siis Uraäidin ruuhkavuodet ja Liebster Award Blog Challenge! Vastaan tämän kauniin bisnessleidin yhteentoista kysymykseen nyt.
1. Mieluisin kevätpuuhasi? Linnunlaulun kuuntelu auringossa lasten kanssa.
2. Ensimmäinen asia, jonka teet aamulla? Juon vettä.
3. Missä paikassa bloggaat, nyt ja yleensä? Melkein aina keittiönpöydän ääressä.
4. Nimeä kolme blogia, joita seuraat säännöllisimmin? Hävettää myöntää, mutta en seuraa mitään blogia ihan säännöllisesti. Tosi monia luen epäsäännöllisesti. Kaksi kivaa, jotka olen löytänyt lukijoiltani, ovat Aamu Omenatarhassa ja Hetken vaan. Kemikaalicocktailia lueskelen myös useasti.
5. Miten liikut? Kotiäitinä liikun paljon lasten kanssa ympäriinsä, mutta jos tässä tarkoitetaan urheilun kaltaista liikkumista, niin liikun unelmamäärääni verrattuna ihan liian vähän  2-4 kertaa viikossa lajeja vaihdellen, fiiliksen ja aikataulun mukaan: salia, lenkkiä, tanssia tai pilatesta.
6. Lakkaatko varpaankynsiäsi? Useimmiten kyllä niissä joku lakka tai lakan rippeet on.
7. Rakkain sisustuselementtisi? Minä en ole mikään sisustusintoilija (haluaisin kyllä olla!), ja voisin vastata tähän, että ihmiset, jotka täällä asuvat. Ei-elävistä-jutuista vastaan, että äitini ja isäni kehystetty hääkuva.
8. Kuinka korkeilla koroilla kuljet? No sellaisilla, mitkä nyt yleensä lenkkareissa on… 😀 Okei, no, on minulla joissain kengissä varmaaan viiden sentin korot.
9. Lempijuomasi? Tämä on tylsä vastaus, mutta vesi se on. Toki yrttitee ja kofeiiniton kahvikin maistuu!
10. Kesälomasuunnitelmasi? Nauttia Suomen kesästä lasten kanssa hoitovapaalla ollen. Kuulostaapa ihanalta, kun sen kirjoittaa noin!
11. Paras kosmetiikkatuotteesi? Ehdottomasti luomukookosöljy.
Tässä haasteessa kuuluu haastaa eteenpäin toisia bloggaajia omilla kysymyksillä. Nyt haastan mainitsemani blogien Annan ja Tintin vastaamaan seuraaviin kysymyksiin. Vastatkaa siis, jos haluatte 🙂
1. Mikä instrumentti on sinulle tärkein?
2. Onko sinulla syömisen/ruoka-asioiden suhteen jokin periaate?
3. Huonoin kirja ikinä?
4. Kuinka usein peset tyynysi?
5. Kuinka paljon lapsesi istuu näytön äärellä?
6. Käytätkö vöitä?
7. Onko sinulla nyt jotkut juna/bussi/lentokone/laivaliput varattuna tuleville reissuille?
8. Mitä olet askarrellut viimeksi?
9. Minkä värisessä talossa et haluaisi asua?
10. Jos sinun pitäisi ostaa kymppitonnilla vain yhtä, samaa jotakin, mitä se olisi?
11. Arvioi, montako kertaa olet joutunut käymään päivystyksessä elämäsi aikana?

Vanha haaste, uudet jutut

Kodin Ilo-blogin hengetär haastoi minut tuttuun 11+11-haasteeseen. Vastasin kyseiseen haasteeseen viimeksi raskaushöyryissäni, joten päätin toteuttaa haasteen uudestaan nyt imetyshöyryissä. Tällä kertaa en kuitenkaan keskity pelkkiin imetysjuttuihin, vaikka se saattaisikin tuoda blogiklikkauksia minulle ainakin satatuhatta lisää, olisihan silloin otsikko jotain tyyliin ”11 tissijuttua”. No, koska kävijälaskureilla ei ole minulle väliä, pitäydyn sekalaisissa jutuissa. Hyvin sekalaisissa jutuissa. Mukana on pinnallista ja ehkä vähän syvällisempääkin. 

Tällaiset ovat haasteen säännöt:

Haasteen tarkoitus on löytää uusia blogeja ja auttaa huomaamaan heitä, joilla on alle 200 lukijaa.

1. Jokaisen haastetun pitää kertoa 11 asiaa itsestään.
2. Pitää vastata haastajan 11 kysymykseen.
3. Haastetun pitää keksiä 11 kysymystä uusille haastetuille.
4. Heidän tulee valita 11 bloggaajaa, joilla on alle 200 lukijaa.
5. Sinun tulee kertoa kenet olet haastanut.
6. Ei takaisin haastamista.

Teen haasteen nyt suppeana versiona, ja toteutan vain kohdat 1 ja 2.

Minun mielestä on ihanaa olla keskivertoihminen. Siis, en ole erityisen hyvä missään. Olen hyvä monessa jutussa, mutta en huippu. Se on tavallaan huojentavaa ja helpottavaa. Rakastan keskivertoelämää. Sekin voi olla oikein antoisaa. Kaikkien ei tarvitse tavoitella maailmamestaruutta ja parhautta.

En ole oikein koskaan tajunnut syvemmällä tasolla sitä, miksi pitää ”elää hetkessä” ja jankuttaa sitä koko ajan itselleen pakkomantrana. Siis, tajuan, että elämästä nauttii enemmän, kun huomaa hyvät hetket ja nauttii niistä juuri silloin, kun ne ovat siinä. Mutta sen takiahan ihminen on ihminen, kun hänen aikajänteensä ulottuu menneestä tulevaan. Minun mielestä elämästä saa enemmän irti, kun myöntää itselleen, että hetkessä ei vain millään pysty koko ajan elämään. Minun mielestä se on iso rikkaus, että saa ja osaa muistella menneitä ja haaveilla tulevasta.

Vaikka itsekin puhun omasta ajasta usein, en pidä siitäkään termistä. Se kalskahtaa ikävästi korvaan, kun alkaa tarkemmin sitä ajattelemaan. Oma aika on varmasti lähes kaikissa lapsiperheissä yksi suosituimmista puheenaiheista. Itse lähtökohtaisesti ajattelen, että kun kerta lapsia vapaaehtoisesti (kuten me) halutaan, niin samalla tehdään myönnytys oman ajan suhteen. Jokainen elämänvaihe sisältää erilaisia asioita, ja siihen on pääasiassa sopeuduttava. Tällä hetkellä tämä meidän elämänvaihe ei välttämättä sisällä yhtään omaa aikaa. Mutta mutta on tässäkin asiassa. Omakohtaisesti koettu fakta on se, että kun saan niin sanottua omaa aikaa, pystyn olemaan parempi äiti ja vaimo. Minun oma aikani on tällä hetkellä lähinnä aamun unitunnit, urheilu ja blogin kirjoittaminen. Jos lapsemme olisivat kröhöm, vähän vähemmän haastavia, niin luulisin, että niin sanottua omaa aikaa en edes tarvitsisi. Jos lapsemme nukkuisivat paremmin ja enemmän (edes ikätasonsa mukaisesti!), nukkuisin minä ja mieskin paremmin, jolloin minun ei tarvitsisi ottaa omaa nukkumisaikaa aamuisin eikä lähteä yöevakkoon lasten kanssa säännöllisesti, jotta mieskin pysyisi jotakuinkin järjissään. Jos lapsien kanssa olisi helpompi liikkua paikasta toiseen, voisin yhdistää useammin urheilun lasten kanssa oleskeluun. Jos pienempi nukkuisi takuupäikkärit ja isompi pystyisi oireiltaan leikkimään edes puoli tuntia päivässä itsekseen samaan aikaan, voisin tehdä tätä tarvitsemaani vertaistukijuttua silloin. Jos molemmat lapset nukkuisivat edes joskus samaan aikaan illalla, saisimme miehen kanssa luonnollisesti kahdenkeskistä aikaa silloin. Ja niin edelleen. Luulen, että niin sanotuilla helpommilla lapsilla siunatuissa perheissä omaa aikaa ei ehkä tarvita niin paljon, onhan silloin itkutonta ja oireetonta aikaa sekä lasten nukkumista enemmän vuorokaudessa. Mutta kyllä, myönnän, onhan tässä minunkin oma aika– jutussa omallanikin kohdalla kyseessä myös mukavuustekijä (ei pelkästään esimerkkieni välttämätön tarve nukkua, pysyä terveenä tai jakaa refluksitietoutta): on oikeasti ihan kiva päästä salille tunniksi, kun ei tarvitse kuulla lapsen kränää eikä itkua ihan koko päivää. Mitään kovin kummoisia juttuja omalta ajaltani en kuitenkaan tässä elämätilanteessa odota saati saa. 

Kahdenkeskinen aika? Odottakaa vielä kymmenen vuotta.

Haaveenani on opiskella toinen yliopistotutkinto, sanotaanko, seuraavan kymmenen vuoden sisällä.

Toisen lapsen myötä otsaani on ilmestynyt yksi kestoryppy, joka siis näkyy joka valaistuksessa ja myös otsan ollessa ihan rento. Huh. Nytkö se alkaa…!

Haluaisin syödä mahdollisimman lähiruokatyylisesti, mutta olen ihan rakastunut kahviin, goji-marjoihin, mulperimarjoihin, kookosöljyyn, kaikkiin pähkinöihin… Ja niitä ei ihan tuosta lähikasvimaalta nosteta. Suon kyseiset ulkomaalaiset nautinnot kuitenkin itselleni melko hyvillä mielin. 

Läheltä ja kaukaa

En edelleenkään halua viettää iltoja, saati öitä yksin enkä lasten kanssa ilman toista aikuista. Niin kovat pelot ovat mieleeni jääneet edellisen asuntomme murrosta.

Kengänkokoni on suurentunut puolitoista viiva kaksi numeroa raskauksien myötä. Nyyh, sanon vaan, kun katselen kenkäkaappiini.

Minulla ei ole mitään salaisuuksia, mitä mieheni ei tietäisi. Toisaalta, tykkään olla huutelematta hyväntekeväisyystyylisistä jutuista kenellekään, koska mielestäni on erityisen ällöttävää, jos ihmiset kerskuvat sen tyylisillä asioilla. Ei kenenkään tarvitse tietää, kuinka monta euroa hyvään keräykseen annan varoistani. Roska päivässä-kampanjaakin olen toteuttanut kaikessa hiljaisuudessa jo melko kauan mainitsematta asiasta miehelleni.

Haluaisin asua joskus niin, että lapset voisi päästää pihalle leikkimään turvallisesti. Niin, ettei tarvitsisi pelätä hulluja autoilijoita parin metrin päässä pihan hiekkalaatikkoleikkejä. 

Linnuille ruokaa!
Viime vuosi oli elämäni rankin ja surullisin. Ikävä isääni on suuri. Suru aaltoilee, ja välillä olen edelleen sitä mieltä, että ei tästä voi koskaan selvitä. 

Muihin faktoihin minusta voi tutustua täällä, täällä, täällä ja täällä.

Sitten vastaan haastajan kysymyksiin.

Mikä on lempiroskaruokasi? 

Minä olen aina vieroksunut termiä ”roskaruoka”, enkä käytä sitä itse juuri koskaan, sillä en tiedä tarkalleen, mitä sillä edes tarkoittaisin. Minä en pistä suuhuni roskaa. Minun syömisfilosofiani on sellainen, että syön juuri sitä, mitä minun tekee mieli (tietenkin nyt imetysdieetillä pidättäydyn niistä ruuista, mistä vauvalle tulee oireita, vaikka minun mieleni niitä tekisikin…). Joten lempiroskaruokakysymykseen en osaa vastata.

Mikä on tärkein tavoitteesi tänä vuonna? 

Olla hyvä ihminen, hyvä äiti, hyvä vaimo ja hyvä ystävä. Niin kuin jokaisena vuotena.

Jos olisi pakko valita näistä kolmesta, mihin lähtisit lomalle: Islanti, Nigeria, Kiina? Miksi? 

Voisin lähteä mihin vain noista! Mutta pakon edessä valitsisin tällä hetkellä varmaan Islannin. Fiiliksellä vedin, tähän ei ole mitään järkisyytä. Ehkä vastikään ystäväni esittelemät kauniit Islanninmatkakuvat kelautuivat alitajunnassani ja suussa sulavien tuliaisfudge-makeisten makumuistot lähettelivät signaaleja etuaivokuorelleni.

Jos saisit rakennuttaa itsellesi talon ihan mihin maahan tahansa, mihin rakentaisit? Miksi? Kyllä nämä muutama tärkeä läheinen täällä Suomessa pitävät Suomen ykkösenä tässä vastauksessa.

Suosikkikodinkoneesi ja miksi? 

Kahvinkeitin. Rakastan kahvia. 

Nautinto.

 
Jos sinun olisi pakko osallistua johonkin tosi-tv -ohjelmaan, mihin osallistuisit? 

Meillä ei katsota töllöä, joten en ole ihan perillä nykyisestä ohjelmistosta. Mutta joku ”Kotiäidin piristys”-tositeevee voisi olla tosi kiva. Siinä osallistujille annettaisiin vähän paljon taskurahaa kotiäiti-lookin päivittämiseen, annettaisiin äitien nukkua univelat pois, hemmoteltaisiin semmoisilla ruuilla, joita normaalisti ei ole varaa usein ostaa, kiikutettaisiin kivoihin kamomillakuumakivihermoratarentoutushoitoihin ja tuotaisiin äidille taikasauva, jonka heilautuksella lasten sairaudet hävisisivät. Joku koko perheen sponssattu all inclusive ulkomaan matkakin voisi olla ihan jees. Noin niin kuin muun muassa.

Jos palataan tuohon neljännen kysymyksen taloon, niin millainen se olisi? Mistä materiaalista, minkä kokoinen, minkä värinen, kuinka monta huonetta ja mitä huoneita…? 

Harmaa kivitalo. Huoneita saisi olla perushuoneiden lisäksi jokaiselle lapselle oma huone, vierashuone, kuntosalihuone ja vaatehuone. Ehkä leffa/takka/oleskeluhuone myös. Mutta ei liikaa huoneita.

Millä viidellä nettisivulla käyt eniten?

Yle, Ilmatieteenlaitos, Facebook, Gmail, Grooveshark.

Jos tietäisit, että sinulla olisi vain viikko elinaikaa, mitä tekisit? 

Varmaan halisin ja pusisin perhettäni 24/7.

Minkä kielen haluaisit oppia? Miksi?

Saksan. Kielikateuden takia; mieheni kun taitaa kyseisen kielen paremmin kuin hyvin itse möllöttäen vieressä suu ammolla ja korvat höröllä.

Mitä kotityötä inhoat eniten? Miksi?
Silitystä. Minä en vaan osaa.