Voiko minäminä-maahan hukkua?

Epäsuosittu mielipiteeni

Tiedättehän te sen blogeissa kiertävän kirjoitussarjan nimeltään “Epäsuositut mielipiteeni”? Teksteissä kerrotaan omista mielipiteistä, joiden luulee kuuluvan mielipidevähemmistöön. Aavistelen, että tämä tämän tekstini aihe voitaisiin luokitella epäsuosittuihin mielipiteisiin… 😉 Voisin kirjoittaa kyllä varmaan onnistuneesti ihan koko kirjoituksen kymmenine aiheineen, mutta keskitytään tällä kertaa tähän yhteen aiheeseen vain.

Itserakkaus, tuo tärkeä rakkaus ihmisen elämässä. Voiko siihen saada kannustusta liikaakin nykypäivänä? Ja mitä tuo mahdollinen liika tekee ihmisen elämälle ja ihmisen läheisten elämälle? Epäsuosittu mielipiteeni meinaan on, että nykyään korostetaan jopa liikaa sitä rakkautta itseään kohtaan, kun mielestäni kannattaisi korostaa enemmänkin sitä rakkautta muita kohtaan. Noin, sanottu. 🙂

Väitteeni saattaa aluksi kuulostaa järjettömältä minun sanomana, joka elää aikalailla siellä hyvinvointikuplan sisällä ja puhuu itsensä kehittämisen puolesta, on opiskellut psykologiaa ja tälläkin hetkellä taivaltaa Master Practitioner-kurssia NLP:ssä, jossa keskitytään oman mielen prosesseihin sekä opetellaan tuntemaan oman itsensä eri puolia paremmin. Miksi siis näin?

Kun puhun väitteestäni, tarkoitan sillä kaikkea diskurssia, mikä liittyy koko yhteiskuntaan. Tarkoitan kaikkien eri medioiden tarjontaa ja myös kaikkea sitä ihmisten välistä livekommunikointiakin – siis ihan kaikkea sitä, missä liikkuu tarkoitus kannustaa ihmisiä olemaan itsekkäämpi, itserakkaampi, ajattelemaan itseänsä ennen muita.

Miksi sitä on kaikkialla?

Jos saan suoraan sanoa, niin minua oksettaa tämä nykyinen individualistinen kulttuuri. Minäminäminäminä. Olen tainnut ennenkin menneinä vuosina tätä aihetta sivuta joissakin teksteissäni… Meinaan nämä vuodet, kun olemme saaneet lapsia kasvattaa ja siinä samalla olemme saaneet/joutuneet tarkkailemaan yhteiskuntaa/lähipiiriä myös lasten ja lasten vanhempien näkökulmasta, olen todella monta kertaa jounut järkyttymään siitä, miten toisista välittämisen mentaliteettiä ei löydy. Tietyissä tapauksissa on löytynyt vain itsestä välittämistä, sanoisinko yltiömäistä itserakkautta. Ja näitä tapauksia ei ole ollut vain yksi tai kaksi…  🙁 Minua pelottaa, mitä tapahtuu, jos tämä sama itsensäkorostamiskulttuuri jatkuu…

En kiellä, etteikö itserakkaus olisi tärkeä asia ja terveen itserakkauden rajoissa todella ok juttu, mutta… Tarvitseeko sitä ihan oikeasti koko ajan ja kaikkialla toitottaa? Tarvitseeko koko ajan puhua siitä, mitä itselle voi saada siitä ja tästä asiasta? Pitääkö itse hyötyä ihan kaikesta, mitä tekee? Kuinka monipuolista ja hedelmällistä voi oikeasti olla ihmisen elämä, jossa rakastetaan itseä niin paljon, että muilla ei ole mitään väliä? Että ei ole mitään väliä, mitä sanat ja teot muille teettävät, kunhan ne vain saavat sinun itserakkautesi kukoistamaan entistä paremmin. Onko se oikeasti hyvä juttu? Voitko todella, todella olla onnellinen, jos ajattelet vain itseäsi?

Nykyään levitetään huimasti mietelauseita niin “ammattilaisten” kuin “ei-ammattilaistenkin” toimesta, kuten: “olet täydellinen juuri sellaisena kuin olet”. Tämä lause saa minuun suuren vastarintaan… Niin, siis on varmasti ihmisiä, jotka tästä jotakin hyötyvät, mutta mutta… Minun ajatukseni harhailevat aina siihen tilanteeseen, kun joku itseään ehkä hieman kummallisen suurissa raameissa rakastava kuulee tämän ja sekin potentiaalinen kehitys, joka olisi saattanut kummuta hänestä kohti terveämpää (kohtuullisempaa) tapaa rakastaa itseään, tyssää alkujaankin, sillä “hänhän on täydellinen”. Toki täydellisyys-ajatelmaa voi ajatella varmasti muillakin tavoilla. Mutta minä ajattelen näin ja siksi näen siinä tämän ongelman. Onhan lähes kaikki minun omakin henkinen kehittyminen lähtenyt liikkeelle siitä, että huomaan, että en todellakaan ole täydellinen, vaan haluan muuttua.

Rakastan sitä, että saan kehittää itseäni, kaikilla minulle tärkeillä elämän osa-alueilla. Kuitenkin hyvin usein syy siihen, miksi haluan kehittää itseäni, on se, että olisin parempi ihminen – niin itselleni, mutta todellakin myös muille ihmisille, läheisilleni. Haluan olla parempi vaimo, äiti, ystävä, työntekijä. Haluan kehittyä itseni, mutta todellakin myös muiden takia! En tarkoita, että täytyisi kehittyä siihen suuntaan, mikä tuntuu itsestä väärältä (on siis kuunneltava omaa itseään!), mutta kukaan tuskin missään umpiossa elää, missä vuorovaikutuksiin ei tarvitsisi joutua/päästä muiden kanssa. On siis hyvä myös hieman tarkkailla, miten ympäristö kokee minän itsen. On otettava palautetta vastaan ja reflektoitava sitä. Mielestäni on ihan oikein, jos ottaa muut ja muiden ajatukset huomioon! Minua kauhistuttaa ajatelma, jota usein kuulee: “en ajattele, mitä muut minusta ajattelevat”. Sehän on suorastaan kaameaa – että elää VAIN itselleen, vaikka siinä ympärillä on paljon tärkeitä ja rakkaita ihmisiä. Ainakin minulle myös muiden ihmisten toiveet ja unelmat merkkaavat paljon! Enkä tarkoita mielipiteelläni sitä, että itseään ei kannattaisi kehittää tai itseensä ei kannattaisi satsata. Mutta se, jos koko elämä pyörii sen oman navan ympärillä, niin se, jos mikä on melko luotaantyöntävää.

Äitejä usein kannustetaan olemaan itsekkäämpiä ja korostetaan, että omat tarpeet olisi hyvä täyttää, jotta myös lapsi voisi hyvin. (Minäkin olen kuullut lukemattomat kerrat lauseen: “Olisit itsekkäämpi.”) Totta puoliksi minunkin mielestä, mutta toisaalta: saahan äitikin hyvinvointia siitä, jos lapsi voi hyvin. Siis kehämäisesti: ei minulle ikinä tule mieleen laittaa omia tarpeita lasten tarpeiden edelle. Jos lapsilla on nälkä ja minulla on nälkä, niin kyllä siinä ensin huolehditaan lapsille ruoka mahaan. Ja jos itse ei kerkiä syödä ennen seuraavaa riidan sovittelua/pyllyn pyyhkimistä, niin kyllä edelleenkin teen ensin ne lasten vaatimat tarpeiden tyydyttämiset. Minulle tuo onnea ei vain oma täysi maha, vaan myös se, että saan hoidettua lasten tarpeet kuntoon. Ymmärrätteköhän? Aina ei tarvitse ajatella itseään, jotta voisi olla onnellinen 🙂

Mitä itserakkaus-puheen sijaan?

Voitaisiinko siis tässä yhteiskunnassa ja kulttuurissa puhua enemmän siitä, miten hyvä olo tulee toiselle, kun aidosti kuuntelee toisen huolia ja auttaa toista tämän unelmien tavoittelemisessa? Voitaisiinko tarjota apua toiselle paljon enemmän kuin nyt? Voitaisiinko kilvoitella toisten palvelemisessa? Voitaisiinko edes puolet niistä rahoista, joita oman itsensä kiillottamiseen menee, laittaa hyväntekeväisyyteen? Voitaisiinko edes osa siitä ajasta, mitä käytetään omiin harrastuksiin, käyttää hyväntekeväisyyteen? Voitaisiinko useammin kehua toista, ihan ventovierastakin? Mitä, jos puolitettaisiin peiliin katsomisaika ja katsottaisiin rauhassa toista silmiin sen ajan?

Ylipäätään: voitaisiinko siitä puhua enemmän, että toisen auttaminen, kehuminen, kannustaminen ja välittäminen antaa myös sinulle paljon! Sinä et missään nimessä jää ilman, jos olet hyvä toisille! On surullista nähdä ihmisiä, jotka luulevat, että olemalla hyvä vain itselle, voi saavuttaa jotakin suurempaa ja parempaa ja enemmän. Ei ei ei. Ihminen on laumaeläin ja hän on tarkoitettu elämään muiden kanssa. On rikkaus, kun saa ajatella muitakin kuin vain itseään!

Minä väitän, että minäminä-maahan voi hukkua. Voitaisiinko yhdessä tehdä tästä maailmasta sellainen, että itserakkautta ei häivytetä mihinkään, mutta korostettaisiin huomattavasti nykyistä enemmän myös rakkautta muihin ihmisiin? Minä ajattelen, että maailma olisi paljon parempi paikka, jos ihmiset rakastaisivat toisiaan paljon enemmän (ja näyttäisivät sitä paljon enemmän).

Tänään minulla oli NLP:n opiskelupäivä ja siellä luettiin intuitiivisesti valittuja mietelmiä. Eräs kuulemani puhutteli minua kovasti:

Life is very simple. What I give out comes back to me. Today I choose to give love.

// Emmi

Äiti, rakastatko sinä minua?

Äiti, rakastatko sinä minua?

Tottakai rakastan.

Kuinka paljon?

Äärettömiin.

Loputtomiin.

Tähtitieteellisiin summiin asti.

Valonnopeudella.

Räjähdyksenomaisesti.

Enemmän kuin on planktoneita meressä.

Äidin supervoimalla.

Suuremmin kuin kaikki maailman rakkauslaulut pauhaavat yhdessä.

Näyttävämmin kuin kauneimmat revontulet hehkuvat.

Voimakkaammin kuin aurinko loistaa.

Niin, että mitkään sanat eivät sitä riitä kertomaan.

 

Rakkaudentäyteistä uutta vuotta myös teille kaikille lukijoille! 🙂

// Emmi

Hyppäys öljyiseen maailmaan!

Kun puhutaan öljyistä, monet mieltävät ne vain ruuanvalmistukseen kuuluviksi pulloiksi tai rasioiksi, mutta öljymaailma voi tarkoittaa myös eteeristen öljyjen maailmaa – ja se maailma vasta mielenkiintoinen onkin! Tässä postauksessa kerron omakohtaisen kokemuksen eteerisistä öljyistä 🙂

Keväällä annoin ystäväni Ullan kirjoittaa vieraskynäkirjoituksen eteerisistä öljyistä – sen voit lukea täältä: klik! Tuolloin sain Ullalta kokeiluun diffuuserin sekä muutamia öljyjä. Mielenkiinnolla aloin kokeilemaan, miltä öljyjen käyttö arjessa tuntuu. Ihan noviisi en sentään öljyasioissa ollut, sillä olemme aiemminkin käyttäneet öljyjä saunassa löylyveteen sekä tehostamaan höyryhengitystä kipeänä ollessa. Mutta kuten Ullalta sitten opin, niin öljyjä tosiaan voi käyttää tooooodella moniin tarkoituksiin – ja oikeastaan mihin tahansa vaivaan ja tilanteeseen löytyy jokin öljy, heh (ja siinäpä sitä vasta opettelua onkin…).

Meillä pojat innostuivat heti, kun Ulla saapui öljyineen meille: niitä haisteltiin (ja maisteltiin…) ja niitä haluttiin vaihdella diffuuseriin. Yhdessä mietimme, että minkälaiset öljyt sopivat mihinkin tilanteeseen ja kuinka voimakkaita tuoksuja kannattaa mihinkin tilanteeseen laittaa. Pojat tykkäävät melkein kaikkien öljyjen tuoksuista, mutta on heillä myös omat suosikkinsa. Haistelin Ullalta ehkä kolmeakymmentä öljyä, ja nopeasti löysin pari kolme, jotka eivät minua jostakin syystä miellyttäneet. Mutta kaikki muut olivat aivan ihanan tuoksuisia! Ja tietenkin, kuten muutkin mieliasiat, myös öljyjen miellyttävyys vaihtelee samalla ihmisellä eri aikojen mukaan.

Mitkä olivat meidän mielestä kivoimmat öljyt ja miten käytettynä? Mihin vaivoihin me saimme apua öljyistä?

  • huoneilmassa sekä saunassa piristävänä, rauhoittavana tai tunnelman luojana. Lemppareimmat meillä olivat peppermint, mandariini, eukalyptus sekä laventeli.
  • hampaita tekevän kuopuksen palikkatehtailusta syntyvää kipua vähentämään (laventeli). Hieroin öljyä leukaperiin.
  • maidontuotantoa tehostamaan aikoihin, jolloin maito on ollut vähän tiukassa (fenkoli). Hieroin öljyä kainaloiden, dekolteen ja rintamuksen alueelle.
  • veteen sekoitettuna makua tuomaan. Sitrushedelmät olivat lemppareita tähän tarkoitukseen. (Huomioi, että öljy, jota tähän käytetään, on tarkoitettu myös sisäiseen käyttöön eli on saanut ravintolisäsuosituksen!)
  • leivonnaisiin makua tuomaan. Peppermint ja kaakao ovat ihana makupari! (Huomioi, että öljy, jota tähän käytetään, on tarkoitettu myös sisäiseen käyttöön eli on saanut ravintolisäluokituksen!)
  • hajuvetenä. Tässäkin sitrusöljyt olivat lemppareita!
  • höyryhengityksenä tai vapo rubina hengitysteitä avaamaan (eukalyptus).
  • tyynyliinoihin yöunia rauhoittamaan (laventeli).
  • hierontaan ja vyöhyketerapiaan esimerkiksi kookosöljyn lisänä (vauvalle olen tehnyt laventelin kanssa illalla)

Hyppäys öljyiseen maailmaan on siis tehty! Tästä se lähtee, vielä syvemmin ja useampaan öljyyn tutustuen. Olen kyllä melko vakuuttunut siitä, että öljyt tulevat olemaan osa meidän arkea jatkossakin. Olen kuullut öljyistä niin paljon hyviä kokemuksia, että ainakaan niiden käytöstä ei pitäisi olla mitään haittaa, vaan päinvastoin vain hyötyä! Sen verran innostuttiin siskon kanssa öljyistä, että myös äidillemme ostimme joululahjaksi kattavan setin öljyjä (ja nyt olen hieman kateellinen hänelle siitä, heh…)  🙂

Kiitos Ulla, kun annoit kokeiluun kivan öljysetin!

Ullan kotisivut löydät täältä: https://www.rakkaudestaoljyihin.fi/ 

Ja muuten, Ulla järjestää fb-liven 27.12.2017 klo 12 suljetussa facebook-ryhmässä. Kannattaa liittyä siihen, jos nämä öljyasiat yhtään kiinnostelevat. 🙂 Sen lisäksi, että aihe on mielenkiintoinen, niin Ulla on luvannut vaikka mitä kaikkea kivaa arvontaa niin liven katsojille kuin tallenteenkin katsojille (video säilyy tallenteena ryhmässä vuoden loppuun asti). Ryhmään pääset tästä: https://www.facebook.com/groups/326212077859591/

// Emmi

Sata kysymystä intohimosta (artikkelivinkki!)

Muistanette varmaan kuukauden takaisen Täysii-jutun? Kerroin marraskuussa järjestetystä Täysii-seminaarista silloin. Seminaari meni hienosti ja oli mahtavaa hääriä Täysii-tiimiläisenä backstagella ja nähdä läheltä puhujien puheisiin valmistautumiset ja jännitykset ja päästä höpöttelemään heidän kanssansa mikittäjän roolissa. Täysii-tiimihommat pyörivät muulloinkin kuin marraskuisin! Ajattelin, että koska olen myös sisällöntuottajana tiimihommissa, niin voisin linkkailla tekstejäni teille tänne bloginkin puolella, sillä aiheet liippaavat blogin aiheita hyvin.

Tässä on linkki tekstiin, jossa mietin intohimoisia juttuja  😀

Sata kysymystä intohimosta

Intohimoista joulunaikaa kaikille!  🙂

// Emmi

Jouluähkyn jälkeen pomppimaan – voita perhelippu Suomen suurimpaan sisähuvipuistoon!

Yhteistyössä Messukeskuksen kanssa

Helou taas pitkästä aikaa!  🙂 Blogi on mielessä, vaikka läppärin ääreen en usein olekaan kerinnyt. Onneksi nyt kun kirjoittelee blogia itsenäisesti, voi ottaa täyden vapauden kirjoitella juuri silloin, kun kerkiää, haluaa ja jaksaa, eikä tule niin suurta houkutusta vertailla viereisen tontin bloggaajan kirjoitustahtia omaani. Täällä siis ollaan, vaikka postauksia ei aina tippuisi montaa viikossa. Minulla on huono/hyvä tapa priorisoida perheen kanssa vietetty aika, mitä tulee kirjoittamiseen, vaikka kirjoittaminen onkin yksi intohimoistani! Ja toki, me olemme sen verran liikkuvaista sorttia, että usein vaakakuppiin on pakko laittaa myös erilaiset tapahtumat ja blogin kirjoittaminen. Jos meidän arkipäiviämme haluaa seurata tarkemmin, niin kannattaa laittaa seurantaa instatilini @skribentti.

Mutta tämän päivän asiaan, johon päästään luontevasti, kun puhuttiin äsken tapahtumissa käymisistä. Saimme kutsun käydä testaamassa eilen Suomen suurinta sisähuvipuistoa, joka on rakennettu Helsinkiin Messukeskukseen ja joka avautuu joulun jälkeen yleisölle (on auki 26.12.2017-7.1.2018). Tottakai lähdimme testaamaan tätä, ja nappasimme (Mummon kanssa luistelukoulunsa esityksessä olevan) keskimmäisemme tilalle siskolta pojan lainaan. Huvipuistossa oli monen monta erilaista pomppulinnaa, mutta myös muutakin puuhaa: benjijuoksua, autorata, kuplafutista, sumopainia ja muitakin erilaisia pelejä ja leikkejä – ja taaperoille oma alueensa! Meillä oli hauskaa, ja perinteisesti kiukku siinä tuli, kun piti pois lähteä…

Nyt, jos sinä tahdot voittaa perhelipun (arvo 40e) tuonne, niin kommentoi alle juttutoiveesi meille. Katsotaan, jos vaikka uuden vuoden uusien juttujen hengessä saataisiin toiveet toteutumaan 🙂 Arvonta päättyy 25.12.2017 klo 23:00. Voittajan ilmoitan blogin kommenttikentässä ja lipun voittaja saa sähköisesti (muista siis jättää toimiva sähköpostiosoite kommenttiin!).

Onnea arvontaan!

// Emmi