Synnytyksistä palautuminen – minun tarinani

Yhteistyössä Mommy & Me:n kanssa

Pömppövatsa ja “en voi hyppiä” – harvoille naisille tällaiset käsitteet ovat ihan vieraita. Luulen, että suurin osa tietää, mistä on kyse… Näistä asioista kirjoittelen teille nyt, sillä takana on kaksi fysioterapiakäyntiä ammattitaitoisen, synnytyksen jälkeisiin probleemiin erikoistuneen fyssarin luona. Kävin Helsingissä Kulosaaressa, Mommy & Me-paikassa Marika Ståhl-Raililan luona. Aihe oli niin mielenkiintoinen, että en millään voinut kieltäytyä tällaisesta blogiyhteistyöstä, kun Marika sitä ehdotti 🙂

Minun tarinani raskaudesta palautumisen kanssa menee ehkä sillä perinteisellä tavalla: luotin jokaisessa raskaudessa jälkitarkastuksen tehneeseen lääkäriin, joka jokaisella kolmella kerralla antoi luvan harrastaa mitä tahansa liikuntaa miten tahansa. Kaikki lääkärit (joka raskaudessa eri) olivat jälkitarkastuksessa sitä mieltä, että olin palautunut todella hyvin ja ilmiömäisen nopeasti niin lantionpohjasta kuin vatsalihasten osaltakin. Joten sain luvan tehdä mitä vain! No, ekan raskauden jälkeen todellakin tein mitä vain: aloitin heti hölkät ja kaikki liikkeet salilla. Ei minulle tullut mieleenkään, että tiettyjä liikkeitä ei saisi tehdä, sillä seitsemän vuotta sitten ei näistä asioista puhuttu niin paljon kuin nykyään eikä tietoa ollut löydettävissä helposti. Tokan raskauden jälkeen jatkoin samalla mallilla – olinhan minä saanut erinomaiset paperit taas jälkitarkastuksesta. Tällä kertaa liikuin kuitenkin vähemmän (joku kausaliteetti tässä urheilun määrässä ja lapsien määrässä taitaa olla, heh). Kolmannen raskauden jälkeen en juurikaan liikkunut, tai siis oikealla termillä harrastanut liikuntaa – liikkua kyllä pitää, oikeastaan koko ajan, kolmen lapsen äitinä kun toimin 😉 Ja nyt, ennen kuin kerkisin urheiluun takaisin sulahtaa, niin pääsinkin Marikan vastaanotolle – ja onneksi pääsinkin, sillä nyt tiedän, mitä minun kannattaa tehdä ja mitä ei.

Ensimmäinen käynti fyssarin luona

Kävin ensimmäistä kertaa vastaanotolla noin viisi kuukautta synnytyksen jälkeen. Käynti oli tosi mielenkiintoinen! Ihan ekana Marika haastatteli minua, käytiin läpi kaikki raskaudet ja synnytykset ja se, miten omasta mielestäni olen palautunut raskauksista. Marika haastatteli myös ruoka- ja liikuntatottumuksista. Kaikki nämä vaikuttavat siihen, miten lantionpohja ja vatsalihakset palautuvat synnytyksestä! Marika kannustaa terveelliseen ruokavalioon ja liikunta on myös tärkeä asia, niin raskaudessa kuin synnytyksen jälkeenkin – mutta sillä on väliä, miten liikkuu, ettei vaan tee hallaa omalle palautumiselle.

Ennen konkreettista tutkimista kerroin Marikalle, että mielestäni olen palautunut raskauksista muuten tosi hyvin, mutta olen ihmetellyt edelleen pömpöttävää vatsaani, johon jälkitarkastuksen tehnyt lääkärikään ei osannut sanoa mitään – hänen mielestään se oli normaali. Ja toki normaali vatsa varmasti monelle naiselle, mutta minulle ei. Muistelin Marikalle, että pömpöttävä vatsa on jäänyt minulle jo ekan raskauden jälkeen… Tämän kolmannen raskauden jälkeen toinen vaivaava juttu oli alaselän rasituskipu.

Marika teki tutkimuksen aktiivisessa ja passiivisessa tilassa vatsalihaksille ja tarkistuttaa miten lantionpohja aktivoituu. Lantionpohjaa hän tutkii joskus sisäkauttakin, mutta tutkimus onnistuu myös ulkokautta – minä sain tämän suomalaisille sopivamman kohtelun  😀 Lantionpohjalihakseni vaikuttivat vahvoilta ja hyvin palautuneilta, mutta toki oma fiilis siitä, että en ihan kovin tahtonut mennä tuossa vaiheessa vielä trampoliinille hyppimään, kertoi sen, että hommaa on vielä tehtävä siihen täysin palautuneeseen tilaan. Vastalihasten tilanne ei ollut ihan niin mainio. Diagnoosia “vatsalihasten erkauma” en juuri ja juuri saanut, vaan erkauman koko pysyi normaalin rajoissa, mutta rako siellä oli! Ja se oli sellainen rako, jota täytyi lähteä kuntouttamaan. Ja itse asiassa raon senttimäärää erittäin paljon tärkeämpi asia on raon syvyys ja “jäntevyys” ja se, miten poikittainen vatsalihas aktivoituu. Ja tässä oli minun heikko kohtani: minulla rako oli jonkin verran syvä ja pehmeä – sitä pitää lähteä harjoittelemaan normaaliin tilaan oikeaoppisilla harjoituksilla!

Tutkimuksen jälkeen katsoimme Marikan kanssa läpi harjoitukset, joita olisi tarkoitus tehdä noin viisi kertaa viikossa (ei enempää ainakaan säännöllisesti, sillä nämäkin lihakset tarvitsevat lepoa) seuraavaan tapaamiseemme asti (noin kuukauden päähän). Tuollainen määrä harjoituksia aluksi pelotti, sillä en ollut liikkunut juuri yhtään tuon viiden kuukauden aikana (tai oikeastaan en juuri edes tässä kolmannessa raskaudessa), mutta lohduttauduin sillä, että se on vain kymmenen minuuttia päivässä 😀 Olin siis elämässäni päässyt aika helpolla näissä raskauden jälkeisissä palautumisjutuissa: kiloja ei ollut jäänyt yhtään enkä koskaan ole tarvinnut niitä pudottaa, vaikka raskausaikana olen mättänyt ihan jäätäviä määriä ruokaa (ja juuri sitä, mitä on tehnyt mieli…) ja toisekseen, olen kokenut, että tarvetta lantionpohjalihastreenille ei ole koskaan ollut. Mutta nyt on treenin aika, jotta saisin vatsalihasten välissä olevan syvyyden ja pehmeyden häviämään ja poikittaisen vatsalihaksen treeniin aina mukaan, teenpä sitten mitä tahansa liikettä arkitouhuissa tai urheillessa.

Päätelmänä siis palautumisestani oli se, että todennäköisesti tein hallaa jo ekan raskauden jälkeen, kun muun muassa lankutin salilla heti synnytyksen jälkeen! En voinut mistään tietää, että toblerone mahan kohdalla ei ole suositeltava näky lankuttaessa – joten aika pahasti pieleen meni! Koskaan se maha ei siitä tainnut sitten palautua, kun tuli uusi raskaus ja uudelleen samat kuviot salilla. Vaikka urheilumeininki hiljenikin melkein kokonaan kolmannen raskauden aikana ja jälkeen, ei vatsalihakset ole palautuneet ennalleen. Onneksi lantionpohjalihakset sentään ovat pysyneet hienosti kuosissa, vaikka häpeäkseni en olekaan niitä jaksanut koskaan ennen tätä käyntiä treenata…   😀

Marika ei keskittynyt vain suoriin vatsalihaksiin ja lantionpohjaan, vaan katsasti “koko paketin” eli kaiken, mikä liittyy myös vatsalihasten toimintaan, meinaan selän ja kyljet ja pakarat… Ja joopa joo, sieltähän se yksi iso syy palautumattomuudellekin löytyi: ihan älyttömän tiukat kylkilihakset ja pahat kireydet selässä ja pakaroissa, huh! Marika sanoi, että en saa vatsalihaksia kunnolla käyttöön ennen kuin selkä-, kylki ja pakaraosuus on rento ja jumiton. Tämä sivu- ja takaosuus kun vetää koko ajan jännitettä taaksepäin, vaikka kuinka treenaisin etuosuutta vatsoista. Höyty ei ole siis näin kovin suuri. Sain siis kehotuksen osteopaatille sekä hierojalle. Osteopaatin olinkin jo varannut seuraavalle viikolle ihan tietämättä Marikan suosituksesta, sillä sain Baby Shower-lahjaksi käynnin osteopaatilla. Hieroja minulta löytyi ihan samasta perheestä, joten mies pääsi availemaan jumejani muutaman kerran viikossa kuukauden ajan (kiitos kulta!). Todennäköisesti nämä kylki- ja taka-alueet ovat ottaneet vatsalihasten roolia paketin kasassa pysymiseen, ja roolitus täytyy nyt muuttaa.

Toinen käynti fyssarin luona

Ensimmäisen käynnin jälkeinen kuukausi oli tehokasta aikaa: muistin treenata viisi kertaa viikossa ja mies availi jumejani muutaman kerran viikossa hieronnalla. Kävin myös siellä osteopaatilla. Itseäni jännitti, onko näistä toimenpiteistä mitään hyötyä, vai olenko toivoton tapaus vatsalihasteni kanssa… Toinen kerta Marikan luona oli kuitenkin tosi iloinen: vatsalihasten välinen rako oli pienentynyt ja raon pehmyys oli huomattavasti vähentynyt – eli olin osannut harkoissa treenata oikein poikittaista vatsalihasta! Mutta kun kokeilimme hieman haastavampia harjoitteita, huomasimmekin suuren puolieron kehossani, ja tätä alan nyt sitten kunnolla kuntouttamaan! Onneksi kyljet, selkä ja pakarat olivat ottaneet hieronnan tosi hyvin vastaan, ja ne olivatkin oikein paljon paremman oloiset. Osteopatia taas oli todennäköisesti auttanut lihasfaskioiden kireyteen.

Vaikka mieheni on fyssari myös, ei hänellä ole äitiysasioihin liittyvää fyssariosaamista – joten oli todella hyvä päätös käydä Marikan luona! Ja valitettavasti on todettava, että usein jälkitarkastuksen yhteydessä lääkäri tutkii hyvin pintapuoleisesti vatsalihasten palautumisen (jos ylipäätään tutkii ollenkaan), eikä tietämys todellakaan ole sillä tasolla kuin sen olisi hyvä olla! Toki, jos lääkärin vastuualueeseen ei haluttaisi lisätä vatsalihasten perehtyneempää tutkimista, voisi kaikille synnyttäneille tarjota automaattisesti yhden tai jopa enemmän fyssarikäyntiä, jossa nämä palautusmisasiat tutkittaisiin paremmin. Vatsalihasten erkauma ja lantionpohjalihasten palautumattomuus vaikuttavat todellakin koko kehoon ja sitä kautta koko elämään, varsinkin niillä naisilla, joilla nämä ongelmat ovat jo pahentuneet niin suuriksi, että pienenkin painon nostaminen on vaikeaa puuttuvan keskivartalontuen takia tai jos jumppatunneille ei uskaltauduta mennä ollenkaan hyppimisten takia. Ei siis ole mitään syytä vähätellä näistä asioista puhumista!

Marikasta voit lukea lisää täältä – ja samasta linkistä voit varata hänelle ajan 🙂 Kannattaa muutenkin tutkia Mommy&Me:n sivuja, – tuo yritys kun on todella monipuolinen; heiltä löytyy apua melkeinpä kaikkiin lapsiperheiden vaivoihin – on perinteisempää “hoitoa” ja uudenlaistakin coachausta, kursseja ja luentoja. Kaikkea kivaa, suosittelen!

//Emmi

Allergialasten vanhemmat – tsekatkaa tämä tapahtuma!

Kaksi järjestöä ovat minulle erityisen tärkeitä: Refluksilapset ry ja Allergialapset ry. Osaattekin varmasti jo arvata, miksi… Kun seitsemän vuotta sitten minusta tuli refluksikko-allergikkolapsen äiti, internetin ihmeellinen maailma ohjasi minut aika nopeasti facebookin ryhmiin, joissa sai kysellä ihan mitä tahansa, purnuttaa vaikeasta arjesta ja haalia rutkasti lisäinformaatiota. ISO peukku refluksilasten ja allergialasten facebook-ryhmille siis! Listaan postauksen loppuun suorat linkit sekä nettisivuille että facebook-sivuille ja -ryhmiin.

Nyt, kun vaikeimmat vuodet ovat takanapäin, olen autellut vapaaehtoisena molemmissa järjestöissä. Aikaa ei liikene hallitushommiin, mutta sen näille järjestöille koen olevani velkaa, että muutamia kertoja vuodessa edustan heitä eri tapahtumissa ja toimin allergiatukiäitinä ja olen valmis kirjoitusten avulla jakamaan tietoani ja kokemuksiani. Nyt olisi aika ihana tapahtuma tulossa lauantaina, ja siitä tulinkin teille kertomaan. Tapahtuma näyttää seuraavalta:

Vaikuttaa siis aika kivalta, eikö? Tiina Tuomela on aina ihan mahtava puhuja, hän on ollut monta vuotta meidän luottoallergologimme, – ihana, osaava ja sympaattinen lääkäri! Annukka Moilasen ammattitaidosta olen puskaradion kautta kuullut pelkkää hyvää ja tutustuttuani Annukkaan voin uskoa noihin sanoihin täysin 🙂 Ja hei, aika kätevää, että tuolla tapahtumassa voi tutustua myös Biomedin tuotteisiin, heidän tuotteensa kun ovat niin puhtaita, niin ne sopivat monelle vaikeasti allergisellekin!

Minä todennäköisesti olen koko päivän tuolla vauvan kanssa ja osallistun Tiina Rytkösen vauvahierontakurssillekin.  🙂 Tulkaa tekin mukaan tähän kivaan päivään, tapahtuma on siis ilmainen! Ja jos tulette, niin tulkaa moikkamaan meitä 🙂

Linkkejä:

Allergialapset ry

Refluksilapset ry

Allergialapset ry facebook-sivut

Refluksilapset ry facebook-sivut

Refluksilapset ry facebook-ryhmä

Refluksilapset ry (isommat lapset) facebook-ryhmä

Allergialapset vertaistukiryhmä facebookissa

Toivottavasti näistä linkeistä on hyötyä teille!

// Emmi

 

Kolme vauvaa: kaksi sairasta ja yksi terve – mitä teimme toisin?

Tässä tulee toivepostaus, joka käsittelee sitä, voiko itse tehdä jotakin sen eteen, että voisi välttyä vauvan refluksitaudilta ja ruoka-aineallergioilta. Tätä asiaa on minulta nyt kyselty kovasti, kun osottautui, että tämä kolmonen, meidän Snadisöpöys ei ole refluksinen, allerginen eikä astmainen. Tässä siis teille tätä postausta odottaneille seikkoja, joita me olemme tehneet eri tavalla ensimmäisten lasten (odotus)aikana verrattuna kolmannen (odotus)aikaan. Mikäänhän ei tietenkään todista, että mikä seikka johtuu mistäkin, joten tekstiä ei kannata lukea mustavalkoisesti. Kirjoitan tähän nyt kuitenkin asioita, joilla saattaa olla jotakin tekemistä sen kanssa, miten ja millaiseksi vauva kehittyy.


Maitohappobakteerit ovat tosi tärkeitä – tässä yksi meidän perheen lemppari, Biomedin Acidophilius ja Acidophilius Forte.

Aloitetaan tärkeimmäistä eli minun suoliston kunnosta: äidin suoliston kunto vaikuttaa vauvan suolistoon! Kolmannessa raskaudessa (ja sitä edeltävinä vuosina, kun kolmas raskaus oli jo mielessä), kiinnitimme erityistä huomiota siihen, että saimme minun suoliston kuntoon. Käytössäni olivat vahvat maitohappobakteerit kuureittain. Ruoka on muuttunut viimeisten vuosien aikana pääsääntöisesti luomuksi (Luomuruuasta voit lukea lisää täältä). Minimullistajan imetysdieetin (joka kesti 2v2kk) jälkeen pääsin taas monipuoliseen ruokailuun käsiksi – ja nyt viime vuodet ruokavalioni onkin ollut tosi monipuolinen ravintoaineiltaan ja -arvoiltaan! Prosessoitu ruoka ja kofeiini ovat jääneet pois. Pääsääntöisesti söin raskausaikana lehmänmaidottomasti ja gluteenittomasti, sillä söin samoja ruokia kuin meidän keskimmäinen näille aineille allerginen.


Ruuissa suosimme puhtautta. Meidän ruuat hankitaan omalta kotipihalta/metsästä, lähi-luomupiiristä, lähi-Prismasta sekä Foodinilta

Ylipäätään viime vuosien ajan kehooni ajettu myrkkykuorma on huomattavasti vähentynyt: olen kiinnittänyt huomiota lisäaineiden, ksenoestrogeenien, ftalaattien, kemikaalien yms. saamisen minimoiseen. Olemme jo monen vuoden ajan myös suodattaneet juomavetemme niin, että vesijohtoveden epäpuhtaudet, raskasmetallit, sinne kuulumattomat pienhiukkaset jne. poistuvat.

Raskausajan vitamiineihin me panostimme nyt eritavalla kuin edellisissä raskauksissa. Olemme nykyään hyvin tarkkoja siitä, mitä vitamiineja syömme, miten paljon ja missä muodossa ne ovat. Olemme valinneet itsellemme käyttöön vain ne vitamiinit, joita tarvitsemme, ja sillä periaatteella, että niillä emme vain ehkäise puutostiloja (kuten yleisten ravitsemussuositusten ohjemäärät tekevät…), vaan haemme juuri optimaalisia vitamiinimääriä meidän kehollemme, jotta keho toimisi parhaalla mahdollisella tavalla. Raskausajan vitamiineista nostan esiin kaksi tärkeää asiaa: kalaöljy ja folaatti. Kalaöljyssä tärkeää on se, että se on mahdollisimman puhdasta, laadukasta ja että siinä on enemmän DHA:ta kuin EPA:a. B9-vitamiinia suositellaan raskaanaoleville yleensä foolihapon muodossa, mutta folaattimuodossa keho osaa käyttää sitä paremmin hyödykseen.

Ensimmäisessä raskaudessa liikuin paljon, toisessa paljon vähemmän ja kolmannessa en juurikaan. Ja se syy, miksi tämän asian nostin tässä nyt esiin, liittyy kehon kokonaisstressitasoon. Jokaisessa raskaudessa minulla on ollut henkistä stressiä jonkin verran: ensimmäistä odottaessa teimme muuttoa ja kirjoittelin graduani (ja palautin päivää ennen synnytystä, jep!), ja toista ja kolmatta odottaessa myös teimme muuttoa asunnosta toiseen ja olin töissä viimeiseen asti (vaikka lääkäri ehdotteli sairauslomaa jo molemmissa raskauksissa puolivälistä lähtien). Kolmatta odottaessa siis himmailin liikunnan kanssa ihan toden teolla, sillä sekin (vaikka ihanaa onkin) on myös yksi kuormittava tekijä keholle muiden stressitekijöiden ohella. En siis missään nimessä kehota ketään olemaan liikkumatta, mutta kehotan lämpimästi kuuntelemaan kehoa sillä tavalla, että jos elämässä on muitakin kuormittavia tekijöitä, niin ainakaan raskasta liikuntaa en silloin suosittele siihen lisäksi. Stressihormonit eivät pitkittyessään ole kenellekään, varsinkaan raskaanaolevalla hyväksi!

Niin, ja nyt kun stressitekijöistä puhumme, niin pakko tietenkin mainita, että stressinkäsittelytaidot ovat nykyään ihan toista luokkaa kuin vaikka esikoista odottessa yli seitsemän vuotta sitten. Siis täysin eri luokkaa, heh. Ja tämän koen tietenkin olevan hyväksi raskaanaolevan keholle, että ärsytyskerroin ei nouse ihan heti sataan monta kertaa päivässä… (Kiitos NLP!)


Maadoitustuotteita saa tilattua TiedonPortaiden nettikaupasta.

Maadoitustuotteiden käyttö – se on tullut ihan uutena juttuna tässä kolmannessa raskaudessa. (Maadoittumisesta voit lukea lisää täältä.) Eli, käytin raskaanaollessa maadoittavaa hiirialustaa töissä ja sängyssämme on maadoituslakana. Näitä tuotteita lähdin kokeilemaan täysin avoimin ja ennakkoluulottomin mielin. Luulen, että nämä täydensivät hienosti muitakin muutoksia raskausaikana. (Muuten – ekassa ja tokassa raskaudessa kärsin ihan hillittömistä suonenvedoista monta kertaa yössä, ja kolmannessa en juurikaan… Epäilen maadoitustuotteiden hyötyä tässä!).

Sitten mennään vastasyntyneen aikaan. Tiedämme siis, että kolmosella on samat geenit kuin edellisilläkin lapsilla, joten pelko siitä, että refluksi ja allergiat puhkeavat jossakin vaiheessa, on läsnä koko ajan. Haluamme toimillamme varmistaa sen, että jos se on meidän toiminnasta kiinni, niin näin ei missään nimessä käy! Miten siis toimimme vastasyntyneen kanssa? Mitä eroa on ollut toiminnassamme?

Snadisöpöys sain synnärillä k-vitamiinin suun kautta, ei pistoksena. En tiedä vaikuttaako tämä mihinkään muuhun tässä postauksessa liittyviin aiheisiin, mutta ainakin se vaikutti siihen, että vauvalle ei aiheutettu heti synnyttyään stressitason nousua pistämällä piikkiä (kipu kun vaikuttaa stressitasoon). Neuvolan terkkarimme kanssa myös sovimme, että kolmannen lapsen rokotukset ainakin viivästytetään, sillä isoveljet saivat pahoja oireita rokotteista ja heidän refluksitauti, allergiat ja astma pahenivat rokotteista potenssiin sata ja arki vaikeutui ihan hirmuisesti.

Imettäessä äidin rasvasoluista lähtee ravinnot maitoon, joten todella on väliä, millainen koostumus äidin mahamakkaroilla eli rasvavarastoilla on! Eli edelleenkin: imettäessä monipuolinen ja terveellinen ravinto on tärkeä asia! Myös maadoittumisen lisään raskausajan asioista tässä kohtaa: vauva saa osansa maadoittumislakanasta nukkuessamme perhepedissä noin 70% yön tunneista.

En kiellä sitä, että eikö Snadisöpöyksellä olisi hänelläkin pientä refluksivaivaa, mutta refluksia sairautena hänellä ei ole. Edelleen jännitämme, miten käy kiinteiden aloittamisten kanssa, sillä meillä edelleen mennään täysimetyksellä, ainakin puolivuotistarkastukseen asti; näin terkkarimme kanssa sovimme, että meidän on paras tehdä. Sitä ei voi tietää, iskeekö allergiat päälle kiinteiden myötä. Mutta sen me ainakin tiedämme, että aloitamme oikein rauhassa kiinteät ja vain maisteluasteella, ei mahantäyttömielessä heti alussa.

Snadisöpöys on meille helppo (tosi helppo) vauva, mutta olen kuullut meidän arkea nähneille, että ei hän ehkä se kaikista helpoin maailmassa ole. Itkut eivät ole olleet hänenkään kohdalla vieraita, puklailua tulee ajoittain runsaastikin, päikkärit eivät aina loista tuntitasolla ja öisin hän heräilee edelleen monta kertaa. Silti – hän ei yleensä ole tuskainen eikä hänen itkunsa jatku loputtomiin, toisin kuin isoveljiensä kohdalla. Viimeiseksi kohdaksi voisin siis sanoa vauvankäsittelytaidot. Kun niissä kehittyy, osaa helpottaa nopeasti itkevää vauvaa, kun osaa lukea itkun syyn helpommin kuin ekan ja tokan lapsen kohdalla. Tämä saattaa vaikuttaa siihen, että vauva on ylipäätään rauhallisempi ja vähemmän oireinen, kun vaivoja saa heti helpotettua ja kun tarpeisiin vastataan heti oikealla tavalla. Otan tässä nyt vaikka esimerkiksi esikoisen, jonka kanssa vedin mooooonen tunnin vaunulenkkejä silmät itkusta umpeen muurautuneena, kun en saanut häntä millään nukkumaan: en vaan tajunnut, miksi vauva vaan itkee ja itkee vaunuissa, ja miksi joudun nostamaan häntä sieltä minuutin välein pystyyn monen nukutustunnin aikana. Niinpä – jos vaan olisin tajunnut, että refluksivauva ei todellakaan nuku vaunuissa vaakatasossa, olisi elämä ollut ensipäiviltä asti helmpompaa, ja oltaisiin säästytty satoja ylimääräisiä itkutunteja.

Ja sitten, mitä tekisin toisin? Ainakin kävisin raskausaikana osteopaatilla! Kun nyt kolmannen raskauden jälkeen kävin ekaa kertaa ikinä osteopaatilla, hän kertoi, että todennäköisesti kehoni on vääntäytynyt epätasapainoon jo ekan vaikean raskauden myötä. Ja tietenkin, jos äiti ei voi kehossaan hyvin, on todennäköisempää, että vauvakaan ei voi hyvin. Varsinkin se, jos vauvalle (jokaisessa raskaudessa) oltaisiin saatu enemmän tilaa osteopatian keinoin, olisi vauvan ollut helpompi olla mahassa ja helpompi syntyä.

Toivottavasti tämä teksti vastasi teidän kysymyksiin. Jos haluatte kuulla jostakin kohdasta vielä lisää, niin heittäkää ihmeessä kommenttia, kirjoittelen sitten lisää mielelläni! Ja voihan olla, että tämä kaikki on hakuammuntaa, ja että näilläkin toimilla olisi voinut refluksikko-allergikko syntyä. Kuitenkin – näillä toimenpiteillä en ole voinut tehdä yhtään mitään hallaa vauvalle, vaan päinvastoin, ainakin tosiaan varmistaa sen, että JOS refluksin/allergian/astman syntyyn voi itse vaikuttaa, me olimme tehneet kaikkemme. Ja oikeastaan, koska olemme eläneet kaksi älyttömän vaikeaa, raskasta ja surullista vauvavuotta, en näe mitään muuta vaihtoehtoa kuin omien tietojen keinoin tehdä parhaani, että seuraava vauva saisi terveemmän vauvavuoden.Raskauskuvista kiitos Snadisöpöyden kummitädille Jasminelle <3

Valvomispeli

Oletkin jo varmaan tutustunut tähän peliin? Ehkä voit vinkata tästä jollekulle lapsista haaveilevalle tai raskaana olevalle? Tosin, aina peliin valmistautuminen ei auta, vaan todellinen peli on se, mikä parhaiten opettaa. Tämä peli, jos mikä imaisee otteeseensa oikein vahvasti!


10 pistettä saat, jos et ole yksinhuoltaja.

10 pistettä saat, jos kumppanisi osallistuu yöllisiin syöttöihin/heijaamisiin/lasten tarpeisiin vastaamisiin.
10 pistettä saat, jos valitset kumppaniksesi sellaisen, jonka suvussa ei ole refluksia eikä allergioita (eikä muitakaan valvottavia pitkäaikaissairauksia).
10 pistettä saat, jos sinulla itsellä tai sinun suvussasi ei ole refluksia eikä allergioita (eikä muitakaan valvottavia pitkäaikaissairauksia).
10 pistettä saat, jos lapsillasi on isovanhempia tai kummeja, jotka ottavat mielellään lapsiasi yökylään.
10 pistettä saat, jos sinulla on  jokin vertaistukikanava (ystäviä, nettipalsta, viranomaistaho), jolle ulvoa väsymystäsi.
10 pistettä saat, jos sinulla on todella nopeat refleksit, jolloin kerkiät yöllisten oksennustautien aikaan paikalle heti kuullessasi ensimmäisen melkein ulos tulleen oksun, ja kaappaat sen oikeasti ulos tulevan oksun sankoon ja säästät nukkumisaikaa siivoukselta.
10 pistettä saat, jos olet luonteeltasi ennakoiva ja järjestelmällinen; jaksat laittaa illalla valmiiksi nenäsuolatipat, nenäimurin, nenäliinat ja muut tarvittavat aputavarat, jolloin yöllinen itkuseremonia nopeutuu.
10 pistettä saat, jos osaat nukahtaa heti heräämisen jälkeen uudestaan.
10 pistettä saat, jos olet pitkäpinnainen, etkä hermostu lasten yöllisiin kymmeniin janoihin/pissoihin ja “janoihin/pissoihin”, jolloin olet pitkien hermojesi kera rentoutuneempi nukahtamaan heti lasten tarpeisiin vastaamisten jälkeen. 
10 pistettä saat, jos pärjäät noin kuuden tunnin yöunilla.
10 pistettä saat, jos sinulla on vain yksi lapsi.

10 pistettä saat, jos et ole raskaana.

10 pistettä saat, jos asut omakotitalossa.

Onnea peliin!

Voi kunpa ne lapset jo nukkuisivat

Minua on oikeastaan koko vanhemmuusaikani vaivannut eräs asia, josta nyt vasta uskaltaudun kirjoittamaan… Nimittäin lasten kanssa vietetty aika! Ajattelin avautua asiasta, jota en itse ihan ymmärrä. Ehkä te sitten selitätte asian minulle… 🙂
Ehkä kaikki kiteytyy siihen outouteen, mikä minulle tulee välillä mieleen, kun kuulen vanhempien puheita lapsistaan eli se, että ihan kuin vanhemmat eivät tahtoisi viettää aikaa lastensa kanssa!
“Olisipa jo ilta, ja lapset nukkumassa.”
“Voi kunpa nämä lapset voisi jo laittaa päikkäreille.”
“Miksi ihmeessä meidän lapset eivät voi nukkua neljän tunnin päikkäreitä?”
“Toivon niin kovasti, että lapset nukkuisivat aina aamulla niin pitkään, että turhaa aikaa ei jäisi ennen lähtöä.”
Niin, nämä kommentit voidaan ymmärtää varmasti monella eri tavalla, mutta välillä (tai aika useinkin) tuntuu, että niiden omien lasten kanssa ei haluta viettää aikaa! Että haluttaisiin aina, että he olisivat nukkumassa tai ainakin hiljaa nurkassa leikkimässä keskenään eivätkä häiritsemässä aikuisten juttuja. Samaan kastiin menee puhelimeen kiinni kasvaminen lasten kanssa vietetyn ajan kustannuksella. Tuntuu pahalta lasten puolesta, että vanhemmat kokevat omat lapsensa rasitteena. 
Jos minulta kysyttäisiin tyyliin mitä vain ohjetta, mikä liittyy lapsiin (okei, kukaan ei ole kysymässä, mutta kerronpa silti), niin se olisi seuraava: vietä aikaa lastesi kanssa, aidosti ja täysillä. Uskallan väittää, että se vaikuttaa positiivisesti ihan kaikkiin ongelmiin, mitä lapsiperhe kohtaa.
Mikä sitten siinä on, että omien lasten kanssa ei niin mielellään vietetä aikaa? Onko arki raskaampaa, kuin oli ajatellut ennen lasten saamista? Onko kyse laiskuudesta, että ei vaan jakseta kiinnostua niistä lasten jutuista? Vai mikä siinä on, että omasta ajasta vouhkataan niin paljon? Eikö lapsiperheellisellä sen fokuksen tulisi olla pikemminkin siinä lasten kanssa olossa eikä oman ajan jatkuvassa odottamisessa? Ymmärrän, että oma aikakin on (ainakin joillekin) tosi tärkeää, ja se on ihan ookoo, mutta minun mielestä se oman ajan odottaminen ei saisi heijastua lasten kanssa oleskeluun.
Tiedän, että nämä ajatukset varmasti jakavat mielipiteitä. Voi myös olla, että itse kun olen niin perheorientoitunut (haluan painottaa, että termi on minulle neutraali, ei positiivinen eikä negatiivinen), niin en pysty täysin ymmärtämään vanhempia, jotka eivät ole niin perheorientoituneita. On varmasti paljon erilaisia vanhempia, ja toiset ehkä sitten tarvitsevat omaa vapautta/lapsettomia hetkiä niin kovasti. Itse kun en ole sellaiseen ikinä saanut tottua, niin en osaa sellaista odottaakaan. Meillä kukaan ei ole juuri nukkunut hyvin päivin eikä öin, joten älyttömän vaikea tietysti ajatella sellaista “joka päivä neljä/kolme/kaksi tuntia omaa aikaa”-mallia. Enkä tässä nyt tarkoita, ettenkö nauttisi omasta ajasta tai se olisi jotenkin huono asia, mutta itse olen hyvin sopeutuvainen, ja voin hyvin olla monta kuukauttakin ilman omaa aikaa. Sitten, kun joku tahtoo olla lasteni kanssa keskenään, niin sitten voin viettää omaa aikaa, mutta sekin aika aina tulee jos on tullakseen 🙂 Nyt tämän kirjoituksen fokuksessa ei ole oma aika sinällään tai sen arvottaminen vaan se, miltä lapsista tuntuu, kun vanhemmat kuolaavat vain oman ajan perään.
Olen myös tosi mielelläni paljon lasten kanssa, siis että esimerkiksi vauvan täysi tarvitsevuus ei tunnu lainkaan kahlitsevalta, vaan kivalta, juuri tähän hetkeen oikealta asialta. En voi väittää, että meillä olisi yhtään millään tavalla arvioituna “helpot lapset” (päinvastoin), mutta koska omaa luonnetta on ollut ihan pakko muuttaa, niin arki tuntuu tosi paljon miellyttävämmältä “uuden”, rauhallisemman luonteen ja NLP:stä hankittujen uusien taitojen myötä. Minä todella nautin arjesta, enkä odota lasten nukkumaanmenoa mitenkään kieli poskella. (Ja niin, lapset kun harvoin nykyään nukkuvat yhtään yhtä aikaa, heh, että sinälläänkään en odota.) Ainoa asia, mitä toivon lasten nukkumisen suhteen, on se, että kaikki lapset saisivat nukuttua juuri niin paljon, kuin he unta tarvitsevat ja tehdä tämän ilman oireita! Muulla ei oikeasti saisi olla väliä, ei sillä, nukkuuko lapseni vartin kolme kertaa päivässä vai kolme tuntia kolme kertaa päivässä – kunhan nukkuu niin, että jää pirteäksi ja että hänellä itsellään on hyvä olla! Ja onhan tässä vähäunisten lasten kanssa elämisessä hyvätkin puolensa: saan viettää heidän kanssaan entistä enemmän aikaa :-)!
Parisuhde on tietenkin sellainen asia, jolle ehkä tarvittaisiin yhteistä aikaa enemmän ja josta lapsien yhtäaikainen nukkuminen voisi hyötyä. Se vaan sattuu olemaan sellainen suhde, joka joutuu tässä lapsitilanteessa joustamaan, ja se on molemmille ihan fine. Kun kolme lasta olemme halunneet, emme voi olettaa, että kukaan ulkopuolinen niitä juuri haluaisi yhtä aikaa hoitaa. Kesäkuussa meillä oli kahdeksanvuotishääpäivä, joten ehkä jossakin vaiheessa sitä pääsemme juhlistamaan jotenkin 🙂
Kiteytetysti, ajattelen, että kaikki ajallaan: nyt on pikkulapsiperheaika, myöhemmin tulevat sitten muut ajat, ja todella luulen, että näitä nykyisiä aikoja tulee ikäväkin. Luulen, että lapset vaistoavat tosi herkästi, jos aikuiset eivät jaksa viettää heidän kanssaan aikaa, tai odottelee vaan lasten nukkumaanmenoa oman ajan toiveissa. Ei minusta ainakaan tuntuisi kivalta kuulla, jos tärkeä ihminen sanoisi minulle, että voi kunpa olisi jo sinun nukkumaanmenoaikasi, jotta pääsisi hengähtämään. Niin saati sitten miltä se tuntuu lapsista!
Vaikka olisi älyttömän vaikea ja hermojariistävä päivä lasten kanssa, löydän itseni nykyään joka päivä toteamasta, että jos jotakin tulisin katumaan kuolinhetkelläni, niin sitä, jos en viettäisi lasteni kanssa pyyteetöntä aikaa. 
Yritetään viestiä lapsillemme, että heidän kanssaan vietetty aika on äärimmäisen tärkeää! Ja toimitaan myös niin arjessa, jooko?