Kun viisivuotias ei tahtonut enää mennä kerhoon

Onko teissä blogin lukijoissa ketään, kuka on seurannut blogiani alkuajoista lähtien, niistä kultaisista Hei meillä valvotaan -ajoista alkaen? Te, ketkä ehkä olette, olette luultavasti jo huomanneet, miten puhetta lapsista ei ole viime vuosina ollut lainkaan niin paljon kuin blogin ekoina vuosina? Silloinhan koko blogi keskittyi vertaistuellisessa mielessä lasten refluksi-allergia-astma-arkeen. Kun nämä aiheet jäivät taka-alalle arjessamme, niin päätin, että lapsista en enää kirjoittele samaan tahtiin blogiinkaan ja päätös on pitänyt. Silloin tällöin aion kuitenkin edelleenkin kertoilla palasia myös lastemme arjesta. Tänään kerron keskimmäisestämme.

Kirjoitan tätä tekstiä enimmäkseen siksi, jos lukijoista joku olisi kohdannut samantyylisen tilanteen kuin meillä kohdattiin keskimmäisemme kanssa. Minä meinaan olen ollut vähän hämmilläni tästä keissistä. Siis: meidän viisivuotias halusi keskeyttää kerhonsa ilman mitään “painavaa” syytä.

Jo kaksivuotiaasta lähtien

Minimullistaja on käynyt seurakunnan kerhoa kaksivuotiaasta lähtien. Muistaakseni aluksi kerhoa oli kaksi tuntia kerrallaan ja pari kertaa viikossa. Olisiko kolmivuotiaana kerhoaika pidentynyt kolmeen tuntiin. Ja samalla tyylillä mentiin nelivuotiaanakin. Kerho oli koko ajan samassa paikassa ja ohjaajistakin vaihtui vain toinen vuosien aikana. Minimullistaja lähti aina tosi mielellään kerhoon, tykkäsi siellä puuhaamisesta ja ihan selkeästi myös tykkäsi ohjaajistakin. Kerhon jälkeen tietysti katsottiin tarkasti kivat askartelut, joita kerhossa tehtiin.

Viime keväänä, kuukausi ennen kerhon loppumista, Minimullistaja kertoi, että tahtoo pois tuosta kyseisestä kerhosta. Monta kertaa saimme kysellä, miksi hän ei tahdo kerhoon enää mennä. Pyrin kysymään mahdollisimman avoimilla kysymyksillä, jotta en johdattelisi häntä vastauksissaan. Vihdoin yhtenä päivänä Minimullistaja kertoi, että kerhossa on poika, joka usein lyö häntä. Sen jälkeen puhuimme tietysti kerhon ohjaajien kanssa ja selvisi, että kyseisen pojan kanssa on juteltu aggressiivisesta käytöksestä aiemminkin. Vaikka asia sovittiin, niin Minimullistaja ei tahtonut enää kyseiseen kerhoon mennä. Hän tahtoi vaihtaa kerhoa. Valitsimme yhdessä lähellä olevan kivan kerhopaikan, johon hän siirtyikin viimeiseksi kuukaudeksi keväällä. Tämä uusi kerho oli vieläpä musiikkipainotteinen, keskimmäisemme unelma.

Kevät meni tosi kivasti kerhossa, eikä mitään ongelmia huomattu. Uuden kerhon ohjaajat tiesivät lyömisestä edellisessä kerhossa, joten he pystyivät seuraamaan silläkin silmällä lastamme. Ohjaajienkin mielestä kaikki oli hyvin. Mutta sitten, syksyllä, kun kerho alkoi, Minimullistaja kertoi toisen kerhopäivän jälkeen, että hän ei tahdo enää jatkaa kerhossa. Mitään “järkevää” syytä ei asialla löytynyt. Hän vaan ei tahdo enää kerhoon. Sovimme, että viikko vielä käydään, sitten jäädään pois kokonaan, jos hän on edelleen samaa mieltä. Ja sitä mieltä hän olikin tuon viikon jälkeen. Niin jäi viisivuotiaamme pois kerhosta. Viimeiset kerrat olivatkin jo suorastaan pakottamista…

Ei mitään hätää

Olemme vähän ymmällämme tästä tilanteesta, mutta mikään ongelmahan tämä ei ole. Minä olen kotona kuitenkin pienimmän kanssa, joten mitään varsinaista hoidontarvetta hänellä ei ole. Kerho oli häntä itseään varten. Hätää ei senkään suhteen ole, että jäisi tämä paljon puhuttu ryhmäytyminen kokematta, sillä Minimullistaja harrastaa oikein mielellään muskaria, vesipeuhua ja luistelukoulua. Ja hän unelmoi teatteriharrastuksesta, askarteluharrastuksesta, sirkusharrastuksesta ja käsipalloharrastuksesta. Eli kyseessä ei voi olla itse kerhon toiminta. Vika ei kuulemma ole myöskään ohjaajissa eikä muissa lapsissakaan.

Neuvolan viisivuotistarkastus meni oikein hyvin ja kaikki taidot olivat viisi-kuusivuotiaan tasolla. Ihan olisi jo eskarivalmis, sanottiin siellä. Kavereitakin Minimullistajalla on, joten.. Hmmmm. Onneksi meillä arki rullaa ihan ilmankin kerhoa ja neuvolassakin todettiin, että eipä ole hätää, vaikka ei missään ryhmässä päivittäin tunteja viettäisikään, ei, vaikka olisi jo viisivuotias.

Kertokaa te, onko teillä kokemusta tällaisesta?

// Emmi

Kun isi reissaa puolet kuukaudesta ulkomailla

Meidän perheen uudet työkuviot ovat puhuttaneet viimeisen puolen vuoden ajan kovasti meidän lisäksi meidän lähipiiriä. Minulla on muutamia ystäviä, joiden miehet myös tekevät matkatyötä ja on ollut kiva jakaa syvemmin näitä uusia tuntemuksia heidän kanssaan. Ajattelin, että kirjoittelen tänne bloginkin puolelle tästä elämäntilanteesta, sillä tiedän, että reissuleskiä on monia ja ehkäpä tässä vaiheessa vertaistuki puolin ja toisin on aina hyväksi. Ajattelin tänään siis jakaa sitä kokemusta, miten lapset suhtautuvat isänsä reissutyöhön.

Kuopus ja isin reissutyö

Meidän pienin oli tasan vuoden silloin, kun mies aloitti työn, jossa hän reissaa noin joka toisen viikon ulkomaille. Kuopus reagoi mieheni poissaoloon takertumalla yhä enemmän minuun. Isiä vierastetaan matkan jälkeen muutama tunti välillä melko rankastikin. Ja pahimman vierastusvaiheen jälkeen hän kyllä suostuu olemaan isänsä sylissä, mutta edelleen ja aina äidin syliin halutaan kovemmin ja siinä viihdytään paremmin.

Ensimmäisen kolmen kuukauden aikana, kun reissutyö oli alkanut ja kun isä oli kotona, kuopus ei suostunut minkäänlaiseen yhteistyöhön öisin isänsä kanssa: vaipanvaihto, nenän niistäminen jne. kaikki olivat ihan yhtä huutoa. Tätä ei ollut aiemmin kertaakaan ennen reissutyötä. Myös vain äidin läheisyys rauhoittaa hänet yöllä hänen herätessään.

Koska kuopus ei oikein jaksa keskittyä skypepuheluihin, niin hän ei harmillisesti saa juuri irti mitään soitteluista. Puhumme toki muuten isistä aina, kun aihe on kotona ajankohtainen, mutta liikaa en tahdo vouhottaa isin poissaoloa, jotta pienelle ei tulisi vääriä olettamuksia siitä, milloin isi palaa kotiin takaisin. Hän kun on kova odottamaan ovella, jos on kuullut meidän puheista, että meille tulee esimerkiksi vieraita.

Kuopus on herkkäuninen ja reagoi vahvasti kaikkeen ympäristöstä tulevaan ääneen ja varsinkin oman kehon tilaan. Viimeinen puoli vuotta on ollut yhtä hampaiden tekoa, ja voi että se näkyy öissä, phhuuuuuh! Silloin se myös näkyy luonnollisesti minun jaksamisessani, ja tämän kautta harmituksena siitä, että öitä ei ole kukaan minun kanssani jakamassa reissujen aikana. No, tämäkin helpottaa sitten ajan kanssa ja minä saan paremman jaksamisen yh-viikkoihini.

Keskimmäinen ja isin reissutyö

Keskimmäinen on meillä ihan isifani, siis niin fani kuin voi olla! Hän on niiiiiin isin poika! <3 Hän on meidän lapsista se, joka eniten kyselee (joka päivä, monta kertaa), että millon isi palaa kotiin ja laskee toiveikkaana öitä kohtaamiseen. Keskimmäinen ei kuitenkaan reagoi päivisin sen kummemmin kuin puheessaan vain. Illat ovat vaikeimpia, sillä hän kaipaa isäänsä kovasti viettämään iltasatuhetkeä, yhteistä läheisyyttä ja hierontahetkeä. Minä en kelpaa näihin puuhiin kovinkaan hyvin. Tämä on ollut meillä keskimmäisen kanssa se vaikein osuus. Edes skypettely juuri ennen nukkumaanmenoa ei ole ratkaissut asiaa. Tällaiset tilanteet harmittavat minua kovasti, mutta niin ne vaan täytyy elää ilta kerrallaan lasta ymmärtäen.

Vanhin ja isin reissutyö

No entäs se meidän koululainen? Hän on oikein reipas isin poissaolon aikana eikä juurikaan puheen tasolla kaipaa isiä kotiin. Hän onkin näyttänyt ikäväänsä miehen palattua suurella kiukulla. Ensimmäiset kolme kuukautta meni oikeastaan vain sillä reissusta tulon jälkeen yhden päivän isommalla kiukulla, mutta nyt viimeisen reilun kuukauden aikana esikoisemme on oirehtinut enemmänkin. Luulen, että “alkuviehätys” erilaisesta elämäntilanteesta on kaikonnut ja todellisuus on iskenyt hänen tajuntaansa, ja hän tosissaan on ymmärtänyt ja kokenut, että isi on paljon, tosi paljon pois kotoa ja pois hänen läheltään.

Esikoisella on ollut hermo kireällä nyt paljon useammin ja käytös on muutenkin ollut riehakkaampaa ja kaaosmaistakin välillä. Tosin tähän samaan vaikeaan aikaan sijoittui myös jännitys koulun aloituksesta (tai jatkamisesta, mutta silti), ja jos varovaisesti uskallan kertoa, niin ehkä viimeisin viikko on ollut jo helpompi, kun kakkosluokka alkoi kivasti.

Kaikkeen tottuu

Tätä olen yrittänyt ajatella, että kaikkeen tottuu. Toki huonoihin juttuihin ei edes tahtoisi tottua, mutta kuten edellisissä teksteissäni olen tainnutkin kertoa, niin tällä hetkellä tuntuu, että tämä on kokonaisuudessaan oikea ratkaisu meidän perheelle juuri nyt. Vaikka se tuottaa paljon kipua, ikävää ja tuskaa myös lapsille.

En voi mistään tietää, miten lapset jatkossa reagoivat isänstä matkatyöhön, mutta toivon, että minä saan olla tukena jokaiselle heille, jokaisessa erilaisessa elämäntilanteessa. Toivon, että he antaisivat minun olla tukenaan. Pyrin itse sopeutumaan tähän tilanteeseen mahdollisimman hyvin ja antaa pojillekin työkaluja sopeutua tähän hiljalleen.

// Emmi

Työmatkaleskeyden miinukset ja plussat

No nyt on miehen uusi työarki startannut ihan kunnolla ja reissupäiviä kerääntynyt melkoisesti viimeisten kuukausien aikana. Eli uusi arki on koittanut minullekin ihan toden teolla… Minulta on kyselty monia ja monia kertoja, että miten olen pärjännyt viikonkin kestäviä työmatkoja hulinakolmikkomme kanssa. Tässä tekstissä kertoilen siitä hieman!

Lyhyesti sanottuna olen pärjännyt hyvin, oikeastaan tosi hyvin. (Tarkoittaa siis sitä, että henkisiä romahduksia ei ole tapahtunut, heh.) Ainakin tähän asti. Pahin on lähdön hetki: silloin itkettää. Sitten muutama tunti, ehkä eka päivä menee siinä pienessä alakulossa, mutta sitten helpottaa. Viikon keskimmäiset päivät ovat helpoimpia, mutta sitten väsymys saattaa kasaantua pikkuhiljaa sen verran paljon, että viimeiset päivät voivat väsymyksen kannalta olla taas vähän vaikeampia. Tulon hetkellä taas itkettää: helpotus miehen paluusta purkaantuu näin.

Reissuleskeyden miinukset

-Lapsilla on vähemmän aikaa isänsä kanssa.

-Kun meillä ei edelleenkään nukuta täysiä öitä, oma jaksaminen on välillä hieman tiukassa väsymyksen takia.

-Parisuhdeaikaa ei ole sitäkään vähää, mitä tähän asti on ollut.

-Perheen yhteistä aikaa on tosi vähän. (Varsinkin, kun minä teen myös noin 10h tuntia viikossa töitä, mikä tarkoittaa, että teen töitäni varastoon silloin, kun mies on kotona vapaapäiviä, jolloin tämä luonnolliseti on pois perheen yhteisestä ajasta sekä parisuhdeajasta.)

Reissuleskeyden plussat

-Kun mies on matkalla, ei tarvitse edes pohtia, kuka tekee ruuat tai siivoaa: on selkeää, että se olen minä eikä mitään “en millään jaksaisi” -ajatuksia tule mieleen niin herkästi, sillä ei vaan ole ketään, kenen kanssa aikuisten kotityöt jakaisi.

-Koko perheen uusiin tilanteisiin sopeutusmiskyky kasvaa turvallisesti. Kun kyseessä ei ole mitään lopullista eroa tai muutakaan vakavaa, niin työmatkasta on mahdollista tehdä helposti “positiivinen” asia lapsillekin: isillä on kiva uusi työ, isi saa kertoa hauskoja matkakertomuksia meille, isi tuo kivoja tuliaisia ja niin edelleen.

-Minä saan taas kerran uuden kasvumahdollisuuden. Jo tämän kokemuksen perusteella voin kertoa, että kyllä se vaan on eri asia pyörittää arkea kaksin kuin yksin. Ja kyllä, se vaatii aika paljonkin, että jaksaa kolmen lapsen kanssa ja saa kaiken arjen pyörityksen organisoitua asianmukaisesti, mutta kyllä se vaan palkitseekin ja sysää henkiseen kasvuun lisää vauhtia.

-Saan todella viettää aikaa rakkaiden lasteni kanssa. Silloin, kun on minun yh-viikko, pyrin todella keskittymään lasten kanssa oloon. Se on ihanaa! Minulla on superihanat lapset ja vietän enemmän kuin mielelläni heidän kanssaan aikaa, vaikka sitten vähän enemmänkin… 😀

Valoisa tulevaisuus

Koitin pitää listan top nelosessa sekä miinuksissa kuin plussissa, jotta tasapaino säilyisi… 😉 Tällaisia asioita siis tuli ensimmäisenä mieleeni.

Jotta tulevaisuus ei näyttäisi epätoivoiselta ja kaaosmaiselta, haluan ajatella tämän uuden elämäntilanteen positiivisena haasteena, jonka otan vastaan sellaisena kuin se tulee, ilman, että maalailisin siitä kauhukuvia mieleeni. Toivon meille lasten kanssa ihania, onnellisia päiviä! Minä niin tulen selviytymään tästä hyvin 🙂 !

Jos sinulla on kokemusta työmatkaleskeydestä, niin kerro minulle kokemuksiasi ja tarinoita, kuuntelen mielelläni!

// Emmi

No mistä tämä hiljaisuus on johtunut?

Parin kuukauden hiljaisuus… Se ei ole johtunut suinkaan siitä, että asiaa ei olisi ollut. Päinvastoin, pää on kuhissut aiheita ja reseptejä! Mutta uusi elämäntilanne on vienyt mukanaan niin, että yksinkertaisesti emme vain ole nähneet järkeä raivata blogille tilaa niistä muutamista minuuteista, kun se ehkä olisi ollut mahdollista. Päätin ihan suosiolla antaa blogin levähtää ja antaa jatkua sitten omalla painollaan, kun on sen aika. Nyt on sen aika, kun blogiin puhallellaan taas vähän eloa, mutta luulen, että mitenkään kovin aktiiviseksi tästä blogista ei edelleenkään ole. Kirjoittamisen lähtökohtana tulee edelleen olemaan hyvä fiilis ja hyvä tila, pakolla en suostu kirjoittamaan.

Mikä uusi elämäntilanne?

Instagramiani (@skribentti) seuranneet tietävätkin jo, että meillä molemmilla työkuviot ovat tässä kevään aikana muuttuneet kovastikin! Mieheni aloitti työt, joissa hän joutuu matkustelemaan paljon ulkomaille, joten jonkintasoinen yh-arki tulee minulle tutuksi.

Minä sen sijaan päätin, että hoitovapaan jälkeen en tahtoisi palata enää sosiaalialan hommiin ja pistinkin hakemuksen huippukivalta kuulostavaan avoimeen työpaikkaan. Sain työpaikan, joka tekee minut iloiseksi! Teen sisällöntuotannon hommia eräälle yritykselle noin 10-15 tuntia viikossa niin, että pääasiassa ylläpidän firman blogia. Parasta tässä kaikessa on se, että saan kirjoittaa sellaisista aiheista, joista tiedän ja jotka ovat intohimojani. Saan valokuvata ja opetella kuvankäsittelyä. Saan tehdä töitä suurimmaksi osaksi kotoa käsin, mikä on ihan mahtavaa!

Nämä meidän työjutut yhdessä aiheuttavatkin sitten välillä hieman tai kröhöm… “hieman” järjestelyjä. Mies saattaa olla viikon, parin reissuilla ja minun kuitenkin on työni tehtävä. Tässä on siis vastaus myös tämän oman blogin heitteillejättöön, heh. Kun mies ei tee töitä, teen minä. Ja kun mies tekee töitä kotona tai on työmatkalla, niin minä panostan täysillä lasten kanssa oloon.

Miltä kaikki tämä uusi tuntuu?

Miten elämä alkaa sitten soljumaan näillä muutoksilla? Miltä meistä tuntuu? Mitä kaikkea pitää ottaa huomioon?

Elämä tulee ihan varmasti muuttumaan ja onhan se nyt jo muuttunut, kun reissuja on takana reilun kuukauden sisällä jo kolme ja minä olen puurtanut töitä sen 15 tuntia viikossa. Ikävä matkojen aikana tulee, siitä ei pääse mihinkään. Mutta onneksi reissut varmasti aina jaksaa sillä ajatuksella, että tämä on osa meidän unelmaa! Unelma ei aina ole sitä pelkkää hattaran väristä tylliä ja pumpulia. Myös unelma voi vaatia jotakin, mikä ei tunnu aina niin kivalta. Meillä kuitenkin on molemmilla vahva fiilis siitä, että tämä on oikea juttu tähän hetkeen.

Oikeastaan meillä molemmilla on nyt unelmatyöt! Mies saa käyttää hyväkseen asiantuntemustaan kaikesta siitä, mitä on oppinut ja pääsee käyttämään lapsuuden kieltään jokapäiväisessä työssään. Minä sain työkseni juuri sitä, mihin intohimoni suuntautuvat ja vieläpä sopivan määrän viikkoon tehtäväksi. Ihan huippua! Toimi minulla on odottamassa kyllä sosiaalialalla kuntoutuspuolella, mutta intuitioni sanoo, että tulevaisuus on muualla ja että se on juurikin nyt alkanut tässä sisällöntuotannon hommissa, joita teen. Jos mitään kummempaa ei tapahdu ja molempien työt jatkuvat mielenkiintoisena, niin näillä suunnitelmilla mennään hoitovapaan loppuun asti. Sitten katsomme, pystyisinkö minä lisäämään sisällöntuotannon työmäärääni, vai mitä muuta minulle silloin maailma tarjoileekaan… 🙂

Meille tämä järjestely toimii superihanasti, sillä meillä on toiveena hoitaa lapset kotona ihan sinne eskariin asti. Kerho pari kertaa viikossa astuu kuvioihin kuopuksellemmekin sitten parin vuoden päästä, mutta muuten hoitopaikkoja ei haeta hänellekään, ellei mielemme jostakin syystä nyt muutu. Ihana Mummo on luvannut olla auttamassa, jos tarvitsemme töiden ajalle silloin tällöin lastenhoitoapua, mutta luulen, että pärjäämme hyvin pitkälle keskenämmekin, emmekä ole tähän asti tarvinneet tämän uuden tilanteen osalta apuja työnteon ajalle. Olemme tottuneet siihen, että yhteistä vapaa-aikaa ei juuri ole, joten lomittain töiden teko on ihan ok homma. Täytyy vaan jatkossa kerran pari vuodessa ottaa koko perheen yhteisiä lomia, jos sellaisia saamme järjestettyä.  Reilu kuukausi sitten kävimme Rhodoksella viikon verran vain nauttimassa toisistamme, auringosta ja hiekkarannoista. Ai että se oli ihanaa! Jo oli sitäkin lomaa odotettu, puolitoista vuotta, heh.

Miten tämä muutos näkyy tässä blogissa?

Pidän edelleen tätä blogia tärkeänä, mutta olen mielessäni jaotellut työblogini oikeasti työksi: sitä todella kirjoitan sen vaadittavat kerrat viikossa, mutta tämä blogi menee täysin flowlla ja tilanteiden antamilla sattumilla: tätä kirjoitetaan, kun on pieni väli tai muu vahva inspis (yhteistyökuviot tietenkin hoidetaan silloin, kun on sovittu). Ehkäpä jossakin vaiheessa tulee tilanne, että panostamme tähän blogiin niin paljon, että viikkotasolla postausmäärä on tiuha, mistäpä sen tietää 😉 Ehkäpä se hetki voi olla jo pian tai sitten paljon myöhemmin?

Koska tällä hetkellä annan paljon työblogilleni, tekisi mieli jakaa postaukset täälläkin (varsinkin, kun kirjoittelen sielläkin samanlaisista teemoista kuin täällä). Taidan kuitenkin tässä vaiheessa pitää työn ja harrastuksen sen verran erillään, että en jaa täällä työblogini tuotoksia.

 

Kaikesta huolimatta, postaustoiveita, ideoita ja yhteistyöehdotuksia saa aina laitella! Pidetään blogi hengissä ainakin tällaisella pikkutahdilla 🙂 Juttuja on tulossa ainakin niistä varmoista kestosuosikeista: NLP:stä sekä resepteistä. Ja väliin mahtuu toki muutakin… 😉

Ihanaa kesän alkua kaikille! Kirjoittelen meidän perheen muita kuulumisia myöhemmin!

// Emmi

Tuoksujen täyteinen päivä

Vauva kiekaisee ja siitä se päivä sitten alkaa! Vanhemmat nousevat vauvan kanssa, ja huomaavat, että isommat lapset ovat jo heränneet itsekseen. Isä käy laittamassa öljydiffuuseriin sitruunaöljyn: se avaa aamun, piristää ja kohottaa mieltä. Äiti kosteuttaa kuivaa ihoaan kookosöljyn ja frankincensen sekoituksella. Taaperon ihottumiin isä hieroo sheavoi-kookosöljyseosta, johon on tiputettu laventeliöljyä. Koululaisella on vielä läksyt tekemättä, ja hän kaipaa pientä keskittymiskyvyn buustia: hän sulkeutuu omaan huoneeseensa ja haistelee samalla rosmariiniöljyä. Äidin ja vauvan aamurutiiniin kuuluu vauvahierontaa kookosöljyyn laimennetun Gentle Baby-öljyseoksen avulla. Seos vahvistaa vauvan turvallisuuden tunnetta.

Äiti jää vauvan kanssa kotiin. Isä vie taaperon kerhoon ja koululaisen kouluun. Isällä on vaativa palaveri töissä, joten hän ennen palaveria haistelee piristävää piparminttuöljyä. Kotona meininki on erilainen: vauvalla on tiheän imun kausi, ja äiti buustaa maidontuotantoa levittämällä fenkolia kookosöljyyn laimennettuna kainaloiden kohdalle ja rintakehälle. Tiheän imun kauden lisäksi vauva tekee hampaita. Äiti helpottaa vauvan oloa hieromalla poskiin laventeliöljyä laimennettuna kookosöljyllä.

Iltapäivällä koululainen tulee koulusta kotiin ja alkaa tekemään läksyt ja valmistautumaan seuraavan päivän kokeeseen. Hän laittaa oman huoneensa diffuuseriin Clarity-öljyseoksen, mikä auttaa opiskeluihin keskittymisessä. Isällä töissä tulee lounaan jälkeinen väsymys, jota hän lieventää tuoksuttelemalla piparminttua. Isällä on tiukka iltapäivä vielä töissä ennen taaperon hakua isovanhemmilta. Taapero on ollut kerhon jälkeen iltapäivän isovanhemmilla, joten päivä on hänellekin ollut erilailla rasittava kuin vain kotona ollessa. Autossa, ennen kuin isä hakee taaperon, isä pysähtyy haistelemalla Present time-öljyseosta. Se auttaa olemaan läsnä ja unohtamaan työhässäkät. Äiti valmistautuu vauvan kanssa lopun perheen kotiintuloon ottamalla tuoksukoruunsa katajan tuoksun. Se auttaa häntä itseään sekä sylissä olijoita keskittymään käsillä olevaan hetkeen. Varsinkin taapero rakastaa olla äidin sylissä korua tuoksutellen.

Ilta on perheessä aktiivista aikaa: vanhemmat saattavat käydä urheiluharrastuksissaan ja koululainen omissaan. Tänään äiti tuntee olonsa jotenkin hieman tukkoiseksi, joten hän availee nenäänsä tuoksuttelemalla eukalyptusta sekä hieroo Thieves-öljyseosta laimennettuna jalkapohjiinsa. Isä lähtee urheilemaan ja ottaa buustia suoritukseensa piparminttuöljystä. Urheilun jälkeisiin lihasjumeihinsa isä hieroo laimennettua Pan away -öljyseosta. Koululainen rientää omissa harrastuksissaan ja menoissaan, ja kun hän palaa niistä, hän käyttää maadoittavaa havupuuöljyä, kuusi- ja mäntyöljyjen yhdistelmää. Kotona taaperoa (ja muitakin) rauhoittaa iltatoimiin diffuuserissa pörisevä Peace & calming. Ennen vauvan nukkumaanmenoa isä tekee hänelle vyöhyketerapiapisteiden kautta hierontaa, jossa hän käyttää itkuisuuteen auttavaa appelsiiniöljyä laimennettuna, vauvalla kun on ollut tapana itkeskellä iltaisin jonkin verran.

Taapero tahtoo omaan huoneeseensa yö-öljyn diffuuseriin, ja siihen tarkoitukseen taapero äidin kanssa valikoikin laventelin ja mandariinin yhdistelmän. Laventeli rauhoittaa ja mandariini kun on hyvän mielen öljy, niin se luo kivoja unia ja auttaa tekemään nukkumaanmenosta hyvän mielen jutun. Ennen nukkumaanmenoa kaikki perheenjäsenet, jotka tarvitsevat ihoihinsa kosteutusta, tipauttavat laventelia öljyn joukkoon ja hierovat ihollensa.

Äiti tahtoo tehdä pienen jooga-meditaatioharjoituksen ennen nukkumaanmenoa, joten hän voimistaa keskittymistä tähän harjoitukseen Highest Potention-öljyseoksella. Isän oma meditaatioharjoitus saa apua Beleive-öljyseoksesta.

Loppuilta on vain vanhempien, ja on aika “romanttisten öljyjen”. Vanhemmat miettivät, olisiko tälle illalle sopiva Ylang Ylang, joka herättelee sekä miehen että naisen hormonaalisesti. Tänään he kuitenkin päätyvät molemmat omaan öljyyn. Nainen valitsee itselleen ruusua ja jasmiinia alavatsalle hierottavaksi (ja miettii samalla, että taitaa tipauttaa huomenna aamulla samoja tuoksuja hajuvedeksi itselleen…). Mies valitsee Shutranin; se on tunnettu siitä, että se nostattaa itsetuntoa ja vetoaa vastakkaiseen sukupuoleen. Näiden lisäksi he käyttävät Sensation-hierontaöljyä, joka voidaan luokitella romanttiseksi öljyksi sekin.

Perheen vanhemmat haluavat tukea syvempään nukkumiseen, joten isä levittää omiin jalkapohjiinsa Tranquil-öljyseosta laimennettuna, äiti tahtoo tällä kertaa Rutavala-sekoitusta. Koska vauva nukkuu perhepedissä, näitä öljyjä vanhemmat eivät levitä nyt rintakehälleen (mikä muussa tapauksessa on hyvä paikka näille öljyille).

Hyvää yötä!

Tämä tarina on yhdessä öljyasiantuntijan, ystäväni Ullan kanssa koostettu. Tarina ei ole missään nimessä suora ohjeistus eteeristen öljyjen käytölle, mutta se avaa öljyjen maailmaa, jotta lukijat voisivat huomata, miten öljyt parhaimmillaan voivat arkea palvella. Emme väitä, että öljyjä kannattaisi käyttää näin paljon yhden päivän aikana, kun tässä tarinassa on kerrottu – tarina on viitteellinen esimerkki öljyjen käytöstä, ei siis suoraan kopioitava ohjeistus.

Jos sinua kiinnostaa lukea lisää öljyistä, niin pääset Ullan kotisivuille tästä: Rakkaudesta öljyihin

Jos taas innostuit öljyistä niin paljon, että tahdot lähteä niitä heti haistelemaan, niin tilaisuutesi on Helsingissä avoimessa öljyesittelyssä 9.4.2018, tässä linkki tapahtumaan: Eteerinen hyvinvointi-ilta