Search results

3 results found.

Mitä voi piillä “koko ajan kipeänä” -fraasin takana?

Onko sinulla jatkuvasti flunssa? Valuuko lapsesi nenä viikosta toiseen? Onko teillä korvatulehduskierre, jolle ei näy loppua? Kuuletko selitykseksi lääkäriltä tai terveydenhoitajalta, että sitä nyt vaan on liikkeellä? Toiset vaan nyt sairastelevat enemmän. Lapset nyt vaan on useammin kipeänä. Oletko miettinyt koskaan termiä ‘vilustuminen’ sen tarkemmin? Eli se, että altistuminen kylmälle aiheuttaisi flunssan? Tämän teorian mukaan avantouimarit ja muut säännöllisesti itsensä tarkoituksella kylmettävät olisivat jatkuvasti flunssassa. Mutta asia ei taida mennä ihan niin.
Pöpöt, bakteerit ja virukset. ”Sitä on liikkeellä.” Tiesitkö, että ihmisessä on lukumäärällisesti enemmän bakteereja kuin ihmissoluja. Yhdeksän kertaa enemmän! Olet varmaan kuullut kuinka paljon bakteereja on esimerkiksi kyntesi tai vihkisormuksesi alla. Miljoonia. Koko ajan. Elimistö elää harmoniassa bakteeriensa kanssa. Sinun suolistosi bakteerit jopa keskustelevat aivojesi kanssa. Ne ovat tärkeä osa immuunipuolustustasi, vastustuskykyäsi.
Vastustuskyvyllä tarkoitetaan kehon keinoja puolustautua ulkoisia uhkia, kuten esimerkiksi flunssan aiheuttajia vastaan. Jos sinun kehollasi ei ole kykyä vastustaa flunssaa aiheuttavia bakteereja, pääsevät ne asettumaan kodiksi. Tällöin käynnistyy suurempi operaatio niiden poistamiseksi.

Kuume, tulehdus ja lima. Riippuen kehosi vastustuskyvystä ja flunssapöpön iskukyvystä, voi sinulle nousta sen seurauksena kuume. Kuume on koko kehonlaajuinen puolustusreaktio taudinaiheuttajaa vastaan. Se on tulehdusreaktio, jossa luodaan sopiva maaperä ulkoisen uhan tuhoamiselle. Kuume on siis hyvä asia. Se on merkki, että kehosi on tunnistanut, että sitä uhkaa jokin pöpö ja että se pyrkii tuhoamaan sen. Akuutti tulehdus on ystäväsi tässä tilanteessa. Tulehdus on vaarallinen vain kroonistuessa.


Nyt kun keho on tunnistanut pöpöt ja lähettänyt iskujoukot neutralisoimaan ne, on seuraava vaihe pöpöjen poistaminen kehosta. Nenä valuu, kurkku on tukossa ja keuhkoputkissa on limaa. Kun pöpöt on napattu kiinni, tuodaan ne limakalvojen lähelle. Lima on eräänlaista kudosnestettä, johon nämä pöpöt kiinnitetään, jotta ne voidaan poistaa elimistöstä.

Mitä tapahtuu, kun lasket kuumetta lääkkeillä? 

Keho ei saa tehdä sitä, mitä sen on tarkoitus tehdä. Jos tulehdusreaktio vaimennetaan ennen kuin elimistön iskujoukot ovat neutralisoineet pöpöt, pääsevät nämä pälkähästä. Pöpöt jatkavat kehossa seilaamista, kunnes asettuvat johonkin uuteen herkulliseen paikkaan. Tämänlainen potentiaalinen paikka on, varsinkin lapsilla, sisäkorva. Kun keho on turrutettu lääkkeillä ja olo on saatu keinotekoisesti paremmaksi, näyttää siltä, että pöpö on selätetty. Elimistö saa vetää hetken henkeä ja kerää voimiansa. Sillä välin nämä kehoon jääneet pöpöt asettuvat esimerkiksi korvaan. Kun elimistö on saanut kerättyä hetken voimiansa, kykenee se jälleen tunnistamaan korvan tunkeutujat ja näin olleen nostaa hälytystilan (lue: tulehdusreaktion). Olet saanut niin kutsutun jälkitaudin.

Lapsi tai sinä olet taas kipeä ja menet lääkäriin. Siellä sinulle vakuutetaan useimmiten, että tarvitset antibioottikuurin. Jos otat kuurin, voit palata takaisin edellisen kappaleen alkuun. Et ehkä heti, mutta viikkojen tai muutaman kuukauden päästä. Antibiootit ovat, ainakin vielä, suhteellisen tehokkaita tuhoamaan valtava määrä bakteereja kehossa. Hyviä ja huonoja. Se on hieman sama asia kuin hävittäisit muurahaispesän pihastasi napalmi-ilmaiskulla. Pesä tuhoutuu kyllä, mutta niin tuhoutuu talosikin.

HUOM! On toki tilanteita, että antibiootit ovat lääke paikallaan, mutta näin ei ole joka nuhakuumeen tai korvatulehduksen kohdalla. Ihmiskeholla on kyky parantaa itse itsensä tiettyyn pisteeseen asti, jos sillä on tarvittavat palikat ja tilaisuus tätä varten.

Ennaltaehkäisy on tietenkin paras puolustus, palataan siihen hetken kuluttua. Se, mitä lääketeollisuuden kouluttama lääkärisi ei kerro sinulle, on että tulehdusta voi lievittää myös luonnon omilla antimilla. Bakteereja, viruksia ja sieni-infektioita… arvasit oikein, voit tuhota luonnon omilla antimilla. Voit tukea elimistöäsi oikeanlaisella ravinnolla ja ravinteilla tuhoamaan pöpöt itse. Tässä on muutamia tärppejä luonnon omista lääkkeistä:

Kurkuma ja sen sisältämä kurkumiini on tuhansia vuosia käytetty tulehduksen lievittäjä. On tutkimustuloksia, että sen teho on vähintään yhtä hyvä kuin tulehduskipulääkkeiden. Ilman sivuvaikutuksia.


Kookosöljyllä on antiviraalisia, -bakteerisia ja -fungaalisia ominaisuuksia. Kaiken lisäksi se on vielä herkullisen makuistakin.

Hiili, savi ja pii ovat loistavia sitomaan itseensä myrkkyjä. Olemme muutamissa teksteissä maininneet aktiivihiilen (klik), jota pidämme aina kaapissa kaiken varalta. Bentoniittisavi on hieman hiiltä lempeämpi vaihtoehto. Piitä käytämme myös kuuriluonteisesti.

Eteeriset öljyt ovat tehokkaita sekä tuhoamaan bakteereja, että lievittämään flunssan oireita. (Eteerisistä öljyistä on kirjoitus täällä: Miten eteerisillä öljyillä voi lisätä hyvinvointia?)

Kotitekoisen vaporubin pikaohje:

1rkl kookosöljyä
10 tippaa eukalyptusöljyä
10 tippaa piparminttuöljyä

Sekoita ainekset keskenään pienessä purkissa. Hiero pieni määrä valmistetta tukkoisen lapsen rinnan ja kaulan alueelle useita kertoja päivässä.

Kirjoitimme syksyllä sairastelunvälttöpostauksen (klik!), jossa puhuimme meidän perheen keinoista ennaltaehkäistä flunssia. Sieltä voisi tähän postaukseen nostaa ruokavalion ja avata siihen liittyen muutaman asian. Kuten olemme monissa teksteissä kirjoittaneet, miten tärkeä on saada riittävästi tietyjä ravinteita ruokavaliosta, on syytä huomioida, että itselleen epäsopiva ruokavalio voi myös aiheuttaa flunssan kaltaisia oireita.

Maitotuotteet. Maito on suomalaisille pyhä asia. Meidät on saatu uskomaan, että emme selviä ilman lehmästä tulevaa maitoa. Siis, että ihminen tarvitsisi toisen lajin, eli lehmän, tuottamaa maitoa säännöllisesti. Oikeastiko? Tästä voisi kirjoittaa ihan oman tekstin, mutta jotta pysytään aiheessa, niin maitotuotteilla on muun muassa sellainen ominaisuus, että ne lisäävät liman eritystä hengitysteihin. Astmaatikot hoi! Jos ette usko, niin kokeilkaa olla ilman mitään lehmänmaitovalmistetta 2 viikkoa, niin huomaatte eron. Maito ja sen proteiinit lisäävät tulehdusreaktiota elimistössä. Ne pitävät siis yllä jatkuvaa tulehdustilaa, joka syö kehon rajallisia resursseja, eli heikentää samalla myös vastustuskykyä.

Viljat ja palkokasvit. Näiden proteiinit, lektiinit, ovat erityisen ongelmallisia ihmiselle. Mikään kasvi ei halua, että sitä syödään, kuten ei mikään eläinkään. Eläimet pääsevät, ainakin luonnossa, juoksemaan pakoon saalistajiaan. Kasvit eivät pääse pakoon, joten niiden on puolustauduttava muilla keinoin. Kasvit muodostavat tietynlaisia proteiiniyhdisteitä, joilla nämä suojautuvat syömistä vastaan. Kasvien siemenet eivät myöskään halua tulla syödyksi, siksi niissä on niin vahva kuorirakenne, että ne eivät kokonaisena ja raakana syötynä pilkkoudu ja imeydy, vaan tulevat iloisesti vahongoittumatta ulos takaovesta.

Oletko koskaan syönyt hieman liian tulista ruokaa ja huomannut, että nenä alkaa valumaan ja kyyneleet tulevat silmiin? Tämä kuvastaa hyvin sitä, miten keho reagoi, kun syöt jotain epäsopivaa. Keho pyrkii kaikin keinoin poistamaan epäsopivat aineet. Syntyy lievä tulehdustila ja limakalvot erittävät tunkeutujat kudosnesteen (liman) mukana pois kehosta.

Koisokasvit. Chilit, paprikat, peruna, tomaatti, munakoiso ja eräät marjat kuuluvat solanaceae-sukuun, jotka saattavat olla monille tietämättään ongelmallisia. Solanaceae-suvun kasveista ovat monet ihmisille jopa hengenvaarallisia. Usein chiliä ja tulisia koisokasveja käytetään juuri niiden hormeettisen efektin vuoksi. Sopivalla annoksella ne vahvistavat kehoa, liian isoilla annoksilla ne vahingoittavat kehoa. Koisokasveihin kannattaa suhtautua salapoliisin tavoin kuulostelemalla, että onko niistä enemmän hyötyä kuin haittaa ja mikä on itselle sopiva annos.

Oletetaan tilanne, että olet esimerkiksi yliherkkä monille yllä mainituille ruoka-aineille, mutta et tiedä sitä vielä. Syöt niitä säännöllisesti, etkä saa välittömiä oireita. Sisälläsi kuitenkin elimistö taistelee koko ajan ruokavaliostasi tulevia tulehdustekijöitä vastaan. Se sitoo ison määrän vastustuskyvystäsi. Sitten kohtaat flunssabakteerin ja ehkä samanaikaisesti muutaman hormeettisen stressitekijän kanssa menee överiksi: liian rankka liikuntasuoritus ja vaikkapa kylmäaltistus, johon et ole totuttanut kehoa, niin keholla ei yksinkertaisesti ole resursseja eliminoida flunssapöpöjä heti. Tämä edellä mainittu skenaario saattaa olla selitys sille, miksi toiset meistä tuntuvat nappaavan flunssat ja pöpöt herkemmin kuin toiset. Jos on tilanne, että lapsesi nenä yksinkertaisesti vain valuu koko ajan, eikä ole muita oireita kuin korkeintaan pientä yskää, voisi syyksi epäillä kasvien lektiinejä.

Ennaltaehkäisyn kulmakivet vielä pikakertauksena:

  1. Syö ravinteikasta ruokaa
  2. Ole tietoinen epäsopivista ruoka-aineista
  3. Muista riittävä uni ja palautuminen
  4. Vietä joka päivä aikaa ulkoilmassa, jotta kylmä sää ei pääse yllättämään
  5. Pidä ensiapulaukussasi mukana aina aktiivihiiltä ja eteerisiä öljyjä kaiken varalta

Ja loppuun vielä disclaimer. Jokainen on itse vastuussa itsestään ja lapsestaan. Jokaisen on arvioitava itse sairautensa vakavuus ja mahdollisten lääkkeiden tarve, vaikka tekstissä näitä kehotetaankin välttämään viimeiseen asti. Panosta mielummin ennaltaehkäisyyn, jottet joutuisi hankalien valintojen eteen lääkkeiden kanssa.

Pay the farmer now, or pay pharma later.

RJ

Yhteistyössä Foodinin ja Biomedin kanssa

Vieraskynä: Miten eteerisillä öljyillä voi lisätä hyvinvointia?

Olettekin varmasti huomanneet, että olen blogissa kirjoitellut nykyään jopa enemmän hyvinvointijuttuja kuin kuulumispostauksia. Niin mielenkiintoisiin asioihin olen viime vuosina törmännyt! Tällä kertaa otan esille myös tosi mielenkiintoisen asian, meinaan öljyasian. Tämä asia on kuitenkin sellainen, josta minä en tiedä lähes mitään, siksi vieraskynään tällä kertaa tarttuukin kaverini Ulla. Teksti ei ole mikään blogiyhteistyö, jossa liikkuisi rahaa (vaikka tekstissä mainitaankin yksi tuotenimi), vaan se on kirjoitettu sillä ajatuksella, että on kiva nostaa esille hyvinvointijuttuja, joihin ei välttämättä törmää ihan jokaisessa telkkari- tai lehtimainoksessa. On kiva avata uusia ajatuksia lukijoille, ja tässä annankin nyt Ullan avata öljyjen monipuolista maailmaa teille. Ullan yhteystiedot halusin tuohon loppuun, jotta voitte kysyä häneltä suoraan teitä askarruttavia asioita, sillä minä en niihin osaa vastata. Toki myös niihin kysymyksiin, joita mahdollisesti tähän kommenttikenttään tulee, Ulla lupasi vastailla! Muuten, Ullaan olen tutustunut alunperin refluksi-allergiapiireissä, joista te vanhat lukijat minutkin varmasti alunperin löysittekin… 🙂 

Eteeriset öljyt – hyvinvointia puhtaasti luonnosta

Olen aina ollut kiinnostunut luonnollisuudesta ja ekologisuudesta, ystävät ovat kutsuneet hipiksi jo pidemmän aikaa. Kasvimaan viljely, hortoilu, vihermehut ja kodin kemikaalikuorman pienentäminen seurasivat luonnollisena kehityskulkuna. Eteeriset öljyt ovat olleet perheessämme käytössä kahden vuoden ajan. Olin juuri innostunut villiyrteistä, käynyt saippuantekokurssilla ja luin innoissani Rautavaaran Miten luonto parantaa –kirjaa, kun kuulin eteerisistä öljyistä ensimmäisen kerran.

Perheessämme on allergisia lapsia. Toinen toistaan haastavampia oireidensa kanssa. Kuopuksemme niin sanotusti räjäytti potin ja toi mukanaan melkoisen määrän haasteita. Oireilu oli voimakasta sekä iholla että suolistolla ja rajoitukset laajenivat ruoka-aineiden lisäksi pesuaineisiin, lisäravinteiden ja lääkkeiden makeutus- ja täyteaineisiin, jopa apteekin rasvoihin. Elimme allergiasuon syvintä vaihetta eteeristen öljyjen tullessa elämäämme. Olen kiitollinen siitä yhteensattumasta, joka öljyt meille toi, koska koen niiden olleen tukena sekä oireilevien lasten että oman jaksamiseni kanssa.

Lasten myötä aloin kiinnittämään huomiota kodin kemikaalikuormaan ja lähdin sitä keventämään jo ennen kuin olin edes kuullut eteerisistä öljyistä. Young Livingin tuotteiden myötä olen aste asteelta vaihtanut kotimme puhdistus- ja hygieniatuotteita luonnollisiin ja puhtaisiin vastaaviin tuotteisiin ja yllätyksekseni huomasin kuinka hyvin ne sopivat myös meidän oireilevalle lapsellemme. Näiden tuotteiden tultua perheeseemme olen saanut helposti karsittua kemikaalikuormaa entisestään ja tuotua kotiin samalla miellyttäviä tuoksuja suoraan luonnosta.

Tulen tekstissä puhumaan vain Young Livingin tuotteista, koska niitä perheessämme käytetään ja niihin olen perehtynyt. Young Living tarjoaa laajan valikoiman puhtaita luonnontuotteita tukemaan hyvinvointia. Eteeristen öljyjen lisäksi löytyy tuotteita kodin puhdistukseen, henkilökohtaiseen hygieniaan, kauneudenhoitoon sekä erilaisia ravintolisiä. Kaikkia näitä yhdistää yrityksen ydintuote, eteeriset öljyt. 

Eteeriset öljyt

Eteeriset öljyt on tunnettu jo Faaraoiden aikana, joten mistään uudesta jutusta ei suinkaan ole kyse. Eteeriset öljyt ovat kasvin haihtuvia aineita. Niissä on kasvin elinvoima, ne kuljettavat happea ja toimivat kasvin puolustusjärjestelmänä. Englanniksi eteerinen öljy on essential oil, välttämätön. Eteerisiä öljyjä saadaan kasvin eri osista kuten kukasta, lehdestä, juurista, hedelmän kuoresta tai pihkasta. Young Livingin eteeriset öljyt valmistetaan pääsääntöisesti höyrytislaamalla, sitrusöljyt kylmäpuristetaan hedelmän kuoresta.

Eteeriset öljyt luokitellaan EU-alueella lähtökohtaisesti kosmetiikaksi eli pääasiallinen käyttötarkoitus on iholle ja tuoksuna. Eteerisiä öljyjä voidaan myös luokitella laadun ja puhtauden mukaan seuraavasti: 

  • Synteettiset öljyt, jotka valmistetaan kemiallisesti laboratoriossa. 
  • Laimennetut tai muunnellut öljyt. Reilusti laimennettu öljy ei tuoksu houkuttelevalle, jolloin tuotteeseen saatetaan lisätä kemikaaleja tuoksua vahvistamaan.
  • Luomuöljyt, joiden kasvatus ja tuotanto on säännösteltyä, mutta mm kasvit voi tislata useampaan kertaan ja valmiin tuotteen laimentaminen on edelleen mahdollista.
  • Terapeuttisen asteen eteeriset öljyt, joissa on vain laadukkainta kasvin omaa eteeristä öljyä.
Tämä ei ole virallinen luokitus, mutta on mielestäni havainnollistava ja auttaa hahmottamaan tuotteiden kirjoa markkinoilla. Vaihtelu tuotteen laadussa on omiaan hämäämään kuluttajaa ja hankaloittaa tuotteen arvioimista ostotilanteessa. Kehotan luottamaan aistinvaraiseen arvioon ja testaamaan mahdollisuuksien mukaan useamman tuottajan öljyjen tuoksua.

Young Livingin öljyt ovat terapeuttisen asteen eteerisiä öljyjä. Puhtaita ja tiiviitä. Kasvin kasvattamiseen ei käytetä kemikaaleja, joten tuote on jo raaka-aineena puhdas. Tuotantovaiheessa öljyä ei muunnella mitenkään eikä tislauksessa käytetä kemiallisia apuaineita eteerisen öljyn irrottamiseen. Pullossa on vain kasvin omaa eteeristä öljyä ja laatutaso on tutkitusti korkea. Yhtiö on käyttänyt paljon tietotaitoa selvittääkseen kullekin kasville optimaalisen kasvualustan, kasvuajan, sadonkorjuun ajankohdan ja tislaustavan, jotta pulloon saataisiin kaikkein laadukkain öljy. Tislaamiseen käytetään pelkästään vettä ja sopivaa painetta. Kasvit tislataan vain yhden kerran, jolla varmistetaan saadun öljyn korkea laatu. Vai miltä sinusta tuntuisi ajatus saada toiseen kertaan suodatettua kahvia?


Käyttötavat

Helpoin ja yksinkertaisin tapa käyttää eteerisiä öljyjä aromaattisesti, on tuoksutella suoraan pullosta. Haihtuvat öljyt pääsevät pullosta keuhkojen kautta verenkiertoon. Tuoksu vaikuttaa myös aivojen limbiseen järjestelmään, joka hallinnoi sekä muistoja että tunteita. Miltä kuulostaisi, että saisit itsellesi rohkeutta, rentoutta tai vaikkapa itsevarmuutta yksinkertaisesti tuoksuttelemalla eteeristä öljyä? Aromaattinen vaikutus saadaan myös huonetuoksuna diffuuserilla tai lämpölampulla haihduttamalla. Haihduttamalla eteerisiä öljyjä huoneilmaan, pääsee öljyn ominaisuuksista nauttimaan vaikka koko perhe samaan aikaan.

Eteerisiä öljyjä käytetään paljon myös paikallisesti iholla. Yhdessä pisarassa eteeristä öljyä on moninkertainen määrä molekyylejä verrattuna ihmiskehon soluihin. Yksi tippa siis riittää pitkälle ja laadukkaissa eteerisissä öljyissä usein vähemmän on enemmän. Pienen kokonsa ansiosta molekyylit kulkevat kehossamme vaivatta ja tutkimuksin onkin todettu, että eteerinen öljy tavoittaa kehomme jokaisen solun noin 20 minuutissa. Iholle käytettäessä terapeuttisen asteen eteerinen öljy olisi hyvä laimentaa laadukkaalla kasviöljyllä. Tämä kantajaöljy hidastaa eteerisen öljyn haihtumista ja tasoittaa öljyn imeytymistä iholta. Eteeristä öljyä voi lisätä suoraan vaikkapa kireille lihaksille.

Uutuutena Young Living on tuonut markkinoille ravintolisäluokituksen saaneita eteerisiä öljyjä. Joitain eteerisiä öljyjä siis voi käyttää myös sisäisesti. Jotta eteerisiä öljyjä voi suositella käytettävän sisäisesti, tulee niillä olla ravintolisäluokitus. Olethan siis tarkka käyttämäsi öljyjen laadusta ja varmistat, että öljypullon etiketissä lukee ”ravintolisä”. Sisäinen käyttö tuo uuden tavan hyödyntää eteeristen öljyjen voimaa. Ravintolisäöljyt ovat upea mahdollisuus saada ruokiisi puhdasta makua ilman kemikaaleja. Itse maustan sillä veden, lisään tipan luonnonjugurtin sekaan tai salaatinkastikkeeseen. Perheen suurin herkku on piparmintulla maustettu mutakakku.


Mistä näitä saa?
 

Tuotteita saat asiakashinnalla suoraan jälleenmyyjältä tai voit halutessasi luoda itsellesi jäsentilin. Kokonaisvaltainen tapa tutustua eteerisiin öljyihin on osallistua öljyesittelyyn. Rennossa öljyesittelyssä jälleenmyyjä kertoo eteerisistä öljyistä, niiden erilaisista käyttötavoista ja antaa hyödyllisiä käyttövinkkejä. Öljyesittelyn aikana pääset tuoksuttelemaan eteerisiä öljyjä, maistelemaan ravintolisäöljyjä ja kuulet kuinka voit itse tukea hyvinvointiasi näillä tuotteilla. Voit pyytää esittelyä kotiisi sinulle ja ystävillesi tai voit osallistua avoimeen öljyesittelyyn.

Oletko sinä jo tutustunut eteerisiin öljyihin? Kerro omista kokemuksistasi kommentoimalla alle. Kiinnostaisiko sinua ilmainen öljyesittely? Ole minuun yhteydessä ja järjestetään sinulle sopiva tapa tutustua lähemmin eteerisiin öljyihin.

Ulla Somerma, Young Living itsenäinen jälleenmyyjä.
www.rakkaudestaoljyihin.fi

Kuvat Young Livingin materiaaleista

Hyppäys öljyiseen maailmaan!

Kun puhutaan öljyistä, monet mieltävät ne vain ruuanvalmistukseen kuuluviksi pulloiksi tai rasioiksi, mutta öljymaailma voi tarkoittaa myös eteeristen öljyjen maailmaa – ja se maailma vasta mielenkiintoinen onkin! Tässä postauksessa kerron omakohtaisen kokemuksen eteerisistä öljyistä 🙂

Keväällä annoin ystäväni Ullan kirjoittaa vieraskynäkirjoituksen eteerisistä öljyistä – sen voit lukea täältä: klik! Tuolloin sain Ullalta kokeiluun diffuuserin sekä muutamia öljyjä. Mielenkiinnolla aloin kokeilemaan, miltä öljyjen käyttö arjessa tuntuu. Ihan noviisi en sentään öljyasioissa ollut, sillä olemme aiemminkin käyttäneet öljyjä saunassa löylyveteen sekä tehostamaan höyryhengitystä kipeänä ollessa. Mutta kuten Ullalta sitten opin, niin öljyjä tosiaan voi käyttää tooooodella moniin tarkoituksiin – ja oikeastaan mihin tahansa vaivaan ja tilanteeseen löytyy jokin öljy, heh (ja siinäpä sitä vasta opettelua onkin…).

Meillä pojat innostuivat heti, kun Ulla saapui öljyineen meille: niitä haisteltiin (ja maisteltiin…) ja niitä haluttiin vaihdella diffuuseriin. Yhdessä mietimme, että minkälaiset öljyt sopivat mihinkin tilanteeseen ja kuinka voimakkaita tuoksuja kannattaa mihinkin tilanteeseen laittaa. Pojat tykkäävät melkein kaikkien öljyjen tuoksuista, mutta on heillä myös omat suosikkinsa. Haistelin Ullalta ehkä kolmeakymmentä öljyä, ja nopeasti löysin pari kolme, jotka eivät minua jostakin syystä miellyttäneet. Mutta kaikki muut olivat aivan ihanan tuoksuisia! Ja tietenkin, kuten muutkin mieliasiat, myös öljyjen miellyttävyys vaihtelee samalla ihmisellä eri aikojen mukaan.

Mitkä olivat meidän mielestä kivoimmat öljyt ja miten käytettynä? Mihin vaivoihin me saimme apua öljyistä?

  • huoneilmassa sekä saunassa piristävänä, rauhoittavana tai tunnelman luojana. Lemppareimmat meillä olivat peppermint, mandariini, eukalyptus sekä laventeli.
  • hampaita tekevän kuopuksen palikkatehtailusta syntyvää kipua vähentämään (laventeli). Hieroin öljyä leukaperiin.
  • maidontuotantoa tehostamaan aikoihin, jolloin maito on ollut vähän tiukassa (fenkoli). Hieroin öljyä kainaloiden, dekolteen ja rintamuksen alueelle.
  • veteen sekoitettuna makua tuomaan. Sitrushedelmät olivat lemppareita tähän tarkoitukseen. (Huomioi, että öljy, jota tähän käytetään, on tarkoitettu myös sisäiseen käyttöön eli on saanut ravintolisäsuosituksen!)
  • leivonnaisiin makua tuomaan. Peppermint ja kaakao ovat ihana makupari! (Huomioi, että öljy, jota tähän käytetään, on tarkoitettu myös sisäiseen käyttöön eli on saanut ravintolisäluokituksen!)
  • hajuvetenä. Tässäkin sitrusöljyt olivat lemppareita!
  • höyryhengityksenä tai vapo rubina hengitysteitä avaamaan (eukalyptus).
  • tyynyliinoihin yöunia rauhoittamaan (laventeli).
  • hierontaan ja vyöhyketerapiaan esimerkiksi kookosöljyn lisänä (vauvalle olen tehnyt laventelin kanssa illalla)

Hyppäys öljyiseen maailmaan on siis tehty! Tästä se lähtee, vielä syvemmin ja useampaan öljyyn tutustuen. Olen kyllä melko vakuuttunut siitä, että öljyt tulevat olemaan osa meidän arkea jatkossakin. Olen kuullut öljyistä niin paljon hyviä kokemuksia, että ainakaan niiden käytöstä ei pitäisi olla mitään haittaa, vaan päinvastoin vain hyötyä! Sen verran innostuttiin siskon kanssa öljyistä, että myös äidillemme ostimme joululahjaksi kattavan setin öljyjä (ja nyt olen hieman kateellinen hänelle siitä, heh…)  🙂

Kiitos Ulla, kun annoit kokeiluun kivan öljysetin!

Ullan kotisivut löydät täältä: https://www.rakkaudestaoljyihin.fi/ 

Ja muuten, Ulla järjestää fb-liven 27.12.2017 klo 12 suljetussa facebook-ryhmässä. Kannattaa liittyä siihen, jos nämä öljyasiat yhtään kiinnostelevat. 🙂 Sen lisäksi, että aihe on mielenkiintoinen, niin Ulla on luvannut vaikka mitä kaikkea kivaa arvontaa niin liven katsojille kuin tallenteenkin katsojille (video säilyy tallenteena ryhmässä vuoden loppuun asti). Ryhmään pääset tästä: https://www.facebook.com/groups/326212077859591/

// Emmi