Käsi, joka suojelee

käsi joka suojelee

Pidän sinusta tiukasti kiinni, rutistan ja silitän.
Katson ihaillen silmiäsi, jotka maailmaa niin kysyvästi havainnoivat.
Suljen kätesi omien kämmenteni huomaan. Kätesi, joka joskus oli pieni vastasyntyneen yhteenpuristettu hentoinen nyrkki.
Kuuntelen jokaista kertomaasi sanaa. Haluan painaa niistä jokaikisen mieleeni.

Toisaalta en tahdo päästää sinusta irti, toisaalta tahdon, koska halusi on kova päästä tutkimaan maailmaa.

Niin pieni, niin iso.

Toivon, että käteni voisivat aina olla sinun suojanasi. Pidä mielessäsi sanani ja lupaukseni. Seison jokaisen sanani takana ja pidän jokaisen lupaukseni.

Lapseni, teitä minä rakastan. Rakastan niin paljon.

Olen ymmärtänyt, että jätän teihin jäljet. Tahdon, että ne jäljet ovat hyvät.

käsi joka suojelee

Syksy. Luopuminen. Kaipaus.

Syksy saa minun herkkyyteni eri tavalla esille. Loppukesänä on isäni syntymäpäivä. Silloin on isäni kuolemapäivä. On myös keskimmäiseni syntymäpäivä. Ja on minun syntymäpäiväni. On tuleva isänpäivä. On joulu saapumassa. Syksy saa minut ajoittain mietteliääksi, ja samaan aikaan niin surulliseksi ja niin kiitolliseksi. Olen niin surullinen, että isäni ei ole meidän kanssamme, mutta samaan aikaan olen niin kiitollinen tästä kaikesta, mitä minulla vielä on. Teitä, jotka täällä olette, rakastan niin voimalla ja täysillä kuin vain mahdollista. Ja minun isäni kädet, ne jatkavat suojelua tuolla jossakin.

// Emmi

Saatat tykätä myös näistä artikkeleista

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.