Positiivisessa ympäristössä kasvaa parhaiten

 

Yksi suurimmista opeista, joita NLP minulle on opettanut, on juurikin positiivisuus kaikessa tekemisessä. Positiivisuus on ollut aina iso osa minua, mutta nyt viimeisien vuosien tapahtumien sekä NLP-oppien myötä se on kauttaaltaan juurtunut minuun. Siitä jaksan kirjoittaa tekstin toisensa perään. Koen, että positiivisuuden lähettiläänä voin ehkä auttaa ihmisiä yhdellä parhaimmalla tavalla, sillä sen vaikutus ihmisen koko olemukseen, elämään ja toimintaan on valtava.

Miten kommunikoit?

Positiivisessa, rakkaudellisessa ympäristössä kasvaa parhaiten – tämä on erittäin tärkeä asia tajuttavaksi niin itsensä kannalta, lastenkasvatuksen kannalta kuin esimerkiksi jos toimit esimiesasemassa. Omia toimiaan kannattaa tarkkailla: Miten puhut itsellesi, positiivisessa vai negatiivisessa muodossa? Onko kommunikaatiosi jälkikasvusi kanssa pelkkää ein hokemista vai kannattaletko lastesi arkea lauseilla, jotka ovat myönteisiä ja tsemppaavia? Millaista palautetta annat töissä alaisillesi ja minkälaisella kielellä?

Positiivisuus on siitä kiva juttu, että kun sitä käyttää, niin se lisääntyy. Tsemppaa, kehu, kannusta, rohkaise, ole tukena, sano kauniita asioita, kiinnitä huomiosi hyviin puoliin! Ei tarvitse olla siirappinen eikä ällökermainen ollakseen positiivinen. Ei myöskään tarvitse sulkea näköpiiristään kaikkea pahaa eikä ryhtyä edes puolisokeaksi. Positiivisuus on näkökulman ottokeino. Ja tietenkin, jos tahtoo kehittyä, niin uskon, että todellinen kehitys tapahtuu parhaiten positiivisessa ilmapiirissä. Ihminen voi muuttaa toimintaansa kyllä esimerkiksi pelon kautta, mutta onko se sellaista “kehittymistä”, jota tahdot itseltäsi, lapsiltasi tai alaisiltasi?

Aivoille herkkua!

Olen tutustunut paljon positiivisuuteen myös tieteen kautta. Aivot tykkäävät positiivisuudesta! Positiiviset ajatukset lisäävät aivotoimintaa ja synnyttävät lisää synapsien välisiä liitäntöjä, toisin kuin negatiivisuus. Positiivinen elämä kannattaa siis ottaa ihan vakavasti!

Jos olet ihan alussa matkalla kohti positiivisuutta, niin jo se, että kun kiinnittää huomiota omaan puhetapaansa ja -tyyliinsä sekä ajatuksiinsa, niin auttaa matkalla paljon! Aluksi ei tarvitse edes tehdä mitään muutoksia: kunhan vain seurailee itseään ja omaa tapaa kommunikoida. Tsemppiä!

// Emmi

Saatat tykätä myös näistä artikkeleista

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.