Kevättalven kuulumisia!

Mitä meille kuuluu?

Älyttömän vaikea kysymys silloin, kun siihen on tarkoitus vastata blogipostauksella. Minusta on todella hurjaa ajatella, että ekoina blogivuosina kirjoittelin blogiin oikeastaan vain ja ainoastaan meidän kuulumisia! Tosin vain allergia-, refluksi- ja astmakuulumisia, mutta silti. Nykyään meillä puolet blogiteksteistä pyörii ruuan ympärillä ja puolet vähän kaikenlaisen muun: terveysjuttujen, hyvinvoinnin ja muiden sekalaisten asioiden ympärillä. Mutta tällaiset kuulumispostaukset, niitä ei juuri meillä näe, vaikka niitä toivotaankin. Silloin tällöin (eli tosi harvoin) muistan, että kai sitä voisi höpötellä ihan jotakin “teematontakin” välillä blogiin. Minä tykkään lukea seuraamieni bloggaajien kuulumispostaukset, mutta itse menen kuitenkin usein siihen ansaan, että luulen, että tuskin ketään kiinnostaa nämä muuten-vain-höpinät. Mutta lukijat, miten siis on nykyään: kuulumispostaukset – hot or not?

Lasten kuulumiset

Meillä on tapahtunut joitakin isojakin muutoksia perheessämme vauvavuoden aikana. Niistä lisää tässä nyt! Ensinnäkin uusi tyyppimme, Snadisöpöys (joka täyttää ihan kohta vuoden, kääk!), on solahtanut perheeseemme oikein mainiosti, helposti ja luontevasti. Hän on niin ihana! Snadisöpöys on oireeton, mutta edelleen hän antaa odotuttaa esimerkiksi niitä kokonaisia öitä 😀 Myöskin vähäuninen tapaus hän on, mutta muuten kaikki menee hänen kanssaan oikein kivasti. Vauvan tulo taloon on siis tottakai muuttanut perheen dynamiikkaa ja tuonut valtavasti onnea ja iloa mukanaan, mutta varsinaisesti suuren suuri muutos kolmas lapsi ei ollut.

Esikoisemme Pikkusankari aloitti koulun Snadisöpöyden vauvavuoden aikana eli viime syksynä. Kaikki on mennyt koulussa älyttömän hyvin ja Pikkusankari tykkää kovasti koulusta. Koulun aloitus oli tottakai iso muutos hänelle, mutta perheen toimintaan se ei juurikaan tuonut muutoksia, sillä jo eskari oli tietenkin käyty samassa tutussa paikassa. Meillä Pikkusankari käy Montessorikoulussa, ja ollaan kyllä oltu todella tyytyväisiä valintaan (vaikkakin se velvoittaa meitä kuskailuihin joka päivä).

Keskimmäisemme Minimullistaja käy edelleen kerhossa kaksi kertaa viikossa kolme tuntia kerrallaan, ja tämä tuntuu edelleen sopivalta määrältä. Tämä on meidän perheelle ja hänelle sopiva järjestely. Vaikka välillä mediassa keskustellaankin siitä, voiko näin “isot lapset” olla “vain” kotihoidossa, niin meidän kokemuksen mukaan voi oikein hyvin olla! Meidän neljävuotias oli nelivuotisneuvolassa melkein kaikissa tehtävissä viisivuotiaan tasolla, joten meillä ei ainakaan ole mitään syytä epäillä, että kotihoidossa ei “oppisi” tarpeeksi asioita tai ei saisi tarvittavia kehityksen edellytyksiä. Päinvastoin! Tärkeintä on edelleen, että tuttu ja turvallinen aikuinen on läsnä – ja minä olen! Sosiaalinen puoli hoituu kerhon lisäksi Minimullistajan valitsemissa kolmessa harrastuksessa ja lukuisissa leikeissä ystäväperheiden lasten kanssa. 🙂

Vanhempien kuulumiset

Mites me aikuiset sitten? Meillä työjutut ovat olleet melkoisessa muutoksessa! Mies irtisanoi alkuvuonna itsensä seitsemän vuoden työsuhteesta, koska halusi jo muutoksia ja uusia haasteita työhönsä. Ilman työtä hän ei kerinnyt olla kuin yhden päivän, kun hän hyppäsi jo seuraavaan, väliaikaiseen työhön, joka nyt loppui (itse asiassa edellispäivänä) ja uusi työ on taas hakusessa! Elämme siis jännittäviä aikoja, sillä uusia työmahdollisuuksia on monia, mutta mikä sieltä sitten valikoituukaan seuraavaksi (toivottavasti enemmän hänen intohimojensa mukaiseksi työksi kuin aiemmat), sitä emme vielä tiedä! Ja tietenkin, jos siellä lukijoissa on nyt joku, joka ajattelisi, että mieheni olisi juuri eikä melkein sopiva työntekijä hänelle, niin mailia vaan nopeasti tulemaan! Kuten blogin lukijat jo varmasti tietävät, mieheni työnkuvaan on kuulunut fysioterapiaa, personal trainingia, ryhmäliikunnan ohjaamista, uniasiantuntijuutta, myyntipäällikköyttä,…

Entäs minun työjutut? Äitiysloma on loppunut ja hoitovapaa alkanut. Töihin sosiaalialalle minun oli tarkoitus palata kahden vuoden päästä, kuopuksen ollessa sen kolme vuotta. Kuitenkin… Viime aikoina olen alkanut entistä enemmän haaveilemaan työstä, mikä ei liity ollenkaan sosiaalialaan, vaan kirjoittamiseen, valokuvaukseen, psykologiaan, NLP:hen, valmentamiseen, hyvinvointiin jne. Ja miten siistiä, että näyttää siltä, että minä saan kokeilla juuri tällaista hommaa nyt hoitovapaalla, meinaan otin vastaan sisällöntuottajan työpaikan, jota saan tehdä 15 tuntia viikossa! Olen kyllä niin liekeissä tämän asian suhteen, että! Tosin, tiedostan, että tämä tarkoittaa taas sitä, että meillä ei ole miehen kanssa yhtään yhteistä vapaapäivää viikossa, sillä teen työni miehen vapaapäivinä… Silti, oikealta tämä päätös tuntuu 🙂 Ja se, että yhteisiä vapaapäiviä ei ole, on tuttua, sillä kolmas raskaus mentiin samalla meiningillä, että järjestimme työt niin, että olimme molemmat töissä vuorotellen. Siitäkin selvittiin!

Sellaista! Mitä tykkäsitte tästä erilaisesta postauksesta? Ja hei: mitä teille kuuluu?

Jos haluatte enemmän meidän arkea, niin sitä löytyy minun instastani: @skribentti

p.s. Kuviksi kaivoin tunnelmia vauvasta kolmiviikkoisena, oooooh, minkä tunneryöpyn koinkaan. Ihana, ihana vauvavuosi!

// Emmi

Saatat tykätä myös näistä artikkeleista

1 comment

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.