Totuus sisustuksestamme

Minulta on nyt muutamaan otteeseen pyydetty talopostausta ja sisustuspostausta. Tähän asti olen kauniisti kertonut, että sellainen tulee, kunhan saamme edes ne verhot ikkunohin. No, koska en tykkää elää “sitten kun” -elämää kovin kauaa, niin tässä se tulee, erään huoneen “sisustus” näin niin kuin ihan kaunistelematta! Katsokaa, järkyttykää ja poistukaa blogista tai yhtykää kanssani iloiseen naurunremakkaan.
Niin, olemme nyt asuneet uudessa talossamme reilun kuukauden, ja välttämättömimmät remppahommat on tehty, mutta se kaikki muu, se on tekemättä. Eli toisin sanoen sisustus. Koska sisustus on minulle tärkeä asia, olen perinpohjaisesti miettinyt, mitä tulee mihinkin ja missä värissä ja kuosissa. Tämä perinpohjaisuus tarkoittaa siis sitä, että seinänvärit ja tapetit ovat edelleen mietinnässä, taulut ja kaikki muukin ylimäärinen härpäke laittamatta sekä diy-jutut tekijää odottamassa varastossa. Hauska huomata, että ilman mattoja ja verhoja voi asua ihan hyvin vaikka sen reilun kuukauden! Mutta eihän se talo ole kodilta tuntunut. Ehkä kohta saamme sen sisustusvaihteen päälle, ja talo alkaa näyttämään muultakin kuin valkoisilta seiniltä ja tavarakaaokselta.

Leikkihuone parhaimmillaan, heh.

Meillä on uudessa talossa leikkihuone, eli huone, jossa ovat kaikki poikien käytössä olevat lelut, askartelutarpeet, pelit, majanrakennustarpeet ja muut. Tämän huoneen funktio on ollut yksi parhaita päätöksiä tässä talossa. Vanhassa talossamme oli vain yksi huone pojille, ja halusimme rauhoittaa sen nukkumiselle, eivätkä lelut kuuluneet sinne, joten lelut olivat sitten tietenkin olkkarissa. Tämä ei aina ollut se käytännöllisin ja kivoin vaihtoehto pienessä talossa asuessamme. Tarkoitushan on, että lelut kerättäisiin iltaisin omille paikoilleen myös täällä uudessa talossa, mutta…

Jep, se ei ole ihan vielä toiminut se keräämis-systeemi. Leikkihuoneen oven kun voi kivasti vain sulkea, ja jättää lelut sinne seuraavan aamun leikkejä odottamaan. Tässä kaaoksessa on ainakin väliaikaisesti se hauska puoli, että Pikkusankari on leikkinyt ilmiömäisen mahtavasti tuolla leikkihuoneessa tuon kaaoksen keskellä! Hän on jopa supattanut korvaani: “On ihanaa jättää leikit kesken illalla, ja jatkaa heti herättyä! Olen tosi iloinen!”. Emme ole koskaan nähneet vastaavaa: leikki voi kestää monta monta tuntia ilman mitään taukoja, ja kukaan ei saa tulla huoneeseen tuolloin! Selkeästikin sotkuinen ympäristö on kannustanut mitä mielenkiintoisimpiin leikkihin 😀 Tästä syystä olen antanut itselleni laiskuuden tämän suhteen anteeksi 😀
Leikkihuoneen must-jutut sisustuksellisesti olivat meille selvät: puolapuut sekä voimistelurenkaat!

Voimistelurenkaat sijoittuivat (ainakin väliaikaisesti) leuanvetotankoon! Toimivat siinäkin siis!

Valitsimme Suomen voimistelutuotteen jumppajuttujen hankintapaikaksi – ja he toivoivatkin blogiin pientä briiffausta siitä, miten asennus onnistuu. Joten tähän loppuun meidän ekojen “sisustusjuttujen” asennusohjeet.

Paketin avaamisen jälkeen alkutilanne näytti tältä.

Ensimmäiseksi asetetaan sivulauta lattialle, jotta saadaan asetettua puolat niille kuuluviin reikiin.

Seuraavaksi otetaan toinen sivulauta ja painetaan puolat molemmin puolin koloihinsa.
Kaikki kiinnitystarvikkeet ovat tässä. Näillä aloitetaan kiinnitys!

Ensin porataan päällimmäisenä olevan sivulaudan puolat kiinni.

Sitten käännetään puolapuut ympäri, ja porataan toiseltakin puolelta kiinni.

Sitten kiinnitetään takalauta puolapuihin.

Viimeisenä etsitään seinästä sopiva kohta ja kiinnitetään puolapuut paikoilleen. Seinämateriaalista riippuen käytetään sopivia kiinnikkeitä tai tähdätään ruuvi suoraan koolaukseen.

Yhteistyössä Suomen Voimistelutuote


Niin sisustuksestamme kuin voimistelujutuistakin kuulette varmasti myöhemmin lisää, toivottavasti hieman erilaisissa merkeissä 🙂

Saatat tykätä myös näistä artikkeleista

6 comments

  1. Heh, no pikkuhiljaa kun saatte kalusteita tai mitä sitten suunnnittelette niin kyl se siitä. Matot ja verhot tuovat kodikkuutta ja tekstiliit se on totta. On teitil nyt helpompi siivota kun matot pois. Mielenkiintoisia sisustushetkiä. Ihana uusi koti. Se on mukava juttu

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.