Takauma vauvavuoteen

Synnäriltä se alkoi.
Nukkumattomuus ja tuskallinen itku. Huonetovereideni vauvat olivat
postikorttivauvoja – he lähinnä seilasivat untenmailla tai vain
vähän parkaisivat välillä tankkauksen merkiksi. Minun vauvani, se
oli heti alusta asti kuin ehkäisyneuvolan kauhukertomuksesta:
itkuinen, tyytymätön ja koko ajan heräilevä. Jo tuolla
vauvanhakulaitoksessa ollessani uumoilin, että tästä lähtien
meidän perheessä kannettava ei tarkoita tietokonetta, vaan
vauvaa. Kun pääsin rakkaan parkuvan nyyttini kanssa kotiin, olin
väsyneempi kuin koskaan ennen koko elämässäni. Mutta vähänpä
tiesin, mikä minua odottaisi. Minua odotti kidutuksien kidutus.
Sellainen vuosi, jolloin nukuin ehkä sadasosan siitä, mitä kehoni
olisi tarvinnut.
Päivät kuluivat harmaan raskaan
väsymyspeiton alla toimiessa. Vuorokaudet täyttyivät sylissä ja
kantorepussa nukuttamisesta, kantamisesta ja hyssyttelystä eri
asennoissa, itkun kuuntelemisesta ja itse itkemisestä, pitkistä
epätoivoisista nukuttamislenkeistä ja jatkuvana viihdekeskuksena
toimimisesta. Vauva ei viihtynyt missään eikä nukkunut juuri
missään. Vauva halusi olla koko ajan rinnalla, mutta sai silti
järkyttäviä rintaraivareita.
Iloinen tapahtuma. Täynnä itkua.
Luulin olevani normaalia heikompi, herkempi ja avuttomampi vanhempi. Oletin, että ne ohjeet, joita kuulin
neuvolassa ja lähipiiriltä, olivat totta. Luulin, että vauva itki
nälkäänsä. Jo sairaalassa ensimmäisenä yönä hoitajat
työnsivät pullon käteeni, kun kuulivat vauvan itkun vain jatkuvan
ja jatkuvan. Kotona tungimme lehmänmaitoa vauvaamme ennen
imetystä, imetyksen jälkeen ja imetysten välissä – koska vauvahan
itki nälkäänsä. (Niin, vaikka hän kasvoi normaalisti, ja voi
jopa tukevasti…) Koska itku ei hellittänyt, vaan päinvastoin
tuskaisuus vain lisääntyi, suositteli terkkarimme kiinteiden
aloittamista kolmikuisena – tietenkin perunalla. Sitä me sitten
itsekin kauhusta vollottaen työnsimme väkisin vauvamme suuhun,
koska vapaaehtoisesti vauvamme ei todellakaan, ei siis todellakaan,
halunnut sitä syödä.
Mikään ei auttanut. Eivät
korvikkeet eivätkä soseet. Hänellä ei ollut tarvetta lisämaidolle eikä -ruualle. Pikkuhiljaa aloin tajuamaan, että tämä
ei ole normaalia. Tämä ei ole vain sitä, että vauva on
temperamentiltaan tällainen ”vähän haastavampi” tai että
hänellä olisi vain jotain ”koliikkia”. Aloin luottamaan
äidinvaistooni. Siitä huolimatta, että sain kuulla kerta toisensa
perään, että ”vauvat nyt vain itkevät”, ”et ole vain
tottunut vauvanhoitoon” ja sen sellaista, aloin ottamaan asioista
selvää. Sain käsiini kehutun allergologin yhteystiedot ja sain
hätäajan hänen vastaanotolleen.
Viihdyttiinkö meillä autossa? Arvaatte varmaan.
Siellä vastaanotolla itkin. Voi
että minä itkin. Joku ymmärsi, joku auttoi, jollain oli apua
tilanteeseemme. Allergologi määräsi minut kuuden ruoka-aineen
imetysdieetille (bataatti, kana, riisi, kesäkurpitsa, mustikka,
päärynä), jolla sitten noin vuoden elelin. Tämän lisäksi vauvalle
aloitettiin refluksilääkitys. Tämä tapahtui vauvan ollessa
seitsemän kuukautta.

Mitä eroa oli seitsemällä
ensimmäisellä kuukaudella ja sen jälkeisillä kuukausilla?
Ensimmäiset seitsemän kuukautta yöheräämisiä oli joka yö 20-40
kappaletta, useimmiten 40. Päiväunet olivat aina tai lähes aina
kahden viiva kymmenen minuutin pätkissä. Pukluja tuli noin 70
kappaletta vuorokaudessa. Imetysdieetin ja lääkityksen aloittamisen
jälkeen yöheräämiset vähenivät 0-10 kertaan ja päiväuniakin
vauva alkoi nukkumaan puolen tunnin, joskus jopa tunnin pätkissä.
Puklaaminen loppui lähes täysin! Ihon lehahtelu loppui melkein
tyystin. Entinen, jatkuvasti nähisevä, happaman näköinen, minua
nipistelevä ja tuskaisesti kiemurteleva vauva olikin nyt usein
hymyilevä, touhukas, oppivainen ja iloinen pienoinen! Hän alkoi viihtymään muissakin asennoissa kuin pystyssä sylissä.
Tätähän se oli. Reilu vuosi.
Minä en siis ollut hullu äiti.
Minä en siis liioitellut arkemme rankkuutta. Minä en siis hakenut
huomiota väsymykselläni ja kertomuksillani vähän
erikoisemmasta vauvavuodesta
. Minulla vain oli todella allerginen
ja pahasti refluksitautinen vauva. Vauva, joka joutui kärsimään
suurimman osan vauvavuodestaan äärimmäisten kipujen kanssa. Vauva,
jonka kurkku oli tulehtunut paloautonpunaiseksi närästyshapoista.
Vauva, jonka suolisto oli niin hajalla, että koko vastustuskyky oli
rakennettava uudestaan. Vauva, joka ei saanut hyviä kasvun ja
kehityksen edellytyksiä aivojen työskennellessä liiallisten
kipukokemusten käsittelyssä.

Saatat tykätä myös näistä artikkeleista

4 comments

  1. Pakko oli alkaa itsekin herkistelemään kun luin kirjoituksesi! Ihmeellinen taipumus sitä on vain ihmisellä kaikesta selvitä!
    Meillä on samanikäiset lapset ja esikoinen oli se refluksivauva. Meillä ei ihme kyllä ollut ongelmaa yöunien kanssa vaan refluksista aiheutuva vaiva kostautui vauvan syömättömyydellä!

    Jokaisen imetyksen jälkeen oksennettiin kaaressa. Sitä oksennusta vain tuli ja tuli. Vielä parin tunnin kuluttua syötöstä vauva nieleskeli ja yökki sellaista kokkareista paksua maitoa. Joka syötön jälkeen vauvaa täytyi kantaa pystyasennossa sylissä sen pari tuntia että jotain olisi jäänyt mahaankin. Ei noussut paino, ultrattiin mahaporttia, tutkittiin allergioita. Aloitettiin refluksiin Prepulsid-lääkitys mutta sydämen toiminta häiriintyi siitä niin, että se täytyi lopettaa…

    Kamalaa, aivan kamalaa!

    Vauva alkoi saada kamalia rintaraivareita ja kieltäytyä imetyksestä kokonaan. Lopulta 8kk iässä vauva totaalikieltäytyi rinnasta eikä yli puoleen vuoteen juonut maitoa missään muodossa. Hyvä siinä oli lääkärin selittää että kyllä vauvan täytyy maitoa juoda… Juupa juu…

    Yöllä vauva nukkui jopa 12t mittaisia unia ja oli tyytyväinen jos ei vain tarvinnut syödä. Minä olisin saanut nukkua, mutta itkin ja ahdistuin…

    Näin meillä! Nyt samalla tavalla tuo aika jäänyt muistoihin taakse ja kaikki ollaan hengissä!Koville se otti! Tsemppiä jatkoon!

    1. Voih, teilläkin ollut aikamoista! Ja vauvalla huono olo 🙁 Onneksi, onneksi teillä edes vauva sai nukuttua öisin!

      Ihmisillä on kyllä tosiaan melkoinen kyky joustaa ja kestää kamaliakin asioita. Toivotaan, että lapsemme pääsevät helpommalla jatkossa.

      Meilläkin nuo molemmat vauvavuodet ovat onneksi ohi, ja nykyiset vaikeudet ovat jo erilaisia. Muistoihin nuo ajat ovat silti jääneet. Ehkäpä muistot ajan saatossa haalenevat, tai sitten eivät…

  2. Liityin lukijaksi. Meillä on kans 2010 ja 2013 syntyneet pojat. Eka oli helppo kuin unelma, toinen sen vastakohta. Liekö kova tahto, allergia, refluksi mikä lie vai se, kun tein sen virheen vauvana että herätin 4h välein syömään kun prkl neuvolassa käskivät. Sitä en enää koskaan tekis jos nyt kysyttäis. Viime yönä heräiltiin vain tunnin välein, tai jopa puolen tunnin. Juotiin vain reilu litra maitoa ja ollaan nyt varmaan sitten korvia myöten märkinä tuolla sängyssä. Silmäpussit roikkuu polvissa 😀

    1. Helou titti ja kiva, kun tulit 🙂
      Äh, tosi harmi, että olet saanut vääränlaista ohjetta neuvolasta 🙁 Jos teidän lapsen vaivat/heräily eivät helpotu pian, kannattaa tosiaan alkaa selvittelemään, mistä voisi johtua!
      Tsemppiä silmäpussiarkeen <3

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.