Varamummohuuto!

Kirjoitan tämän tekstin lasteni takia. Heidän parastaan ajatellen. Vaikka asia on toisaalta hyvin henkilökohtainen ja satojen pettymysten kyynelten kera mieleni sisällä käsitelty, yritän pysyä asiassa ketään syyllistämättä, vaikka edelleen monen vuoden jälkeen koen suurta ihmetystä lähimmäisenrakkauden synkkyydestä ja hienojen, vahvasti lausuttujen lauseiden paikkaansapitämättömyydestä.

Tämä teksti voisi olla katkeraa tilitystä siitä, miten tukiverkkomme on heikompi kuin kellään muulla tuntemallamme perheellä. Tämä teksti voisi olla pelkkää surullista valittamista, kun en osaa vastata lapsilleni kysymyksiin, miksi he eivät koskaan näe kuin yhtä isovanhempaansa ja mitä heille ”tärkeät” ihmiset oikein elämässään tekevät, kun eivät koskaan halua tavata tai edes soittaa.

Ketä kiinnostaisi lukea Pupu Tupunaa lapsillemme?

Olen kulkenut pitkän tien, jotta voisin hyväksyä tilanteemme. Nyt, kun koen olevani voiton puolella tässä prosessissa, uskallaan kirjoittaa tämän tekstin. Nykyään yritän olla odottamatta keneltäkään, (isovanhemmilta, kummeilta, ystäviltä, ystäväperheiltä, tutuilta…) yhtään mitään. Pikemminkin pyrin ottamaan asenteen, että on todellakin suoranainen ihme, jos joku haluaa aidosti olla lastemme kanssa. Olen aina kapinoinut nykymaailman minäminäminä-elämää vastaan, mutta tässä asiassa on nähtävästi pakko alistua huomaamaan, että kapinointini ei johda mihinkään. Entisaikojen yhteisöllisyys ja koko kylä kasvattaa-asenne ovat kadonneet ja tilalla ovat selfiet, belfiet ja muut loputtomat minäprojektit. Otan siis kapinointini suhteen askeleen eri suuntaan nyt.

Oikeastaan olen ottanut askeleen eri suuntaan jo reilu vuosi sitten. Lähetin muutamaan lehteen juttuvinkin varamummo ja -pappaetsinnöistä, mutta tämänkaltaiset jutut eivät (yllätys yllätys) saaneet intressiä toimituksissa. Googlettelin myös hiki otsalla eri vaihtoehtoja – turhaan. Nyt päätin testata blogini voimaa.

Löytyisiköhän blogin avulla näille kullanmurusille varaisovanhempi?

Onko meidän perheellä kohtalontovereita: sellaisia perheitä, joissa oma tukiverkko on syystä tai toisesta olematon? Oletteko te kuulleet varaisovanhempipalveluista? Mistä varaisovanhempia voisi löytää? Sattuuko teillä olemaan varaisovanhempia, ihan ”virallisesti” hankittuna tai ”epävirallisesti” elämässä mukana? Tunnetteko te ketään vanhempia ihmisiä, jotka kaipaisivat varalapsenlapsia? Kaikki vinkit, siis painotan, kaikki vinkit ovat nyt tervetulleita.

Varaisovanhemmuudesta kun puhumme, me emme siis missään nimessä etsi lastenhoitajia emmekä halua maksaa kenellekään, jotta he viettäisivät aikaa lastemme kanssa. Olen suurimmaksi osaksi päässyt kateellisuudesta irti, enkä osaa enää edes kaivata ajatuksellisestikaan monille vanhemmille niin tuttuja lapsivapaita viikonloppuja tai ”omia päiviä”, saati vanhempien kahdenkeskisiä ulkomaanmatkoja (varmaan jo pyörtyisin mahdollisuudestakin). Tämä varaisovanhemmuusetsintä on täysin lapsilähtöistä ajattelua.

Joku, jonka kanssa tutkia maan kasvavia ihmeitä.

Haluaisimme löytää vanhempia ihmisiä, jotka kaipaisivat hekin elämäänsä lasten iloa ja erilaisia touhuja lasten kanssa, välittömässä hengessä toteutettuna. Sellaisia ihmisiä, jotka eivät värikästä arkea pelkää. Etsimme henkilöä, joka mielellään siirtäisi omaa arvokasta elämänkokemustaan eteenpäin. Haluaisimme, että lapsillamme olisi kiinteitä, luotettavia ja aitoja suhteita edes muutamiin vanhempiin ihmisiin. Haluaisimme, että lapsemme eivät joka viikko kertoisi surullisin ja ihmettelevin silmin, kuinka heidän kaverinsa käyvät isovanhempiensa kanssa huvipuistoissa, metsäretkillä, ulkomaanmatkoilla, laivoilla, museoissa ja konserteissa. Pian ehkä esikoinenkaan ei jaksa meiltä kysellä, että eikö kukaan todellakaan ota häntä yökylään tämän useammin. Luksustahan lapsillemme jo olisi, jos löytyisi varaisovanhempi, joka jaksaisi puhallella saippuakuplia, lauleskella ja tehdä palapelejä. Isovanhempi, joka ihastelisi lasten piirrustuksia ja lukisi kirjoja. Isovanhempi, jonka pöydän ääreen saisi aina kattaa ylimääräiset lautaset. Isovanhempi, jonka syli olisi aina avoin. Aito läsnäolo olisi tärkeintä, eivät ne maailmanluokan sirkusshowt eivätkä valkoiset kirjeet juhlapäivinä.

Luuletteko, että olen etsimässä liikoja? Voisiko meidän perhe löytää varaisovanhemman blogin kautta? Jos teillä lukijoilla on minkäänlaisia, edes mutuisia tiedonhippusia mahdollisista, meille sopivista varaisovanhemmista, nöyrästi pyydän kommentoimaan tähän tekstiin tai heittämään ideat sähköpostin kautta. Tätä tekstiä saa myös jakaa, jotta joku, jolla mahdollisesti on ajatus omasta tai tutun varaisovanhemmuudesta mielessä, huomaisi tekstin, ja tarpeemme ja halumme kohtaisivat.

Joku, joka lohduttaa haaverin jälkeen.

Minkäänlaisia erityisiä kriteerejä en osaa enkä haluakaan luetella, mutta tietenkin, koska pidämme tärkeänä arjen läsnäoloa, maantieteellinen samasuuntaisuus on hyvä asia. Ja vaikka puhun nyt varaisovanhemmuudesta ja ensisijaisesti haluaisimmekin lastemme elämään henkilön, jolla on ikänsä takia erilaista elämänperspektiiviä ja -tarinoita kuin mitä meillä vanhemmilla on tarjota, ei vanha ikä ole aivan välttämätön kriteeri. Jos joku nuorempi kuin isovanhempi-ikäinen tuntee kiinnostusta olla lapsillemme tärkeä aikuinen, niin olemme avoimin mielin senkin suhteen. Meillä kun niitä tärkeitä aikuisia (kummien lukumäärästä huolimatta) ei todellakaan ole arjessa liikaa. Jo kummisuhteita luodessa olemme pyrkineet siihen, että kummit olisivat arjen iloissa ja suruissa mukana, mutta valitettavasti koska tämä ei ole syistä tai toisista onnistunut, haluaisinkin nyt painottaa tässä varamummohuudossa oikeasti sitä, että henkilö olisi mukana lasten elämässä muulloinkin kuin synttäripäivinä. Oli hän sitten vanha tai vähän vähemmän vanha.

Saatat tykätä myös näistä artikkeleista

84 comments

  1. Tekstejäsi lukiessa tämä asia on käynyt mielessäni, mutta en ole ehdottanut koska ei ole ollut esittää konkreettista apua asiasta. Eli en siis tiedä mistä varamummoja löytää, mutta hieno idea että etsit. Tiedän että jotkut ovat vahingossa löytäneet naapurustosta, mutta mitenkäs MLL? Heillä voisi ainakin olla tietoa mistä kysyä? Toivottavasti löydätte mummon tai papan! 🙂

    1. Googlasin äkkiä. Punaisella ristillä on varamummotoimintaa. Varkaudessa tosin, mutta ainakin paikallisyhdistykseltä voisi kysyä kotikaupungin tilanteen. Ja pelastakaa lapset-yhdistykseltä voisi olla tietoa.

    2. Moi Rinttu! Minä myös olen kuuklaillut aika ajoin tässä parin vuoden ajan, ja tosiaan, ainakaan netin mukaan meidän paikkakunnalla ei tämmöistä toimintaa ole 🙁 Kiitos vinkeistä – minäpän soittelen MLL:ään ja Pelastakaa Lapset-yhdistykseen!

  2. Voisitteko mitenkään ajatella olla itse alotteellisia yhteydenottajia niihin läheisiin joihin ei ole yhteyksiä. Toivon, että voisitte. asiat eivät ole aina niin yksinkertaisia ja helppoja. Välittää, kaivata ja rakastaa voi vaikka ei voi osallistua muutoin arkeenne. Toivon,että teiltä löytyy suuri sydän ja ehkäpä anteeksianto.

    1. Aikoinaan todellakin olemme olleet aktiivisia yhteydenottajia, mutta nämä läheiset, joihin meillä ei ole ollenkaan tai juurikaan yhteyttä, ovat omilla sanoilla ja teoilla ilmentäneet, että heitä ei meidän lapset kiinnosta. Asiat eivät todellakaan ole yksinkertaisia eivätkä helppoja, mutta minun mielestäni asioiden monimutkaisuus ei ole mikään syy loukkaamalla loukata toisia ihmisiä. Välimatkat ja elämän muut "perussyyt" ovat ymmärrettäviä, jos läheisen arkeen ei pysty osallistumaan kasvotusten. Mutta on muitakin tapoja kertoa välittäminen, vaikka sanomalla se ääneen tai osoittaa edes jotakin kiinnostusta lapsia kohtaan. Itse on vaikea objektiivisesti arvioida oman sydämen suuruutta, mutta anteeksianto on mahdollista.

    2. Pahinta on luulla, ettei, ettei läheiset välitä ja rakasta. Uskon, että vaikka ei tapaa niin silti voi rakastaa hyvin paljon ja kaivata. Aina kaikkien kemiat ja arvot eivät vain kertakaikkisesti kohtaa. Tokkopa kukaan on sanonut suoraan, ettei lapset kiinnosta.

    3. Hmmmm.. Sanotaan näin, että mitään ei ole jäänyt arvailujen varaan välittämisen suhteen. Valitettavasti. En kyllä ollenkaan pysty uskomaan, että meidän lapsia tietyiltä tahoilta rakastetaan. Olemme huomanneet, että siitä huolimatta, että on esimerkiksi 15km välimatka ja ainoa lapsenlapseus, niin kuopus ei ole tavannut yhtä isovanhempaansa koskaan (eikä esikoinen 2v. synttäreiden jälkeen) ja toinen on näyttäytynyt kerran, pari tänä kolmen vuoden aikana. Että mitenköhän ihmeessä sitä voisi uskoa, että lapsiamme rakastetaan!?! Ja tuohon suoraan sanomiseen, niin melko sanatarkasti meille on sanottu: "Minä keskityn nyt itseeni" ja "Meidän elämäämme ei mahdu nyt mitään muuta kuin asiat X ja Y". Ja kyllä, voin suoraan todeta, että kemiat ja arvot eivät todellakaan aina kohtaa, mutta lasten takia minä olen aina ollut valmis tulemaan toimeen kaikkien kanssa.

    4. No aika sanattomaksi tuo kyllä nyt vetää. Mikäli tuosta tilanteesta on niin pitkä aika niin ehkä kaikesta huolimata yrittäisin sietää tilanteen ja lapsien tähden yrittäisin vielä pitää yhteyttä heihin. Ne ovat kuitenkin vanhempianne. Voisiko se murtaa jää kun nämä isovanhemmat näkisi konkreettisesti nämä lapset ja kertoisite, että ette heiltä mitään erityisiä odota olisi vain mukava joskus tavata vaikka vain lasten kanssa pieni hetki. Pienistä hetkistä voi joskus syntyä ihmeitä:) Olen itse ollut aina hyvin vaikeassa suhteessa yhteen lapsien isovanhempaan. Hän ei ole koskaan kysynyt mitään eikä ikinä osallistunut mihinkään. Ei lahjoja,muistamisia yms. Olen miettinyt että hän on narsisti ja hän ei voi vain antaa mitään voi vain ottaa. Välillä mietin miksi pidän yhteyttä kun se on lähes 100% yksipuoleista. No hän ei ole enää ihan nuori ja on erilaisia sairauksia yms.Olen hyvin usein tavannut vastaavia tapauksia mutta kaikki ovat tietysti hieman erilaisia. Tsemppiä teille arkeen en enää osaa muuta tässä valitettavasti sanoa. Minä olen elämässäni taas törmännyt lähinnä enempi siihen, ettei perheillä ole enää mitään tukiverkostoja.

    5. Kiitos Anonyymi tsempeistä! Kiva, että jaoit omaa kokemustasi! Ja harmi, että teidänkin kohdalla on yksi tällainen isovanhempi. Meidän ystävä-kaveri-tuttava-piirissä taitaa olla sitten melko onnekkaita tapauksia: todella monilla on sellainen tilanne, että saavat ihan hätyytellä liian innokkaita isovanhempia pois 😀

      Niin kaunis ajatus kuin verisukulaisuus onkin, niin meillä toisen kohdalla se todella ei enää tarkoita mitään. Tuntuu pahalta ajatellakin, että minä voisin ikinä koskaan loukata omia lapsiani sanallisesti niin, kuin meitä on loukattu. Miltä esimerkiksi kuulostaa: "Teidän ei koskaan tulisi hankkia toista lasta?"-lausahdus. Varsinkin, kun lausuja ei osannut mitenkään perustella sanomistaan (eli halusi vain loukata ja tuottaa pahan mielen, kun varsin hyvin tiesi, että perhe on meille kaikki kaikessa). Oman pahan mielen jatkuva purkaminen toisiin on mielestäni vastuutonta ja täysin ajattelematonta. SILTI haluan pitää oven rakosillaan MYÖS häntä kohtaan. Menetettyjä vuosia ei koskaan saa takaisin, ja koen, että ne arvokkaimmat isovanhemmuusvuodet ovat jo ohi (se aika, kun kiintymys synnytetään lapsiin). Toisaalta, nätisti sanottuna: koska narsismi on melko tuttu termi… niin en tiedä, haluaisinko edes oikeasti lasteni olevan tekemisissä tietynlaisten ihmisten kanssa…

      Kaikesta huolimatta yritän pitää mielessäni mainitsemasi asian, että ihmeitä voi tapahtua.

  3. Välittää, kaivata ja rakastaa voi vaikka ei voi AINA odotusten mukaisesti osallistua perheenne arkeen ja juhlaan.

    1. En tajua, mitä tarkoitat AINA-sanalla lauseessasi, sillä sellaisesta ei kai kukaan ole tässä puhunutkaan.

  4. Hei! Meillä tilanne on ollut oikeastaan aina se, että olemme mieheni kanssa olleet toistemme tukiverkostoina. Monien käänteiden jälkeen elossa on vain yksi isovanhempi joka sekään ei todellakaan halua olla isovanhempi. Laitoin kerran sitten ihan hassutuksissani facebookkiin päivityksen, joka meni jotenkin näin: "Wanted, Mummo! Ei taloudellisia eikä hoitovaatimuksia, lisäpisteitä saa jos tykkää olla meidän lasten kanssa ja vähän meidän aikuistenkin. " Ja uskomatonta mutta totta, niin yksi pariskunta ilmoittautui välittömästi "virkaan" meidän kyliltä ja kappasta vaan, niiin meillä on nyt mummi ja vaari. Kukaan ei enää muista että emme ole biologista sukua, vaan on ihan itsestään selvää että me ollaan yhdessä maailman tappiin. He pelaavat muistipelejä ja lukevat kirjoja lapset kainalossa sohvalla ja me aikuisetkin ollaan saatu uudet sydänystävät (itseasiassa enemmänkin, koska sieltähän tuli sukua lisääkin, sitä varasukua!). Me ollaan annettu oma osuutemme sydämen ilosta tähän kombinaatioon ja ollaan raivattu nuorempina heidän risukoita ja kyyditty kauppaostoksille jos tarve on ollut. Ihan parasta!!

    1. Kupla, minä tulin niiiin iloiseksi sinun kommentistasi! Siis oikeasti noin voi tapahtua, vau vau vau!! 🙂 Todella, todella hieno juttu! Kannustava ja toivoa luova kertomus. Terkut teidän mummille ja vaarille! 😀

  5. Hmmmmm……..
    Toivot melko paljon asioita. Oletusarvonahan on, kun perhettä alkaa perustamaan, että äitinä ja isänä oleminen ei ole aina helppoa. Ainakaan omassa ja tuntemissani lapsiperheissä vanhempainvapaa-viikonloput yms kahdenkeskiset ulkomaanmatkat ei toteudu. Ehkä joskus ja jouluna…..Puhut minäkeskeisyyden lisääntymisestä. Teksteistäsi saa kuvan, että vaadit itsellesi melko paljon omaa aikaa ja omia asioita. Eikö se juuri ole minäkeskeisyyttä?
    Olen pitkään seurannut tekstejäsi ja sosiaalialan ihmisenä ajattelisin, että toiveita ja tarpeitasi vastaisi enemmän tukiperhe kuin tuki-isovanhemmat. Tukiperheen saanti on varmasti tässä tapauksessa helpompaa saada toteutumaan. Tämän päivän isovanhemmat ovat työelämässä pitkään, joten voisi kuvitella, ettei heitä niin vaan löydy.
    Heittäydy perheellesi täysillä ja toteuta luettelemiasi asioita itse. Varmasti lapsesi nauttivat pupu-tupuna kirjan lukemisesta kanssasi 🙂
    On harmi, että tukiverkkosi on suppea, mutta kaikkeen tottuu. Mekin olemme tottuneet 🙂
    Laske rimaasi ja ole "the number one" lapsillesi. Lapsilähtöinen ajattelu ja toiminta ei vaadi isoja saneerauksia:)
    Tsemppiä ja toivon että löydätte hyvän tukiperheen tueksenne, jotta saat sitä kautta voimia jaksamiseen ja olemiseen perheen äitinä.

    1. "Teksteistäsi saa kuvan, että vaadit itsellesi melko paljon omaa aikaa ja omia asioita. Eikö se juuri ole minäkeskeisyyttä?"
      Et ole ilmeisesti ymmärtänyt tekstejä oikein, jos puhut siis muistakin tekstistä kuin tästä.
      Hassua… Tämä teksti kun alkaa lauseilla "Kirjoitan tämän tekstin lasteni takia. Heidän parastaan ajatellen."

      Voin sen verran kertoa, että Skribentille lapset ovat prioriteetti numero yksi, poikkeuksetta. Siinä ei paljon ajatella minäminä-juttuja, jos hän ensin hoitaa koko päivän (oireisia) lapsia yksin kotona. Minun tultua kotiin hän hoitaa ne kodin välttämättömät työt, joita kotona oleva vanhempi "tavallisesti" hoitaa sinä aikana, kun lapset nukkuvat niitä "tavallisia" kolmen-neljän tunnin päikkäreitä. Ne ketkä ovat yhtään perillä meidän arjesta, tietävät varmasti että se on kaukana "tavallisesta".

      En voi kuin ihmetellä kommenttiasi "Heittäydy perheellesi täysillä ja toteuta luettelemiasi asioita itse. Varmasti lapsesi nauttivat pupu-tupuna kirjan lukemisesta kanssasi" ja vähän aikaisemmin kirjoittamaasi "Olen pitkään seurannut tekstejäsi…"
      Jos olet seurannut tekstejä pitkään ja ymmärtänyt lukemasi, niin ensin mainittu lainaus on täysin ajattelematon ja suorastaan naurettava.

    2. Jahas, hei vaan Anonyymi. Kommenttisi perusteella kyseenalaistan tekstinymmärrystaitosi. Oikeastaan kaikki kohdat ovat melko hatarasti mietitty.

      Piti ihan itsekin lukea teksini uudestaan, että kirjoittelinko minä unissani sinne: "Etsitään varamummoa, joka voisi hoitaa
      lapsiamme, jotta minä saan viettää omaa aikaa ja jotta me päästäisiin viettämään lapsivapaita viikonloppuja mieheni kanssa". En löytänyt sellaista kohtaa? Löysitkö sinä?

      Mitä minä toivoin? Toivoin ihmistä, joka haluaisi olla jakamassa ihan niitä arjen perustekemisiä lasten kanssa tuoden arkeen omaa arvokasta elämänkokemustaan.

      Olenko minä joskus kirjoittanut, että oletin, että vanhempana oleminen olisi helppoa, ja että nyt olen pettynyt? En koskaan.

      Meillä ei ole tarvetta tukiperheelle. Olemme aikoinaan harkinneet päinvastoin tukiperheenä oloa sellaiselle lapselle, jossa ei ole edes sitä yhtä luotettavaa vanhempaa, ja tätä ideaa alamme viemään eteenpäin heti, kun voimme ottaa lapsen viikonloppukylään niin, että tiedämme, että meillä nukutaan varmasti täydet yöt ja päivisin lapsemme ovat suht oireettomia. Me emme myöskään hae TUKI-isovanhempaa, vaan VARAisovanhempaa veri-isovanhempien tilalle.

      Työssäkäynti ja isovanhemmuusko eivät sovi yhteen? Onpa kumma, että meillä se yksi ainoa välittävä ihana isovanhempi on ollut kaikki nämä viisi vuotta tiiviisti työelämässä ja on todella läsnä kaikille lapsenlapsilleen. Ja… eipä tekisi mieli tätä kirjoittaa, mutta kirjoitanpa silti: meillä on myös kokemusta nuoresta työttömästä lähellä asuvasta isovanhemmasta, jolla ei ole ollut aikaa/kiinnostusta olla läsnä ollenkaan. Että melko höpöhöpöä selittää työssäkäynnillä läsnäolottomuutta. Ja sitä paitsi: kaikkeen siihen löytyy aikaa, mikä on itselle tärkeää!

      Mistä tiedät, että en ole heittäytynyt perheelleni täysillä? Kerroinko tekstissäni, että minä en tee luettelemiani asioita? Melko hämmentyneeksi sait lauseellasi. Taidat olla aika kaukana meidän arkea. Että terkkuja vaan täältä pyöräretkien, satuhetkien ja yhdessäkokkailujen jälkeistunnelmista taas tänäänkin.

      Kaikkeen tottuu, sehän on totta, mutta pitääkö siihen tyytyä? Eikö ole oikein, että pyrkii tarjoamaan lapsilleen sellaista elämää, jonka kokisi tarkoituksenmukaisemmaksi ja mukavammaksi? Tässä tapauksessa ihmisrikkaammaksi. Eli minun pitäisi tyytyä vain vähäisiin isovanhempikontakteihin, eikä etsiä uusia, koska "pitää tyytyä siihen, mikä on annettu"? Melko hölmöä ajattelua näin minun näkökulmastani katsottuna.

      Mitä rimaa minun pitäisi laskea?
      Outoa ajatella, että minä EN olisi lapsillemme "the number one", kun kerran kaikki päivät yhdessä vietämme. Olenko minä tosiaan vaatinut jotain isoja saneerauksia? Milloin?
      Aika hyvin tiedän, mikä on lapsilähtöistä ajattelua, ja sen mukaan meillä eletäänkin.

      Kiitos tsempeistä, mutta emme ole nyt etsimässä mitään tukea ja jaksamista perheenäitinä oloon, vaan lapsillemme ihmisrikkaampaa lapsuutta.

      p.s. Minä olen myös YTM ja sosiaalialalla töissä

    3. Hei MINÄ tiedän TARKALLEEN mitä haet ja tarvitset. Meillä ei ole yhtä ainuttakaan isovanhempaa lapsillamme. Äitini kuoli maaliskuussa, se ainoa mumma. Me saimme varavaarin kuin ihmeen kautta! Etsin varamummoa monet vuodet jo – VERIMUMMON tilalle! Soita minulle 0405432349, tiedän kaiken varamummoasiasta, s3 ollut minulle sydämenssia jo vuosia, lasteni tähden. Terv Päivi Luvialta.

  6. Ymmärrän huolesi siitä, että lapsenne jäävät paitsi läsnä olevista isovanhemmista. En kuitenkaan sinuna olisi asiasta liian huolissani, koska teidän lapsilla on kuitenkin kaksi läsnä olevaa ja välittävää vanhempaa ja se on varmasti lapselle kuin lapselle se tärkein juttu eikä kaikilla ole sitäkään.

    Oletteko ajatelleet laittaa lapsenne perhepäivähoitoon tai palkata hoitaja, joka olisi lastenne kanssa vaikka muutaman iltapäivän viikossa. Ymmärsin kyllä, että tahtoisitte jonkun olevan lastenne kanssa omasta tahdostaan eikä rahasta, mutta näistä palkatuista hoitajista voi kuitenkin syntyä ihan aitoja ihmissuhteita. Itselleni noin on käynyt. Kun olin vauva (40 vuotta sitten), äitiysloma oli vain puolen vuoden mittainen eikä vanhemmillani ollut muuta mahdollisuutta, kuin laittaa pieni vauva hoitoon. Olin samassa perheessä hoidossa kaksi vuotta, eli kaksi ja puoli vuotiaaksi, kunnes perheemme muutti useamman sadan kilometrin päähän toiselle paikkakunnalle. Hoitosuhteen loputtua hoitotätini oli ilmaissut vanhemmilleni, että kunhan tyttö vähän kasvaa, niin hän mielellään ottaisi lapsen kesällä vaikka viikoksi kyläilemään. Varmaankin 4 vuotiaasta saakka vietin sitten pääkaupunkiseudulla viikon tässä perheessä (jossa omat lapset olivat minua reilut kymmenisen vuotta vanhempia) joka kesä aina ylioppilaaksi pääsyyni saakka. Hiihtolomia myös. Kouluikäisenä ja teininä vietin aikaa myös entisen hoitotätini lasten luona, jotka silloin olivat nuoria aikuisia – oli kuin olisi ollut useampi isosisko, itse kun olen esikoinen. Ja he kävivät sekä rippi- että ylioppilasjuhlissani. Nyt ei olla muutamaan vuoteen nähty, mutta joulukortteja lähettelemme edelleen ja itsestänihän tuo yhteydenpito on kiinni, tiedän, että olisivat iloisia, jos menisin käymään – nyt kun itse asun lähempänä.

    Myöhemmän perhepäivähoitajani kanssa muodostui myös jonkinlainen henkilökohtainen suhde, joskaan ei aivan edeltävän kaltainen. Hänkin kävi esim. rippi- ja ylioppilasjuhlissani.

    Joskus voi siis ihan tavallinen hoitosuhde jäädä vapaaehtoiselta pohjalta elämään pitkälle tulevaisuuteen, joten sellaistakaan ei kannata tässä mielessä väheksyä. Sitä paitsi, toisihan se teille vanhemmille hieman vapautta aikatauluihin ja ehkä jaksamistakin.

    Mukavaa kesää koko perheelle!

    1. Moi Anonyymi, olipa kiva lukea siitä, miten teillä on syntynyt noin läheiset välit hoitajaan/hoitajiin! Mieleenjäävä tapaus tosiaan!

      Meille on tärkeää hoitaa lapset kotona niin pitkään, kun se vaan tuntuu kaikille parhaalta ratkaisulta (toivottavasti siis vielä vuoden), ja tällä hetkellä se tuntuu 🙂 Kaikista vaikeuksista huolimatta tykkään kotona olosta. Ja tietenkin esikoinen käy pari kertaa viikossa kerhossa ja harrastuksessa. Palkallista hoitajaa emme ole harkinneet, mutta kiva oli kuulla, että siitäkin voi syntyä jotain tuollaista kuin teillä!

      Se on totta, että siitä saamme olla kiitollisia (ja olemmekin), että lapsillamme on kaksi läsnäolevaa vanhempaa. Isovanhempia kaipaammekin elämäämme rikastuttamaan, emme siihen tarkoitukseen, että emme pärjäisi ilman heitä.

      Teillekin hauskoja kesäpäiviä!

  7. Mäkin tätä blogia olen seurannut ja mielestäni kirjoittaja ei niinkään vaadi omaa aikaa vaan läheisiä aikuiskontakteja lapsilleen. En näkisi häntä myöskään kovin minä-keskeisenä kun hoitaa sairaita lapsiaan 24/7 ja mm. elää niukalla imetysdieetillä vuosia lastensa hyvinvoinnin vuoksi. Olen siis täysin erimieltä edellisen kommentoijan kanssa. lapsille olisi hyväksi oppia luottamaan myös muihin aikuisiin kuin omiin vanhempiinsa. Meillä myös kaksi allergista lasta joita kukaan ei koskaan ole ottanut yökylään eikä edes hoitoon yli kahdeksi tunniksi…tuloksena kaksi äidissä roikkuvaa lasta ja äiti, joka tuntee olonsa välillä aika tukalaksi.

    1. Kiitos Anonyymi sympaattisesta kommentistasi! Harmi, että teillä on myös huono tilanne isovanhempien/tukiverkon suhteen 🙁

    2. Eli kommenttini osui ja upposi 🙂 Olkaa kiitollisia edes siitä yhdestä läsnäolevasta isovanhemmasta. Toisilla ei ole edes sitäkään 🙁 Vähemmän on enemmän!! En oikeastaan yhtään ihmettele, miksi teidän tilanne on sellainen kuin se on 🙁

    3. Teitä Anonyymejä on nyt sen verran paljon, että en tiedä, kuka kirjoittaa vastausta mihinkin. Mutta vastaan silti: kyllä olemme kiitollisia siitä yhdestä isovanhemmasta. Ja tiedän, aina voi verrata huonompisosaisempiin. En kuitenkaan ymmärrä, että onko väärin haluta lastensa elämästä monipuolisempaa ja vivahteikkaampaa etsimällä heidän elämään muutamia muitakin tärkeitä aikuisia kuin vain yksi Mummo (vaikka hän äärimmäisen tärkeä onkin)? Samaan aikaan voi olla tyytyväinen elämään, ja silti toivoa jotakin siihen lisää.

      Sinun viimeistä lausetta minä ihmettelen…

    4. Älä Emmi välitä, nettiin ANONYYMINÄ pesiytyy valititettavan paljon persoonallisuushäiriöisiä (ja niitä löytyy huomattavan paljon nimenomaan sosiaalialalta 😉 ), persoonallisuushäiriöisten intresseihin kuuluu netissä toisien ihmisten silkka kiusaaminen, provosoiminen ja itsensä viihdyttäminen muiden mielipahalla. Jättäisin anonyymien kommentit ihan omaan arvoonsa, sillä vain häiriintynyt ihminen kommentoi tähänkin blogiin jotain edellisen kaltaista ja väittää sinun olevan minäkeskeinen (????!). Vaikka meillä ei lapsia (toistaiseksi) olekaan, niin tuttua tulee olemaan täälläkin tuo vajaa isovanhemmuus ja sitä farssia on päässyt seuraamaan omien siskojen lisääntymisen myötä. Paljon tsemppiä teille ja ymmärrän kyllä toiveenne läsnäolevista isovanhemmista, sillä minulle oma mummoni on ollut todella tärkeä ihminen koko elämäni ajan ja yksi tärkeimmistä ihmissuhteista! Ei pidä missään nimessä väheksyä isovanhempien merkitystä lasten elämässä. Kyllä se tuo ihan erilaista perspektiiviä, mitä vanhemmat voivat antaa.
      -Katja-

    5. Kiitos Katja kommentistasi ja tukemisesta!
      Tosi harmi, että sinun siskoilla on juurikin samankaltainen tilanne 🙁
      Ihanaa, että Mummosi on ollut sinulle noin tärkeä!

  8. Muistelen varamummo asian tulleen minua jossain joskus vastaan. Jos en ihan väärin muista, niin paikallisen MLL:n yhdistyksen kautta. Varmasti sellaisia henkilöitä olisi, jotka haluaisivat olla varamummo tai -vaari, kumpa vaan löytäisitte tienne heidän luokseen. Tiedän, että tässä ei nyt yleisesti puhuttu koko tukiverkostosta, vaan nimenomaan isovanhemmuudesta mutta haluaisin silti kysyä, että millainen tukiverkosto teillä on muuten omien sisarustenne tai muiden sukulaisten kautta?

    Meillä on kaiketi hyvä tilanne tukiverkoston kanssa, kun niitä ihmisiä riittää, jotka haluavat olla lastemme kanssa. Kaikilla on tietysti käytännössä se aika mitä on mutta kaikki tärkeyden osoitukset ovat lapsille selkeästi tärkeitä, vaikka joidenkin kanssa hyvin harvoin tapaisimmekin. Mekään ei nautita mistään "lapsettomista" öistä, pikkusisko ei ole vielä ollut missään yökylässä ilman vanhempaa mutta parhaillaankin meillä nautitaan kevyempää viikonloppua vain pienemmän kanssa, kun isosisko on mummulla kaksi yötä. Ja sen jälkeen menee vielä yhdeksi yöksi kummeilleen. Me pystymme oikeastaan ensimmäistä kertaa ikinä antamaan pienemmälle ihan kaiken huomion, eihän hän sellaista kuopuksena juuri pääse kokemaan. Ja isosisko ja mummu saavat kahdenkeskistä aikaa 🙂 Ihan niin hulluiksi meinattiin myös miehen kanssa heittäytyä tässä kesällä, että viedään tytöt mummulle aamusta iltaan ja mennään päiväksi Tallinnaan, ihan kahdestaan <3 Viimeksi ollaan oltu kahdestaan synnyttämässä, ehkä tämä päiväreissu Tallinnaan on vähän leppoisampi 🙂 Asiaan takaisin…lapsilla siis on runsas joukko aikuisia läheisiä kontakteja ja olen siitä todella onnellinen. Isovanhempien lisäksi myös kummit ja yllättäen esim. oma tätini perheineen on todella kiintyneitä tyttöihin.

    Meille muuten kuuluu parhaillaan tosi hyvää allergia- ja refluksirintamalla! Tiedän, ettei se kuulu nyt tähän asiaan mitenkään mutta halusin jakaa sen sinun kanssasi <3 Iloista arkea teidän perheelle <3

    1. Okei, hyvä tietää, että sullakin on joku mutu MLL:ästä. Sinne olenkin sitten yhteydessä, jos muuta "yksityistä" kautta en saa vihiä sopivista mummoista ja papoista 🙂 Sepä se, todellakin haluaisin, että varaisovanhemmuus olisi vastavuoroinen halu, joten kun vain sellaisen sitten jostain löytäisi (he tuskin tätä blogia lukevat :-D)…

      Kiitos Anna kun kysyit muuta sukulaistukiverkkoasiaa, vaikka tosiaan sitä asiaa en halunnut nostaa tässä tekstissä sen enempää enää esille, kun tiedän, että se ei tule muuttumaan suuntaan eikä toiseen. No, se tilannehan on meillä aika huono. Eniten harmittaa, että sukulaisia olisi ja tositosi lähelläkin (niin isovanhempaa kuin sisarustakin), mutta heitä ei olla nähnyt moneen vuoteen ja he ovat ilmaisseet halunsa (sanoin tai teoin) elää vain omaa elämäänsä. Toki on sitten muita läheisiä sukulaisia, ulkomaita myöten, mutta he eivät "omien kiireiden" takia pidä yhteyttä, ja jos pitävät, eivät todellakaan ole kiinnostuneita lapsistamme. Me olemme mielestämme aikoinaan (esikoisen ollessa ainoa lapsi) yrittäneet positiivisesti kannustaa kaikkia näitä sukulaisia yhteydenpitoon ja me olemme pitäneet heihin viimeiseen asti yhteyttä. Mutta! On meillä muutama ihana läheinen sukulainen sentään olemassa. Heistä olemme enemmän kuin kiitollisia <3

      Itse todella toivoisin samaa, että ne "läheiset" ihmiset, jotka asuvat kaukana, eivät pitäisi etäisyyttä esteenä hyvän, kiinteän suhteen luomiselle lapsiimme. Se todella olisi mahdollista minun mielestä. Mutta valitettavasti nähtävästi nämä ihmiset ovat eri mieltä, vaikka olemme asiasta yrittäneet puhua suoraan(kin) 🙁

      Ihana kuulla, että teillä on paljon välittäviä ihmisiä tyttöjenne ympärillä <3 Ja kuulostaa oikein mahtavalta viikonlopulta tämä, kaikkien osapuolten kannalta ajateltuna 🙂 Ja Tallinna… aaaah! Olkaa vaan ihan rauhassa hulluja :-DD

      Oi, kiva lopetus sun kommentilla 🙂 Sitten kun jaksat/kerkiät, niin kerro lisää syistä hyvään rintamaan! Meilläkin menee yleisesti ottaen aika kivasti tuolla rintamalla. Ja suuri kiitos myös sinulle siitä, sillä tökkäsit meitä kohti hiivapohjaisia maitohappoja!!

      Mukavaa viikonlopun jatkoa teille myös <3

  9. Apua väärä kanava nyt varmasti kun en ole tähän blogiin oikein perehtynyt mutta ihan vinkkinä kun tänne nyt sitten kerran eksyin. Toivottavasti en tässä sekoita mitään. Voisitteko hyödyntää enemmän isoMummia. IsoMummi varmasti jaksaa olla pienen tovin ulkona ja lukea myös kirjoja. Olenko ymmärtänyt oikein, että tästä on nyt kyse, että vanhempi henkilö puuttuu..

    1. Moi Anonyymi (sukulainen). Et tietenkään sekoita mitään. Joo, kuten tekstissä pyrin tuomaan ilmi, niin etsimme varaisovanhempia meidät hylänneiden/kuolleen isovanhempien tilalle. Ihana ajatus IsoMummista. Täytyy miettiä asiaa kaikkien kantilta.

  10. Olen lukenut blogiasi aina toisinaan, sillä minulla on myös allergisia lapsia. En ole rohkaistunut palstaasi kommentoimaan, mutta nyt tuntui siltä, että tätä asiaa on pakko kommentoida. Minusta tuntuu, kuten taisi joku toinenkin Anonyymi sanoa, että tunnut vaativan ihmissuhteilta paljon. Ymmärrän hyvin, että haluat ympäröidä lapsesi monella välittävällä, läsnä olevalla aikuisella. Siinä ei ole mitään pahaa. Huolestuttavan viestin minusta tässä tekee se, että lapsesi puhuvat siitä, että heillä ei ole ketään, kuka heidän kanssaan aikaa viettäisi. On surullista, että lapsillanne on tunne siitä, että eívät kelpaa kenellekään. Minua vähän hämmentää tämänlainen puhe, sillä työskentelen kasvatusalalla, ja tuntuu hieman vaikealta ajatus, että pienet lapset, jos ymmärsin, että alle 2 v ja 4 v, osaisivat jo ilmaista tällaisia asioita. Tuon ikäisellä kun usein kuitenkin riittää se, että on muutama läheistä ihmistä esim. äiti, isä ja yksi mummi ja ehkä joku muu, jotka hänen kanssaan jakavat arjen asioita. Lapsi kun yleensä ei vielä tuossa iässä osaa vaatia määrää, vaan laatua ja yksikin hyvä ihmissuhde lapselle jo saa aikaan se, että hän on rakastettu, hyväksytty ja kelpaava. Tällä yhdelläkin ihmissuhteella lapselle jo kasvaa se, että hän kelpaa tulevaisuudessakin toisille ihmisille sellaisena kuin on. Minulle väkisinkin tulee mieleen se, että jos lapset osaavat sanoittaa asioita jo näin, onko heidän kuullen juteltu kipeistä ihmissuhteista ja pettymyksistä ja hylätyksi tulemisen kokemuksia läheisiä kohtaan. Jos olen ymmärtänyt lukemaani oikein, teillä on vaikeuksia läheisissä ihmissuhteissa ja joihinkin lähisukulaisiin kokonaan välit poikki? Toivon, että et ymmärrä tätä pahalla, sillä tarkoitan hyvää. Ymmärrän, että läheiset ihmiset eivät ole osanneet vastata odotuksiinne. Olen saanut kuvan, että kuvaat itseäsi aidoksi ihmiseksi. Toivoisin, että se aitous toisi sinulle myös anteeksiannon ja hyväksynnän ihmiset sellaisina kuin he ovat. Omassa elämässäni olen usein kokenut sen, että pettymys tulee siitä, kun luo itselleen odotuksia toista ihmistä kohtaan ja sitten nämä odotukset eivät kohtaakaan. Toista osapuolta ei voi kuitenkaan loputtomiin syyttää hänen odotusten erilaisuudesta kuin mitä itse ajattelee. Me kaikki ollaan niin erilaisia ja tallataan tätä planeettaa omien silmälasiemme kautta. Surullista se toki on, jos esimerkiksi isovanhemmat eivät halua viettää aikaa lastenne kanssa toivomallanne tavalla, se on lähinnä isovanhempien menetys. Uskon kuitenkin, että lapsi ei siitä niinkään kärsi, vaan aikuiset. Lapset kun ajattelevat ihmissuhteista paljon yksinkertaisemmin. Tietenkin jos lapselle sanoittaa, että isovanhemmalla ei ole aikaa sinulle – se tietenkin viestittää lapsella aika paljon…ja voi kääntyä niin, että lapsi alkaa kokea itsessään huonommuutta. Toivon, että näin ei käy sinun lastesi kohdalla. Toivon, että luotte lapsille positiivisia mielikuvia ihmisistä ja annatte esimerkkiä sillä, että meitä ihmisiä on monenlaisia ja meillä kaikilla on omat tapamme pitää yhteyttä – joko kauempaa tai lähempää. Se ei silti välttämättä tarkoita sitä, että lasta ei rakastaisi. On kyllä julmaa, jos teille on sanottu suoraan, että eivät välitä yhtään teidän lapsista eikä ikinä halua nähdä lapsianne. Anteeksianto ja siltojen rakennus on usein kannattava asia ja ainakin se, että lapsille luo kuvaa siitä, että nämä ihmiset jotka ovat jo nyt tiiviisti elämässä, ovat riittäviä. Minä ainakin haluan kasvattaa lapsissani kiitollisuutta siihen, mitä heillä nyt jo on. Toki on oikeus toivoa enemmän, mutta ehkä enemmän niin, että se "muu" tulee bonuksena eikä niin, että tarve enempään siivittää hyvin surulliset ja katkeratkin tunnelmat ( mitä tästä viestistä aistin). Hyvää kesää koko perheelle ja voimia allergia-refluksi-arkeenne.

    1. Kiitos Anonyymi näkemyksistäsi ja siitä, kun kirjoitat, että tarkoitat kommentillasi hyvää.

      Se, olenko vaativa ihmissuhteissani, pitää kysyä läheisiltäni. Mielestäni en vaadi mitään, mihin itse en olisi valmis.

      Mistä tekstistä sinä olet lukenut, että lapsemme ovat sanoneet, että heillä ei ole ketään, kenen kanssa viettää aikaansa? Tai että he eivät kelpaisi kenellekään? He eivät todellakaan ole näin sanoneet. Meidän lapset ovat 5- ja 2-vuotiaat. 5-vuotias on kyllä hyvin usein kommentoinut puuttuvien isovanhempien (kaksi ei-läsnäolevaa ja yksi kuollut) ja kummien kaipuuta, mutta hän ei ole KOSKAAN sanonut, että ei olisi ketään, kenen kanssa olla tai ketään, kenelle kelpaisi.

      Sen lisäksi, että olen opinnoissani lukenut (kehitys)psykologiaa, olen itse lukenut todella paljon kasvatuskirjallisuutta, ja todella tiedän, miten lapsen psyyke muodostuu ja mitä hän tarvitsee kehittyäkseen tietyllä tavalla. Itse olen ajatellut, että esikoiseni puhuu asioista sen takia, koska kun hän syntyi, kaikki neljä isovanhempaa olivat enemmän läsnä. Sitten kaksi heistä lopetti (sen vähäisenkin) yhteydenpidon ja yksi kuoli – kaikki esikoisen elämän aikana. Näin hän on nähnyt, mistä on joutunut luopumaan. Ja tottakai olemme asioista puhuneet lastentasoisesti, mutta TIETENKIN välttäen niitä omien rankimpien tunteiden ja mielensisältöjen lapsille kertomista. Mutta pakko sanoa, että en ole pystynyt välttelemään tunteideni näyttämistä lasten läsnäollessa esimerkiksi oman isän kuoleman jälkeen. Ei ollut helppoa käsitellä lasten näkymättömissä sitä surua, mikä minulle tuli siitä, kun oma rakas isä kuoli minun ollessa 26-vuotias. Juuri, kun ajattelin, että meillä kaikilla on vihdoin aikaa olla yhdessä.

      Kyllä, meillä on välit muutamaan lähisukulaiseen poikki. Ja jos tässä nyt asiaa pitää lisää avata, niin kerronpa vielä, että he ovat katkaisseet välinsä myös muihin (meihin liittymättömiin) sukulaisiin. Kolmen vuoden täystauon aikana olemme kyllä miettineet, kun heidän elämästään jotain olemme kuulleet, että ehkä todella parempi, että välejä ei ole. En tiedä, olisiko heidän läsnäolonsa lapsillemme kuitenkaan hyvä vai huono asia. SiksiKIN haemme VARAisovanhempia.

      Kyllä, koen itseni aidoksi ihmiseksi. Ja kyllä, olen valmis anteeksiantoon. Kyllä, siedän ihmisten erilaisuutta, enkä koe, että olisin asettanut mitään normaaleja korkeampia odotuksia kenellekään koskaan (ehkä joskus itselleni). Ihan vaikka perusesimerkkinä, että kyllä minä odotan lupausten pitämistä, ja sen ei pitäisi olla mitenkään korkea odotus ketään kohtaan (vai?). Minun mielestä MYÖS isovanhemmuuten liittyy lupausten pitäminen.

      Kiitollisuudesta olen kirjoittanut paljon, ja meillä koko perhe harjoittaa kiitollisuutta kyllä joka päivä. Siitä tuskin kannattaa olla huolissaan, että meidän perheen pojat eivät oppisi kiitollisuutta. Meille kun nämä arjen perusjututkin tuottavat kiitollisuutta varmasti melko eri määrissä kuin "normaalilapsiperheissä" – liittyen samalla myös niihin muutamaan ihanaan läsnäolevaan ihmiseen. Siltikään, kaikesta tästä huolimatta, en koe vääräksi toivoa rikastusta ihmissuhteisiimme.

      Liittyen myös aitouteen: minä en kaunistele asioita lapsille. Eli en lähde tarinoimaan sitäsuntätä mukavaa ei-läsnäolevista isovanhemmista. Mutta en myöskään hauku tms., vaan puhun neutraalisti, jos minulta kysytään. Näin varmistan sen, että jos joskus heidän välilleen syntyy isovanhempi-lapsenlapsisuhde, en ole puhunut mitään väärää, suuntaan enkä toiseen.

      Tottakai teksti on aina joltain kantilta ja jossain mielentilassa kirjoitettu, tämä oli kirjoitettu näin. Toiset tekstit on kirjoitettu toisin. Myös jokainen lukija lukee tekstin omalla tavallaan ja omien silmälasien läpi. Sinä näit tekstin surullisena ja katkerana, toiset ovat nähteet asian toisesta näkökulmasta.

      Kiitos, ja hyvää kesää sinullekin.

    2. Sain valitettavasti kuvan lastenne surusta ja siitä, että heillä ei ole ketään tärkeää ihmistä läsnä seuraavista lauseista: "Tämä teksti voisi olla pelkkää surullista valittamista, kun en osaa vastata lapsilleni kysymyksiin, miksi he eivät koskaan näe kuin yhtä isovanhempaansa ja mitä heille ”tärkeät” ihmiset oikein elämässään tekevät, kun eivät koskaan halua tavata tai edes soittaa. – Jos lapsi toistuvasti kysyy, miksi jotkut eivät KOSKAAN heitä näe tai eivät KOSKAAN HALUA HEITÄ TAVATA tai edes soittaa, viestittää minulle lapsen surua ja hylätyksi tulemisen kokemusta. Toinen lause "Haluaisimme, että lapsemme eivät joka viikko kertoisi surullisin ja ihmettelevin silmin, kuinka heidän kaverinsa käyvät isovanhempiensa kanssa huvipuistoissa, metsäretkillä, ulkomaanmatkoilla, laivoilla, museoissa ja konserteissa. Pian ehkä esikoinenkaan ei jaksa meiltä kysellä, että eikö kukaan todellakaan ota häntä yökylään tämän useammin." – Jos lapset JOKA viikko kertoo surullisin silmin kuinka muut kaverit käyvät siellä ja täällä ja eikö KUKAAN TODELLAKAAN ota häntä yökylään, viestittää minulle samaa asiaa. Lapsi tuntee tulleensa hylätyksi, vertaa itseään toisiin, ja siten saa tuntemaan, että jää jostain paitsi. Lapsi saattaa pohtia, miksi minun kanssani ei tehdä näitä asioita. Nämä sinun laittamat kuvatekstit saivat myös minut näihin aatoksiin.." Joku joka lukee kanssani Tupu Pupunaa" " Joku joka lohduttaa haaverin jälkeen". Usein nämä ovat sellaisia tarpeita, mihin vanhemmat vastaavat. Jos lapsillasi on tällainen kaipuu, se tuntuu minusta valitettavasti pahalta, enkä voi sille mitään.

      Voi olla, että olen todellakin ymmärtänyt lauseesi täysin väärin. Käytät aika paljon voimasanoja ( mm. aina, ei kukaan, ei koskaan) teksteissäsi, jolla ehkä tarkoituksellisestikin kärjistät ja värität kertomaasi. Toivoinkin, että olisin väärässä ja lapsillasi ei olisi niin paha olla, mitä tästä tekstistä sain kuvan.
      Tarkoitus todellakaan ei ollut loukata, vaan ainoastaan herättää ajattelemaan, että se, mitä itse pitää itsestään selvänä esimerkiksi ihmissuhteissa ja millaisia ihmissuhteiden kuuluisi olla, se tapa ei välttämättä ole toiselle osapuolelle itsestään selvää. Sinulla on varmasti korkea moraali ja vastuu ihmissuhteissa, kaikki eivät valitettavasti vaan kykene samalle tasolle. Jotkut ihmiset ovat vain heikompia tällaisissa asioissa…
      Olen todella pahoillani, että olet menettänyt oman isäsi noin nuorena. Uskon, kuinka surutyö on raskasta ja kaipuu isääsi kohtaan on ääretöntä. En missään kuitenkaan kirjoittanut sitä, että inhimillisiä tunteita ei saa näyttää. Pitää näyttää, tietenkin! Lapsen on hyvä nähdä suruakin, se kun väistämättä kuuluu jokaisen ihmisen elämään. Kirjoitin vain siitä, että jos lapsen kuullen puhuu pettymystään jotain ihmistä kohtaan, tai sanoo, että ei sinua taida kukaan haluta nähdä, niin se vaikuttaa varmasti lapsen itsetuntoon. Hyvä niin, että olet ollutkin sellainen, että et ole lapselle kaatanut omaa pettymystäsi ihmisiin, jotka ovat sinua loukanneet.
      Totta on, että minäkin kirjoitan tätä tekstiä jossain mielentilassa ja luen omien silmälasien läpi. Sinä et myöskään tiedä, kuinka rankkaa elämää minä olen elänyt. Minulle jäi vähän paha mieli siitä, kuinka hyökkäsit tekstiäni vastaan, se ei ollut tarkoitettu niin, että sinun olisi pitänyt joutua puolustamaan. Ehkä tässä voisi olla ajattelun paikka? Oletko yleensäkin ihminen, joka on aika kärkäs? Voisiko siitä johtua osa ihmissuhdevaikeuksista, että tunnet usein tarvetta puolustella? Jos koit tekstini syyllistäväksi, se ei kyllä sitä ollut, enkä sitä sillä kirjoittanut.

    3. Anonyymi, kiitos sinulle kun kirjoitit tänne. Usko pois, tämän paremmin en olisi itse osannut kommentoida. Kaikella kunnioituksella blogin kirjoittajaa kohtaan ♡

    4. Kyllä 5-vuotiaamme usein kysyykin noita asioita, mutta aika paljon mahtuu muitakin kysymyksiä tähän elämään lasten kanssa. Hän on melkoinen kyselijä ja taitava keskustelija meinaan. Meillä puhutaan paljon kaikista asioista. Olen otettu, että koit huoleksi tämän asian. Kirjoitettu teksti ei anna tietenkään kaikkia tarpeellisia faktoja huolen paikkaansapitävyydelle. Toivonkin, että jos sinun huolesi on nyt oikea, niin joku heistä lähimmäisistämme, jotka elämäämme näkee usein ja läheltä, nyt tarttuu tähän aiheeseen ja sen meille kertoo. En halua siis väheksyä huoltasi, vaikka itse en näe huolta tässä asiassa meidän suhteen.

      Melkein kyllä nyt nauratti tuo tulkintasi kuvateksteistä. Tai se, että en tajunnut kirjoittaa selkeämmin. Tottakai me teemme näitä asioita lastemme kanssa (ööööö… miksi emme tekisi??), mutta käsittääkseni MYÖS isovanhemmat tekevät näitä asioita lastenlastensa kanssa, lohduttavat ja lukevat noin niin kuin muun muassa. Ja sehän tässä hakusessa oli, varaisovanhemmat.

      Kyllä, kirjoitustapani on samantyylinen niin tässä tekstissä kuin muissakin teksteissä, läpi blogin. Ehkä siis herkemmät lukijat "ylitulkitsevat" roisimman puoleista tekstiäni hieman väärin.

      Jos meidän pojilla on " niin paha olla", niin se johtuu aika varmasti refluksi- ja allergiavaivoista, ei isovanhempien puutteesta. Toki, tähänkin haluan sanoa, että jos joku lähimmäinen huomaa lastemme "niin pahan olon", voisi siitä meille kertoa! Sitten ehkä alan miettimään asiaa uudestaan. Itse kun näen vain näistä sairauksista johtuvat "niin huonot olot".

      Et loukannut minua lainkaan. Anonyymit harvoin minua loukkaavat, vaikka kuinka pahasti puhuisivat.

      Sen takia kerroin isästäni, koska halusin tuoda esille sen, että kaikkien kolmien isovanhempien kanssa ei ole syntynyt välirikkoa, vaikka olemme kolme isovanhempaa "menettäneet". Ja toisekseen vastasin sen kertomisella tähän: "onko heidän kuullen juteltu kipeistä ihmissuhteista ja pettymyksistä ja hylätyksi tulemisen kokemuksia läheisiä kohtaan", että osittain on juteltu lastentasoisesti, niin poismenneestä isovanhemmasta kuin niistä muistakin, joten ehkä enemmän kuin "normaalitilassa" lasten kuullen juteltaisiin, koska kaikki nämä kolme poistuivat elämästämme samoihin aikoihin.

      Minun ei ollut tarkoitus hyökätä tekstiäsi vastaan, vaan vastata esittämiisi väitteisiin/kysymyksiin/mielipiteisiin suoraan (kuten tapanani on), aivan kuten muillekin olen vastannut. Olen pahoillani, jos koit vastaukseni hyökkäykseksi. Itse koen, että en ole ihmisenä mitenkään erityisen kärkäs (tähänkin saa muut läheiset sanoa omat sanottavansa). Ja vuodet ovat sitäkin kärkkäyttä, mitä on ollut, pyöristänyt. Toki lapsiani puolustan ehkä jopa sitten "kärkkäästi", sillä olemme joutuneet raivaamaan melkoisen tien tähän hyvinvointiin, mikä lapsillamme nyt on. Ja siihen on tarvittu välillä "kärkkäyttä".

      En olettanut kommenttisi perusteella sinun elämääsi helpoksi enkä vaikeaksi.

    5. Hyvä juttu,jos mietteeni ja huoleni saa sinut huvittuneeksi…silloinhan kaikki on teillä hyvin. Valitettavasti kun ihmisestä tai tilanteesta muodostaa käsitystä blogin kautta,voi käydä niin että ei osaa tavoittaa täydellisesti perheen tilannetta ja voi käydä näin,että tulkitsee väärin. Ei kuitenkaan kiva ole tuntea tulleensa naurunaiheeksi siitä että on ymmärtänyt väärin tilanteen. En enää kommenteillani sinua vaivaa.

    6. Toivon, että luet uudestaan edellisen vastaukseni. Sinä et ole ollut naurunaihe (enkä niin sanonutkaan) vaan tulkintasi (ja en kyllä käyttänyt edes sanaa "naurunaihe"), vaan tarkoitin, että huvittavaa, että tekstini voi tulkita niin monella tavalla. Ja ihan samalla tavalla minua huvittaa oma kirjoitustapani, jos se saa aikaan näin eri tulkintoja. Ihan mikä tahansa kirjoitettu teksti on oikeasti todella, todella monitulkintaista. Joten no poblem minun mielestäni tämän suhteen! Kommentoi vaan jatkossakin, kaikki ajatukset ovat tänne tervetulleita. 🙂

    7. Luin kehotuksesta uudestaan kaikki tekstit, myös muiden kommentit. Vaikka et käyttänytkään sanaa naurunalainen, en voi sille mitään, että silti tunnen, että olen tullut naurunalaiseksi vaikka moneen kertaan sanoinkin että tarkoitan hyvää ja olen perheestänne huolissanne.Toivoin tästä blogista vertaistukea meidän perheen allergia-refluksiarkeemme, mutta metsään meni tämä yritys ja olen pettynyt. Ei vaikuta kovin lempeältä ihmiseltä, jota voisi lähestyä, vaan kuljet piikit pystyssä. En myöskään pitänyt siitä, että sanoit jollekin anonyymille, että varamummon kanssa luette näitä kommentteja hymyssä suin yms. todella ivalliseen sävyyn. Ymmärrän, että olet pahoittanut mielesi joistakin kommenteista. Toivon kuitenkin, että ihan kaikkeen et suhtautuisi niin puolustuskannalla. Jos joitan elämässäni olen oppinut on se, että yleensä toisten ihmisten syyttäminen, haukkuminen tai edes faktojen kertominen ei johda ainakaan parempiin väleihin. Toista ihmistä ei voi pakottaa muuttumaan tai olemaan toisenlainen. Siinä oikeastaan tuleekin ilmi se, kuinka avarakatseinen ihminen on. Osaako, uskaltaako ja pystyykö hyväksymään ihmiset sellaisina kuin he ovat puutteineen, vikoinen ja epätäydellisyyksineen. Minulle tuli tässä myös tunne, että blogisi lukijalta vaadit paljon. Ainakin minä sain osakseni sen, että lue uudestaan, tulkitset väärin, ymmärrät väärin…Eikä minulle tullut näistä kovin hyvä olo. Itse en vieraalle näin koskaan kirjottaisi, vaikka anonyymi olisikin. Näiden takia minä vetäydyn täältä pois. Toivon perheellesi kaikkea hyvää. Uskon, että sinulla on lukijoita, jotka tukevat arkeanne, hyvä niin. Toivon myös, että jonain päivänä välit katkenneisiin ihmissuhteisiinkin tulisi korjatuksi tavalla tai toisella. Elämä kun kuitenkin on aika lyhyt aika viettää niin, että tuntee ihmissuhteissaan tuollaisia tunteita kuin mitä tunnet. Toivon, että pääset niistä tunteistasi vapaaksi.

    8. Voi elämä!

      Ehkä nyt opit itsekin että kirjoitetun tekstin voi ymmärtää monella tapaa, riippuen mikä on lukija oma kokemus asiasta. Puuttuu ilmeet, eleet ja äänenpaino. Ehkä sinullakin on ajattelun paikka?

    9. Netissä kirjoittamisen yksi ongelmista on ylitulkinta. Sillä jokainen tulkitsee kaikki kirjoittamat asiat omalla haluamallaan tavalla, omista taustoistaan ja tunteistaan käsin. Kirjoituksiin liitetään tunnetiloja, joita tulkitaan johonkin kyseiseen tekstiin liittyvän, kuten ivallinen, naurunalainen yms. Lukija jatkaa tavallaan tarinaa eteenpäin, koska ei voi nähdä kirjoittajan nonverbaalista viestintää (tosin senkin voi tulkita väärin) ja se lisäväritys tehdään aina omista tunnetiloista lähtöisin. Kannattaa siis aina miettiä, että vastaakohan tämä reaktioni nyt todella sitä, mitä kyseinen kirjoittaja on tarkoittanut, vai onko kyse jostain omasta henkilökohtaisesta tunnetilastani.

      Toki Emmin tyyli kirjoittaa on suorempi ja rohkeampi, mitä täällä pohjolassa ollaan totuttu, mutta se ei ole yhtään sen väärempi tapa ilmaista itseään, mitä poliittisesti korrektimpi neutraali höpinä, jossa ei oikein oteta kantaa mihinkään eikä varsinkaan ilmaista suoraan mielipiteitä. Tai kerrota faktoja :). Faktojen kertominen on aina epämiellyttävää ja niistä suomalainen ennemmin vaikenee ja olettaa, että kaikki muutkin vaikenevat. Tosin sillä vaikenemisella ei aina silläkään voita, taikka saavuta mitään, vaikka olemme täällä ehkä tottuneetkin siihen, että pitäisi mielummin vaieta, kuin puhua. Kärsi kärsi kirkkaimman kruunun saat ja käännä toinenkin poski, nämä sanaparret ovat hyvinkin tuttuja suomalaisen arkielämässä. Kaikkien kanssa pitäisi myöskin aina tulla toimeen, vaikka toinen perseilisi millä tavalla hyvänsä. Suomalainen pelkää, että jos puolustaa itseään ja pistää stopin, niin jotain kamalaa tapahtuu ja vähintäänkin paikka helvetissä on taattu. Sitten mielummin puhistaan puolisolle kotona, että miksi se yksi teki niin, tai sanoi näin ja henkilölle itselleen hymyillään ja nyökytellään kuuliaisena. Joskus on ihan tervettä asettaa ne selvät rajat, eikä yrittää väkisin tulla toimeen kaikkien kanssa. Ei koko maailmaa tarvitse syleillä, varsinkaan niitä ikäviä ihmisiä. Toki nämä tilanteet kannattaa hoitaa jotenkin sivistyneesti, mutta vaikenemisen, alistumisen ja räyhäämisen välimaastoon mahtuu paljon toimintatapoja ja silti elämä voi olla suht helppoa ja mukavaa kanssaihmisten parissa :). Kaikkia ihmissuhteita ei voi vain toinen osapuoli korjata, siihen tarvitaan aina kaksi osapuolta ja jotkut ihmissuhteista yksinkertaisesti on sellaisia, että niitä ei oman mielenterveyden ja hyvinvoinnin nimissä kannata yrittää väkisin pitää hengissä. Negatiiviset tunteet sitten taas itsessään kuuluvat elämään siinä missä positiivisetkin ja pettymykset ja muut ovat täysin sallittuja ja inhimillisiä tunteita. Vaikka niistä halutaan kuollakseen vaieta, ettei kukaan vain näkisi, että minäkin tunnen näitä, koska muutenhan muut saattavat ajatella, että minä olen jäänyt näihin kiinni! Kaikista arkielämän sankareistakin näytetään mielummin se kiilloitettu kuva, miten henkilö raivasi tiensä voittoon ja selviytyi kuin ihmeen kaupalla. Tämä kuva romantisoidaan ja jätetään se negatiivinen puoli mahdollisimman vähälle. Eikä varsinkaan haluta näyttää sitä, jos tämä arjen sankari kaikesta selviytymisestään huolimatta kärsii tavalla taikka toisella edelleen. Me haluamme uskoa kiihkeästi mustavalkoiseen hyvään ja pahaan. Voittoon taikka tappioon. Vaikka todellisuus on kaukana mustavalkoisuudesta.

      Niin…kuka jää minkäkinlaisiin tunteisiin kiinni milloinkin ja mitä on sallittua tuntea. Näihin on tuskin olemassa yhtä ainutta oikeaa vastausta. Ja sitä tuskin kukaan ulkopuolinen pystyy sanomaan. Se jää jokaisen henkilön itsensä määriteltäväksi.
      -Katja-

    10. Rinttu ja Katja – täällä kyynel silmässä mietin, että ihanaa, että minun ei tarvitse kirjoittaa kaikkea tuota, mitä te kirjoititte <3 Kiitos! Ajattelen TISMALLEEN samalla tavalla. Jokaisen kommentoijan tulisi lukea tuo Katjan teksti ennen kuin kommentoi mitään.

      Mutta vielä Anonyymi klo 1.57, voisin vielä kerran tarkentaa muutamaa juttua.

      Olen pahoillani, että koit itsesi naurunalaiseksi ja harmi, jos et löydä blogistani etsimääsi vertaistukea ja olet nyt pettynyt. Minulla on suora ja ehkä joskus värikäskin tapa kirjoittaa. Tosiaan, jos sen takia saat mielipahaa, että luet tekstejäni, niin ehkä tämä foorumi ei ole hyvä vertaistukipaikka sinulle. Luulen, että netistä löytyy lempeämpiäkin paikkoja vertaistuelle.

      Ei ehkä kannata olettaakaan, että sinun pitäisi pitää kaikista minun sanomisista tai niiden sävyistä (kun kommentoit "en pidä siitä tai tuosta sanomisestasi"). Tuolla "hymyssä suin lukemisella" tarkoitin sitä, että JOS tämän tekstin myötä löydämme varaisovanhemman, niin kaikki tämä kommenttisuma on ollut sen arvoista, ja sitä voi hymyssä suin lueskella vaikka nyt hymy on kaukana. Nyt huomaat, että sinä tulkitsit vissiin tämän(kin) asian hieman eri tavalla (?). Eli omia tulkintojaan kannattaa miettiä ehkä hieman tarkemmin, kuten Katjakin tuossa yllä kommentoi.

      Ja jos minä vastaan kommentteihin tiukasti ja asiat oikoen, se ei ole mitään "piikit sojossa puolustuskannalla" kirjoittamista, minun mielestäni. Minä vaan kerron oman kantani, ja hyväksyn sen, että muilla on omat kantansa. Saan silti perustella omia ajatuksiani juuri niin tarkasti ja juuri niillä sanoilla, jotka ajatuksiani kuvaa.

      Minä en koskaan ole kirjoittanut, että haluan, että joku ihminen muuttuu (luitkos postaustani "kymmenen parisuhdevuoden opit", sillä jos luit, tiedät, mitä ajattelen tästä asiasta). Nytkin olen hyväksynyt, että muutosta ei tapahdu – ja juuuuuri sen takia etsimme varaisovanhempia!

      Siksi kehotin sinua lukemaan uudestaan, koska ajattelin, että uudella lukukerralla näkisit asiat eri tavalla, mutta näin ei tapahtunut. Mutta jos tässä nyt jokin arvaus sinusta pitää heittää (kun minusta näitä arvauksia täällä lentelee melko tiuhaan tahtiin), niin heitän: et herkkyydeltäsi kykene lukemaan tekstejäni/kommenttejani millään muulla tavalla kuin sillä, että loukkaan sinua koko ajan, vaikka asia ei näin ole (ja sen olen sinulle myös täällä jo kirjoittanut aiemmin).

      Olen eri mieltä sinun kanssasi siitä, että minä vellon ongelmaisissa ihmissuhteissa. Nimenomaan olen vapaa niistä. Ja siksi haen uusia. Ja mitä tulee elämän pituuteen: mielestäni elämä on liian lyhyt olla huonoissa suhteissa (joiden eteen ei vaan voi tehdä enää mitään).

    11. "Ei vaikuta kovin lempeältä ihmiseltä, jota voisi lähestyä, vaan kuljet piikit pystyssä."
      Tämä on kyllä päinvastoin.

    1. Jaa-a. Minä en pidä kommentien hyväksyntää päällä, joten kaikki, mikä kirjoittajan näppiksestä lähtee, tulee suoraan kommenttiboksiin. Jospa se ei sitten jostain syystä lähtenyt?

  11. Samaan aikaan surullista ja säälittävää 🙁
    Ei uskoisi, että olet kokenut vaikeita asioita elmässäsi(mm.allergiset/reflluksikkolapset,isän menetys) Yleensä vaikeuksien edessä ihminen nöyrtyy ja anoo armoa jo polvillaan. Ainakin omien lasten vaikeiden allergioiden/refluksien kanssa on käynyt näin. Elämän myrskyt tekee nöyräksi! Sitä tulee superkiitolliseksi, vaikkapa siitä yhdestä läsnäolevasta isovanhemmasta. Puollustaudut niin kärkkäästi eri kommentteihin, että se "koira älähtää, johon kalikka kapsahtaa!"- taitaa pitää paikkansa tässä kohdin 🙁
    Olet tyytymättömyytesi kummeihin/mummeihin/ystäviin tuonut vuosien varsilla niin monesti teksteissäsi esiin, että pakosti mietityttää, että mikä on sinun roolisi tässä kaikessa. Vaikka näistä kärkkäistä vastauksista ilmenee kyllä hyvin omalaatuinen persoona…..todella AITO!
    -Milla-

    1. Harmi Milla, että ajattelet, että tekstini on surullinen ja säälittävä. Jokainen saa ajatella tavallaan, myös sinä 🙂

      Mietin, millainen ihminen voi sanoa toiselle tuollaista, kuin sinä sanoit minulle. Että millainen pitäisi olla tietynlaisten elämäntilanteiden läpikäyneenä. Ensinnäkin: Blogissa en ole jakanut omia vaikeita asioita kuin murto-osan (muuan muassa ne, mitkä sinä mainitsit), joten et tiedä elämästäni paljoakaan. Ja toiseksi: tunnetko sinä minut? Että voit sanoa, että en ole superkiitollinen elämästäni? Et meinaan taida tuntea 🙂

      Minä en ole älähtänyt, vaan itsetietoisesti ja napakasti vastannut teidän Anonyymien esittämiin ihmeellisiin väittämiin. Onko siinä jotain väärää? Vai pitäisikö jaaritellen myhäillä vastaukset? Melko kumma kommentti sinulta. Ehkä siis voisit ihan itse miettiä syitä kommentoinnillesi…?

      Kiitos hienosta, nokkelasta ja mukavasta diagnoosistasi. Lupaan käyttää sitä kaikissa tulevissa yhteyksissä 😀

  12. "Olet tyytymättömyytesi kummeihin/mummeihin/ystäviin tuonut vuosien varsilla niin monesti teksteissäsi esiin, että pakosti mietityttää, että mikä on sinun roolisi tässä kaikessa". – Hyvä pointti.

    Näistä ongelmista ja pettymyksistä kannattaa puhua asianosaisten kanssa eikä täällä toistuvasti mollata toisia, jotka ei edes pysty puolustautumaan kommenttitulvan alta. Blogi on hyvä ja sieltä meidänkin perhe saanut paljon tukea ja apua mutta… kieltämättä ihmettelen miksi näistä jatkuvista ongelmista lähipiirin kanssa blogin kirjoittaja puhu somen ulkopuolella.. Itse ainakin tekisin toisin, kukin omalla tavallaan tietenkin ja kantaa vastuunsa siitä.

    1. Sen kun tietäisi, miksi joillain elämässä on hyvä tuuri lähipiirin kanssa ja toisilla huonompi tuuri. Jos osaatte lukea teksteistäni tyytymättömyyttä, niin varmasti osaatte lukea myös kiitollisuutta. Myös siitä olen kirjoittanut. Ja muuten: oletteko te anonyymit huomanneet, miten minä luonnehdin blogiani? Täällä jaan enemmän niitä (refluksi-allergia-elämään) liittyviä haasteita kuin hyviä juttuja, joten varmasti arvaattekin, että KAIKKI KIITOLLISUUS ei päädy blogiin.

      Taas joutuu kertaamaan samoja asioita, mutta menköön. Kyllä olemme puhuneet näistä asioista asianosaisten kanssa. EN mollaa täällä ketään, vaan kerron FAKTOJA arjestamme (eikö se ole sallittua?).

  13. Huh mitä kommentteja anonyymeiltä!! On se vaan kiva kun ulkopuolisena ja muutaman (väärin luetun) blogitekstin perusteella voi tehdä vaikka ja mitä päätelmiä… Tsemppiä!!

    1. Jjjjjep. Ehkä me sitten sen varamummon kanssa lueskellaan näitä kommentteja hymyssä suin ja tehdään tuoretta diagnoosia minun luonteenlaadusta :-DD

  14. Paljon keskustelua herättää kyllä tämä postaus..

    Lapsilla on onneksi kuitenkin jotain verkostoa ympärillä ja turvallinen ja rakastava koti. Jos vanhemmat haluaa enemmän lapsilleen kuin lähipiiri voi antaa, niin rohkeasti vain etsimään vaihtoehtoja.

    Toivottavasti varamummo / pappa löytyy pian

    1. Kyllä, ihmeellisen paljon herättää keskustelua. Ja minulla kun ei ole kommentointiestoja päällä, niin kaikki kura(kin) tulee läpi. Tietenkin, jos alkaisi tarkkailla ip-osoitteita, voisi ehkä selvitä, että onko Anonyymikeskustelijoita todellisuudessa vain yksi tai vain muutama monien sijaan. Sitä kun en yhtään ihmettelisi!

      Kyllä, kyse ei ole siitä, että lapsillamme ei olisi yhtään verkostoa ympärillä. Vaan nimenomaan etsimme niiden kolmen poissaolevan tilalle sellaisia, joilla itsellä olisi halua olla isovanhempi. Vieläpä kun se yksi rakastava isovanhempamme kannustaa kovasti näihin etsintöihin.

  15. "Olkaa kiitollisia edes siitä yhdestä läsnäolevasta isovanhemmasta. Toisilla ei ole edes sitäkään" Ymmärrän tämän, mutta. Eikö elämässä saa kukaan pyrkiä parantamaan asioitaan millään tavalla? Ei saa toivoa lisää lapsia, kun kaikilla ei ole edes yhtä. Ei parempaa palkkaa, koska muillakaan ei ole parempaa palkkaa, joillakin ei edes työtä. Ei voi toivoa lomamatkaa kun kaikilla ei ole varaa siihen. Eikä kesämökkiä, harrastusta, toista autoa… Ei saa toivoa parempaa terveyttä, kun toisilla on asiat vielä huonommin. Aina löytyy joku jolla on asiat huonommin. Mutta ei se silti estä toisia ihmisiä tavoittelemasta unelmiaan.

    Isovanhemmat on tärkeitä lapsille. Ihan jo sillä, että lapset tottuvat eri-ikäisiin aikuisiin. Oppivat vanhoja ja erilaisia asioita. Ja yleensä riittää että he ovat siinä, koska heillä ei ole enää kiire mihinkään. Ruuhkavuodet on ohi. Poikkeuksiakin valitettavasti löytyy, silloin tarvitaan varamummoja. Varamummoja tarvitaan myös silloin kun isovanhepia ei ole. Se että joku etsii isovanhempia ei ymmärtääkseni ole toiselta pois mitenkään.

    1. Rinttu – täydellisesti sanoitit taas ajatuksiani! Paremmin, kuin itse siihen edes kykenen. Ei mitään lisättävää. <3

  16. Voi että,aikamoisia kommentteja kyllä on kirvoittanut tämä blogikirjoitus! 🙁 Vaikka en teidän perhettä/sinua tunne muuten, kuin blogisi kautta, niin voin jotenkin hyvin samaistua tuohon tärkeiden aikuisten kaipaukseen. Lähellä, ja arjessa läsnä olevien isovanhempien ja aikuisten kaipaus on ajoittain suuri myös meidän perheessä, jossa lapselle tärkeät aikuiskontaktit ovat lähinnä maantieteellisistä syistä tosi vähäiset. Toivottavasti löydätte etsimämme varamummon, ja vaikka varavaarinkin! 🙂

    Mukavaa kesää teidän perheelle!

    – Elisa-

    1. Harmi, että teillä etäisyyksien takia on vain vähän aikuiskontakteja 🙁
      Ihanasti sanottu, hienoahan se olisi löytää. 🙂

      Teille myös aurinkoisia päiviä!

  17. Voi jestas, millasia kommentteja tänne on tullu. (Onneks myös asiallisia, kannustavia ja neuvoa antavia.)
    Perinteistä suomalaista meininkiä, että yksin pitää pärjätä vaikka pää kainalossa. Avun pyytäminen on niin väärin. Miksi? Jos ois enempi matalan kynnyksen apua ja tukitoimia yhteiskunnalta ja tutuilta, tarvittas paljon vähemmän kovia (ja kalliita) tukitoimia. En tarkota, että blogin kirjottajan perhe ois kovempien tukitoimien tarpeessa. Vaan ihan yleisesti avun pyytäminen ennen suuren suurta tarvetta on jotenki ihan rikollista. Jos uskaltaa pyytää, ni todetaan vaan että oma syy ja ole sentään tyytyväinen siihen, mitä sulla on. HÄH? Keneltä se ois mitenkään pois, jos tämän blogitekstin kautta löytys joku yksinäinen vanhus, joka tahtois toimia varamummona? Jolla esim. ei ole omia lapsenlapsia? Joka saisi elämäänsä kaipaamaansa sisältöä näitä lapsia tapaamalla? Eikös se ois ihan win-win tilanne?
    Minkä takia moni anonyymi on halunnu lähtee kommentoimaan blogin kirjottajan roolia siihen tilanteeseen, että välit joihinki isovanhempiin on poikki? Meistä ei varmaan kukaan muu, ku blogin pitäjän perhe ihan kunnolla tiedä, mitä on tapahtunu. Eikä se meille kuulu.Tilanne on siis tämä. Blogissa kysyttiin vinkkejä varamummon löytämiseen. Ei siihen, miten paikata välit olemassa olevaan isovanhempaan. Sitä on varmaan jo yritetty ja kovasti pohdittu. Jospa annettas niitä vinkkejä sitten eikä tahallaan pahotettas blogin kirjottajan mieltä. MLL on jo mainittu, löytyikö sieltä? Mietin, mistä löytyis isompi joukko suht virkeitä vanhuksia… Kansalaisopiston kursseilta? Opiston ilmotustaululle joku viesti? Tai voisko kysyä, pystyykö esim. seniorien ATK-kurssin, tai maalauskurssin (tai mitä näitä nyt on) ohjaaja vinkkaamaan, että tällänen perhe kaipais varamummoa? Tsemppiä varamummon etsimiseen. Toivottavasti löytyy pian! 🙂 -Laura-

    1. No niiiiinpä! Samoja juttuja olen miettinyt, Laura. Suomessa pitäisi vaan aina tyytyä siihen, mitä on, muuten ollaan itsekkäitä, epäaitoja, piikikkäitä tms.

      Joo, se on tainnut tässä hämärtyä monelta kommentoijalta, että tässä en ole korjaamassa välejä isovanhempiin (koska heitä EI VAAN KIINNOSTA), vaan juurikin etsimässä uutta kontaktia. Ja meillä kun ei ole mitään hävettävää tai väärin tehtyä suhteessa näihin ei-läsnäoleviin isovanhempiin, niin ihan hyvin voisin niistä tarkemminkin kertoa, jos se liittyisi tähän aiheeseen enemmän.

      Laura, tosi hyviä vinkkejä! Todellakin toteutan sun vinkit! Kiitos!

  18. Onpa harmi, että tämä aihe on karannut ihan käsistä, puolin ja toisin 🙁 Surullista ja kurjaa, kun olet sitä mieltä, että osa täällä olevista kommentoijista eivät omaisi lukutaitoja 🙁 Mielestäni hyvin asiallisesti ja ystävällisesti sinulle on aiheesta kommentoitu ja annettu palautetta monissa kohdin ja jopa perusteltu mihin tekstissäsi viitatataan(Käytetty suoria lainauksia tekstistäsi) Ja silti väität, että lukijan ymmärryksessä on jotain vikaa. Tiedän, totuus tuntuu joskus kipeältä 🙁 . Väksinkin tässä miettii, kun olet YTM, että kuinka kohtaat työssäsi ihmisiä? Omaatko ollenkaan empatiataitoja, koska se taito ei nyt ilmene vastauksistasi. Kukaanhan näistä kommentoijista ei mielestäni ole sanonut, ettet saisi haluta lapsillesi varaisovanhempia? Eikä sinun tarvitsekkaan hyväksyä kaikkia kommentteja, mutta kirjoituksen sävystäsi kyllä huomaa, että ne "ei niin toivotut kommentit" eivät ole ollut mieleesi. Näillä erityylisillä kommenteilla on ollut ehkä tarkoitus herätellä myös toisenlaisia näkökulmia asiaan? Joskus asiat eivät ole vain niin mustavalkoisia. Ehkä sinun itse on syytä lukea komnmentit uudelleen ja vielä uudelleen läpi? En tiedä minkä ikäinen olet, mutta tuntuu, että olet vielä kovin nuori, koska se paistaa tekstistäsi läpi. Hienosti osaat kyllä muuten tekstiä tuottaa ja toivottavasti vuodet ja elämäkokemus tuovat sinulle herkkyyttä tuntosarviisi, että missä kohdin kuinka/mitenkä kanssaihmisille olisi asioita hyvä ilmaista. Se ei silti tarkoita sitä, että tarvitsee toinenkin poski "läimäytykselle" kääntää 😉

    Toivon lastesi edun nimissä, että heille varaisovanhemmat löytyy.
    Milla

    1. Kyllä, aihe on karannut käsistä. Harmi, että minä joudun oikomaan jatkuvasti asiaan kuulumattomia juttuja täällä kommenttiboksissa ja että minä saan mitä monimuotoisempia luonteenanalyysejä teiltä niskaani. Mutta no worries – kestän kyllä. Lähinnä huvittavaahan niitä on lueskella.

      Öööö… Vaikka kuinka kiltisti ja nätisti ja asiallisesti minulle kommentoitaisiin, niin kai minä silti saan suoraan asiat sanoa ja oikoa väärät oletukset ja kertoa, mitä minä olen tekstilläni tarkoittanut (jos lukija on käsittänyt ne toisella tavalla). Silloin se tarkoittaa sitä, että osoitan, että lukija ei ole ymmärtänyt MINUN kirjoittamaani pointtia. Kuitenkin kyseessä on minun tekstini, ja haluan tulla ymmärretyksi. Mitään muuta lukijan ymmärryksestä en kai ole väittänyt.

      Totuus taitaa joskus tuntua kipeältä. Luulen, että moni teistä kommentoijista on sen huomannut omalla kohdallaan 😉

      Joo, kuule Milla. Minä kerron sulle nyt salaisuuden. Minulla ei ole ollenkaan empatiataitoja enkä osaa kohdata yhtäkään ihmistä ollenkaan. Olen ihan huono työssäni. Ja itseasiassa muutenkin elämässäni. Älä vaan kerro tätä kenellekään.

      Anteeksi, mutta minun mielestäni moni kommentoija on juurikin yrittänyt sanoa, että minun pitäisi vain korjata välini oikeisiin isovanhempiin, ja että odotukseni ovat huisin korkealla ja pitäisi vain tyytyä siihen mitä on ja jopa polvillaan rukoilla niitä vähiä läheisiä. Että kyllä se siltä tuntuu, että en saisi haluta varaisovanhempia lapsilleni. Tai sitten olen ymmärtänyt väärin. (Toivottavasti olen.)

      Niin, varmaan tajuat itsekin, että ne kommentit, joiden kommentoijat eivät ole tulkinneet minun tekstiäni minun tarkoittamallani tavalla, eivät ole minulle niin mieluisia kuin muut kommentit (olisikohan tämä ihan ihmisten perusominaisuus 😀 vai mitä luulet…). Siitä huolimatta haluan selventää asioita kaikille kommentoijille, jotta jokin yhteinen ymmärrys VOISI syntyä.
      Kyllä, nyt on kyllä herätelty vaikka miten radikaalisti eri asioita mieleeni (kiitos vaan). Mutta tiedätkö? Edelleen olen samaa mieltä asioista, vaikka kuinka olen yrittänyt nähdä itseäni eri tavalla ja olen keskustellut asiasta monen lähipiirin ihmisen kanssa. Onneksi hekään eivät näe asiaa näiden kommentoijien lailla. Sitten olisinkin jo huolestunut asiasta.

      Ihan samat sanat voisin sanoa sinulle ja monille muille kommentoijille kuin sinä sanoit minulle: "toivottavasti vuodet ja elämäkokemus tuovat sinulle herkkyyttä tuntosarviisi, että missä kohdin kuinka/mitenkä kanssaihmisille olisi asioita hyvä ilmaista".

  19. Moi Emmi! Minä luulen ymmärtäväni blogitekstin kuten sen tarkoitit ja kyllä samaistuin. Meillä lapsella on isovanhemmat mutta oman jaksamiseni vuoksi tapaamiset eivät ole niin usein tapahtuvia, eivätkä kyllä yleensä kysele että koska voisivat lasta nähdä, kertaakaan eivät ole yökylään kyselleet saati että lapsen kanssa jonnekin muualle lähtisivät. Mutta olemme silti onnellisessa asemassa että jos vaan itse jaksamme, voimme pakata kimpsumme ja lähteä kyläilemään. 🙂

    Hyvää kesää sinulle Emmi! Suurempi blogiyleisö tuo aina näitä arvostelevia kommentteja mukanaan enkä itse ehkä jaksaisi niitä lukea ja pohtia.. :/

    1. Kiva, että kommentoit! 🙂

      Jep, tiedän, että toisaalta voisin jättää omaan arvoonsa nuo kommentit, mutta ehkä luonteeni takia en osaa olla perustelematta kantaani heille (aina uudestaan ja uudestaan) ja yritän aina pitää mielessä mahdollisuuden, että he voisivat olla oikeassa. Onneksi taas kaiken tämän itsetutkiskelun jälkeen voin todeta heidän olleen väärässä 😉

      Kivaa kesää sinullekin!

  20. Olen aiemminkin lukenut eri tekstien kommentteja, mutta en ole kommentoinut. Nyt kuintenkin tuli mitta täyteen näistä luonneanalyyseistä ym. koskien tytärtäni.

    Tyttäreni on omistautunut lapsilleen täyspäiväisesti. Hän jaksaa ruuan laitot, imetysdieetit ja lasten kanssa päivän toiminnat hyvin. Omaa aikaa hän ei vaadi. Minun mielestä hän ei ole ollenkaan itsekäs, piikikäs eikä omahyväinen! Ihmettelen, millä mitalla näitä termejä on kommenteissa mitattu tuntematta ihmistä ollenkaan. Olen seurannut aikamoista selviytymistarinaa näinä vuosina ottaen huomioon lasten haasteet ja tukiverkon vähyyden. Niin rankalta arki on näyttänyt, että en toivoisi kenellekään kommentoijalle samanlaisia vuosia, vaikka jokaisen tekisi kyllä hyvää kokea samanlaisia haasteita. Ehkä blogitekstikin avautuisi silloin oikealla tavalla.

    Näkemiset lastenlasteni kanssa päättyvät aina lauseeseen "Mummo, älä mene". Koen, että olisi todella hyvä juttu, jos olisi joku muukin Mummo tai Pappa jakamassa arkea tyttäreni perheen kanssa. Minä en ymmärrä ollenkaan, miksi muut sukulaisisovanhemmat eivät halua täyttää isovanhemmuutta sillä tavalla, kuin minä sen käsitän. He jäävät paljosta paitsi. Isovanhempana minä ainakin iloitsen kaikkien neljän lastenlasteni kanssa olemisesta ja elämän virstanpylväiden jakamisesta. Ehkä näillä muilla isovanhemmilla on sitten jotain tärkeämpää elämässään. Tätä en vaan ymmärrä. Olen surullinen heidän puolestaan, mutta jokainenhan valitsee tapansa, miten nämä suhteet hoitaa.

    Minun mielestäni keskustestelu voisi loppua jo tästä aiheesta, kun nyt on menty jo asiattomuuksiin. Toivotan hyvää kesää kaikilla luonteilla varustetuille kommentoijille.

    -Ainoa Mummo

  21. Kun olet aloittanut blogin kirjoittamisen, niin sinulla on taatusti ollut tiedossa, että palautteet eivät aina ole mieluisia, valitettavasti 🙁

  22. Voi Emmi!
    Isovanhemmat meillä on tukenamme, mutta muuten jaamme teidän perheen kanssa kokemuksen elämästä refluksi- ja allergiaperheenä. En usko, että kukaan, joka elää teidän (ja meidän) perheen kaltaista selviytymisarkea, voi ymmärtää tekstiäsi (tekstejäsi) väärin. Kommenteissa on valitettavasti menty täysin asiattomuuksiin ja se on surullista. Miksiköhän te kyseiset anonyymit tätä blogia seuraatte? Vaikka meiltä tukiverkostoa löytyykin, toivoisin välillä lisääkin ihmisiä jakamaan arkea kanssamme. Varamummoa tai -pappaa saa mielestäni haluta, vaikka tukiverkostoa olisikin – välittäviä aikuisia ei ole koskaan liikaa. Kiitos Emmi, kun jaksat kirjoittaa arjestanne! Itse en jaksaisi tässä elämäntilanteessa vastaavaa tehdä. Älkää hyvät kommentoijat jaksako suoltaa ilkeyksiä kirjoittajalle. Tällä menolla menetämme tämän vertaistuen. Teille ilkeille kommentoijille tällä blogilla ei ole mitään merkitystä, mutta meille muille vertaisille tämä on kultaakin kalliimpi.
    Voimia Emmi <3

    1. Oi kiitos ihanasta kommentista <3 Tuollaisen lukeminen merkkaa minulle paljon. Todella paljon. Yksikään positiivinen kommentti ei ole itsestäänselvyys.
      Voimia teidänkin refluksi-allergia-arkeen!

  23. Hei, en jaksanut lukea kaikkia kommentteja, eli en tiedä onko tästä jo puhuttu. Toimiiko missään teilläpäin Terhokerhoa? Sen tarkoitus on tuoda yhteen lapsiperheitä ja seniori-ikäisiä. Toimintaan osallistuvat ainakin haluavat olla lasten kanssa ja ehkä sieltä voisi löytyä seuraa kerhon ulkopuolellekin.

    1. Moi Anonyymi! Kiitos vinkistä! En ole ennen kuullutkaan Terhokerhosta! Googlasin asiaa ja aionkin soittaa meidän alueen koordinaattorille! Vielä kerran kiitos, että tulit vinkkaamaan 🙂

    2. Hei Skribentti. Jätin Sinulle jo viestin kesäkuiseen juttuusi vastaten. Kuten sanoinkin siinä, tiedän kaiken varamummoasioista, sillä meillä on ollut vielä Sinuakin kovempi tarve Varamummolle, ainoatakaan isovanhempaa ei ole elossa enää elossa, ja lapset ovat vasta 5 ja 7 vuotiaita. Soita minulle, haluaisin jakaa kokemuksia kanssasi. Päivi 0405432349, asun länsirannikolla Luvialla. Ps. Terhokerhossakin pn vain yleisiä varamummoja tai pappoja eivät ne tule kotiisi. Välttämättä.

    3. Hei Päivi!
      Huomasin kommenttisi nyt, kiitos niistä! Soittelen sinulle rauhallisen hetken koittaessa! Onpa huojentavaa kuulla, että on vertaistukea tarjolla!

  24. Hei! Luin tekstisi ja minulle tuli heti semmoinen olo, että jos olisin mummoikäinen niin rupeaisin varamummoksi. Valitettavasti olen vasta 28v.

    En tiedä minkälaista toimintaa Pelastakaa Lapset Ry:llä on lähistöllänne, mutta esim. tukiperhetoiminnan kautta voisi löytyä varamummola. Näistä suhteista voi syntyä pitkiä ja elämänmittaisia riippuen henkilökemioista. 🙂 Toivottavasti löydätte varamummolan!

    -Johanna

    1. Ihana viesti, Johanna! Kiitos siitä <3

      Me ollaan melkein kaikki vaihtoehdot jo kartoitettu ja jätetty jopa mummonhakulappusia eri paikkojen ilmoitustauiluille 😀

      Ja toki, vaikka ei mummoiässä olekaan, niin ihania välittäviä ihmisiä mahtuu perheemme ja lastemme elämään kyllä 🙂

  25. Huhhuh, miten viiltävää analyysia on tästä kirjoituksesta saatu tehtyä. Meillä on kaksi lasta ja nyt nuorempi on osoittautunut allergiseksi. (Sen ansiosta eksyin blogiisikin, mutta tätä tekstiä lukemaan otsikon vuoksi). Tukiverkkomme on asuinpaikkakunnallamme hyyyvin ohut. Kaikki kolme elossa olevaa isovanhempaa asuvat 150-300 km päässä ja ovat vielä työelämässä. Ihanasti ovat kuitenkin erityisesti omat vanhempani auttaneet erityisesti tiukoissa paikoissa. Toinen mummo taas lupaa paljon mutta harmittavan vähän toteuttaa lupauksiaan. Varaisovanhempi tai luotettava hoitaja olisi meilläkin hakusessa. Samaistuin siis osin teihin. Meillä ei ole yhtä vaikeasti sairastavia lapsia ja esikoinen käy osaviikkohoidossakin, että tuskin olemme näiden anonyymien mielestä millään tapaa oikeutettuja etsimäänkään apuja. Kummasti sitä silti arvostaisi ihan arjessa sitä, että joku muu joskus viettäisi aikaa lasten kanssa. Hakisi hoidosta, lähtisi ulos ihmettelemään, lukisi kirjoja tai leikkisi. Ihan tavallisia juttuja. Saattaisin jopa itse alun jälkeen rohkaistua tekemään jotain omaa tai hoitamaan vaikka kauppareissun sillä aikaa kun joku luotettava lapsirakas meille toivottavasti läheiseksi tullut viettäisi aikaa lastemme kanssa. Todella harmi, kun vapaaehtoisia ei juuri löydy, koska kaikilla on niin paljon omia juttuja. Kovasti tsemppiä ja toivottavasti varaisovanhempi löytyisi pian!

    Anni

    1. Eikö! Aikamoisia tulkintoja minun luonteenlaadustani ynnä muusta, hehe 😀

      Kiva Anni, että kommentoit. Teilläkin on hankala tilanne, voi harmi 🙁 Vuosi tästä kirjoituksesta nyt on, eikä varamummoa tai -pappaa ole etsinnöistä huolimatta löytynyt. Mutta olemme löytäneet "varakummin" (joka itse asiassa virallistettiin oikeaksi kummiksi pari kuukautta sitten). Hän on toki kiireinen, opiskelee ja tekee paljon töitä, mutta hän auttaa aina kun pystyy. Ja hän on aidosti läsnä. <3

      Voi, kunpa tekin löytäisitte jonkun ihanan ihmisen arkeenne apua tuomaan <3

  26. Meitä varamummoksi haluavia on varmasti paljon, kun vain saataisiin kaikki palaset sopimaan yhteen ja löytyisi oikeat kanavat kohdata. Kiva, että olette löytäneet kummin elämäänne.Itse alkaisin mielelläni varamummoksi, jos vain osuisi kohdalle sopiva perhe.

    1. Kiva kuulla, että varamummoksi haluaviakin löytyy 🙂

      Niinpä, parasta olisi just se, että varamummo ja varamummoa haluava perhe löytäisivät toisensa!

  27. Eksyin tänne ihan sattumalta googlettelun yhteydessä ja pakko kyllä todeta taas kerran (ihmisenä joka ei edes lue mitään blogeja säännöllisesti, mutta joka ajoittain eksyy lukemaan jonkin blogin postausta ja kommentoiteja)että ihan ihme psykopaatteja kyllä eksyy jok ikisen blogin puolelle kommentoimaan. Ihmettelen kyllä suunnattomasti kuka enää oikeasti haluaa/uskaltaa blogata kun kaikenmaailman "asiantuntijat" ja muut ovat sitten härömässä mielipiteillään postauksissa. Tsemppiä vaan kaikki bloggaajat! 🙂 -Päivi

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.