Kohti märehtivää ammujaa!

Nyt taitaa olla Minimullistajan uutisten päivitysten aika! Tämä postaus olisi ilouutisia täynnä, jos eilinen ilta olisi loppunut eri tavalla… Kuten instalaiset jo tietävät, eilen Minimullistaja sai käteensä juustoviipaleen, siis lehmänmaidosta tehdyn juuston viipaleen! Se päivä saapui hänellekin, vuoden ja yhdeksän kuukauden iässä. Ilta loppui kuitenkin monen tunnin tuskaisiin oireisiin. Yö meni valvoessa.
Ensi viikolla toistetaan lehmänmaitoaltistus, mutta enteileehän tämä ensimmäinen kerta selkeästi sitä, että Minimullistajan suolisto ei ole vielä ihan valmis tuolle märehtivän ammujan valkoiselle litkulle. Muutenhan ruokakuviot ovat rullanneet hänellä aika hienosti; viimeisten kuukausien sisällä minun imetysdieettini on laajentunut huimasti: olen saanut viikoittaiseen menuuseeni mukaan maisteltavaksi melkein kaikki kasvikset ja vihannekset, viitisen uutta maustetta, hirssiä, amaranttia, kananmunan ja jopa pikkuhippusen pähkinää! Koen siis olevani nykyään kuin minkäkin luksusristeilijän buffetissa 24/7! 

Minimullistajan omalla maisteluruokalistalla komeilee siis kaikki, mitä minullakin pähkinää, kananmunaa ja voimakkaimpia mausteita lukuunottamatta. Hänen oma huippujuttu on vuohenjuusto! Se menee oireitta viikottaisessa ruokailussa (tämä rotatoitiin Minimullistajalle suoraan). Mutta se onkin sitten eri asia, mitä sinne pienen mahaan päätyy. Meinaan sinne ei meinaisi päätyä juuri mitään. Oikea ruoka ei vaan kiinnosta häntä. Mutta silti nälkä on kova, ja mankuminen jääkaapilla jatkuvaa. Postimyyntikuvastoa selailin jo, mutta siellä ei ruokakohdassa mielikuvitusta ja hermoja löytynyt, joten omilla jatkamme… 
Suuria muita uutisia perheen pienimmällä oli Minimullistajan ihkaensimmäinen oma yökyläily pari viikkoa sitten Mummolassa! Tämä mahdollisti minun ja miehen ensimmäisen kaksin kotoa karkaamisen pariin vuoteen (oli muuten niiiiin siistiä!). Sen myötä vähän iloitsinkin jo Minimullistajan ja minun pienestä erillistymisestä, mutta viime yö palautti minut takaisin imettäjän realiteetteihin… Jos Minimullistaja kärsii (suurista) oireista, äiti on EHDOTON koko yön lähellä olija.

Yleisesti ottaen Minimullistajalla menee oikein hyvin: Eheitä öitä tähän mennessä elämää hänellä on ollut 7 (jos siis yö saa loppua klo 5:00 kröhöm). Muuten hän heräilee kerran viiva kolme. Yöherätykset tarkoittavat joko oireita tai nälkää (joo-o, välillä hän siis syö päivällä toooosi vähän ja yöllä sitten huutaa ruokaa). Ja kuten viime yönä nähtiin kuultiin, edelleen: mitä enemmän oireita, sitä enemmän yöherätyksiä. Myös päikkärit menevät samalla kaavalla kuin ennenkin: sen helpommin ja nopeammin hän nukahtaa ja sen kauemmin hän nukkuu, mitä vähemmän oireita. Päikkärit ovat jotain puolen tunnin ja puolentoista tunnin välillä. Joskus hän yllättää ja vetäisee kaksi tai jopa kolme tuntia!
Tästä on hyvä jatkaa pieniä askeleita kohti loppukesän kaksivuotissynttäreitä ja mökkimaiseman laiduntavia märehtiviä ammujia.

Saatat tykätä myös näistä artikkeleista

6 comments

  1. Kiva kuulla minimullistajan kuulumisia! Ja mukavaa, että teillä molemmilla on ruokavalio laajentunut!

    Meilläkin tuo vuohenjuusto on sopinut, ollaan annettu pienehköjä määriä silloin tällöin, ei kovin systemaattisesti siis. Pikkusisko rakastaa vuohenjuustoa ja -jogurttia ja niitä vetelisi ihan mielettömiä määriä, jos annettaisiin. Pahempia oireita ei tosin ole tullut, joten hiljalleen voi varmaan lisätäkin. Lehmänmaitoa ei olla vielä nähty tarpeelliseksi kokeilla, kun kukaan muukaan ei sitä meidän taloudessa nauti. Ehkä joskus sitten 🙂

    Precosa-kuulumisia tulin muuten kertomaan. Molemmat tytöt ovat olleet nyt 4 päivää ilman ja mitään kovinkaan merkittävää muutosta huonompaan ei ole ilmennyt. Pikkusiskolla ei oikeastaan mitään eroa huonompaan ja isosiskolla ehkä vähän mutta ei tosiaan mitenkään räjähtäen. Parit aikaiset aamuheräämiset ovat kyllä saaneet räjähdyksiä aikaan mutta ne nyt ovat tuolle aamunukkujalle muutenkin hankalia. Vielä siis on tarkoitus olla 3 päivää ilman precosaa ja sitten aloitetaan taas viikon kuuri. Saa nähdä miltä homma sitten taas näyttää!

    Mukavaa viikonloppua teille <3 P.S. Meillä on vielä kokematta pikkusiskon yökyläilyt muualla…jos vaikka kesällä sitten…tänä vuonna…tai joskus…

    1. Hei mistä hankitte vuohenjuustojukurttia? Ai te olette ihan koko perhe lehmänmaidottomia 🙂 Kerkiäähän sitä sitten altistella myöhemminkin!

      Kivoja Precosa-kuulumisia! Meilläkin on nyt ollut sellaista tasaista (pienioireista), mutta ihan kivaa elämää Pikkusankarin kanssa viimeinen vajaa viikko.

      Tuohon yökyläilyyn… Ei oltaisi varmaan vielä mekään raaskittu antaa Minimullistajaa yökylään (tai uskallettu edes haaveilla sen menevän hyvin), mutta me saatiin miehen kanssa joululahjaksi yönylijuttu tunnin ajomatkan päässä, ja päivämäärä oli ennalta varattu, joten oli sitten pakko mennä :-DD (ovela sisko minulla… :-))

      Aurinkoista viikonlopunjatkoa teille <3

    2. No juu, me ollaan kaikki lehmänmaidottomia, kun lapset eivät sitä nyt vielä voi käyttää ja miehen kanssa käytetään maitoa vaan kahvissa 😀 Eli me aikuiset kyllä voitaisiin käyttää lehmänmaitoakin.

      Vuohenjogurttia tekee Saloniemen juustola niminen paikka. Heidän tuotteita saa ainakin joidenkin "ruokapiirien" kautta, vai mitä ne on ja samoin joistain erikoisliikkeistä. Täällä meidän kaupungissa on yksi lähimarket, jossa myydään siis kaikkea lähellä tuotettua, luomua ja suomalaista ja vähän erikoisempaa tuotetta. Pyysin heitä ottamaan jogurtin valikoimiinsa ja he lupasivat kokeilla, meneekö kaupaksi. Ne viedään ihan käsistä siellä 😀 Ja mä olen tietysti tyytyväinen asiakas, kun mun pyynnöstä ottivat tuotteen valikoimiin! Kannattaa googlettaa ja selvitellä mistä sitä saisi 🙂

    3. Okei, no sittenhän se lehmämaito ei tyttöjä niin himottele siellä kotona, kun te aikuiset ette sitä käytä 🙂

      Kiitos jukurttitiedosta!! Googlaillaan ja toivotaan, että saataisiin se maisteluun meillekin! Ihan sitä vuohenmaitoa ollaankin jo googlailtu, mutta aika vaikeasti saatavilla taitaa olla näillä meidän hoodeilla, tai sitten ei olla osattu löytää oikeita linkkejä…

  2. Pitkästä aikaa törmäsin blogiisi. Joskus 1v sitten varmaan viimeksi kuulumisia kurkkinut. Mahtavia uutisia!! Ihanaa että olette saaneet ruokavaliota laajemmaksi ❤ 🙂 SS

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.