Kun minä olin pieni…

…muistan äidin maailmanennätyspikajuoksuvauhdin omista askareistaan minun luokseni, kun lähestyin lattialla muutaman metrin päässä häämöttävää ruuanmurusta.
…muistan, kuinka äiti tunki hädissään sormensa suuhuni pelastaakseen sinne salaa laittamiani ruokamaistiaisia.
…muistan, kuinka äiti tutki mielenkiinnolla vaipan ja potan sisältöä ja raportoi niistä sitten aina isillekin.
…muistan, kuinka minullekin iskettiin jo pienenä oma eväsreppu selkään, oli matka sitten kylään tai kaupungille. Äiti vierelläni raahasi hiki takin läpi tiristen loppuja eväitä (ja lääkkeitä) omissa kasseissaan.
…muistan, kuinka pikkuveljeä nukuttaessa piti olla hiljaa. Piti hiippailla, kuiskailla ja leikkiä rauhallisia leikkejä. Muistan äidin epätoivon kyyneleet, jos kyllästyin hiljaisuuteen ja syöksyin nukuttavan äidin viereen huutelemaan ja herättämään pikkuveljen.

Tämä näky tarkoittaa ensisijaisesti yhtä asiaa ja se on: hiljaa!

…muistan, kuinka välillä sain Ipadin, jolla pelata sen pikkuhetken, että äiti käy nukuttamassa pikkuveljeä. Silloin tällöin tapahtui niin, että kauhistunut äiti syöksyi luokseni pyöritellen päätään. Nukuttaminen olikin kestänyt melkein kaksi tuntia.
…muistan, kun sain luvan syödä mitä vain. Äiti vahti kahden sentin päässä kasvoistani tuskanhikisenä ja hätänumero kännykkään jo näpyteltynä kun maistoin pähkinän palasta.
…muistan, kuinka äiti vielä pitkään ruokavalion vapautumisen jälkeen syynäsi ainesosasisällöt ja mietti, että saanko syödä sitä vai en.
…muistan, kuinka äiti välillä torkahteli kesken leikin tai kirjan luvun eikä noteerannut edes hänen korvaansa tunkemaani legoukkoa tai varpaaseen purasevaa pikkuveljeä. Hän ei kai ollut nukkunut edeltävänä yönä kovin hyvin.
…muistan, kuinka luulin, että kaikki muutkin vanhemmat pitävät kantoreppua vakiovarusteena koko ajan paitansa päällä siihen asti, kunnes vauva täyttää vuoden. 

Vai eivätkö muut äidit kannakaan vauvojaan koko aikaa kantiksessa?

…muistan, kuinka ihmettelin, kun kavereillani ei ollutkaan omia allergologin käyntejä, osteopatiakäyntejä tai sairaalatutkimuksia.
…muistan, kuinka vierailta piti lähteä kotiin kesken kivojen leikkien, kun tuli lääkkeenottoaika, eikä äiti ollut muistanut ottaa lääkettä mukaan.
…muistan, kuinka monet lähipiiristä kokivat minun hoitoon oton liian haastavaksi sairauksieni takia.
…muistan, kuinka äiti lopetti jokapäiväisen meikkaamisen, kun muutaman kerran lähti vahingossa meikit vain toisella puolella kasvoja liikenteeseen kanssamme.
…muistan, kuinka äiti usein etsi jotakin tärkeää juttua, esimerkiksi kännykkäänsä, ja löysi sen sitten jääkaapista tai mikrosta.

Ja mitä tässä olikaan tapahtunut…? Äiti oli laittanut leikkuulaudan uuniin.

…muistan, kuinka ravintolassa käydessämme näytimme lappuja tarjoilijalle ja usein kokkikin tuli kanssamme juttelemaan.
…muistan, kuinka äiti laittoi ruokaa. Hän teki sitä usein, pitkän kaavan mukaan ja antautuen, välillä jo melko väsyneenäkin… Eri kippoja, laatikoita ja minigrippejä oli silloin pöydällä toistakymmentä. Ruokia ei missään nimessä saanut sekoittaa keskenään.
…muistan, kuinka äidistä sai kovimman äänen aikaiseksi silloin, kun pelleilin antavani pikkuveljelle esimerkiksi vehnäpatonkia tai kananmunaa.
…muistan, kuinka vierailu ystäväperheen luokse peruuntui aina, jos heillä oli vähänkään flunssaa saati muuta tautia.
…muistan, kuinka silloin tällöin hyppiessäni ja pomppiessani minulta tuli iso puklu suustani, ja ympärillä olevat ihmiset ihmettelivät tapahtunutta.
Näin olen kuvitellut Pikkusankarin kertovan mahdollisille lapsilleen omasta lapsuudestaan. (Tosin toivon, että hän muistaa jotakin muutakin kuin nämä jutut… :-))

Saatat tykätä myös näistä artikkeleista

2 comments

  1. Onneksi lapset muistavat vain hyvin pienen osan. Toi on niin arkipäivää allergia/refluksiperheessä. Moni asia onneksi korjaantuu, unohtuu ennen kouluikää ja myöhemmin ei tosin kaikki. Näin on. Muutamia hauskoja sattumia näin luettuna mutta totista totta silloin kun se tapahtuu. Lisäisin tuohon ne hirveät siniset muoviset suojatossut kun seisot bussipysäkillä ja muut tuijottavat oletko sairaalasta karannut…(veit juuri tukkaputkellä huutavan lapsen päivähoitoon, Yes) Vispaat ostoskärryjä edes takaisin lihatiskin edessä kun olet lopulta, kerrankin päässyt yksin kauppaan ja unohdat ettei ne ole lastenvaunut…

    1. Jep. Tavallaan toivon, että nämä unohtuvat, mutta toisaalta taas, jos taudit periytyvät, niin osaapa lapseni sitten varmaan sopeutua lapsiarkeen paremmin, jos joutuvat itse kohtaamaan samanlaisia ongelmia, jos muistavat omasta lapsuudestaan näitä juttuja… Tuttuja juttuja sinunkin mainitsemat, mutta sen tyylisiä asioita en listaan kirjoittanut, kun lapsi ei niistä tiedä, kun ei ole läsnä niissä 🙂

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.