Rentouttava loma

Kaikki on suhteellista, sanotaan. Tätä kirjoittaessa minä hypin riemuissani.

lllasta riippuen toivoa on enemmän tai vähemmän.

Mutta: “Jos tukkimiehenkirjanpito olisi käynnissä, niin nyt olisi lehtiön sivuilla neljäkymmentä viivaa”, ajattelen, kun vilkaisen kelloa sängyssä: 05:15. Karmaiseva takauma kolmen vuoden takaiseen elämään pyörii aivolohkoissani. Kehoni tärisee, sydän poukkoilee epäsäännöllisesti, oksennus tuntuu kurkussa asti, pää särisee kivusta ja tuskanhiki pukkaa otsaryppyihin. Uni ei tule, vaikka juuri tällä hetkellä koko talo on hiljainen. Kroppani ei osaa rentoutua ja päästää itseään uneen; se odottaa, milloin seuraava rääkäisy pinnasängystä kuuluu. Olen väsynyt. Olen todella väsynyt. 
Yli kaksi viikkoa kidutusöitä takana, tuntematon määrä edessä. Taannoin pohdin syitä Minimullistajan heräilylle. Nyt niitä on tullut listaan lisää: flunssa ja silmätulehdus sekä kyllä: myös juhannushampaat! Heräily ja tuskailu ovat siis olleet edellistäkin suuremmissa mitoissa…
Miehen loma sattui oikein sopivasti juuri tälle viikolle, kun jokainen meidän perheestämme sairasti/sairastaa jonkinlaisen yhdistelmän flunssa-korvatulehdus-silmätulehdus-triosta. Siihen jokaisen perheenjäsenen väsymys päälle, niin ei tarvinnut paljon miettiä, mitä lomalla tehdään. Nukutaan, yritetään nukkua ja yritetään nukuttaa. Pikkusankarilla tietysti oli omat lomatoiveensa, ja muutama toive saatiinkin juuri ja juuri toteutettua päälle kaatuvasta väsymyksestä huolimatta.
Siellä ne oli – yhtä väsyneen näköiset otukset kuin meidän perheemme.
Meidän innokas Muumifani – näkyyhän innostus selvästi, eikö?

Tämmöisinä aikoina tulee taas välttämättä mietittyä omaa tukiverkkoa ja sen löyhyyttä. Itse inhoan hempeän väristä sanatulvaa vailla tarkoistusta. Olen liian monta kertaa ottanut rakas-ihana-sydän-sanoja vastaan vailla minkäänlaista todellisuuden pohjaa. Olen liian monta kertaa pohtinut, mitä “Kerro vain, jos voin tehdä jotakin”, “Auttaisin niin mielelläni”, “Olen läsnä ja valmiina tekemään mitä vain, jos tarvitsette, kun teillä on vaikeaa” yms. lauseet oikeasti tarkoittavat sanojalle, vai tarkoittavatko ne mitään. Toivon, että meidän näin kriittinen avuntarve loppuisi heti ensi yöhön, mutta kyllä nyt viimeiset kolme viikkoa ovat olleet sellaista elossaselviämistaistelua, että apua oltaisiin otettu lähimmäisiltämme enemmän kuin mielellään vastaan. Jotta saisi nukkua.

Näinkö? Hmmmm… Tätä mekin taidettiin kumminpyyntökirjeissä toivoa…

Rankka elämänvaihe rentouttava loma laittaa miettimään isovanhemmuutta, kaveruutta, ystävyyttä, kummeutta ja naapuruutta.

Saatat tykätä myös näistä artikkeleista

18 comments

  1. Taas kerran toivon, että asuisimme lähempänä. Olisi näppärä vuoroviikoin heivata lapset ymmärtävälle hoitoon ja nukkua koko päivä. Vuoron perään ja kumpikin saisi levättyä vähäsen ja hyvin todennäköisesti Pikkusankari ja Neiti leikkisivät keskenään(kin) jonkin verran ainakin.

    Meilläkin on flunssa vieraana, muuten menee hyvin. Uskallan jo sanoa ääneen, että vehnäkin on alkanut sopimaan! Nyt pistän hetkeksi aikaa stopin kokeiluille ja olemme tyytyväisiä tähän astisista edistysaskelista. En halua mennä takapakkia liikaa innostumalla.

    Todella toivon, että voisin auttaa jollain tavalla. Voimia ja halauksia! <3

    1. No voi miten ihanaa tommoinen olisikaan 🙂

      Vau miltä kuulostaa teidän tilanne! Ja sulla on järki päässä, hyvä!!

      Kiitos <3 Kiva, että olet siellä <3

  2. Täällä on pyöritelty samanlaisia ajatuksia. Vaikka meillä onkin paljon pienemmässä mittakaavassa tää homma. Monesti synkkinä hetkinä mietin teitä, miten te selviätte kun tuntuu että itelläkin tekee tiukkaa. Monet päivittelee miten jaksetaan, mutta kun ei ole vaihtoehtoja. Vaikka ei sitä hyvin oo jaksanutkaan. Pelkää iltaa, ei saa unta, yöllä valvoessa laskee tunteja ja odottaa aamua. Pettymystä joka herätyksellä. Joskus tein tukkimiehen kirjanpitoa, päätin etten enään tee kun ahdistuin entistä enemmän.
    Meillä saatiin Nexiumilla viikoksi parempia öitä, ruettiin laskemaan annostusta niin palattiin alkutilanteeseen ja vaikka nyt on nostettu kohta viikko sitten annos takas niin ei ole saatu samanlaista vastetta. Kamalia öitä ja kamalia päiviä.
    Ehdin jo varovaisesti huokaista, kun ekan kerran löytyi apu. Nyt sitten entistä enemmän musertaa.

    Mää oon paljo rajottanut kertomista asiasta, kun tuntuu ettei ymmärretä. Tuttujen joukossa ei ole vertaistukea. On joutunut kuulla niin paljon kaikenlaista että paljon jätän kertomatta, pääsee helpommalla kun pitää suun kiinni.
    Olipas taas avautuminen. 🙂

    Nostan niin hattua teille. Kovasti voimia! Kun voisinkin auttaa!<3

    1. Kyllä mäkin kovasti mietiskelen samanlaisessa tilanteessa olevien perheiden jaksamista ja sitä, miten jollakin perheellä ei ole edes sitä yhtä isovanhempaa auttamassa silloin tällöin kuten meillä. Tai sellaisia perheitä, joilla on vaikka refluksikkokaksoset. :'( Haluaisin itsekin pystyä auttamaan toisia perheitä jotenkin. Sitten, kun tästä kaikesta selviämme, niin perustan jonkun vapaaehtoistyöhön perustuvan refluksi-allergia-auttamisringin!

      Tämä on kyllä semmoinen pirullinen tauti, että vuoristoradan ala- ja ylämäet pääsevät usein yllättämään! Nostattehan Nexiumin takaisin, jos sillä kerran saatte lapsesta kivuttomamman?

      Mäkään en jaksa avautua irl, täällä vuodatan. Lukee, ken tahtoo. Tuntuu kyllä, että monet kiinnittävät mun teksteissä huomion aivan epäolennaisuuksiin, kun niistä sitten puhutaan, mutta… Olkoon. Oon aivan väsynyt selittämään heille.

      Tuu vaan tänne avautumaan. <3 Mä kuuntelen. Halaus!

    2. Nexium on siis nostettu viime ke takas mutta vieläki rämmitään täällä jossain, en tiedä mikä nyt sitten mättää. Jospa jostain syystä vaan tulee viiveellä.
      Vuoristorataa todellakin, ja alamäet tulee aina just kun hitusen ehtii iloita, tulee joku flunssa tms.

      Tuo auttamisrinki olis mahtava. On tullut pohdittua mihin alalle sitä suuntais lasten kasvettua, jottai sais autettua samassa vuoristoradassa kulkevia. Ja jotta mahdollisimmam moni sais hyvää apua, vaikka sitten lastenhoitajana auttamassa.

      Voimia sinne refluksiarjen pyöritykseen!<3

  3. Hei pakko kirjoittaa tuosta sinun kummijutusta. Meillä kummit ovat käyneet noin kerran vuodessa ja osa on nähtävästi kadonnut kokonaan. Mistähän tuollaisia kummeja saisi, voisin tilata:) En tosin ole heiltä koskaan mitään vaatinut ymmärrän, että monella heistä on oma perhe ja työ.Isovanhemmat ovat kyllä olleet läsnä toinen enemmän toinen vähemmän. Olen hyvin vähään tyyytäinen. Kirjoitit väsymyksestä. Saisitko oman kunnan varhaisesta tuesta apua kotiisi, jotain kotipalvelutyyppistä voisivat hoitaa silläaikaa lapsia kun nukut. Tsemppiä sinulle ja voimia.

    1. Meille kummeus tarkoittaa paljon – sen me toimme esille jo siinä vaiheessa, kun kummeiksi ihmisiä pyydettiin. Me toivoimme, että he olisivat uskaltaneet kieltäytyä kummiudesta, jos eivät halua/kykene olla säännöllisesti läsnä lapsillemme. Me toivoimme, että materia olisi toisarvoista, mutta arjen jakaminen ja lapseen tutustuminen sitäkin suuremmassa roolissa. Pyysimme molemmille lapsille 5 kummia, jotta kummien elämäntilanteista riippumatta (jokaisen omat huolet, murheet, sairaudet…) "kokonaiskummeus" arjessa olisi edes jotenkin säännöllistä. Siksi olemme olleet hieman pettyneitä painotan _kokonaisuudessaan_ poikien kummeuteen, sillä on saattanut kulua monta kuukautta niin, että kukaan kummi ei ole ollut yhteydessä meihin/lapsiin. Itse olen pyrkinyt olemaan edes kuukausittain yhteydessä heidän kummeihin. Koska koen, että meillä on hieman haastavampi lapsiperhearki sairauksien takia, koen, että tukeakin olisi kiva saada enemmän kuin "normaalit" lapsiperheet sitten vissiin kummeiltaan haluavat. Oli se tuki sitten henkistä tai konkreettistä.

      Neuvolan terkkari on myös ollut melko huolestunut meidän vähäisestä tukiverkosta vaikeina aikoina ja olemmekin tavanneet kotipalvelun työntekijöitä, mutta heillä ei ole meille annettavaa 🙁 Säännöllinen apu ei ole tarpeen meille, joten he eivät pysty vastaamaan "silloin, kun yö on ollut tosi huono, tarvitsen päivällä lepoa"-tarpeeseen, valitettavasti.

      Lopuksi on pakko sanoa, että jokainen löytää aikaa sille, minkä kokee tärkeäksi. Jokainen.

  4. Että osuitkin taas naulan kantaan kirjoituksellasi. Multakin usein tivataan, miksen nuku, kun vauva kiskoo puolen tunnin uniaan. Kun ei pysty, kierrokset kropassa on liian kovat eikä rentoutumaan pysty. Aina on uusi yö edessä pätkäunineen ja lapsen liikahduskin saa adrenaliinin virtaamaan. Koita tätä sitten selittää lähipiirille, joka nukkuu yönsä ja nukahtaa heti kun saa pään tyynyyn. Esikoisen oireiden helpotettua meni puoli vuotta ennen kuin opin itse nukkumaan, saa nähdä miten käy tämän kakkoskierroksen kanssa…Toivottavasti te saatte apua ja pikaisesti, ihan pahaa tekee teidän puolesta.

    1. Joo, näitä nukahtamisvaikeuksia on vaikea kenenkään ymmärtää, jos ei itse ole niitä kokenut. 🙁 Sekään ei yhtään auta yöllä asiaa, kun ärsyttää koko juttu ja mielessä vaan pyörii "nyt on PAKKO nukkua, pakkopakkopakko…".

      Toivon teille helpompaa kakkoskierrosta <3

  5. Asuvatko teillä isovanhemmat kaukana? Oma äitini aina sanoo, että silloin tällöin jaksaa yhden yön valvoa vaikka kokonaan.. onneksi. Rohkeasti vaan pyytämään suoraan apua, jos välimatka ei ole kauhean pitkä!

    1. Neljästä isovanhemmasta kaksi ovat semmoisia, joita eivät lapsenlapset kiinnosta: toinen asuu eri maassa ja on viimeksi vuosi sitten nähnyt poikia, toinen asuu kymmenen kilometrin päässä meistä, mutta häntä olemme nähneet viimeksi pari vuotta sitten. Pojilla ei ole mitään suhdetta heihin, valitettavasti.

      Kolmas isovanhempi menehtyi syksyllä :'( Ja yksi isovanhempi auttaa, minkä kerkiää <3 Öitä en uskalla häneltäkään "vaatia" auttamaan, sillä ikä varmasti vaikeuttaa jaksamista, hän on vielä työelämässä ja hänellä on myös kaksi muuta lastenlasta. Mutta hän noin kerran kerran viikossa auttaa antaen minulle päikkärimahdollisuuden, siivousmahdollisuuden tai jumppamahdollisuuden. Hänestä olemme todella, todella kiitollisia <3

  6. Hei! Luen blogiasi aktiivisesti ja tuon nyt kantani julki. Jos lapset nukkuu niin ELÄ sinä surffaile koneella keskellä yötä, niin saattaa helpottaa sinun väsymykseesi! Vai? Ja tämä, sinun epämääräinen kirjoitustyyli ja miten yrität syyllistää muita. Pitäisikö katsoa peiliin minkä takia isovanhemmat, kaverit, tutut tai kummit eivät pidä yhteyttä! ja suosittelen lukemaan kirjat : Uhmakirja http://www.adlibris.com/fi/product.aspx?isbn=9513167259 ja tästä vähän infoa, lapsen unettomuudesta, josta mitä luultavimmin suurin osa kiukusta johtuu. Artikkeli: http://www.terveyskirjasto.fi/terveyskirjasto/tk.koti?p_artikkeli=dlk00536

    1. Hei anonyyymi ja kiitos kun toit kantasi julki!

      Oletan, että sinun ensimmäinen julkilausuma minun netissä surffailusta perustuu tämän blogin kommenttien / postausten näkyviin kellonaikoihin. Saanen tuottaa sinulle pettymyksen, mutta upea oivalluksesi minun yöllisistä nettisessioista on väärä: blogger heittää blogissani kellonajat aivan miten sattuu ja huomasit sen varmaan omassa kommentissasikin 🙂

      Adjektiivi epämääräinen, jolla kuvailet minun kirjoitustyyliäni, kuvaa oikein loistavasti minun ajatuksiani tästä koko refluksi-allergia-astma-arjesta. Epäilemättä se siis näkyy myös minun kirjoitustyylissäni. Olen pahoillani, jos blogini kirjoitustyyli ei vastaa sinun odotuksiasi, mutta valitettavasti sitä en ala muuttamaan. Ehkä on muita, kirjoitustyyleiltään selkeitä blogeja, joihin voisit siirtyä?

      Anteeksi, jos minä olen sinua jotenkin syyllistänyt. Ihminen kokee syyllisyyttä juuri niistä asioista, jotka siihen omaan tuntoon eniten pistää. Ehkäpä tekstini ovat näyttäneet sinulle juuri sinun heikot kohdat ja sinulle kipeät asiat?

      Peiliin en tässä arkihulinassa juuri kerkiä katsomaan, mutta varmaan siis pitäisi, sen verran tukka sekaisin täällä joka päivä ollaan 🙂
      Olenko joskus kirjoittanut, että kukaan isovanhempi, kaveri, tuttu ja kummi ei pidä yhteyttä? Haluaisin kovasti tietää, mikä on sinun mielipiteesi, miksi ne muutamat tärkeiksi ajatellut ihmiset (joista täällä blogissakin mainitsen) eivät pidä yhteyttä meihin, jos kerran tiedät asian laidan?

      Kiitos linkkivinkeistä. Minä olen opiskellut psykologiaa yliopistossa, joten lasten kaikki kaudet ovat teoreettisesti tuttuja. Myös käytäntö on opettanut, milloin on kyse uhmasta, milloin sairaudesta. Toki voin vielä sinun mieliksesi lukaista nuo linkit läpi – vaikka sitten ensi yönä, kun surffaan netissä 🙂

      p.s. Jos et olisi anonyymi, voisin loukkaantua, kun kerrot tietäväsi, mistä meidän lasten kiukut johtuvat. Oletko siis nähnyt meidän perheen arkea?

  7. Siis herranjestas, mä kyllä nyt loukkaannun sun puolesta tosta edellisestä arvostelijasta!! Kyllä huomaa ettei ole kirjoittajalla kokemusta refluksiperheen arjesta. Se mihin aikaan postaukset näyttä olevan kirjoitettuja ei vielä oikeuta arvostelemaan etteikö kirjoittaja osaisi priorisoida ajankäyttöään. Itse muistan riittävän hyvin myös miten Se nukkuminen oli mahdotonta kun oli jo liian väsynyt lapsen herätessä kerran tunnissa kirkumaan kipuaan läpi yön..tollaset jutut ei unohdu. Jos jostain noissa tilanteissa saa lisävoimia niin kyllä niitä pitääkin käyttää,esim.blogin pito. Ja toki tällä saa apua muutkin kun uskomattoman sinnikkäästi jaksat kirjoittaa ja tarjota samalla vertaistukiväylän muillekin!! Olen ymmärtänyt että blogin kirjoittaja on kyllä jo työnsä puolesta koulutettu ja kykenevä opiskelemaan lisää tarvittaessa psykologiasta tms joten mulla rehellisesti nousi hiukset pystyyn ed.kirjoittajan arvostelusta. Ihanaa että itse jaksoit suhtautua asiaan noin neutraalisti. Voimia ja vielä kerran voimia teille <3 Täällä myös tehdään hampaita ja pakka levällään pienemmän suhteen..

    1. Hihi, ihana Outi! Kiitos kun komppaat mua <3

      Pitkälle mä pääsinkin tässä blogin kirjoittamisessa, ennen kuin kukaan uskaltautui kunnolla kyseenalaistamaan ja mollaamaan 🙂 Siinä viillettiin oikein kivasti mun luonnetta, kirjoitustaitoa, lasten sairauksien todellisuutta, omien lasten käyttäytymisen tuntemusta yms. Toisin sanoen yritettiin loukata mua mahdollisimman pahasti. Tämmöinen käyttäytyminen vaan on ollut valitettavan tuttua meille erään henkilön toimesta, ja kun arvailen, miten itse tuota kirjoittajaa pisteleekään omaan tuntoon sylkien pahaa oloaan minuun, niin osaan jättää hänet ja hänen kommenttinsa omaan arvoonsa.

      On vaan tosi harmi, kun mun pohdinnat tukiverkosta ja blogin kirjoitustyylin mukaiset suurimman väsymyksen keskellä kirjoitetut avunpyynnöt on joidenkuiden toimesta väärinymmärretty. Jotkut ovat luulleet, että en osaa olla kiitollinen meille tarjotusta avusta tai että haen pelkkää syyllistämistä tekstieni kautta. Aidosti vain haluan herättää ajatuksia kaikissa lukijoissa, olivat ne sitten saman tilanteen edessä olevia vertaistukea kaipaavia tai tukiverkkomme piirissä olevia, jotka eivät ehkä ole tajunneet tilanteemme ajoittaista vakavuutta.

      Hassuinta tuossa edellisessä kommentissa on se, että hän voi edes kuvitella, että jos lapset nukkuvat yöllä, niin minä roikun netissä kirjoittamassa blogia. Hyvänen aika, kyllä minä ainakin yritän nukkua! Mielikuvissani jo näin hänet talomme edustalla kyttäämässä valojen sammumista ja syttymistä yöaikaan 😀 Kyllä aika huvittuneena nauroin. Hän ei taida tietää, mitä on oikea väsymys. 🙂

      Että aurinkoa, kukkia, koiranpentuja, serpentiiniä ja kauniita ajatuksia vaan kaikille aktiivisille lukijoille 😀

      p.s. Outi oot ihana. Toivon, että teidän pakka selviytyy pianpian! <3

  8. Eipä ole tukiverkkoa sukulaisista. Kummit ja ystävät ottavat esikoista hoitoon tarvittaessa (mm. kuopusta kun oltiin synnyttämässä), 1v6kk en ole vielä hoitoon tarjonnutkaan. Me ollaan tähän jo ennen lasten syntymää totuttu ja asennoiduttu. Sääliksi käy muutamia ystäviä joilla isovanhemmat hoitavat lapsenlapsia epätasa-arvoisesti, vaikka ei mitään erityistä syytä ole. Perutaan sovittuja hoitamisia jne.

    Meillä kohta tulossa eka kesälomareissu tällä kokoon panolla. Pelottaa jo valmiiksi a) automatkat b) ruokailut. Mulla sopivasti kosahti ruokakoeilun myötä idestä peruna pois.

    Niin ja jo tällä kirjoittamisella sä amnnat vertaistukea ja apua muille allerioa ja refluksi perheille.

    1. Harmi, että teillä on tuollainen tilanne 🙁 Mua risoo, että Suomessa (=individualistisissa maissa) ei ole sitä perusolettamusta, että "kylä hoitaa" – vaan pitää erikseen pyydellä apua ja sitten jos sitä saa, niin sitten pitää olla niiiiin kiitollista, että! (ja tällä edellisellä lauseella en tarkoita, ettenkö olisi kiitollinen meidän auttavista käsistä – joku sen kuitenkin niin käsittää :-D) Lapset tarvitsevat tuttuja aikuisia – ja lapsen kasvun kannalta olisi ihan hyvä, että niitä olisi muitakin kuin omat vanhemmat läsnä arjessa.

      Uuuu… Tsemppiä tositosi kovasti reissuun! Selviätte kyllä!

      Kiva, että vertaistuki ulottuu sinnekin!

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.