Aivan sekaisin

Oiretta, ei oiretta, tosi paljon oiretta, tosi hyvä päivä… Nyt on sellainen tilanne, että en itsekään tiedä, mitä tästä kaikesta ajattelisi Pikkusankarin suhteen.
Losecia on annettu Pikkusankarille reilun viikon verran. Yhtenä päivänä ystäväni kommentoi yhdessä vietetyn päivän jälkeen: “Enpä ole koskaan nähnyt Pikkusankaria noin iloisena, auttavaisena ja reippaana.” (En minäkään, piiiiitkään aikaan.) 

Meillä tämmöinen onnistuu vain, jos sattuu olemaan oireeton päivä.

Toisena, Mummolassa vietetyn päivän jälkeen, Mummo (to-del-la hyvähermoinen ihminen) joutuu myös kerta toisensa jälkeen korottamaan ääntään ja kieltämään vakavasti hammastapurren Pikkusankaria älyttömien tekosiensa takia. (Yleensä Pikkusankari on niin mielinkielin Mummon kanssa.) 

Supermiehellä superpahat oireet. Silloin kellään ei ole yhtään kivaa.

Kolmantena päivänä uskallan lähteä poikien kanssa ulos ilman, että olen ysiysivarma, että vähintään toinen juoksee auton alle ja toinen tippuu ojaan rattaiden kanssa.

Vain oireettomina päivinä hiekka päätyy sankoihin eikä suuhun.
Neljäntenä päivänä taas sitten lykkään muksut töistä tulevalle isille jo oven raossa ennen kuin hän kerkiää edes kenkiään riisua ja juoksen itkemään makkariin.

Oireisina päivinä harrastuksetkaan eivät kiinnosta. Silloin se on vaan suuri itku, parku ja juoksu vanhemman luo parvelle.

Niin. Nyt en sitten todellakaan tiedä mistään mitään. Mutta onneksi vielä ei tarvitsekaan. Nyt nautimme täysillä niistä päivistä ja hetkistä, kun oireita ei ole. Ja yritämme selvitä oirepäivistä vaikka sitten minuutti minuutilta.

Onneksi arki on Losecin aloittamisen jälkeen ollut, syystä tai toisesta, kuitenkin kokonaisuudessaan oireettomampaa kuin ennen. Se on ollut joko-tai-meininkiä. Ennen Losecin aloittamista arki oli monta viikkoa yhtä kauhkoamista. Lähes koko ajan.

Saatat tykätä myös näistä artikkeleista

6 comments

  1. Jätän kerrankin merkkiä 🙂 olen alkuvuodesta asti seurannut tätä. Muistan aina sen kun ensimmäisen kerran luin tätä, samalla myös samalla ensimmäistä blogia joka kertoo refluksielämästä. Luin ja luin ja kahlasin kasan tekstejä läpi. Itkin ja luin ja sain kokea etten olekaan ehkä seonnut tai kaikkea kuvitellut niinkuin epäonnisten lääkärikäyntien ja läheisten ja lähes kaikkien tuttujen ymmärtämättömien kommenttien perusteella olin jo joutunut epäillä. Ja löttyi niin paljon tuttuja tilanteita ja ajatuksia. Sillon oli vasta epäilynä kaikki mikä 2v tyttöämme vaivaa, kun julkisen kautta apu tökki todella pahasti. Lähipiirissä ei ole refluksilapsia ja oli mielettömän ihana löytää tällainen blogi johon voi samaistua. Vaikka meillä tytön oireet on aivan todella pientä verrattuna teidän pikkusankarin oireiluun. Kiitos paljon kun jaksat kirjoitella!
    Täällä odotetaan ensi kuussa syntyväksi vauvaa ja jännitetään saadaanko kotiimme toinenkin refluksikko huolehtimaan ettei öisin nukuta. Nyt kyllä osaankin vaatia tarvittaessa heti kunnon apua enkä ala sellaiseen pompotteluun mitä nyt 2v oli ennen kun oikeasti sattui ihana lääkäri joka uskoi meitä ja laittoi eteenpäin. sitä ennen lapsemme oli vain hyvin tarpeikas lapsi. Jep jep :/
    Voimia sinne kovasti refluksipeikon kanssa taisteluun!

  2. Moikka! Ja kiva, kun jätit jäljen itsestäsi tänne 🙂
    Mä tulin hyvälle tuulelle sun kommentistasi, koska on oikeasti kiva tietää, että tästä blogista on ollut apua ja vertaistukea jollekulle! Se on parasta kiitosta – ja siksi jaksankin sitten kirjoitella edelleen!
    Mutta tosi harmi, että teillä taistellaan saman sairauden kanssa, tämä on kökkö sairaus todella 🙁 Toivon sydämeni pohjasta, että tuleva vauvanne välttyy tältä!
    Kirjoittele jatkossakin kuulumisianne, jos vain jaksat! Tsemiä arkeen!

  3. Heips,

    Onko tuo hiekan yms. syöminen Pikkusankarilla oire refluksista? Siis kun kirjoitit, että hiekka menee ämpäriin eikä suuhun. Meillä siis maito aiheuttaa tytöllä refluksia ja ollaan lisätty sitä nyt aika reilusti käyttöön. Refluksi pysynyt hallinnassa muutamaa maitoöveriä lukuunottamatta, mutta tyttö siis syö aivan KAIKEN mitä ulkoa löytää. Ikää on kuitenkin sen verran, että alkanut minua jo hieman kummastuttamaan tämä toiminta. Tuli vaan mieleen, että meneekö sitä maitoa kuitenkin sitten liikaa ja levottomuus ja lehtien ja tikkujen järsiminen sekä pienten kivien syöminen olisikin refluksista johtuvaa.

    1. Meillä ainakin selkeästi kaiken suuhun laittaminen on refluksin oire. Olemme sen monta kertaa todenneet 🙁

  4. Lohdullinen kirjoitus juuri tälle päivälle, kun pitäisi viettää mukavaa lomapäivää lasten kanssa. Mutta kun molemmilla on oireet tosi pahana, on koko päivä mennyt riehumisesta komentamiseen, leikkejen rauhoittamiseen ja pissavahinkojen siivoamiseen. Edes ulos lähteminen ei tuntunut realistiselta vaihtoehdolta ja ruuan laittokin oli toiselle turhaa, kun ei pystynyt mitään syömään… Lohdullista siis kuulla, että muillakin oireet vaikuttavat suuresti päivän kulkuun. Mutta kurjaa, että teillä oireillaan taas noin rankasti! Toivottavasti suunta olisi ylöspäin! Ja hienoa, että jaksat kirjoittaa tätä rankankin arjen keskellä! Nyt viemään pienempää päiväunille, vaikka sen melkein arvaa, ettei tuossa kunnossa pysty nukahtamaan 🙁
    SG

    1. Voi SG, mä olen tosi surullinen teidän puolesta. Tuollaiset päivät ovat aivan kamalia. Tuntuu niin aikaansaamattomalta ja turhalta koko arki, kun mitään ei saa aikaiseksi – kaikki aika menee "näkymättömään" 🙁

      Toivotaan, että teilläkin suunta olisi ylöspäin, ja pian!! Tsemiä!

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.