Miksi äiti itket?

Äiti itkee ilosta. Äiti synnytti upean, ihmeellisen pikkuveljen sinulle sunnuntaina.

Sinun pikkuveljesi.

Äiti itkee surusta. Rakas pappasi nukkui pois keskiviikkona.

Sinä ja Pappasi tasan kolme vuotta sitten.

Valloittava onni ja pohjaton suru. Samaan aikaan samassa talossa.

Saatat tykätä myös näistä artikkeleista

16 comments

  1. Oikein paljon onnea ja iloa pikkuisesta! Osanotto papan posimenosta!
    Itse uskon että pikkuisesi saa voimaa papalta, papasta tuli suojelusenkeli molemmille pojille. "vanha väistyy uuden tieltä" kuten isovanhempani minua opettivat. Aina joku poistuu kun uusi syntyy, mutta ei sen noin yhtäaikaa samassa perheessä tarvisi mennä. <3

  2. Paljon onnea ihanasta pienestä ihmeestä. Samalla suuri osanottoni läheisen ihmisen poistumisesta. Uskon samoin kuin Rinttu, hän on lähellänne aina <3 Paljon voimia sinne!

  3. Onnea vielä uudelleen 🙂 Ja osanotto suruunne samalla..Tuli mieleen kysyä teitkö lopulta mitään ruokarajoituksia itsellesi ennen vauvan syntymää? Asia kiinnostaa nyt kun itsellä l.a kahden viikon päästä. Olen itse maitoallergikon (nautakaan ei sovi,muut pahikset helpottaneet kovasti) äitinä päätynyt maidottomalle dieetille jonka siis aloitin tällä viikolla..Tiedän ettei sitä suositella, mutta jotenkin halusin pelata varman päälle koska viimeksi kesti ikuisuuden selvittää lapsen oireiluaja ennen kaikkea saada pahasti ärtynyt vatsa rauhoittumaan. Meillä siis esikon refluksi rauhoittunut viimein kun vatsa paremmassa kunnossa. Meillä taitaa lapsilla olla sama ihana lääkäri joten uskon että apua saadaan tarvittaessa, mutta tosiaan itse valitsin nyt tuon maidottomuuden "varmuuden vuoksi"..

    1. Kiitos vielä uudelleen 🙂
      Mä en rajoittanut ruokavaliotani mitenkään raskausaikana, enkä ole vieläkään rajoittanut, vaikka välillä masuvaivoja tuntuu olevan melko paljonkin. Ajattelin, että katson kaksi viikkoa vauvan kanssa – ja sitten teen päätöksen, alanko toimenpiteisiin. Vielä siis muutamia päiviä… Nyt näyttää kyllä sillä tavalla ei-niin-pahalta kuin ekan viikon aikana kuvittelin, eli esimerkiksi tänään vauva itkeskeli vaivojaan päivällä vain tunnin!! Toivot ovat siis korkealla!

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.