Musta surma

Vauva on erilainen
kuin muut kylän vauvat, ja sukulaistenkin mielestä hieman temperamenttisempi ja vaativampi lapsi. Mutta menee hän siinä
omien ja naapuruston muiden lasten mukana menossa kuitenkin. Vauva yrjöilee
tuon tuosta, itkee suurimman osan valveillaoloajastaan eikä nuku öitä.
Vanhemmat, no, ovathan he kovin väsyneitä, kun joutuvat heräämään kuitenkin
neljältä myös navettaan. Mutta valittaa ei piisaa ja vauvan keuhkothan ne siinä
itkussa vain vahvistuvat. Taaperona lapsi määritellään vain todella kiukkuiseksi ja pahansuopaiseksi
kakaraksi. Posket ja peppu punoittavat silloin tällöin, mutta asiaan ei
kiinnitetä sen kummemmin huomiota. On tärkeämpiäkin asioita huolehdittavana
kuin lapsen ihon laikukkuus. Lapsella on erityisen paha olo tiettyjen ruokien
jälkeen. Hän alkaa oppia välttämään niitä, mutta hänet pakotetaan syömään aina lautasensa
tyhjäksi remmin uhalla. Kuusihenkinen perhe ei ala kuunnella yhden
perheenjäsenen ruokamieltymyksiä päivän ruokaa suunniteltaessa. Ruoka on sitä,
mihin on varaa ja mitä vuoden aikana maasta on nostettu. Koko aikuisiän lapsi
kärsii tuskallisesta poltteesta kurkussaan ja rintakehässään. Hän pitää oireet vain
omana tietonaan, sillä ajan henkeen ei kuulu niin vähäpätöisistä kivuista
valittaminen, eihän tässä nyt kuitenkaan ole kyse mistään mustasta surmasta,
hän ajattelee. Neljäkymmentä
vuotta myöhemmin hän kuolee kurkkusyöpään.
Onneksi,
voi onneksi emme elä enää viisikymmentäluvulla! Kyyneleet poskilla mietin,
miten ennen vanhaan monet lapset ovat joutuneet kärsimään tiedon puutteen takia
aivan liian paljon. Meillä on sentään nykyään (huom.! edes muutamia!)
refluksitaudin kunnolla tuntevia lääkäreitä ja
refluksitauti-allergiat-kombinaation ymmärtäviä allergologeja. Käytössämme ovat
nyt aivan eri laajuudella allergiatestit, vatsaultrat, tähystykset,
nenämahaletkut, maidonsakeuttajat, ristiinreagointitietämykset… Meillä on
saatavilla ruoka-aineita, joita ennen ei osattu tavuttaakaan; meillä on kinoaa,
jamssia, amaranttia…
Jos tauti
todetaan, nykyään on mahdollisuus saada GER-diagnoosi! Lapsiemme ei tarvitse
olla vain vaikeita, inhottavia,
kiukkuavia, koliikkisia,
vaan heillä on lääketieteellinen selitys käyttäytymisilleen. Meillä on lääkkeet! Me voimme siis tehdä jotain
sille, että lapsiemme kurkkutorvet eivät tulehtuisi kroonisesti koko elämänsä
ajaksi happamien mahanesteiden nousujen vaikutuksesta. Me voimme tehdä jotain
sille, etteivät lapsiemme nielujen limakalvot ärtyisi niin pahasti, että syövän
esiasteen kehittyminen olisi enemmän todennäköistä kuin epätodennäköistä. Me
voimme estää sen kaikista pahimman skenaarion tapahtumisen, että lapsemme
kuolisi joku päivä kurkkusyöpään vain sen takia, että hänen refluksitautiaan ei
ole hoidettu asianmukaisesti.
P.s. En ole
lääkäri, enkä näin ollen puhu lääketieteellisellä asiantuntemuksella. Olen vain
erään pienen refluksikko-allergikkopojan äiti, joka on yrittänyt kaikkensa
ottaa selvää tästä raastavasta sairaudesta nimeltä gastroesofagiaalinen
refluksitauti

Saatat tykätä myös näistä artikkeleista

2 comments

  1. Monesti mietin samoja ja sitä että kuinka moni vauva nykyisinkin kärsii refluksista turhaan koska neuvolat ynnä muut diagnosoivat niin herkästi koliikiksi. "Jotkut vauvat vaan huuta" "Jotkut vaan nukkuvat huonosti". "Kuulostaa ihan koliikilta"…….

    1. Totta. Toivon niin uutterasti, että neuvolat saisivat tosi pikaisesti kunnon infoa tästä taudista, ottaisivat vakavasti vanhempien kuvailut arjesta ja osaisivat lähettää lisäselvityksiin heti!

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.