Se olo

Otan riskin sanojeni myöhemmän poisvetämisen suhteen ja julistan nyt koko kansalle: nyt se sitten kai on nostettu pois hartioiltamme, se vauva- ja taaperovuoden pahin väsymystaakka. Aivan pienestä asiasta ei ole kyse, muuten en uskaltaisi siitä täällä huudella. Vuosi ja kahdeksan kuukautta surrutettiin läpi yleisesti ottaen hyvin, hyvin väsyneessä tilassa. Ilman välissä olleita parempia jaksoja olisimme me vanhemmat varmaan jo kaltereiden takana tai mullan alla. 
Uupumuksen laajuuden tajuaa kunnolla vasta nyt, kun on vertailukohtana tämä nykyinen (tai siis reilun viikontakainen…) tila, pari kuukautta sitten normaaliksi luulemani tila ja se todella väsynyt tila. Vasta nyt, kun parin, kolmen kuukauden ajan meille on sallittu unet joka yö korkeintaan kolmella herätyksellä, on olo todella Se olo: se tavoiteltu olotila, mikä minulla oli ennen raskautta.  Ja Se olo on jotain, mistä en osannut väsyneenä edes haaveilla. Se on jotain paljon parempaa. Hartaasti nukkumisen lisäksi olooni vaikuttaa myös se, että vuoden kestäneen supertiukan imetysdieetin loppumisesta on nyt puoli vuotta. Ja se tuntuu (ja näkyy): luulen, että kaikki kehon puutostilat on vasta nyt vihdoin korjattu, eri ruokiin liittyvät sopeutumisongelmat kehossani vihdoin voitettu, menetetyt kilot mässätty takaisin ja ruokailuni on taas ihanan luonnollista ja vaivatonta. Muutama kuukausi sitten takaperin luulin saavuttavani jo Sen olon, mutta enpä ollutkaan.

(Tämänsisältöisen tekstin olisin voinut julkaista jo pari viikkoa sitten, kun huomasin Sen olon olevan jo pysyvämpi olotila. Nyt Siitä olosta nauttimista on ollut pahasti estämässä Pikkusankarista riippumaton, todella kauhea perheellemme tapahtunut juttu (Miksi?). Mutta uskon ja toivon, että saan pian taas kaiken ilon irti Siitä olosta.)

Saatat tykätä myös näistä artikkeleista

4 comments

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.